Toukokuun Tömistelijät 2016 *Toukokuussa*

Voi vitsi, tsemppiä kovasti paino-ongelmien kanssa kamppaileville! Toivon että imetys helpottuu ja pienten paino alkaa kasvamaan kovaan tahtiin :love: Ja Rudeboxille toivon pikaista parempaa vointia! Mukava muuten kuulla teidän jo vauvautuneiden kuulumisia ja kaikki hyvät vinkit otetaan täälläkin ilolla vastaan, ensimmäistä odottaessa tuntuu että on vielä monia aukkoja tietämyksessä :ROFLMAO: Mulle neuvolasta suositeltiin niitä d-vitamiineja, joissa on maitohapot mukana, kun kyselin jo jos etukäteen kävisi ostamassa.

Henttis, metsäruusu ja wiimis - Olihan meitä yhä odottavia vielä :) Itse en oikeastaan edes ole vielä ehtinyt hermostua odotukseen, mutta tuntuu että lähipiiri alkaa olemaan jo vauhkona! Itse olin asennoitunut jo siihen, että tuskin ainakaan ennen LA:ta tulee, mutta nyt kun sitä joka päivä joku kyselee, tuntuu että alkaa itsekin muuttumaan kärsimättömäksi (n) Onni kuitenkin että voin hyvin ja jaksan liikkua normaalisti - joskaan eipä pidemmilläkään lenkeillä ole saanut mitään "edistymistä" eli supistuksia tms. aikaan. Mutta hyvähän se on omaksi iloksi liikkua ja nähdä päivisin ystäviä :)

Hantta - toivon sydämeni täydeltä, että teillä tärppää pian ja pääsette aloittamaan oman nyytin odotuksen, tällä kertaa paremmalla onnella <3
 
Onnea vauvoista! <3

Pitkästä aikaa kerkee kirjoitella.. Vauva ja isommat lapset vie kyl kaiken ajan. Ja pihatyöt. Rakennettiin talo vuosi sitten ja nyt ois sitä pihanlaittoa. Oon jokavälissä koittanu tehdä hommia niin sais sitten miehen kesälomalla tehä muutakin kun pihaduunia :LOL: meil onneks lastenhoitaja niin helpottaa kovasti.. vauvan syöminen on halkion vuoksi aika hidasta niin ihana kun hoitaja tekee ruokaa ja saa isompien huomion muualle välillä ettei ne ihan hermostu kun äiti vaan kokoajan imettää :D

Vauva edelleen täysimetyksellä kaikkien ihmeeksi. Kasvaa ja voi hyvin niin antaa mennä vaan(y) niin kilttikin se on. Ei itke edes, ährää vaan ja murisee ku on nälkä:) ennenaikaisuuden ja halkion vuoksi edelleen imetys 3h välein.. Pakko myöntää että ihan aina en oo yöllä heränny kelloon ja vauva on nukkunutkin sitte 6h pätkän:whistle: meillä kaikki on vauvana nukkunu pitkiä pätkiä.. Mut ymmärrän että tätä pitäs nyt jaksaa herätellä että kasvaa:) isommat lapset nukkuu edelleen hyvin, noin 12h yössä. Enkä edes muista milloin ne olis yöllä heränny.nukkuvat aamuun asti.. (meidän aamu on muiden aamupv:whistle:) Eli unta saan kyllä riittävästi(y)

Käytiin husukessa ensikäynnillä ja tavattiin hoitaja, plastikkakirurgi ja korvalääkäri. Hyvä käynti muuten, mutta se hoitaja painosti koko ajan imetyksen lopettamiseen. Väitti että väsytän vauvan ja paino alkaa laskemaan. Vauva on tosi virkeä aina kun on hereillä ja neuvolassa seurataan painon nousua viikon välein joka on aina noussut. Sanoin siitä lääkärille niin se totes että oon eka täysimettävä suulakihalkiovauvan äiti jonka se urallaan on nähny, mut kun paino nousee ja vauva ja äiti on tyytyväisiä niin ei oo mitään estettä imetykselle. En jaksa stressata imetyksestä enkä miettiä tulevia päiviä. Jos tuntuuu ettei onnistu myöhemmin niin sitten ei. Nyt nautin joka hetkestä:love:

Joku kyseli imetysliiveistä. Mulla yökäytössä hm semmoset tosi mukavaa joustavaa materiaalia olevat liivit. Ei paina eikä kiristä! Suosittelen (y) päivällä mul käytössä sit vähä tukevampi malli..

Ristiäisiä pitäs alkaa järjestään. Kun vaan jaksais. Siinäkin kova homma :rolleyes:

Seinis ja typy 3vk
 
Eivissa, ja rudebox kannattaa ottaa a yhteyttä esim facebookin imetystukiryhmän kautta imetystukiäitiin. Mä olen saanut tukiäidiltä hurjasti neuvoja mun imetykseen, kun meidän vauvalla suulakihalkio ja imuteho siksi heikompi kuin normaalisti. Meil paino nous alussa hitaasti mut nyt jo paremmin. Pelkään vähän vauvan heikon imun vuoksi että maito vähenee, siksi imetänkin usein ja vaihtelen rintaa 2-3kin kertaa imetyksen aikana. Ihokontakti on myös tärkeää ja oma hyvä fiilis on mulle se tärkein. Eli älä yhtään stressaa. Se blokkaa herumista.. Ainakin mulla;)riittävästi ruokaa ja paljon juomista ja lepoa lisäksi. Imetysteetäkin juon välillä, mutta tehosta en kyllä tiedä:whistle: tsemppiä!
 
Viimeksi muokattu:
Viime yönä luulin jo että päästäis tositoimiin... heräsin kun supisti sen verran kipeästi. Ja jatkui muutaman minuutin -> vartin välein varmaan pari tuntia. Ja sitten aamulla heräsin toteamaan että ne sitten loppui ja olen jossain vaiheessa nukahtanut. Ja tänään ei yhtään kipeää supistusta. Kävin pari tuntia kauppakeskuksessa kävelemässä ja illalla vielä pienen lenkin, niin ei jää synnytyksen alkaminen ainakaan siitä kiinni etten rasittaisi itseäni :) Mutta turhauttaa tällainen! Toivottavasti tätä ei jatku paria viikkoa vaan vauva syntyisi pian.

Viikot siis 39+0, ihanaa!
 
Ja siinä meni taas yö ilman yhtään kummoista supistusta. Pitäis vaan asennoitua siihen että vielä pari viikkoa menee...

Seinisipe, minäkin olen ollut täysin siinä uskossa että imetys ei vaan voi onnistua suulakihalkioisen vauvan kanssa. Että vauva ei voi saada riittävää imua aikaan. Mutta tosi hieno juttu jos se voi onnistua! Meillä siis on/oli pieni huuli-ienhalkio lapsella ja imetys onnistui ongelmitta.

Viikkoja 39+1 :)
 
Hantta81 täälläkin toivotaan kovasti teille jo omaa pientä tuhisijaa. <3

Rudebox täällä suurempi ahdistus ja kärsimättömyys on ainakin toistaiseksi mennyt ohi. Varmasti vaikuttaa myös takana oleva mukava viikonloppu, mutta jotenkin nyt on käsittänyt että kohta se sieltä tulee, tavalla tai toisella. :rolleyes: Pitäisi vaan yrittää nauttia nyt, vaikka se on paljon helpommin sanottu kun tehty. Varmaan se ahdistus ja kärsimättömyys iskee taas loppu viikosta kun päivät on yksin aikaa mietiskellä asioita.

Pioni täälläkään lenkit ym. ei tuota minkäänlaisia tuntemuksia, mutta onneksi on viimein energiaa liikkua. Vielä töissä ollessa liikunta jäi minimiin, joten nyt pitkät lenkit tuntuvat niiiiiin hyville!

Seinisipe iso hatun nosto kyllä sinulle tuon imetyksen kanssa! Voi kun jaksaisi sitten olla itsekkin niin sinnikäs.:rolleyes:

Täällä tosiaan ei mitään uutta, todellakin taitaa neiti tulla kunhan joutuu. Iltaisin kivut on aika järkyttäviä, mutta minusta ne eivät edelleenkään ole supistuksia vaan enemmän jotain hermosäryn tapaista?
Iltaisin varsinkin alaselästä on kuin puukon iskuja taka- ja sisäreisiin. Neiti myllää niin kovasti, että saa kyyneleitä välillä pidätellä. Aamulla tuntui kun vatsa olisi ollut edelleen hellänä vauan eilisillan jumpasta..:( Tyyppi vissiiin innoistui noista mm-kisoista totaalisesti.

Noh muutama päivä laskettuun, joten ei se siellä enää kuukautta ainakaan ole. (y)
 
Täälläkin ollaan yhdessä koossa! Taas kerran salasana nollattu, kun en sitä koskaan näemmä muista ja siksi en pääse tänne kirjoittelemaan.

Tällä viikolla laskettu aika, mutta ei niin haittaa jos menisi vähintään ensi viikon loppuun. Eilen sain vähän pakattua sairaalakassia, mutta mitäs sinne nyt muka pakataan? En oikein tiedä... Eväät? Vaatteita vauvalle? Mitä teillä muilla on/oli? Minä jo siis toista kertaa asialla, että pitäisi kai tietää :D

Vaatteitakin on onneksi vähän pesty ja turvakaukalokin hankittu. Tuplarattaat hankitaan varmaan kesän aikana.

Synnytys rehellisesti hieman ahdistaa. Ensimmäisellä kerralla jäi todella turhaan operoitu olo. Olin toivonut mm. mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä, vähän kipulääkitystä, synnytyksen seuraamista ja välilihan leikkaamatta jättämistä. Kaikki mahdollinen meni tuosta pieleen. Kätilö ei ollut yhtään tilanteen tasalla ja vauva rupesi syntymään täysin yllättäen. Välilihakin sitten leikattiin mitään sanomatta/kysymättä ja puuduttamatta. Ajatuksena oli kirjoitella nyt hieman toiveita synnytyksestä, mutta se ahdistaa todella paljon :/

Toivottavasti vauva siis menee yliaikaiseksi. Ehtisin edes muutaman päivän levätä. Olen ollut jos 1,5 kk äitiyslomalla, mutta koko ajan on ollut niin paljon puuhaa, että hengähtää ei ole ehtinyt.

Fyysisesti olo alkaa kyllä olla tukala. Samanlaista kuin henttiksellä. Kauheita hermokipuja sisäreisissä varsinkin iltaisin. Meinaa jalat lähteä alta. Supistaa, kiristää ja puristaa. Kävely on hidasta köpöttelyä. Olenkin siirtynyt polkupyörään.

Tsemppiä kaikille, joilla synnytys vielä edessä ja onnea jo vauvautuneille. :)
 
Isot tsempit vielä yhdessä osassa oleville! Ei onneksi enää kovin paljon odotusta jäljellä kuitenkaan :)

Seinisipelle hatunnosto ja toivottavasti sujuu hyvin jatkossakin! :)

Rudebox ja Eivissa, toivottavasti paino lähtee nousemaan, vinkkejä ei ole kovin paljoa antaa kun esikoisen imetys Täällä meni ihan pieleen.. Nyt kuitenkin sujuu ja itse huomasin omien ruokailujen ja juomisen vaikuttavan maidon määrään, joten muistakaahaan pitää itsestänne huolta! Ja Mulla ainakin auttaa myös rinnan tiheä vaihtaminen lisäämään maidontuloa, eli välillä vaihtanut parin herumisen jälkeen jo rintaa, ettei ehdi nukahtamaan, vaan joutuu aktiivisesti nieleskelemään.

Henttikselle piti infota noista imetystopeista, että ainakin KappAhlin imetystopit on jonkun verran pidempiä kuin hm, kun nyt Ostin sieltäkin ja niihin mahtuu tissitkin vähän paremmin :)

Täällä taistellaan vieläkin tuon nänni haavan kanssa, imuote on nyt oikea, mutta haava ei vaan parane, 2 viikkoa jo ollut samanlaisena. Eipä tuo muuten mitään haittaa, mutta tuon rinnan imetyksen aloittaminen tekee kyllä järkyttävän kipeää, kipu kyllä katoaa parissa sekunnissa..

Ja apua typy on jo 3 viikkoa! Mihin se aika on kadonnut? Ei olla ristiäisiä vielä suunniteltu ja mieskin on ollut aika paljon töissä ja muissa jutuissa kiinni, isyyslomat pitää sitten joskus. loppu viikon lupasi onneksi olla kotona kun esikoinenkin nyt 39c kuumeessa ja ihan räkäinen. Vauvankin tukkoinen, mutta ei onneksi ole kuumeetta.
Typy alkanut öisin nukkumaan suht säännöllisesti 2-3 syötöllä. Nukahtaa 21-23 välillä ja heräilee 7-9 aikaan. Ongelmana vaan nyt klo 6 heräävä esikoinen (kesän valoisuus?) ja omat nukahtamisvaikeudet ensimmäisen yösyötön jälkeen :(

Ja nyt esikoinen vaatii huomionsa.. :)
Äh liikaa typoja, ei jaksakkaan edes yrittää korjata..

Mimmi & typy 3vko
 
Viimeksi muokattu:
Sunya tsemppiä kipujen kanssa! Jotenkin turhauttavaa tuommoset kivut, olisivat edes selkeitä, että tulisi toivoa että siellä jotain etenemistä tapahtuukin.. :| Millon sulla oli LA? :)
Sairaalakassia on täällä pakattu ja purettu moneen otteeseen, mutta nyt kai sieltä puuttuu lähinnä miehelle vaihtovaatteet varulta, pesuaineet ym, kännykänlaturi ja joten lukemista. Sieltä löytyy mm. välipalaa, imetysrintsikat, siteitä, liivinsuojia, perusvoidetta, neuvolakortti.. Kaikki tuskin tulee olemaan tarpeellista, mutta eihän tuo paljoa paina siepata mukaan. Mies tuo sitten minun kotiutumisvaatteet + vauvan vaatteet kun tulee hakemaan. Luotan siihen että se tuntee minut niin hyvin, että osaa itse pakata mulle housut+paidan, koska en halua pakata niitä vielä, kun niin harvat omat housutkaan enää sopii jalkaan.. :D

Mimmi täytyy varmaan tsekata tuo KappAhlin tarjonta, en voi sietää liian lyhyitä paitoja. :( Paranemisia esikoiselle, jospa pikku typy pääsisi vähemmällä!

Täällä toissapäivä oli täysin kivuton ja illalla hoksasin ettei vauva liikkunut juuri lainkaan. No eilen humputin sitten kävellä lähes 10km ja kyllä ne tutut kivut tuntui löytyvän.. :D Ei näytä neiti tulevan kävelemällä, mutta tuskin hautomalla sohvallakaan. Eipä tässä kyllä kiirus ole, eiköhän ne parin viikon päästä ala miettimään häätöoperaatiota. Täytyy vaan nauttia tuosta auringosta, nyt kun voi. :)
 
Meidän poika saapui maailmaan viikko sitten, 18.5.
Viikko vierähtänyt ihmetellessä ja opetellessa, mutta nyt vihdoin sain vähän synnytyskertomusta kirjoiteltua:

Siirryimme siis Rovaniemelle 9.5. anopin hoiviin odottamaan synnytystä. Silloin oli myös kasvukontrollipäivä ja kaikki oli molemmilla hyvin, pojankin mittasivat jo 3,3 kiloiseksi...

Laskettuaika meni ohi ja neuvola Rovaniemen äitiyspolilla oli sitten 16.5. jossa minun verenpaineiden todettiin olevan turhan korkeat, eikä lähtenyt laskuun vaikka kuinka mittailtiin. Lääkärin määräyksestä jäin siis osastolle ja päätettiin käynnistää synnytys Cytotecilla joita sain 3x sen päivän aikana.
Iltaan mennessä ei ollut mainittavampaa vaikutusta havaittavissa, joten sain mennä anoppilaan yöksi. Aamulla neljän jälkeen heräsin supistuksiin jotka muuttuivat mlko nopeasti säännöllisiksi. Takaisin osastolla olin klo 6.45.
Supistelut jatkuivat säännöllisinä, mutta tosi hitaasti saivat mitään aikaiseksi. Klo 15 maissa lääkäri arveli että tilanne olisi juuri ja juuri tarpeeksi kehittynyt kalvojen puhkaisulle, joten siirryttiin synnytyssaliin ja puhkaisuun.
Vauva ei ollut vielä kiinnittynyt, joten minun oli pysyteltävä makuuasennossa, joka toi omat haasteensa: aina virtsarakon täyttyessä poika nousi ylöspäin eikä synnytys taaskaan edennyt ollenkaan. Katetrointi tuli siis tutuksi sen yön aikana...

Epiduraali laitettiin jo varhaisessa vaiheessa (klo 18.30) alentamaan verenpainetta. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä, kivut oli hirveät ja paineet ei laskeneet. Tässä vaiheessa oli laitettu myös oksitosiini tippa jouduttamaan synnytystä.
Ilokaasu oli hetken aikaa paras kaverini, mutta jonkun ajan kuluttua se sai aikaan huonon olon, joten en sitäkään enää halunnut hengitellä.

Synnytys vain junnasi paikoillaan eikä oksitosiinin määrää voitu lisätä koska minun senkään hetkisiä supistuskipuja ei saatu hallintaan. Lisäksi pojan syke alkoi reagoimaan tosi voimakkaasti supistuksiin, joten pojan vointia seurattiin lisäksi vauvan päästä otettavilla verikokeilla.

Viimein, klo 03.25 tuli anestesia lääkäri uudelleen käymään (eri kuin aikaisempi) ja totesi että ensimmäinen epiduraali on mennyt väärään tilaan, eikä siksi ole vaikuttanut! Laittoi sen uudestaan ja halleluja! Tunnustin varmaan rakkauttani sille lääkärille kun vihdoinkin olo oli lähes kivuton. Oksitosiinin määrää saatiin lisättyä ja minäkin sain reilun tunnin ajan torkahdeltua kunnes alkoi vihdoinkin jotain tapahtua alapäässä ja kivut palasivat. Melko rytinällä alkoi sitten tapahtua ja ponnistuksen tarve tuli ihan puskista ja tosi voimakkaana, enkä kauaa voinut olla ponnistamatta vaikka reunaa oli vielä hieman toisella puolella jäljellä. Huusin kurkku suorana että "mun on pakko ponnistaa!" joten laittoivat pudendaalipuudutuksen, hautoivat välilihaa lämpimällä ja sain luvan ponnistaa.
Mutta eihän se sekään sujunut kuin elokuvissa, vaan joka kerta kun ponnistin, minulla kramppasi pallea enkä saanut vedettyä happea. Jäätävä paniikkikohtaus, huutoa, itkua ja kirosanoja. En siis saanut ponnistettua kuin kerran joka supistukselle kun loppuaika meni haukkoessa henkeä.
Lopulta aloin jo pelkäämään ponnistamista ja olin tosi väsynyt ja huusin vain että "mä en pysty tähän". Jostain sain kuitenkin itseni psyykattua, ja päätin että minähän ponnistan tämän pennun pihalle vaikka henki menisi, ja voi sitä tunnetta kun se vihdoin sieltä tuli, ihana helpotus!
Ponnistusvaihe kesti 40min ja miehen mukaan näytin siltä kuin olisin ollut riivattu, pisti kuulemma mietityttämään että mikä sarvipää sieltä syntyy :LOL:
Kokonaisuudessaan synnytys kesti 24h 33min.

Painoarviot ovat muuten todellakin vain hyviä (?) arvauksia: viimeisimmässä ultrassa arvioitiin 3,3kg, salissa käsikopelolla harjoittelija arveli saman 3,3kg ja ohjaava kätilö 3,5kg. Pokahan oli siis 2, 930kg...

