***Toukokuun Toivotut 2011*** Joulukuussa***

Onnittelut iloisia uutisia saaneille!

Äitiyspakkaus: Mä alan kans aika paljon kallistua sille puolelle, että jätän pakkauksen tässä raskaudessa ja ostan vaikka turvakaukalon sillä rahalla. Vaatteita ja haalareita mulla on, ja pakkauksessa on vaan makuupussi ja pari pikkuista muuta hyödyllistä asiaa jotka saan kyllä hankittua.

Syöminen: En todellakaan ainakaan pyri syömään terveellisesti. Tottakai syön myös terveellisesti herkuttelun lisäks, mutta paljon menee myös roskaruokaa ja makeita herkkuja :)

Huuto.net: Välillä ostan ja välillä myyn. Mulla on, tai ainakin oli tapana ostaa hetken mielijohteesta jotain, jotka sitten on saattanut lähteä myyntiin melkein käyttämättömänä :ashamed:

Oma napa: Kerrottiin raskaudesta lapsille eilen. Tarkoitus oli kertoa jouluaattona mutta mönkään meni, kun vatsa kasvaa kasvamistaan niin tyttö alkoi aavistelee ja tuijotti mun vatsaan monta viikkoa ja kertoi erilaisia kommentteja :) Kertominen aiheutti iloisuutta ja kysymyksiä ja tyttö oli jokseenkin ylipirteä koko loppuillan kun ei malttanut nukkua. Kauheesti silityksiä tuli mahalle päivän aikana. Poika taas sanoi että huolettaa vaan kun se sattuu sitten kun se tulee ulos :D Sit keskusteltiin asiasta.

Närästys: Onko kenelläkään ollut? En todella ajatellut, että se näin aikaisin alkais vaivaamaan, tosi kiusallista. Yks tabletti Rennietä yleensä auttaa, toisinaan taas ei.

Sit eilen illalla tuli ihan kamala tunne. Mä en osaa selittää sitä muulla kuin sillä että tuntuu ettei sais tarpeeks happea. Oli kamala hengittää, ihan hyvin siis henki kulkee mutta tuntui vaan ettei ilmaa saa tarpeeks. Tätä on ollut tässä vatsan kasvun aikaan monesti, mutta eilen oli jotenkin paljon vielä vaikeampaa, meinasin jo että pitääkö mun mies herättää. Onko kenelläkään ollut vastaavia tuntemuksia? Huh!

Haidih ja pieni 17+2
 
Heippa!
Onnea tatskattu prinsessasta <3

Keskustelua tai galluppia heti aamutuimaan :D Meinaatteko ostaa kaukalon jalustalla/telakalla vai ilman? Ja jokos ootte päättäny millaset ja minkä väriset vaunut teille tulee? Ja onko teille merkitystä, että saako kaukalon vaunuihin kiinni? :)
 
Haaveilija87, meillä on telakallinen kaukalo, jonka saa myös ilman telakkaa turvavöillä kiinni, Graco-merkkinen. Kaukalon saa myös kiinni saman merkin matkarattaisiin ja se vasta kätevää on ollu. Ei tarvi herättää vauvaa nostelun takia, kun lykkää vaan rattaisiin ja lähtee työnteleen. Väri on harmaa/musta.

Vaunut on sitten Hartanit mallia 06 ja vielä menee kolmallekin :) Siinä on vauvalle kova kantokoppa ja sit kun se jää pieneksi niin saa rattaat niistä. Eli yhdistelmät. Väri on beige/ruskea, eikä lika oo näkyny niissä juurikaan.
 
