Tietyt kaupparyhmät pannassa useillakin?!

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Olen lähisukulaisissa todennut, että on aika jykkä ideologinen valinta syrjiä jotain tiettyä kaupparyhmää. Esim. demaritaustaisissa duunareissa valitaan mielluummin kauempana oleva Lidl tai Cittari kuin lähempänä oleva S-market. Samoin Prismaa hyljitään samoissa piireissä järjestelmäälisesti. Onko teissä tässä mitään järkeä ja kuinka yleistähän tämä on? Itse käytän kaikkia kaupparyhmittymiä, mutta helpoiten pääsen pyörällä S ja K-marketteihin. Autolla käytän Prismaa ja Lidliä. Käytän aika paljon kaupparyhmien omia brändejä eli ns. halpisversioita. Esim. huomasin, että Reinbown ja Pirkan vessapaperit ovat täsmälleen samanlaisia. K:ssa oli vain puserrettu pakkaus pienempään kokoon. Hinnat ovat K-ryhmän kaupoissa samoin Siwoissa kalliimpia kuin S-ryhmän tai Lidlin kaupoissa ainakin niissä tuoteryhmissä, joita useimmiten ostan.
 
heeta
Mä en pääsääntöisesti tee ns, isoja ostoksia Prismassa, vaan Cittarissa, Prismassa voin jotain pientä käydä ostamassa. S-marketissa en käy kuin poikkeustapauksissa. Syynä on se että Prismassa olen saanut todella töykeää kohtelua eli asiakaspalvelusta ei ole siellä tietoakaan. S-marketit ovat taas jotenkin 70-lukulaisia ja usein vihannekset huonolaatuisia. Yleensä siis menen K-kauppaan tai Lidliin.
 
"Vieras"
Cittarissa tosiaan on paljon parempi ruokatarjonta, kuin Prismassa. Ne hedelmät ja vihannekset sun muut on yleensä ihan kuppasia Prismassa verrattuna Cittariin. Minusta tuntuu, että laatua arvostavat käyvät Cittarissa. Me pyrimme ensisijaisesti käymään Lidlissä, mutta suuri osa ostoksista tulee kyllä Cittarista. Prismassa käymme oikeastaan vain, jos emme löydä haluamaamme muualta, tai jostain muusta poikkeussyystä.
 
Zee
Käyn myös pääasiassa Prismassa, joskus satunnaisesti S-Marketissa, K-supermarketissa, Minimanissa tai Citymarketissa. Citymarketissa on täällä hyvin usein hirveät kassajonot, pahimmillaan jonottamiseen menee 20 min tai ylikin. Citymarket ja K-supermarket ovat kalliimpia huomattavasti ainakin täällä meillä päin. Lidlistä en löydä ikinä kaikkea tarvitsemaani, ja se osuu kulkureitilläni sen verran sivuun, ettei ole järkeä lähteä ajamaan.

On mukavampaa myös lasten kanssa liikkuessa saada kaikki tarvittava samasta kaupasta, kuin lähteä pitkin kaupunkia etsimään tarvittavia juttuja. Esimerkiksi jos tarvitsee jotain puutarhajuttuja tai rakennustarvikkeita, niin ne löytyy Prismasta, mutta Citymarketista ei.
 
"Jepa"
[QUOTE="vieras";28764451]S-ryhmän kaupat on perinteisesti olleet vasemmistolaisten suosiossa ja oikeistolaiset suosivat K-kauppoja.[/QUOTE]

Tästäpä olisi kiva saada lukeakseen jonkinlaista tutkimusta, etenkin kun nykyään"oikeistolaisuus" ja "vasemmistolaisuus" eivät ole enää kovinkaan kiveen hakattuja ja suurin osa kansasta asettuu johonkin noiden välimaastoon.

AP:n kysymykseen vastatakseni. Käyn sekä k-ryhmän että s-ryhmän kaupoissa ja myös viikoittain käyn Lidlissä.
Aika moni muukin on sanonut, että S-ketjulla huonommat vihannekset ja hedelmät, siitä olen samaa mieltä. Mutta kyseisellä ketjulla on parempi (palkitsevampi) bonusjärjestelmä. Ja Lidlissä on ehdottomasti paras mysli. :)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28764451]S-ryhmän kaupat on perinteisesti olleet vasemmistolaisten suosiossa ja oikeistolaiset suosivat K-kauppoja.[/QUOTE]

Aijaa, mun mielestä juuri toisinpäin. Vertaa esim. Stockmanniin, joka on S-ryhmää. Ketkä siellä käy superylihintaisessa Herkussa tekemässä ostokset? Niin, ne Marimekon vaatteisiin itsensä pukeneet Kokoomus-mummot.
 