Poika sai heti synnyttyään nimekseen Eetu Matti :love:

jensku ja Eetu 1vko
 
Jenskulle onnea pojasta ja vau minkä työn teit että sait hänet maailmaan!

Henttis - täällä on kanssa tuollaista hermosäryn tyylistä kipua välillä vasemmassa yläreidessä, iskee aina ihan muutamaksi sekunniksi kerrallaan, enkä ole myöskään ihan vakuuttunut että olisi supistuskipua, enemmän tuntuu juuri hermosäryltä - ei ole varmaan yksi tai kaksi hermoa jotka on jäänyt jumiin mahan kasvun myötä :D

Mimmi - teille paranemisia koko perheelle ja parempia unia!

Pirpana - ihanalta kuulostaa tuo vauva-arki - pääsisipä sellaista jo viettämään!!
 
Pioni ja Henttis, mullakin oli noita ihme hermokipuja loppuraskaudessa. Ne oli kyllä kivuliaat! Tsemppiä loppumetreille, lopussa kiitos seisoo!

Jenskulle paljon onnea vauvelista!

Meillä päästiin syntymäpainoon just 2viikkosena. Huh! Vaikka en herättänyt yöllä syömään.... Mutta sitä en maininnut neuvolatädille ;)
Keltaisuutta tosiaan oli, mutta siitä ollaan päästy melkein kokonaan. Yöt menevät edelleen kerran heräämisellä, joten onnekkaita ollaan :)

Mun haava parani huomattavasti 2 viikon kipuilun jälkeen. Ihanaa kun pystyy kävelemään edes lyhyitä matkoja taas. Helpottaa huomattavasti tätä arkea :)

Nyt on ongelmana omat vaatteet... Mitkään ei sovi, eikä hotsittaisi ostaa mitään väliaikaistakaan. Hmmmm. Preggoleggareilla mennään todennäköisesti tämä kesä :(

Hyviä vointeja kaikille, ja paljon tsemppejä kaikille loppumetreille!!!!

Rudebox ja pikkumies 2vkoa ja 2 pvää
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92
Jenskulle onnea pienestä pojasta ja vitsit mikä synnytys!!

Lohduttavaa kuulla että hermosärkyjä on/oli muillakin. Tympeitä kyllä, kun tietää että ne ei millään tavoin edesauta pienen syntymää..

Rudebox huippua että haava on parantunut suht nopeasti ja pääsee liikkumaan huolettomammin. :) Ja onnittelut syntymäpainon saavutuksesta. ;)

Täällä oli tänään neuvola. Viime yönä mini piti hereillä puolille öin kamalalla mekastuksella + siihen hermosäryt. Aamu alkoi itkulla niinkun nykyään jokainen neuvola-aamu/kun viikko vaihtuu. Oon huomannut, että vaikka muuten on ihan sama milloin vauva syntyy, niin nää +6 ja +0 päivät turhauttaa aivan järkyttävästi, samoin kun neuvolassa käynnit.
Menin aamusta neuvolaan ja ovella oli vastassa sijainen, meinasin alkaa (taas) itkeä, koska viimeksi saman sijaisen kanssa ei mennyt kaikki niinkun elokuvissa.

Muuten kaikki neuvolassa ok, sf-mitta 35.5, rr ok, mutta mini ei ole vielä kiinnittynyt.
No hengissä ollaan, ehkä ensi yön (toivottavasti kunnolliset) yöunet auttaa ja huomenna on taas parempi päivä. :unsure: (y)

Henttis 39+6
 
Tosiaan, pituus oli 48,5cm.

