Toiveena vauva 2017-2018

Pyh.. Alkoi ruskea tuhru:( saa nähdä muuttuuko jo tänään kunnon vuodoksi kun tänään piti menkkojen alkaakin. Jännä miten voikin olla erilaisia kiertoja. Päänsäryt,kiukut ja kaikki muutkin pms oireet jäi pois. Paitsi tänään vaivannut krapulainen olo.
 
Toivotaan avantasia, että tuhru lakkaa, ja plussa voimistuu! Minulla ekassa raskaudessa oli aika runsastakin rusehtavaa vuotoa, side piti laittaa, mutta se sitten lakkasi ja raskaus jatkui. Pakko nyt jollain on tärppi käydä, kun palstan tunnelma on kuin tällä hetkellä vallitseva Suomen kesäsää...

Itselläkin nyt mieli vähän maassa, lapset on hyppineet seinille, kun oltiin aamu kotona kaatosateen vuoksi, ja miehen ajatukset pikkunelosen suhteen vaihtelee sen mukaisesti - tänään taas oli sitä mieltä, ettei enää yhtään enempää uhmiksia tähän talouteen... :unsure: Ja siis eilen mökiltä kotiin ajaessa sanoi, että nämä on niin ihania, että voisihan näitä haluta vaikka kuinka monta... Aargh! Miksi naisia sanotaan ailahtelevaisiksi? Minä sentään olen vakaasti sitä mieltä, että yksi vielä :p
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Spukka ja Yuna
Menin sitten ostamaan testin, yritän jaksaa odottaa huomisaamuun ennnekuin teen, huomenna työpäivä niin ei pysty kokopäivää suremaan. En edes kehdannut miehelle sanoa että testin ostin, sanotteko te joka ovis tai r-testistä puoliskolle?
 
Oon joistain ensimmäisitä sanonut. O-testit kuulemma ressaa jos niitä näkee. :D Silloin tällöin sanon, todellisuudessa se varmaan ei tiedä kuin paljon testailen :D Menkoista toivoo infoa, ja oonkin sit sanonut jos ei oo muuten tullut esille
 
Hmm.. mut vois siirtää taustalle. En oikeen jaksa käydä täällä päivittämässä tilannetta, kun mitään ei tapahdu :( Nyt siis 7. yrityskuukausi menossa, mutta pitkien kiertojen takia varsinaisesti vasta viiden yrityskierros. Kp35 ja ovulaatiota ei oo ollut koko kierrossa, mittaan lämmöt joka aamu samaaan aikaan, joten valitettavasti tästä ei voi erehtyä. Eniten masentaa se, ettei raskautumista oikeastaan voi edes toivoa, kun ovikset puuttuu ja kierrot ihan mitä sattuu. Soitin neuvolaan ja sieltä totta kai kehoitettiin olemaan stressaamatta (aaaarrrrrhg) ja soittelemaan sitten kun vuosi yritystä täynnä. Kiitos tästä.. Monen vuoden yrityksen odottamisen jälkeen tätä ei vaan ois kaivannut.

Tsemppiä kaikille muille ja käyn täällä kuitenkin välillä kurkkimassa ja ehkä kertomassa kuulumisiakin.
 
Jos vaan mahdollista niin meneppäs yksityiselle pyytämään clomikuurin, tekevät :oops:
Tsemppiä, älä luovuta :unsure::love:
 
Aprikoosinkukka, komppaan Iltatähti76:ta: vuoden yrittäminen koskee vaan niitä, joilla kierto on "normaali" ja ei ole tiedossa mitään raskaaksi tuloa hankaloittavaa. Ja lähempänä neljääkymppiä myöskään ei kannattanut kokonaista vuotta yrittää ennen tutkimuksia. Tuli luettua näitä, kun meille kolmosta yritettiin, ja alkoi tuntua siltä, ettei mistään tule mitään. Kierrosta 12 sitten tärppäsi, niin ei tarvinnutkaan tutkimuksiin lähteä. Eli mene yksityiselle, niin saa tän homman käyntiin. Lähettävät kyllä sieltä julkisellekin, jos tarve vaatii. Tsemppiä!
 
Huomenta! Palattiin eilen illalla reissusta ja nyt oon lueskellut mitä täällä on tapahtunut, jokunen plussa sentään, mutta ihan liikaa uusia kertoja alkanut :unsure:

Viime kuussa ei tosiaan sitä ovisplussaa ilmestynyt, mutta nyt vahvasti näyttäisi siltä, että ihan pian se saadaan... Tässä eilisiltainen apteekin oma testi ja tämän aamuinen PC (6h yöunien\pidätyksen jälkeen :) http://aijaa.com/1GNMqu Näemmä ovis tulee aika paljon aikaisemmin, kuin mitä laskuri ilmoittaa, eli nyt kp 13 ja vasta viikonlopulle sitä näytti 30pv kierron mukaan. Mitäs syy siihen muuten on, ettei aamupissasta saisi ovistestiä tehdä?

