The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Äh, ahdistaa. Olen vähän neuroottinen jo sen puolesta, että jätän kissan yksin kotiin puhumattakaan siitä, että joku vieras käy mun kodissa. Nyt yksi kämppiksen puoltuttu olisi tulossa viikonlopuksi tänne. Mikäs siinä, kun meillä on yksi huone tyhjänä. Se oli täällä joskus aiemminkin. Vaikutti ihan ok tyypiltä, mutta vähän välinpitämättömältä. Lainasin sille yhtä mun juttua, ja se hukkasi osan siitä.

Meillä on vain kaksi avainta, niin saadaan varmaan niidenkin kanssa sumplia paljon. Enkä edes halua antaa avaintani sille. Ja kun mä oon kaksi viikkoa sitten sopinut meneväni yöksi mun rakkaan ystävän luo, jota näen erittäin harvoin. Samana yönä kämppikselläni on bileet kaverillaan. Eli tää nainen jää yksin tänne mun kissan kanssa (ellei sillä ole jotain menoa).

Mitä jos se avaa ikkunan, antaa kissan juoda pesuvettä, jättää kuuman lieden suojaamatta tai päästää sen vahingossa ovesta ulos tms.? Se ei itse omista kissaa eikä ole viettänyt kovin paljon aikaa niiden kanssa. Mä mietin tätä kaikkea täällä jo nyt. Perkele!

En halua perua mun menoa, koska olen odottanut tätä hyvin pitkään. Kämppis on myös innoissaan sen bileistä. Tää vierailu oltiin sovittu jo muutama päivä sitten, mutten silloin tiennyt, että kämppikselläni on menoa samaan aikaan. Olis ollu ok, jos kämppis olisi ollut silloin täällä. Nyt en enää tiedä, enkä kehtaa sanoa.

Anteeksi avautuminen. Nään varmaan ensi yönä taas painajaisia, missä mun kissalle tapahtuu jotain.
 
Mie tuntisin varmasti samantyyppisiä tunteita. Ratkaisua dilemmaan en osaa valitettavasti esittää. T. Eräs joka jättää hirmu ohjeet huoltomiehille siitä kuinka pitää varoa ettei kissa pääse livahtamaan ovesta, ikkunasta ja kuinka wc:n ovea saa laittaa kiinni että kissa pääsee asioilleen :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: papumössö

Joo mulla oli myös kerran tilanne, että piti päästää huoltomies tänne, kun en itse voinut olla paikalla. Suljin kissan, sen ruoat ja hiekka-astian mun huoneeseen ja pistin suuret varoituslaput sekä ulko-oveen että oman huoneen oveen, että sitä ei saa päästää ulos. Onneks eivät päästäneetkään.

Mulla kesti kauan luottaa kämppikseenikin näissä asioissa, vaikka se on tosi reilu ja ihana tyyppi. Varmaan täytyy vain suoraan sanoa sille vierailijalle, että mua hermostuttaa toi tilanne, ja antaa kunnolliset ohjeet sille ja katsoa, ottaako se mun sanat tosissaan.
 
  • Tykkää
Reactions: KyöpelinVuori
Äh, ahdistaa. Olen vähän neuroottinen jo sen puolesta, että jätän kissan yksin kotiin puhumattakaan siitä, että joku vieras käy mun kodissa. Nyt yksi kämppiksen puoltuttu olisi tulossa viikonlopuksi tänne. Mikäs siinä, kun meillä on yksi huone tyhjänä. Se oli täällä joskus aiemminkin. Vaikutti ihan ok tyypiltä, mutta vähän välinpitämättömältä. Lainasin sille yhtä mun juttua, ja se hukkasi osan siitä.

Meillä on vain kaksi avainta, niin saadaan varmaan niidenkin kanssa sumplia paljon. Enkä edes halua antaa avaintani sille. Ja kun mä oon kaksi viikkoa sitten sopinut meneväni yöksi mun rakkaan ystävän luo, jota näen erittäin harvoin. Samana yönä kämppikselläni on bileet kaverillaan. Eli tää nainen jää yksin tänne mun kissan kanssa (ellei sillä ole jotain menoa).

Mitä jos se avaa ikkunan, antaa kissan juoda pesuvettä, jättää kuuman lieden suojaamatta tai päästää sen vahingossa ovesta ulos tms.? Se ei itse omista kissaa eikä ole viettänyt kovin paljon aikaa niiden kanssa. Mä mietin tätä kaikkea täällä jo nyt. Perkele!

En halua perua mun menoa, koska olen odottanut tätä hyvin pitkään. Kämppis on myös innoissaan sen bileistä. Tää vierailu oltiin sovittu jo muutama päivä sitten, mutten silloin tiennyt, että kämppikselläni on menoa samaan aikaan. Olis ollu ok, jos kämppis olisi ollut silloin täällä. Nyt en enää tiedä, enkä kehtaa sanoa.

Anteeksi avautuminen. Nään varmaan ensi yönä taas painajaisia, missä mun kissalle tapahtuu jotain.
No on ihan aiheellinen ahdistus. Onko mummua tai kaveria jolla olis aiemmin ollu kissoja, jolle voisit mirrin viiä?
Tai jos kyse on pienestä ajasta, niin laitat mirrin omaan huoneeseen. Sinne veski ja riittävästi ruokaa ja vettä?

Ihanaa huomenta kaikille!:love:
 
Huomenii!

Pian pitäis mennä. jännittää, pääsenkö varmasti tänään siihen kuvauspöydälle ja sekin, onko diagnoosi sit vaaraton joku, ärsyttävältä kuulostava sarkoidoosi kortisonilääkityksineen vai tappavampaa niinko syöpä.

Hyyy. En ikinä enää polta röökiä, se on vissi!
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä