Toimeentulotukihakemuksen käsittelyaika?

  • Viestiketjun aloittaja harmaa millinen
  • Ensimmäinen viesti
harmaa millinen
Vein aamulla hakemuksen kaupungille, ensi perjantaina tulee se 7 arkipäivää täyteen, eli silloin voin odottaa päätöstä viimeistään?
Vaikuttaako tilanteeseen se, että on heinäkuu?
Onko erityisen paljon hakijoita?
Olen kerran ennen hakenut, monta vuotta sitten ja ei mennyt kuin jokunen päivä silloin, sittemmin olemme pärjänneet omillamme tähän asti.
Mulla tulee nyt hiiiirveen pitkä katko tuloihin.
Viimeksi olen saanut tuloa kesäkuun alussa ja seuraava tulee elokuun lopulla, joten heinäkuuksi on pakko pyytää kaupungilta apua.
Ja voihan olla että ottavat sitten elokuussa tulevista tuloista sen mitä nyt antavat, tekeekö sossut helposti niin?
 
se on sen 7 arkipäivää se käsittelyaika...mutta joskus tähän aikaan kuukaudesta varsinki saattavat käsitellä nopeamminkin...Ku heinäkuun rahat ovat olleet jo maksussa ja näin ollen ei kauheasti pitäisi olla toimeentulotukihakemuksia. Ja saattavat tehdä niin että perivät takautuvat rahat pois, varsinkin jos kelalta saat
 
Herra Majuri
Alkuperäinen kirjoittaja mia78:
kappas...enpä muuten huomioinnut ollenkaan et heilläkin saattaa tietenkin olla kesäloma :LOL: Sorry, väärää infoo annoin...mut ei sitä koskaan tiiä jos siellä joku ahkera liisa töissä
Oli lomia tai ei, niin lain mukaan se on käsiteltävä 7 arkipäivän sisällä. Usein kunnat viisveisaavat käsittelyaikojen lainmukaisuudesta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
Alkuperäinen kirjoittaja mia78:
kappas...enpä muuten huomioinnut ollenkaan et heilläkin saattaa tietenkin olla kesäloma :LOL: Sorry, väärää infoo annoin...mut ei sitä koskaan tiiä jos siellä joku ahkera liisa töissä
Oli lomia tai ei, niin lain mukaan se on käsiteltävä 7 arkipäivän sisällä. Usein kunnat viisveisaavat käsittelyaikojen lainmukaisuudesta.
Se on ihan sama mitä laissa lukee, ne tekee sossussa päätökset joka tapauksessa omaa tahtiaan, laista piittaamatta. Hyvin usein kestää pidempään kuin sen viikon. Ja tosiaan viime viikolla eräs sosiaalityöntekijä mulle sanoi puhelimessa, että nyt kun on lomat niin saa varautua kolmen viikon käsittelyaikaan.

 
tara
Mä kävin eilen sossussa niin käsittelivät 18.6 tulleita hakemuskia,eli kuin pitkä aika tosta tuleekaan.. Mä sain itse kesäkuusta-elokuuhun päätöksen sen takia,kun on niin kauheet ruuhkat kesäsin :)
 
No ainahan voi laittaa valitusta menemään...koska ketäänhän ei saa jättää toimeentulottomaksi...Mutta joo siellä on 2-3kk käsittelyaika ku alkaa valittaan...ainakin täällä pääkaupunki seudulla...Ykshän tietenkin on et ap voisi vaikka soittaa sinne omaan sossuun ja kysellä et kauan on käsittelyaika ni ei jää epäselvyyksiä ym ym...kun eri paikoissa eri jutut
 
harmaa millinen
Voisin maanantaina soittaa sinne ja kysellä miten etenee tilanne.
Minä en voinut ainakaan hakea toimeentulotukea jo kesäkuussa, koska tarve oli vasta heinä-elokuulla? :)
Juuri siksi vein nyt heti ekan päivän aamusta hakemuksen, että saan mahdollisimman pian eteenpäin tämän asian. :)
Ja kiitokset kaikille vastaajille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaa millinen:
Voisin maanantaina soittaa sinne ja kysellä miten etenee tilanne.
Minä en voinut ainakaan hakea toimeentulotukea jo kesäkuussa, koska tarve oli vasta heinä-elokuulla? :)
Juuri siksi vein nyt heti ekan päivän aamusta hakemuksen, että saan mahdollisimman pian eteenpäin tämän asian. :)
Ja kiitokset kaikille vastaajille!
No periaatteessa heinäkuulle pitäs tukea hakea jo aiemmin. Meidän kaupungissa pitää hakea 2viikkoa ennen ku tuen tarve alkaa, jotta ehtii käsitellä eli heinäkuulle pitää tuki hakea jo kesäkuun puolessa välissä. Mutta eiköhän se päätös sieltä silti jossain välissä tuu :)
 
"vieras"
Kestänyt yli kaksi viikkoa jo, eivätkä ota puhelujakaan vastaan kun sekin ruuhkautunut niin pahasti. Valittaminen on hyödytöntä koska valitukset menevät suoraan roskiin.
 
"..."
[QUOTE="vieras";27879742]Kestänyt yli kaksi viikkoa jo, eivätkä ota puhelujakaan vastaan kun sekin ruuhkautunut niin pahasti. Valittaminen on hyödytöntä koska valitukset menevät suoraan roskiin.[/QUOTE]

Ainakin joissain paikoissa ollut nyt ruuhkaa, Helsingissä soitin tänään, sanoivat pyrkivänsä tekemään päätökset 2-3 viikossa.
 

Yhteistyössä