Onko täällä muita, jotka nyt yrittävät toista vähän pidemmällä välillä ja joita esikoisen mustasukkaisuus huolettaa? Meille siis tulisi reilu 8 vuotta ikäeroa jos nyt tärppäisi ja neiti on aina halunnut pikku sisarusta, mutta on aika mustasukkainen ja omiva luonne ja se jännittää o_O
 
Viimeksi muokattu:
Liityn varovasti taas mukaan, olen ollut tuolla taustalla, Nyt jonkin moinen tjottailu aloitettu. Sunnuntaina oli toimintaa ja ovis mahdollisesti torstaina tulossa. Tosin ei nyt haittaa jos tästä kierrosta ei tärppää, kun ei tavallaan ollut tarkoitus vielä aloittaa ja kaikkea kivaa (alkoholia sisältävää) ohjelmaa heinäkuussa niin ei nyt tarttiskaan vielä tärpätä :p
 
Huhheijaa, nyt se kuume sitten iski ilmeisesti kunnolla! Tässä varmaan vuoden päivät olen pohtinut, että olisiko toisen lapsen aika vai ei? Nyt on jotenkin tosi vahva fiilis siitä, että olisi kiva jos ensi vuonna tyttö saisi pikkusisaruksen. Tyttö täyttää nyt heinäkuussa 2v. Vielä pitäisi vähän miestä lämmitellä ajatukselle. :D Josko ensi kierrosta sitten jättäisi kumit pois? Vähän ollut kireää ilmapiiriä kotona viime aikoina, mutta tuntuu että nyt ollaan miehen kanssa taas lähennytty enemmän ja ollaan viihdytty myös edemmän vällyjen välissä. :)
 
Iltatähti76 Ooo, toivotaan parasta (y)

Armadillo Meillä tulis toisen ja kolmannen väliin 5 vuotta ja mietin ajoittain samoja asioita. Poika on myös melko mustasukkanen. Mut uskon, että se menee omalla painollaan :) Toisaalta myös Tytär on kova omimaan, mutta hyvin on oppinut jakamaan. Heillä tosin pienempi ikäero, mutta uskon, että kyllä ne terävimmät särmät sieltä hioutuu pikkuhiljaa :)

Mulla on tää maha edelleen ihan sairaan turpee. Oikeesti. Housut kiristää ja ei, enää en voi syyttää sitä juhannussyömistä, koska nyt on ollu normaalit safkat ja liikunnat. Eilen illalla oli olo, että alkais vuosisadan menkat ja kerran jo tuntu, että jotain ois "valunu" ulos ja kipitin heti vessaan, mutta ei mitään. Aamulla oli semisti huono olo, mutta veikkaan, että se saatto johtua eilisillan väsymyksestä. Söin iltapalan jo seiskan aikaan, ku aattelin, et jos pääsis ajoissa nukkumaan. Eilen silittelin huomaamattani jo mahaa telkkaa kattoessa, ku tuntuu, että siellä vois joku olla, mutta aamulla nauratti, et mitä jos silittelinki vaa isoa pierua :D Yritän malttaa mieleni lauantaille (jos ei menkkoja sitä ennen näy), koska silloin ois menkat vasta varmasti myöhässä (tänään kp 27/28-30). Iiiiik, voisko olla? :whistle:
 
No negaahan one step aamusta tarjosi.. :( ei auta kun odottaa menkkojen alkua, nyt siis kp31/30 ja dpo15.

Sisarusten mustasukkaisuudesta olin itsekin huolissani. Esikoinen oli n.3 kun vauva syntyi ja se olisi pitänyt jättää sairaalaan,mummolaan tms. kun ei halunnut vauvaa meille :LOL:
Toinen on aina ollut aikalailla mustasukkainen mutta vauvan kyllä otti vastaan hyvin :) On vähän sellainen pikkuäiti. Tuo kuopus vaan vähän mietityttää kun saattaa jopa isännän häätää mun vierestä että miten vauvan kävisi :rolleyes:
 
Attachments

Minä pöljä kerron aina tuolle ukolle kaikki testailuni. Itseasiassa kerron sille muutenkin lähes kaiken. Jonkun ystäväni uskomaa salaisuutta en, mutta muuten kyllä tuolle tulee lörpötettyä kaikki pikkuasiatkin. Ja sama toisinpäin. Minusta on hauska kun keskellä päivääkin saattaa tulla viestejä ihan arkisistakin asioista tyyliin; Kävin syömässä kinkkukiusausta xxx lounasravintolassa, oli hyvää. Kesken stressaavaa ja kiireistä työpäivää on myös ihana lukea toisen laittama viesti missä lukee vaikka vaan että "olet mielessä". Jonkun mielestä varmaan outoa, mutta tämä on meidän tapamme.

Mustasukkaisuus, jos meille vauva tulee on mietittänyt minuakin. Esikoisen ja kakkosen välissä on 1v 10kk ja se oli aivan kauheaa aikaa. Tiesit, että vanhempi tekee jotakin vauvalle, mutta ei oikein voinut kieltääkään tulemasta lähelle. Onneksi rauhoittui aikanaan ja nyt painivat jo lähes tasaväkisesti keskenään kun tulee erimielisyyksiä :oops:. Nyt lapset ovat jo 7v ja 5v, joten jos hyvä tuuri kävisi, tulisi ikäeroa esikoiseen melkein 8v. Mutta silti, ikäerosta huolimatta, tulee esikoinen olemaan aluksi mustasukkainen. Se ilmenee todennäköisesti minulle kiukutteluna ja uhmaamisena. Aviomieheni tullessa kuvioihin, tyttö oli reilu 4v. Hän kertoi hyvin selvästi, että mies voisi poistua meiltä ja että voi mennä vaikka patjalle lattialle nukkumaan, äidin lähelle ei ole mitään asiaa. Kertoi myös ihan miehellekin että ei tykkää hänestä. Nyt on tilanne jo rauhoittunut. Aikaa se vähän vaati, mutta se oli odotettavissakin. Ja näin uskon käyvän taas, jos vauva tulisi taloon.

Omaan napaan ei muuten mitään ihmeellistä, ovista odotellessa :whistle:
 
Avantasia Toivotaan, ettei ne menkat sieltä tulis ja testi vielä ehtis näyttää plussaa :)

Minä pöljä kerron aina tuolle ukolle kaikki testailuni. Itseasiassa kerron sille muutenkin lähes kaiken. Jonkun ystäväni uskomaa salaisuutta en, mutta muuten kyllä tuolle tulee lörpötettyä kaikki pikkuasiatkin. Ja sama toisinpäin. Minusta on hauska kun keskellä päivääkin saattaa tulla viestejä ihan arkisistakin asioista tyyliin; Kävin syömässä kinkkukiusausta xxx lounasravintolassa, oli hyvää. Kesken stressaavaa ja kiireistä työpäivää on myös ihana lukea toisen laittama viesti missä lukee vaikka vaan että "olet mielessä". Jonkun mielestä varmaan outoa, mutta tämä on meidän tapamme.
Meillä ihan sama systeemi. Tietää kaikki testit (tosin o-testejä en oo käyttänyt ja r-testejäkin melko maltillisesti). Samoin myös tulee höpöteltyä ihan kaikki puolin ja toisin eli ei ainakaan mun mielestä kuulosta oudolta, vaan ihanalta ja aika tutulta ;)

Meillä menee siis melko samoissa ikähaarukoissa lapset. Meillä lapset nyt reilut 4 ja 6 eli jos nyt tärppäisi, niin ikäeroa tulisi aika tarkkaan 5- ja 7-vuotta :)
 
Minä pöljä kerron aina tuolle ukolle kaikki testailuni. Itseasiassa kerron sille muutenkin lähes kaiken. Jonkun ystäväni uskomaa salaisuutta en, mutta muuten kyllä tuolle tulee lörpötettyä kaikki pikkuasiatkin. Ja sama toisinpäin. Minusta on hauska kun keskellä päivääkin saattaa tulla viestejä ihan arkisistakin asioista tyyliin; Kävin syömässä kinkkukiusausta xxx lounasravintolassa, oli hyvää. Kesken stressaavaa ja kiireistä työpäivää on myös ihana lukea toisen laittama viesti missä lukee vaikka vaan että "olet mielessä". Jonkun mielestä varmaan outoa, mutta tämä on meidän tapamme.

Mustasukkaisuus, jos meille vauva tulee on mietittänyt minuakin. Esikoisen ja kakkosen välissä on 1v 10kk ja se oli aivan kauheaa aikaa. Tiesit, että vanhempi tekee jotakin vauvalle, mutta ei oikein voinut kieltääkään tulemasta lähelle. Onneksi rauhoittui aikanaan ja nyt painivat jo lähes tasaväkisesti keskenään kun tulee erimielisyyksiä :oops:. Nyt lapset ovat jo 7v ja 5v, joten jos hyvä tuuri kävisi, tulisi ikäeroa esikoiseen melkein 8v. Mutta silti, ikäerosta huolimatta, tulee esikoinen olemaan aluksi mustasukkainen. Se ilmenee todennäköisesti minulle kiukutteluna ja uhmaamisena. Aviomieheni tullessa kuvioihin, tyttö oli reilu 4v. Hän kertoi hyvin selvästi, että mies voisi poistua meiltä ja että voi mennä vaikka patjalle lattialle nukkumaan, äidin lähelle ei ole mitään asiaa. Kertoi myös ihan miehellekin että ei tykkää hänestä. Nyt on tilanne jo rauhoittunut. Aikaa se vähän vaati, mutta se oli odotettavissakin. Ja näin uskon käyvän taas, jos vauva tulisi taloon.

Omaan napaan ei muuten mitään ihmeellistä, ovista odotellessa :whistle:
Meillä sama juttu miehen kanssa, viestitellään päivittäin ja usein ja monella sydämellä ja suukolla höystettynä. Siitävaan tulee niin hyvä mieli :love::love::love:

Ihana kuulla että muutkin hömpöttelee :love::love: ja onnea teille vauvan hankinnassa, toivottavasti kaikki sujuu hyvin :love::love:
 
Yhteistyössä