Galluppiin: me ostettiin kuopukselle uus kaukalo ja siihen turvavyötelakka, kun autossa ei ole isofix-mahdollisuutta. Kaukalon saa siis ilman telakkaakin kiinni autoon, niin kuin kaikki varmaan tietää :p
Merkki on Britax ja väri aika mustanpuhuva, oisko ollu Benno.
Ja meillähän on ne Britaxin B-dualit kärryinä, niin niihin saa kaukalon adaptereilla kiinni ja samaan aikaan saa olla sisaristuin kiinni. On olleet kyllä kätsyt, tosin aika harvoin oon lähteny sillä setillä kauppakeskuksiin pyörimään. Ollaan enemmän puistoihmisiä ;) Nää ostettiin uutena kuopuksen syntyessä siks, kun tiedettiin et ainakin kolmas lapsi meille saa tulla, jos ei sitten neljäskin..
Nyt harmittaa kun B-dualeihin ei saa seisomalautaa. Vähän arveluttaa ton meidän neidin kävelyt vaikka täyttäähän hän sit ens kesänä jo kolme vee. Mut en kyllä jaksa lähtee kärryjä vaihtamaankaan, siinä on niin hirmu homma.
 
Eilen oli rakenneultra ja kaikki näytti olevan ok.
Joku juttu jäi vähän huonolle katsomiselle kun oli niin huonossa asennossa että ei millään saanut katsottua mutta katsotaan ens kerralla.

Sukupuolikin selvisi.

Seuraava ultra sitten taas tammikuussa.

Enie + Tou 18+6
 
Meillä oli tänään rakenneultra ja kaikki oli pienellä hyvin! =) Hetken ehti sydän pompata kurkkuun kun ultraaja palas monta kertaa katsomaan sydäntä ja katsoi sitä vielä ihan hiljaa. Mut sanoi et kunnossa on.

Sukupuoli ei kuitenkaan selvinnyt, pieni piti jalat ihan koko ajan yhdessä! Täti ehkä vähän kallistui tytön puolelle, muttei tosiaankaan mitenkään varmasti eli kumpi tahansa voi olla. Tästä saatiiki sitte uus työnimi :heart:

- N ja Kaino 21+0 Poks!
 
Taas hyviä ultrakuulumisia, onnea!

Meinaatteko Nöösi käydä 4d:ssä varmistamassa sukupuolen vai odotatteko rauhassa kevääseen?

Huomasin tuolta meidän etusivun listasta, että aika monelta puuttuu laskettu aika. Aika pöljän näköistä, kun tässä nyt kuitenkin mennään jo puoliväliä :D He eivät varmaan ole täällä enää kirjoitelleet, joten ehdotankin että otetaan pois sitten kun tammikuun pinoa aloitetaan. Kannatusta?
 
b-dualeihin saa seisomalaudan, sanottiin mulle lastentarvikkeessa, koska meil on britax vigour 3+, jotka siis on samat, niihin ei vaan saa sisaristuinta, ne on siis niiden edeltäjät... kun mä luulin, että niihin ei saa seisomalautaa, mutta väitti sieltä, että saa... Ja noihin saa siis britaxin kaukalon kiinni, joka onkin pojan vanha. Ja se on ihan vaan turvavöillä laitettava, oikeen kätsy mun mielestä.

Ostin tänään kasan pieniä tytön vaatteita ja TÄNÄÄN EN OLE TUNTENUT LIIKKEITÄ, NYT PELOTTAAAAA =(

tatskattu & nti kippura rv.19+6
 
Gallupista: me aiotaan luultavasti hankkia Gracon Logico S -turvakaukalo.
Isofix -mahdollisuutta ei meidänkään autossa ole, mutta saadaan siihen se jalusta...

Kyllä mua hermostuttaa kauheesti, kun rakenneultraääni on vasta 12.1 ;( ! 4D -ultraa meinasin sitten keväämmällä. Jännittää ja hermostuttaa ihan kauheasti että kumpi sieltä tulee ja onko sillä kaikki hyvin. Nyt on alkanu tulemaan enemmän vielä sitä ns. pesänrakennusviettiäkin... Hävettää oikein kun hermostuttaa että tuleeko kaikki hankittua ajoissa ja hävettää sekin että vaikka ollaan kohta jo kuukausi sitten tähän uuteen asuntoon muutettu, niin paikat "ryssöttää" vieläkin, pahvilaatikoita siellä täällä....