Tänään oli neuvolan kotikäynti ja kaikki hyvin. Paras uutinen ennenkaikkea oli, että paino oli ohittanut jo syntymäpainon!
Tämä jännitti minua sillä olen ollut vähän huono äiti enkä ole ensimmäisen kotiyön jälkeen laittanut kelloa herättämään 3 tunnin välein, vaan syöttänyt slloin kun Eetu ilmoittanut että nyt olisi nälkä. Käytännössä iltasyötön ja yösyötön väliin on jäänyt 5-5,5 ihanaa tuntia jotka olen saanut nukkua. En siis jatkossakaan väkisin herää ja herättele syömään :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rudebox
Metsäruusu onnea tytöstä !! <3

Maaginen LA saavutettu, harmi kun se ei nyt taida merkata yhtään mitään. (n) Eilen käytössä oli kuitenkin kaikki kolme ässää ja tadaaa! Taisinpa illalla tuntea ensimmäiset supistukset ja heräsinkin yhteen (tosin kivuttomaan:whistle:). Silti tämä on suuri eteneminen tässä odotuksessa. :D (y)
Miten voikaan muutama supistus saada ihmisen näin hyvälle tuulelle, kyllä se sieltä taitaakin tulla ennen 18-vuotis päiväänsä..:whistle:

Henttis ja Neiti S 40+0
 
Jenskulle ja metsäruusulle onnittelut pikkuisista!:love:

Rudebox mukava kuulla että kivut helpottaneet ja paino noussut (y)

Henttis eiköhän se sieltä pikkuhiljaa lähde tulemaan! :)

Pirpana kiva että arki sujuu hyvin :)

Plaah ja menkathan ne alkoi jo täälläkin. Olisi saanut kyllä edes vähän pidempään pysyä poissa..

Mimmi & typy 3vk 4vrk
 
Eheei pirpana, kokonaisena ollaan edelleen. Eikä muutosta näytä olevan lähiaikoina tulossa. (n) Liekkö muut päässeet edes tositoimiin??:p
Ihanaa ristiäiset! Odotan niitäkin malttamattomana, kunhan nyt edes syntyisi ensin koko tyyppi.
Tosiaan olo entisellään, alkanut yöt mennö pätkissä, millon on liian hiki ja millon vauva melskaa hurjan kovaa. Edelleen lenkkeilin päivässä vähintään 5km ja nyt kahtena päivänä siihen vielä mennyt rappusia, mutta ei tuo näytä aiheuttavan edes yhtään supistusta enää.:cautious: tulee kai kun on valmis, vaikka tulevat äiskä ja iskä olisi jo hyvinkin valmiita.
 
Ei täälläkään ole vielä mitään tapahtunut, vaikka Henttiksen lailla lenkkeily ja rappusetkin on kokeiltu :ROFLMAO: Nyt jo 42. raskausviikko käynnissä, eli toivoisi että pikku hiljaa alkaisi tapahtumaan...!!

Onko jo vauvautuneilla vinkkejä mitä askareita ehdottomasti kannattaisi hoitaa pois alta, nyt kun on vielä hyvin (lue: ihan liikaa) aikaa? :) Perus pyykkäykset ja ruoan/leipomusten valmistaminen pakkaseen on jo hoidettu, siivousta on myös tullut harrastettua joka päivä - meillä ei ole varmaan koskaan ollut näin siistiä :giggle:
 
Pioni onko sulla vielä tietoa yliaikaiskontrollista/ milloinka alkavat mahdollisesti käynnistellä?

Hmm päätin etten leivo mitään pakkaseen, mutta toisaalta kun tätä aikaa tosiaan on vähän turhankin paljon vielä..:unsure::)
 
Henttis ja pioni mä Olin ihan varma että olisi viikonlopun aikana tullut teiltä vauva uutisia :) Noh ehkäpä tällä viikolla sitten? :D

Pirpana mä Oon meinannut usein kutsua vauvaa vahingossa tulevalla nimellä :) eli ainakin etukäteen mietitty nimi tuntuu oikealta. Ristiäisiin saakka haluttaisiin kuitenkin pitää tieto itsellämme niin ei voi esikoisen kuullen puhua :D