"vieras"
K-kaupoissa käyn. Alunperin ihan käytännön syistä lähtenyt tämä valinta, kun K-Market on sattunut olemaan aina lähikauppa. Jos isompaan markettiin on asiaa, niin mahdollisuuksien mukaan valitsen Citymarketin, koska esim. ruokaostokset tulee tosiaan tehtyä lähikaupassa, K-kaupan tuotteet on mulle tutumpia kuin S-ryhmän ja tietenkin keskitetään mahdollisimman paljon yhteen ryhmään ostoksia.

Eli oikeastaan ihan yhtä hyvin se voisi olla S-kauppa, mutta aina kun on tullut muutettua uuten paikkaan niin S-kauppa on ollut jossain kilometrien päässä ja K-Market mekein vieressä.
 
S-kauppoja käytetään, yleensä siis prismaa. Meillä päin ainakin just cittarin vihannekset/hedelmät ym on paljon huonokuntoisempia kuin prisman. Hinta prismassa on todella paljon halvempi kuin cittarissa. Myös s-bonus systeemi on todella paljon parempi kuin k-kauppojen plussa. Saadaan s-bonusta joka kuukausi useita useita kymppejä (aina yli 50€) ja kaksi kertaa vuodessa ylijäämäpalautukset, jotka meillä yli 100€. K-kaupoista saa ostaa aivan järkyttävät määrät ja saa 5-euron etusetelin, lähinnä naurattaa tuo k-kauppojen etu verrattaen s-kauppoihin. Lidlissä käydään harvakseltaan, kun jotenkin ei oo tottunu ostamaan sieltä eikä "tiedä" mikä siellä on hyvää.
 
tesdcvbt
[QUOTE="vieras";28764499]Aijaa, mun mielestä juuri toisinpäin. Vertaa esim. Stockmanniin, joka on S-ryhmää. Ketkä siellä käy superylihintaisessa Herkussa tekemässä ostokset? Niin, ne Marimekon vaatteisiin itsensä pukeneet Kokoomus-mummot.[/QUOTE]

Stockmann osa s-ryhmää? Jompikumpi meistä on pihalla kuin lumiukko.
 
No ei
[QUOTE="vieras";28764499]Aijaa, mun mielestä juuri toisinpäin. Vertaa esim. Stockmanniin, joka on S-ryhmää. Ketkä siellä käy superylihintaisessa Herkussa tekemässä ostokset? Niin, ne Marimekon vaatteisiin itsensä pukeneet Kokoomus-mummot.[/QUOTE]

Ei ole Stocka S-ryhmää. Tarkistapa tietosi.
 
tyttö tuollainen
En välitä bonus-järjestelmistä, minusta niissä viedään kansalaisia kuin pässiä narussa. Lisäksi ärsyttää isojen ketjujen valta.

Meille suurin osa lihoista tulee luomuruokapiirin kautta, kalat ostan kauppahallista tai sitten saamme niitä miehen vaarin oyydystäminä. Leipä tulee läheiseltä leipomolta (pieni, yksityinen), vihannekset näin kesäisin joko omalta tai anopin kasvimaalta. Maidot haetaan joko Lidlistä tai suoraan tilalta. Hedelmät, jotkut yrtit ja sen, mitä Lidlistä ei saa on pakko hakea Citymarketista.
 
"Tiina"
[QUOTE="vieras";28764307]Olen lähisukulaisissa todennut, että on aika jykkä ideologinen valinta syrjiä jotain tiettyä kaupparyhmää. Esim. demaritaustaisissa duunareissa valitaan mielluummin kauempana oleva Lidl tai Cittari kuin lähempänä oleva S-market. Samoin Prismaa hyljitään samoissa piireissä järjestelmäälisesti. Onko teissä tässä mitään järkeä ja kuinka yleistähän tämä on? Itse käytän kaikkia kaupparyhmittymiä, mutta helpoiten pääsen pyörällä S ja K-marketteihin. Autolla käytän Prismaa ja Lidliä. Käytän aika paljon kaupparyhmien omia brändejä eli ns. halpisversioita. Esim. huomasin, että Reinbown ja Pirkan vessapaperit ovat täsmälleen samanlaisia. K:ssa oli vain puserrettu pakkaus pienempään kokoon. Hinnat ovat K-ryhmän kaupoissa samoin Siwoissa kalliimpia kuin S-ryhmän tai Lidlin kaupoissa ainakin niissä tuoteryhmissä, joita useimmiten ostan.[/QUOTE]

Minä käyn Prismassa koska on lähin marketti. Cittarissa käyn vaihtelun vuoksi. Lidliin en lähde erikseen.
 