Kuuntelin tuossa toissailtana kotidopplerilla sydänääniä, sieltä navan suunnilta kuulu kova jyskytys.
Mies halus sitten pistää korvan kiinni mahaan, niin kappas kun toukka potkas poskelle :D hehe.
Tosiaan pikkusen liikkeet on alkanu vahvistumaan kokoajan enemmän :).
Kauhee synnytyspelko on alkanu pikkuhiljaa hiipimään, ollaanhan jo tässä kohta raskauden puolivälissä ja niin nopeasti menny nämä viikotkin jo tähän asti :O.

Närästystä on ollu pientä välillä, mutta menny omia aikojaan ohi.
 
Gallupista: Mä veikkaisin että meille tulee joko Britaxin istuin tai sitten Maxicosin. Esikoisesta oli ihan vöillä kiinnitettävä maxicosi ja tosi tyytyväinen olin :) Nyt sitten vaunuiksi tulee Emmaljunga Nitrocityt ja siihen runkoon ei sais kiinni ku emmaljungan kaukalon ni sitäki aateltiin kattoa minkälainen on ja minkälaiset arvosanat saanu. Tosin ei mekään varmaan paljoa tarvita sitä travel systeemiä, esikoisesta oli kätsä ku kävin ulkomailla hautajaisissa ja tarvi myös turvakaukaloa reissussa.
Ihana lukea ultrakuulumisia, meillä rakenneuähän ois vielä 3viikkoa. Oon nyt alkanu miettimään että jos ei sittenkään kysyis sukupuolta, ois jännitys sinne h-hetkeen saakka.

Nyt unten maille ku ramasee :wave:

Diipeli ja pampula 17+3:heart:
 
Turvaistuimista: Meillä hommattiin esikoiselle Gracon Logico S turvakaukalo jalustalla + gracon matkarattaat. Olivat kyllä kätevät kauppakeskuksissa ja reissussa. Turvakaukalon sai niihin kätevästi kiinni, eikä tarvinnut tunkea isoja vaunuja autoon. Nyt ajattelin ostaa toiseenkin autoomme sen telakan, on niin paljon helpompi ja mopeampi kiinnittää turvaistuin autoon, kuin turvavöillä. Kaikkea tekisi jo mieli ostella tulokkaalle, taitaa olla sitä pesänrakennusviettiä :D Mutta jos saisin maltettua vielä joulun yli, sitten voi löytää vaikka alesta kaikkea kivaa =)

Nyt pitäisi ruveta siivoamaan, on vieraita tulossa illemmalla ja koko talo kaaoksen vallassa ;)


Essteri ja pikkuinen 19+0 (POKS)
 
Pitkästä aikaa ehtii tännekkin.. On niin väsynyt iltaisin töiden jälkeen ja vkloppuisin ei kerkee muuta ku olla lasten kans ja siivota yms..
Pari viikkoa sitten oli mulla ultra jossa varmistettiin laskettua aikaa joka siis on nyt sitten 17.5. tammikuulla on sitten rakenneultra :) Nyt rv 18+4.
vielä olis ens vk töitä sit alkais parin viikon loma. lapsia hoitelen siis työkseni. Aika rankkaa alkaa olemaan, saa nähdä kauanko jaksaa.
Vatsa alkaa olla jo aika iso.. Sitä ei voi olla huomaamatta. Pikkuinen on vielä aika laiska liikkumaan mutta joka päivä jotain tuntuu. Aika jännä kun ekasta tuntui kunnon potkut jo 17 rv ja tokasta ja kolmannesta rv14 ja kunnon potkuja. Mutta johtuukohan sitten siitä että ekaa kertaa mulla istukka etuseinällä.
Iskiaskipuja on alkanu olla oikein urakalla ja mahaa pistää varsinkin vasemmalta puolelta välillä lujaakin ja varsinkin kun tekee oikein kunnolla jotain.. Mistähän johtuu?
Sukupuolta ei selvitetä kuten ei ennenkään mutta luulenpa että se neljäs poika meille tulee.
Äitiyspakkausta en vielä tiedä kuinka teen. Kolmelle oon jo ottanu kun jotenki se on niin ihana aina saada. Mutta nyt ekaa kertaa oikeasti mietin otanko vai en.
Turvakaukalo ja pinnasänkyyn uusi patja on ainoat mitä tarvii oikeastaan hommata. Kestoilu kiinnostaa nyt todella paljon mutta en tiä mistä alottais.
 