Ajatus kolmannesta lapsesta alkanut vähän houkuttelemaan, mutta järki sanoo että ei nyt ainakaan heti perään :D kumeilla mennään heinäkuun jälkitarkastukseen saakka ja sitten ajattelin kokeilla minipillereitä ainakin imetyksen ajan.. Katsotaan miten Tässä mieli muuttuu matkan varrella kun vauva on ainakin toistaiseksi ollut helppo tapaus, vaikka ei mitään super pitkiä pätkiä kerralla nukukkaan (Max 4h), ei kuitenkaan koskaan vielä ole turhia itkenyt ja päivän aikana yhteensä itkua tulee ehkä 5 min kun äiti kiinni esikoisen hoidossa :)

Muok. Ainiin tuosta mitä tehdä vielä ennen vauvaa, hmm itse yrittänyt ehtiä laittamaan raitoja hiuksiin kun Tykkään itse värjäillä. En ole ehtinyt.. Ei tullut raskaus aikana kuin kerran värjättyä niin tuon olisi voinut hoitaa just ennen synnytystä (en kyllä tiedä kuinka terveellisiä värit raskauden aikana on?), ikkunat pesin vauvan päikkäreiden aikana ja muutenkin kaiken minkä voi tarvittaessa keskeyttää tunniksi pariksi pystyy vauvan kanssa tekemään ainakin Täällä..

Mimmi & typy 4vko
 
Viimeksi muokattu:
Hei piti kysyä muilta jo vauvan saaneita miten teillä menee iltasyömiset?
Meillä kun viimeiset 3 vko joka ilta roikuttu tississä 4-5h putkeen edes torkahtamatta. Tuntuu vaan niin pitkältä ajalta valvoa noin pienelle, eilen kokeilin ensimmäistä kertaa antaa pumpattua pullosta lisäksi ja luulinkin että Hei nälkähän sillä on, no 20ml katosi ja koko body ihan märkä ylhäältä kun olikin vaan suupielestä antanut valua.. Tutti ei kelpaa vieläkään, joka päivä muutaman kerran yritän tarjota ja huonolla menestyksellä, nälkäisenä kelpaa hetken..
 
Veikkaan että Pionilla ainakin alkaa olla viimeiset päivät, omista en menis vannomaan. Hirveästi vaihtelee mieli, välillä haluaa vauvan nyt ja heti, mutta esim. tänään on ollut hyvinkin levollinen olo ja ajatus et eiköhän tässä vielä ensiviikolle mennä. Hyvinkin todennäköisesti kesäkuinen meille tulee, mutta ajattelin silti jatkaa toukokuisissa, jotenkin tuntuu luontevammalle.. :D

Mimmi minkä verran teillä olikaan nyt lapsilla ikäeroa? :) Me ollaan puhuttu kanssa, että pienillä ikäeroilla, mutta toisaalta haluaisi nyt rauhassa keskittyä yhteen kerrallaan, eikä tähän asuntoonkaan mahdu enää yhtään henkeä lisää.. :D Saappa nähdä millainen kuume sitä puskee vai häviääkö kaikki houkutukset pikkusisaruksesta.. :D
 
Vielä ei ole yliaikaiskontrollia edes varattu, loppuviikolle sen varmaan saa, sitä odotellessa :confused: Toivon että käynnistyisi itsekseen, ettei tarvitsisi avittaa lääkkeillä, olen ymmärtänyt ettei se ole ainakaan yhtään helpompi polku kuin luonnollinen käynnistyminen! Ja Henttis suosittelen leipomista jos siitä yhtään pitää, saa mukavasti aikaa kulumaan, ajatuksia muualle ja vähän vierasvaraa pakkaseen (puhumattakaan omista maistijaisista ;))

Mimmi kampaajaa olen itseasiassa miettinyt! Pitääkin soitella jos huomenna saisi samalle päivälle ajan, olen laittanut raitoja nyt raskausaikana ja jos nyt juuri ennen synnytystä saisi freesattua hiukset, ei kampaajalle olisi tarvetta pariin kuukauteen :)
 
Henttis ikäeroa 2v2kk, ehkäisyähän ei näiden välissä ollut, mutta Plussan saamiseen menikin 18 kiertoa :) mutta koskaanhaan ei voi tietää kauanko yrittämisestä menee, joten ei nyt ainakaan oteta riskiä että kerrasta napsahtais :D
 

Yhteistyössä