"Sirkkeli"
Mä käyn siellä, missä on edullisinta, on hyvän matkan päässä ja hyvä tuotevalikoima. Eli Vatsussa ja K-kaupoissa en käy, Lidl ja S-market ovat lähimmät ja edullisimmat.
 
Lidlin ruokia kun yritän laittaa tarjolle, niin mies ja poika valittavat kummallisesta sivumausta, vaikkeivät tietäisi ruoan olevan Lidlistä. Stockan herkusta on mun mielestä työlästä ostaa ruokaa, kun peruselintarvikkeita saa metsästämällä metästää kaikkien erikoisuuksien joukosta. Eli käyn lähinnä Alepassa, S-Marketissa, Prismassa ja Citymarketissa.
 
"aloittaja"
Niin, ostospaikkavalinnat vaihtelee kyllä jokaisen omien mielikuvien mukaan. Täällä päin Cittari on selvästi minusta huonompi kuin Prisma: muu kuin ruokapuoli on surkea: kapea valikoima esim. vaatepuolella ja elektroniikassa täkäläiseen Prismaan verrattuna. En myöskään kehuisi Cittarin vihannestiskejä mitenkään vaan Prismassa on sekin parempi. Tiedän kyllä, että tämä on tätsin paikkakuntakohtaista. Joissakin paikossa Cittarit ovat todella monipuolisia ja hyvät valikoimat, mutta ei täällä. Se ihmetyttää siis aloitukseni mukaan, että duunarit tosiaan kantaa mieluummin rahansa huonompaan Cittariin, joka on pörssiyhtiö kuin osuustoiminnalliseen Prismaan tai hyvinvarusteltuun S-markettiin, jotka jakaa osakkailleen bonuksia. Oma talous saa vähintään 15-20 euroa kuussa S-bonusta, enkä edes pakosti osta aina S-ryhmän liikkeistä. Kyllä vuosien saatossa olen saanut sieltä satoja euroja bonuksia verrattuna plussapisteisiin, joita ei tunnu kertyvän eikä vitosen etuseteliä tule millään. Myöskään lähi K-market ei pärjää viereiselle S-marketille: huono leipäosasto ja aika vanhoilla päiväyksillä yrittävät myydä kaiken ulos.
 
"Ccc"
S-kauppoja käytetään, yleensä siis prismaa. Meillä päin ainakin just cittarin vihannekset/hedelmät ym on paljon huonokuntoisempia kuin prisman. Hinta prismassa on todella paljon halvempi kuin cittarissa. Myös s-bonus systeemi on todella paljon parempi kuin k-kauppojen plussa. Saadaan s-bonusta joka kuukausi useita useita kymppejä (aina yli 50€) ja kaksi kertaa vuodessa ylijäämäpalautukset, jotka meillä yli 100€. K-kaupoista saa ostaa aivan järkyttävät määrät ja saa 5-euron etusetelin, lähinnä naurattaa tuo k-kauppojen etu verrattaen s-kauppoihin. Lidlissä käydään harvakseltaan, kun jotenkin ei oo tottunu ostamaan sieltä eikä "tiedä" mikä siellä on hyvää.
Plussa kortti toimiikin ennemmin alennusten voimalla. Jos katsoo mitä ostaa pääsee halvemmalla kuin s ryhmässä. Jotenkin en vain pidä s kaupoista/prismasta. En käy niissä kuin pakon edessä. En kyllä vertaile hintoja. Ostan laadun ja maun mukaan mitä haluan.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28764499]Aijaa, mun mielestä juuri toisinpäin. Vertaa esim. Stockmanniin, joka on S-ryhmää. Ketkä siellä käy superylihintaisessa Herkussa tekemässä ostokset? Niin, ne Marimekon vaatteisiin itsensä pukeneet Kokoomus-mummot.[/QUOTE]

Jopas on suurta tietämättömyyttä. Stockmann on aivan itsenäinen pörssiyhtiö, eikä kuulu mihinkään S-ryhmään.
 

Yhteistyössä