Jadey ei varmaan mennä kysymään enää sukupuolta.. Kai se jää sitten keväällä nähtäväks, että kumpi mahasta tupsahtaa. Enemmän jännittää synnytys, kun viimeks meni huonosti että siitä sit joutuu käymään tutkimuksis.

Meilläkin oli pojalla turvavöillä kiinnitettävä Maxicosi ja olin kyllä tosi tyytyväinen. Varmaan haluan samanlaisen nyt, kun toi esikoisen oma oli ollut jo käytössä eli nyt uusi sitten tälle tulevalle.
 
Moikka!

Nyt on pakko kysyä teiltä jotka olette saaneet aikaisemmin lapsia: minua kovasti mietityttää seksijutut imetyksen aikana..siis kaikkihan on tietty yksilöllistä, mut joutuuko silloin esim. suojaamaan rintoja maidon valumisen takia? Tai siis valuuko sitä yleensä niin paljon? Tyhmä kysymys mutta kaikki uusi askarruttaa..
 
Hei pitkästä aikaa!

Heti alkuun tyhmä kysymys: mutta mitä tarkoittaa turvakaukalo telakalla ja turvakaukalo ilman telakkaa?!? Meille tulossa tuplat, joten tuskin löytyy vaunumallia, johon saisi vielä kaukalot kiinni...Kapeimmat tuplavaunut, joihin vauvat saa vierekkäin ja jotka olen tähän mennessä löytänyt, ovat leveydeltään 72cm.

Mulle on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, kun mun vanha endo rupesi oireilemaan tosi häijyllä ja pelottavalla tavalla. Siksi päädyin paniikkiultraan Femedaan viime viikolla. Vauvoilla kaikki hyvin ja Bruno Cacciatore siellä kivast ilmoitti, että tulossa on sekä tyttö että poika :heart:. Toisen vauvan istukka on osittainen eteisistukka ja siitä joudun ehkä seurantaan. Virallinen rakenneultra on 22.12 eli ensi viikolla Naistenklinikalla. Ja kun mies kotiutuu kaukomailta pysyvästi tänne työkomennukseltaan niin mennään vielä Brunon luo ylimääräiseen 4D ultraan rv 22-23 :)

Onko muuten normaalia, että tässä vaiheessa eli rv 19+2 liikkeet tuntuvat satunnaisesti eli että on ns. hiljaisia päiviä?

t. Vadelmaunelma & Prinsessa ja Prinssi 19+2
 
Vadelmaunelma: Tuo telakka taitaa liittyä autoon kiinnittämiseen. Meillä toimi turvavyö kiinnitys ilman ongelmia enkä kaivannut sellaista.
Liikkeitä en minäkään tunne joka päivä.

