The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
vierailija
Hallitus suunnittelee tiedustelulainsäädännön uudistamista terrori-iskujen varalta. Sisäministeri Petteri Orpon mukaan uudet lait ovat kansalaisten turvallisuuden kannalta välttämättömiä. Uudistus asettaisi internetin käytön luvanvaraiseksi. Luvan saannin edellytyksenä olisi tietokoneelle ja älypuhelimiin asennettavan valvontaohjelman käyttöönotto.

– Nykyinen lainsäädäntö on selvästi puutteellinen. Tällä hetkellä viranomaiset eivät pysty valvomaan Suomen kansalaisia tehokkaasti, Orpo perustelee.

Asiantuntijat pitävät uudistusta perustuslain vastaisena. Orpo ei näe asiassa ongelmaa, sillä ”perustuslakia voidaan muuttaa”. Hän kertoo massavalvonnan tuovan myös lisää työpaikkoja turvallisuusalalle.

– Aluksi internet-lupia joudutaan todennäköisimmin säännöstelemään, jotta kaikkea liikennettä ehdittäisiin valvoa. Tavoitteena on kuitenkin Yhdysvaltain mallin mukainen järjestelmä, jossa valvonta ei rajoita kansalaisten verkon käyttöä.

Kriitikot sanovat uudistuksen uhkaavan yksityisyydensuojaa ja sananvapautta. Orpo vakuuttaa, että aihetta huoleen ei ole.

– Lakimuutos ei kosketa tavallisen ihmisen elämää. Lainkuuliaisella kansalaisella ei pitäisi olla mitään salattavaa.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä