Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

Upeaa Niobe. Aivan sama tilanne kun meillä :( No mulle sanottiin, että kaikki on korjattavissa leikkauksella mitä eteen tulee, kun kammiot kaikki näkyivät! Sanoivatko sinulle siitä, että kolmanneksi yleisin syy on infektio? Josta ei ole vaaraa kellekkään! Onnea vielä hyvistä uutisista<3
 
Ultra kuulumisia. Neitokaisella kaikki hyvin ja painoa oli 342g. Mitään poikkeavaa ei löytynyt. Ensiviikolla katsotaan vielä tarkemmin sairaalan toimesta. Ehkä sitten uskaltaa ruveta nauttimaan raskaudesta. Istukka oli siirtynyt niin, että normaalisynnytykselle ei ole sen puitteissa estettä. Sielä edelleen istuskeli tukevasti pylly "maassa" Nyrkkeili niin pirusti ja nosti kädet kasvojen eteen, joten niitä ei nähty kunnolla.

Maha pullahti kunnolla esiin viimevkolla :) Tsemppiä kaikille jotka elävät epätietoudessa. Olisi kiva kuulla muiden kuulumisia.

Niskatuvotuksella 4.8mm tulossa terve tyttö <3
 
Hei kaikille!

Minä sain tänään soiton kätilöltä, että oon jääny kiinni keskiraskauden veriseulassa. Riskiluvuksi tuli 1:50. Ensi viikolla, varmaan maanantaina tai tiistaina on sitten lapsivesipunktio. Pelottaa ja itkettää. Mulle kun raskaaksi tuleminen ei ole itsestäänselvyys, vaan lääketieteen apua kaivataan niin tuntuu kohtuuttomalta että vielä tämäkin piti tulla. Tiedän että noissa seulonnoissa tulee myös paljon vääriä positiivisia, mutta kyllähän joidenkin kohdalle sattuu sitten ne oikeat positiivisetkin. Onko täällä muut jääneet kiinni vasta tästä keskiraskauden seulasta? Mullakun kävi niin huono tuuri, että vaikka alkuraskauden veriseula otettiinkin (np-ultran yhteydessä) niin labrassa hävittivät mun verinäytteen eikä uutta enää voitu ottaa kun viikkoja oli jo sen verran. Että luultavasti tämä olisi selvinnyt jo silloin aiemmin.

Voimia myös kaikille muille jotka ovat joutuneet kohtaamaan menetyksen tai jotka kamppailevat saman epätietoisuuden kanssa kuin minäkin! Onneksi tässäkin ketjussa on kuitenkin tullut paljon hyviä uutisia. Harmi vaan kun kaikki ei niitä hyviä uutisia sitten kuitenkaan saa. :(

Mua surettaa myös se, että mun raskaus on kuitenkin jo viikolla 17+4 ja punktioon kun pääsen niin ollaan jo 18+ viikoilla. Ei ole helppoa. :'(
 
Mekin käytiin viikko sitten viidennen! kerran ultrassa (19+1) ja nyt ennuste on jo ihan kohtalainen kun sikiöstä ei oikeastaan löytynyt muuta vikaa kun kasvot hieman turvoksissa josta johtuen alaleuka oli pienen näköinen ja korvat alaskiinnittyneet. Voi olla ihan rakenteellinenkin mutta myös virhekuvaa turvotuksen vuoksi. Muualla ei sitten turvotusta enään ollutkaan vaan kaikki hygromat yms. oli kävinnyt tuhka tuuleen. Prof. Kirkinen arveli että hygroman ja turvotusten syy on ollut kehittymätön imunestejärjestelmä joka on korjaantunut itsestään mutta ei toki voinut poissulkea jotain uber harvinaista kromosomihäiriötäkään joten vieläkään ei tässä talossa pääse nauttimaan eikä suunnittelemaan perheenjäsenen tuloa. Mutta sydän ainakin oli ok vain toisessa läpässä pientä vuotoa joten täytyy toivoa että tämä pikku tytsi jaksaa sinnitellä ja olisi niin terve kun mahdollista. Kokoa oli 300g ja onneksi on koko ajan kasvanut ihanteellisella keskikäyrällä.
Onnea Marjalle hyvästä ultra näkymästä ja voimia ja tsemppiä Diinulle.
Viikon päästä on vielä yleisen puolen rakenneultra 21 viikon kohdalla ja sitten sitä toivottavasti voisi loppuajan ottaa vähän rennommin.
 
Niobe toivottavasti kaikki menee hyvin. Mulla utrattiin uudelleen äitiyspolilla ja sielä eivät kunnolla nähneet neitokaista, kun ei suostunut olemaan kunnolla paikalla. Mutta lääkäri sanoi, että ihan tarpeeksi näkyi ja kaikki on hyvin.

Nyt vaan sinnittelen raskausdiabeteksen ja siitä tulevien vaivojen vuoksi. Vauva kasvaa huimaa vauhtia ja edessä on synnytyksen jälkeen lasten teholle joutuminen sokereiden takia. Mutta se on onneksi tuttujuttu keskimmäisen lapsen kohdalla.
Diinu tsemppiä helvetillisin ajan elämiseen...se epätietous ja pelko on niin jäätävää...toivotaan, että kaikki menevät hyvin. Meillä niskaturvotus 4,8mm ja istukkabiopsia tehtiin, jossa terveen tytön kromosomit. Veriseula oli ok, mutta turvotuksen vuoksi riskiluku oli 1:5.
Eli jos yhtään lohduttaa, niin mun riskiluvulla yhdellä lapsella viidestä on 20% riski olla sairas, joten prosenteissa se on todella pieni.

Kerro kuulumisia täällä. Olisi kiva tietää muidenkin kuulumiset, jotka täällä kamppailivat kevään aikana epätietoisuuden takia. Voimia kaikille <3
 
Kiitos Niobe ja marja76 tsempeistä!

Enpä olisi uskonut että omalta kohdaltani "kärähdän" seulonnoissa, kun ikääkin on vasta 22 vuotta. Tietääkö muuten kukaan täällä voiko se vaikuttaa tuon veriseulan tuloksiin kun tämä vauva on saanut alkunsa clomifenillä (eli siis hormonilla)?

Tänään sain tietää että ensi tiistaina mulle tehdään se lapsivesipunktio oys:sissa. Kysyin myös veriseulan arvot jotka oli seuraavat: HCG korjattu mom 50,59 & AFP korjattu mom 0,84. Tulokset kuulema tulee sitten n. 5 päivässä. Tuo tieto huojensi ettei tarvitse odottaa montaa viikkoa.
 
Luin tuolta lapsettomuushoidoista plussanneita muistaakseni, että sielä useammalla oli veriarvoissa heittoa. Mulle pikavastaus tuli 4 pvässä ja lopulliset 3 viikon kuluttua. Eli pikavastauksessa vastataan Down, 13 ja 18 trimosomit, sekä sukupuoli. Ja sanoivat mulla ainakin, että yleensä jos pikavastaus on normaali, niin lopullisessakaan ei ole mitään. Mulla katsottiin kaikki 46 kromosomia. Riippuu lääkäristä määrääkö koko kromosomisto tutkimuksen vai ainoastaan pikatestin.
 
marja76, jospa mullakin olis kyse siitä että clomifenit heittää veriarvojen tulosta. Vaikka jotenkin en usko niin olevan. :(

Ahdistavaa tämä odottaminen. Lasken päiviä punktioon ja kaikki pelottaa. :'(
 
Tiedän tunteen niiin hyvin.:whistle: Mulla oli onneksi viikkoja niin vähän kun istukkabiopsia tehtiin, että tuudittauduin vaan siihen, että jos jotain pahaa tulee vastaan, niin keskeytys on vielä aikaista tehdä :( Onneksi siihen ratkaisuun ei tarvinnut ryhtyä :)
Nyt ajattelen kun viikkoja on 22+2, että ihan järkyttävää jos tässä kohti tai vielä vajaan 2 viikon päästä joutuisi tekemään ratkaisuja keskeyttämisen suhteen :'(

Oletteko miettinyt vaihtoehtoja vastauksesta riippuen?

Just katoin mun veriarvoja jotka olivat 1.14 ja 0,84 (hcg) tosin ne otettiin 10+2 vkolla. Veriarvot olivat kuulemma hyvät.
 
Viimeksi muokattu:
Kauan odotettu rakenneultra on nyt takanapäin (kohta kaksi viikkoa sitten) ja siellä näyttäisi näin "päällisin puolin" olevan kaikki suht hyvässä kunnossa. Kasvu jätättää melkein viikolla, mutta la ei lääkäri kuitenkaan lähtenyt muokkaamaan vaan seuraillaan nyt hiukan tiiviimmin kaverin kasvua. Sydämessä tohtori oli näkevinään reiän (ilmeisesti läppien välissä?), mutta sanoi sen yleensä menevän ittekseen kiinni ja jos ei menisi niin sen voi vielä "korjata" myöhemmin. Jos jottain hyvvää tästä kaikesta pitäisi löytää on se, että nyt myö päästiin "privaattipotilaiksi" erikoislääkärille vauvan kanssa ja kaikkea mahdollista "syynätään" tosi tarkkaan ;) meillä oli tällä kertaa eri lääkäri, kuin edellisillä kerroilla ja hää olikin paljon suorapuheisempi kuin edellinen lääkäri. Edellinen lääkäri, joka oli myös osastonlääkäri sanoi ettei syytä huoleen ja 4.1 mm niskaturvotus ei ole vielä paha, mutta tää nyt ultrannut erikoislääkäri sanoi monneen kertaan, että pittää myös osata varautua yllätyksiin synnytyksen jälkeen vaikka ultrasta ei mitään löytyisikään ja ettei halua pelotella, mutta,,,,minä kyllä henk koht itte tykkäsin tästä viimoisesta lääkäristä vaikka pahalle tuntuikin nuo puheet, mutta jotenkin minun tavalle käsitellä vaikeitakin asioista oli helpompi, kun asiat sanottiin niin kuin ne nyt tässä tilanteeessa on tai saattaa olla. Ihmeellinen rauha tuli tuon rakenneultran jälkeen ja nyt oonkin pystynyt sitten nauttimaan ihan eri tavalla tästä raskaudesta ekka kertaa :) Nyt on siis viikot 21+ 5 ja seuraava ultra on viikolla 28 elikkäs heinäkuussa, jossa sitä kasvua erityisesti katsotaan.

Niobe paljon onnea hyvistä uutisista :) Paljon voimia sinulle Diinu! Tsemppiä punktioon ja toivotaan, että kaikki olis teillä hyvin!

Juuliska
 
Mulla tehty ultra jo 6 kertaa ja tiistaina jälleen tehdään. Tosin nyt ultrataa ton raskausdiabeteksen takia. Pitäs olla 4vkoa välein 30vkolle ja siitä siiten 1 vkon välein. Tää RD tuo mukanaan ongelmia ja vauvan, sekä istukan vointia pitää seurata tiuhaan.
Mulla tosiaan paastoarvot ovat päin pyllyä ja se on se joka aiheuttaa sitten vauvalle ongelmia, kun vauvan joutuu omaa insuliinin tuotantoa kasvattamaan.
Näytti tämä meidän perheen viimeinen neitokainen aiheuttaa sitten tässä kaikki päänvaivat kerralla, mutta se ken leikkiin ryhtyy, niin sen kestäköön :)
 
Täällä punktio takana ja hyvin meni. Pikkuisen suppareita on tuntunut sen jälkeen, muttei isommin. Ens torstaina on soittoaika hoitajalle, tai hän soittaa sieltäpäin. Toki soittaa jos tulokset tulee jo aiemmin. Nyt alkaa varmasti se piinallisin vaihe! :| Rakenteet näytti vauvalla olevan kunnossa, kun lääkäri ne ensin ultrasi. Sydämessäkin näkyi hienosti kaikki neljä lokeroa. Hyvin toiveikkaita olivat kyllä hoitaja ja lääkäri. Jospa tulis hyviä uutisia!
 
  • Tykkää
Reactions: marja76
Diinu nyt vaan lepoa ja ei mitään raskaita nosteluita. Mulla tuli biopsian jälkeen vasta seuraavanapäivänä alavatsakipuja ja ei todellakaan tehnyt mieli tehdä mitään ylimäärästä.

Hyvä uutinen on rakenteet. Mulle sanottiin ainakin, että yleensä siinä nähdään jo jalkojen/käsien virheasennoista viitteitä kromosomipoikkeavuuksiin. Ja sydän ja muut sisäelimien poikkeavuudet. Mulla katottiin jo 12 vkolla ultrassa että liikuttaa jalkoja ja käsiä eriaikaan, mitä ei kehityshäiriöiset sikiöt kuulemma tee.

Ihania uutisia ja toivottavasti niitä tulee lisää:hug:
 
Kai sitä tänne voisi kirjoittaa kun on tullut lueskeltua kuitenkin.
Saatiin maanantaina np-ultrassa tietää että vauvalla on niskaturvotusta 4,43mm.
Muuten kuulemma oli hyvin liikkuvainen sikiö, heilui ja söi peukaloa, vilkutteli ja kaikki elimet kuulemma oli hyvännäköiset, vatsanpeitteet siistit ja nenäluukin näkyi.

Hieman oli hurja kokemus toi tieto turvotuksesta kun ensin rauhassa ultraaja ihasteli sikiötä ja mekin suupielet korvissa katseltiin ruutua, sitten se sanoi että turvotusta on sen verran paljon että se mielellään mittaisi (sanottiin alussa ettei haluta mittausta jossei sitä ole huolestuttavia määriä).

Sen jälkeen koko ultrauksen sävy vaihtui ja se vaan huolella kuunteli sydäntä (oli kyllä ihan kiva kuulla se tasainen syke), katsoi jotain verenkiertojuttuja ja pohti ääneen mikä voisi olla vialla. Tuntui että siihen mittaukseen loppui kaikki positiivisuus ja jälkikäteen jäi sellainen tunne että kaikki toivo on turhaa kun turvotusta on "melkein 5 milliä". Muuten oli kyllä asiallinen tuo ultraaja, varasi meille ensi maanantaille erikoislääkärin joka ultraa paremmilla vehkeillä ja samalla voidaan katsoa onko turvotus muuttunut, halutessamme saadaan erikoislääkäriltä sit lähete lapsivesi punktioon. Etsi vielä työkavereistaan sellaisen jolla käynnistä sataisiin eniten irti.

Mutta jotenkin olisin halunnut kuulla "kaikki on todennäköisesti kunnossa" tai että "turvotus ei välttämättä tarkoita että sikiöllä on hätää." Kun nyt jäi sellainen fiilis että tässäkö tää oli. Uskaltaako tästä enää iloita?

Pari päivää ollaan nyt sulateltu infoa ja etsitty enemmän tietoa asiasta, kun ei sitä osannut siellä mitään kysyä. Olo on nyt melko rauhallinen, vauva oli niin terveen näköinen että vaikea kuvitella minkään olevan pahemmin vialla. Uskotaan ja toivotaan että kaikki on hyvin, maanantai tietysti jännitää hemmetisti ja peukut ja varpaat pystyssä toivotaan että lääkäri sanoo kaiken olevan kunnossa.

Tulen kertomaan miten asiat etenee.

Susimieli ja Pieni 12+3
 
Tsemppiä Susimieli odotukseen. Piinaavat ajat edessä. Mulle sanottiin niskapoimu ultrassa, että turvotuksen osalta tulee todella paljon ohilyöntejä ja syntyy terveitä lapsia. Tosin ei se lohduta siinä kohti, kun elää epätietoisuudessa. Olet varmaan lukenut ylläolevia kommenttejani, joten tiedät mikä lähtötilanne meillä oli ja mitkä olivat tulokset. Nyt vasta olen alkanut tuudittautuun siihen, että meille on tosiaan tulossa iltatähti, jolla pitäisi oll kaikki ok. Tosin ihan lopullisen vastauksen saa sitten synnytksen jälkeen :)
 
Paljon temppiä täältäkin Susimielelle! Me "jäätiin kiinni" veriseulassa, vaikka niskaturvotus oli normaali. Lapsivesipunktiossa käytiin eilen ja nyt odotellaan tuloksia. Mulle sanottiin, että vääriä hälytyksiä sattuu paljon, niin veriseuloissakin kuin niskaturvotuksissa. Toki pitää muistaa, että ainahan ne huonot uutiset jonkun kohdalle sattuu ja sitä tässä itsekin pelkään. :( Mutta toivottavasti turvotusta ei yhtä paljon ole seuraavalla ultrakäynnillä. Pidetään peukkuja! =)
 
Tsemppiä myös tiältä suunnalta Susimielelle odotukseen! Raskasta aikaa elätte, mutta toivottavasti kaikki on kuitenkin pienellä hyvin! Paljon kyllä sattuu vääriä hälytyksiä tätä palstaa lukiessa ja samaa myös terkkari neuvolassa on hokenut! Meillä niskaturvotus oli 4.1mm siinä NP-ultrassa ja järkytys oli kyllä ihan kauhea! Ei sitä omalle kohdalle koskaan ossaa tämmöistä oottaa vaikkakin siihen pitäisi osata varautua, mutta silti! Tsemppiä maanantaille!
Diinu loistava juttu, että punktio onnistui! Tsemppiä tulosten odotukseen!
Marja76 kurjaa tuo raskausdiabeteksen kanssa painiminen, onneksi sitä seuraillaan noin tiiviisti ja samalla piäsee kattomaan uutta tulokastakin hiukan ahkeraammin :)
Cashmere mitä teille ja teijän pojalle kuuluu? Olis mukavaa kuulla teijänkin kuulumisia!
Kaikille samassa tilanteessa painiville tsemppiä ja voimia!
 
jeeni
hei! en ole teidän juttuja paljon lueskellut, tästä nämä viimeisen sivun jutut vilkaisin. mutta onko täällä ketään sellaista, jolla nt-ultra + veriseula normaali, mutta rakenneultrassa havaittu munuaisaltaan poikkeava koko (suuri)?

Meillä kävi näin, seurantaan jouduttiin, mutta kaikki muu näytti olevan hyvin. rakenneultrassa olivat molemmat munuaisaltaat hieman yli raja-arvojen, pari päivää myöhemmin enää toinen yli raja-arvojen. vaiva voi kuulemma mennä itsestään ohi tai voi vaatia seurantaa/leikkausta syntymän jälkeen.

jeeni ja kaveri 26+2
 
jeeni mun pojalla ei varsinaisesti ollut kunnolla suurentuneet munuaisaltaat, mutta rakenneultrassa kätilö sanoi / kirjoitti että poikamaiseen tapaan lievästi dilatoituneet munuaisaltaat. Eli "suomeksi" lievästi suurentuneet munuaisaltaat. Muissa ultrissa myöhemmin olivat ihan normaalit. Jatkoseurantaan ei edes päästy noiden munuaisaltaiden takia, koska kuulemma nykyään tosi monella (varsinkin poikasikiöllä) on vähän yli raja-arvojen. Kävin muissa asioissa ä-polilla (rd) ja siellä aina ultrattiin sitten myös ne munuaisaltaat ja normaalit siis oli.
 
Saas nähdä tuleeko uneton yö, huomenna on se erikoislääkäri joka syynäilee Pienen päästä varpaisiin ja katsoo näkyykö huolestumisen aihetta. Jännittää perhanasti. Olen yrittänyt koko viikonlopun olla asiaa miettimättä, aina kun se pääsee livahtamaan ajatuksiin niin oikein mahanpohjasta vihlaisee.
Luojan kiitos se on jo 8.15 niin sen saa heti aamusta alta pois, ei mene koko päivä hermoillessa.

Tulen sitten kertomaan uutiset, pitäkää meille peukkuja kaverit.

Susimieli ja Pieni 13+0
 

Yhteistyössä