Tänään on ollut laiska pyjamapäivä. Olemme olleet esikoisen kanssa kotona vaan. Perjantain rakenneultrassa kaikki näytti olevan vauvalla hyvin. :) Hassua, että ultrakuvassa hän näyttää aivan samalta kuin siskonsa samaan aikaan otetussa ultrakuvassa. Ja siskonsahan tuntui "tutulta" synnyttyään, kun piirteet oli jo kuvasta tutkittu tarkkaan.
En jaksaisi enää raskautta; migreeniä, väsymystä, hikoilua, univaikeuksia ja hermotkin kireellä... Onkohan tässä pientä esimakua siitä mitä vaihdevuodet joskus tulevat olemaan. ;)

Valdemaria ja vauva 20+6
 
Seksistä en tiedä vauvavaiheessa... yksin kun olin silloin. Mutta kyllä siinä ekan 2kk aikana sitä maitoa saattoi ihan yht'äkkiä alkaa tulemaan... kun rinnat täyttyi. Ja yöllä sitä heräs lätäköstä, yöh. Ja suihkun jälkeen maitoa suihkusi ittekseen. Eli ehkä vois olla miellyttävämpää pitää rintsikoita ja liivinsuojia, mut joitain taas maidon tulo ei haittaa, kun se on luonnollista. Jos oli unohtanut liivinsuojan niin kyllä sellasesta paksustakin rintsikasta tuli helposti läpi asti paitaan iso läikkä...

Täälläkin on tosi hiljaisia päiviä liikkeiden suhteen. Onneks yleensä jokapäivä bongaan muutaman liikkeen.

tatskattu & nti kippura rv.20+1
 
Pieni tiikeri: Ulkopuolisena osui vain silmään kysymyksesi, ja oli pakko vastata. Kyllä sitä maitoa parin ekan kk aikana tulee läpi liiveistä JA liivinsuojistakin, myös seksin aikana (ja siis suosittelen niitä suojia todellakin seksin aikana!). Se ei kuitenkaan kestä kauan ja on enemmänkin hölmöä/hauskaa kuin noloa tms. Lakanoita tosin saa kyllä vaihdella ellei suojaa esim. pyyhkeellä. Kun maidontuotanto tasoittuu, tämäkin ongelma poistuu. Ei kannata kauheasti etukäteen huolehtia, kaikki tuntuu yllättävän luonnolliselta sitten, kun tilanne on omalla kohdalla. :)
 
Tatskattu: ok, kiitos tiedosta. Täytyykin sitten keväämmällä ihmetellä miten ja minkälaisen seisomalaudan noihin kärryihin sais. Odotan kyllä et vaavi syntyy ja katson esikoisen kävelyinnon ensin.

Mäkään en tunne liikkeitä joka päivä.

Pieni tiikeri: ilmeisesti tuo maidotulo on yhtä yksilöllistä kuin kaikki muukin. Mulla ei oo kuin pari kertaa molemmissa imetyksissä tullu maitoa niin paljon, että ois paita kastunu. Oikeestaan aina tilanne on ollu se, että yön jäljiltä kun tissit on täynnä maitoa ja oon antanu vauvalle toisesta niin toinen tissi on falskannu. Eli siis ei oo haitannu seksiä yms. ollu muita "ongelmia". Ja siis olen täysimettäny 6 kk eli maitoa on kyllä riittäny ruuaksi asti :)
 
Mulla oli jonkun aikaa sellanen liivitoppi yöllä, eli ei mitään kuppeja ollut siinä, oli vaan sellanen tissitoppi, siin liivinsuojat tai harso taiteltu yöks, ku en halunnu sitä maitoo jokapaikkaan. Myöhemmin riitti pyyhe ja imettäessä toisen tissin eteen harso, ettei suihkua.

Mulle iskenyt joku kunnon väsymysjakso, oon kokoajan väsynyt ja nukahdan myös päikkäreille, kun poikakin. Ja illallakin nukuttaessa saatan nukahtaa.

tatskattu & nti kippura rv.20+1
 
Hei kaikille!

Tänne tulee tekstiä sitä tahtia että ei mukana meinaa pysyä - ehdin aina hädin tuskin lukemaan kaikki tulleet tekstit ja sitten onkin jo aika taas tehdä jotain. Joten kirjoittaminen jää vähemmälle. Mutta taustailen ahkerasti.

Meillä taitaa olla sama turvaistuin kuin Nepulalla, eli telakallinen graco joka on yhteensopiva matkarattaiden kanssa. OIkein kätevä, ruskea/kulta väreinä. Vaunut on meidän 1 v:lle ostettu uutena viime syksynä kun vanhat levis, eli nyt on Emmaljungan Citycross (kai) :) Väreinä Burgundy ja vanilja eli tumman liila ja valkoinen. Sopivat hyvin sekä pojalle että tytölle.

Ai niin ja meidän rakenneultrassa laskettu aika muuttui, on nyt 8.5. jos joku voisi päivitellä etusivulle? Sukupuoli mahdollisesti poika, eli omat fiilikset oli luultavasti ihan pielessä:D Mutta kaikki vaikutti olevan hyvin ja hirveää touhuamista se piti siellä mahassa.

Mullakin liikkeitä tuntuu vaihtelevasti, joskus oikein kovia muljahduksia ja toisena päivänä ei melkein mitään. Viikkoja on nyt 19+4...

Ihanaa tämä on, pienistä liitoskivuista ja isoista mielialan vaihteluista huolimatta (voin itkeä ilosta tai mistä vaan ihan yhtäkkiä, on kuin olis teini jälleen, aah...)

Mulle luultavasti viimeinen raskaus, nautiskelen täysin rinnoin :LOL:

mahtavaa jouluviikkoa mammat!

Fariini ja pulla 19+4
 
Heipsan pitkästä aikaa. Ei oo juur tullut luettua saatikka sitten kirjoitettua pitkään aikaan. Mutta näkyy se aika kulkevan eteenpäin. :) Masu on toki jo mahdottoman iso ja huomenna olis jo 2.ultra. Viikkoja jo yli 20 ,hui hui. Jos näin nopeeta menee talvi, kuin syksy meillä mennyt niin kohta se on jo LA. :) Vielä en ole päättänyt varmistelenko kumpi tulossa. Tyttö vaikko poika. Tähän mennessä omat veikkaukset olleet oikeat ja lapisa siis 4. Heti aamusta pitäs ultraan konkoilla. Kuin nuo lapset jaksaa herätä jo 7 ja samantien autoon aamupalan jälkeen. Koitanpa kahlailla läpi nuo tekstit ja yrittää olla vähän aktiivisempi kirjoittaja jatkossa. :) Rv 21+1
 
vadelmaunelma Tuosta vaunujen leveydestä osui silmiini. Eli meillä on Emmaljungat tuplillakin ja nehän ei ole mitkään kapeimmat vaunut mutta silti minusta ahtaat. Eli ottaisin mielellään leveämmät jos olisin silloin älynnyt. Nyt kun nuo vuosikkaat laittaa kantokoppiensa kanssa sinne niin ovat kuin sillit purkissa :) Miellä niissä vaunuissa on ne Emmaljungan duo lift tms. kantokopat eli voi pitää ns. kopana ja sitten poistaa rojua niin tulee lämpöpussin tapainen pehmeä pussi. Mutta meillä nuo kaksoset tuntuu olevan aika kovia kasvamaan ja melko iso kokoisia kun syntyessäänkin olivat jo ihan täys ikäisen kokosia joskin "minun lapsiksi" pieniä :)

ON: Ei uutta. Verta alkoi taas vuotamaan, supistelee ja sattuu.

Enie + Tou 19+2
 
Oikein paljon kiitoksia vastauksista..jotain sentapaista olin kuvitellutkin ja sittenhän sen näkee miten käy :) onneksi ei ole kumpikaan tosikkoluonne!

ON: eilen tunsin jotain joka vois olla potku, alavatsassa. Ultraan olisi vielä pari viikkoa aikaa, ja otetaan selvää sukupuolesta. Mies toivoo tyttöä (tosin terveys on se tärkein juttu kuulemma), minulle kelpaa ihan kumpi vaan-ja epäilen hieman poikaa. Tämä on minun ensimmäinen ja viimeinen raskaus.

Tikru 17+6
 

Yhteistyössä