Luulen, että päätyisin keskeytykseen. Toisen lapsen, terveen täysiaikaisen vauvan syntymä, aiheutti jo niin paljon riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita esikoisen suhteen, että ajatuskin nelosista kauhistuttaa. Molemmat lapset ovat olleen lajia "nukun ekat puoli vuotta vain sylissä ja kiljun jos menet metriä kauemmas", ja kyllähän se 2-vuotiaalle oli aika shokki kun yhtäkkiä äidin sylissä oli aina joku muu. Toki meidän tilanne oli varmaan ihan normaalin rajoissa, kyllähän ne riittämättömyyden tunteet kuuluu siihen prosessiin kun ei voikaan olla vain yhtä varten, mutta neljän todennäköisesti ennenaikaisen ja mahdollisesti sairaan/vammaisen lapsen syntymä jättäisi kaksi nykyistä lasta niin osattomiksi, että tuskin voisin tehdä sitä. Plus sitten se, että en usko hetkeäkään että voisin olla neljälle vauvalle puoliksikaan niin läsnä kuin mitä minusta vauvalle pitää olla, eikä joku kunnallinen kodinhoitaja korvaa vanhemman hoivaa. Uskon, että vauvat kokisivat turvattomuutta ja kiintymyssuhdehäiriöitä. Niin ja mun taustalla synnytyksen jälkeinen masennuskin olisi aika varma nakki, ja siinä en ole huolissani itsestäni vaan kuudesta lapsesta.
Abortti ei varmasti olisi minulle helppo päätös, jos siihen päätyisin. Mutta jo syntyneiden lasten hyvinvoinnin, (psyykkisen) turvallisuuden ja kehitystä tukevien kotiolojen turvaaminen menisi kuitenkin alkioiden edelle. Yyyh, toivottavasti en koskaan tällaiseen tilanteeseen joutuisi.
