Toukokuun toukat 2013 *Huhtikuussa*

Neuvola tänään:
Kaikki arvot kunnossa,
SF 33 - 33,5
Rv 37+2

Mulla hirmuinen matkakuume ja en malttaisi odottaa nyt vauvan lisäksi kesälomaa :-D. Lähdemme perheen kanssa kolmeksi viikoksi pohjoismaiden kiertueelle autolla. Eli mies, minä, 4,5v poika, 3,3v tyttö ja 0,1v vauvanassu.

Aamupäivät ajamme taukojen kera. Iltapäivät hotellissa ja paikallisia nähtävyyksiä. Aamulla hotelliaamiainen ja matkaan taas. *i love it*

Ai niin, olin Oopperassa pari pv sitten katsomassa sinipartaa yms. Oli aika kauhea kokemus vauvan kannalta. En ajatellut ihan loppuun kun tuli spontaani lähtö sinne. Oli kovia ja teräviä, pelottavia ääniä. Vähän kuin olisi työmaalle mennyt vauvan kanssa...
Yöllä kyllä supisteli ja vauva oli levoton oopperan ajan.

Muuten oli ihan hyviäkin juttuja: Oli hienoja esiintyjiä kuten hahmot Pajatsi ja katunainen.
 
Viimeksi muokattu:
Heipparallaa!

Simpulla alkaa olla jännät paikat! Jokohan sulla on jo vaavi kainalossa?

HaaveissaToinen: Kiitos synnytyskertomuksesta! Näitä on mielenkiintoista lukea :)

Omaa napaa: Aamulla neuvola, josta passitettiin samantien synnytys-ensiapuun, sen sunnuntaista jatkuneen (limaisen+hiukka verisen) vuodon takia. Siellä makasin käyrillä ja sen jälkeen lääkärille sisätutkimukseen + ultraan ja labraan kokeita. Kaikki oli kuitenkin (ONNEKSI, huh!) hyvin ja vauvalla kaikki hyvin! Ilmeisestikin tämä vuoto liittyy kohdunsuun pehmenemiseen.. Oli kyllä semmoinen haipakka ja toiminnantäyteinen aamu ja päivä, että huhhuh! Pääasia, että kaikki oli kuitenkin hyvin.:heart:

Synnytyksen käynnistämiskeinoista
oli puhetta.. Täälläkin testailtu kolmea ässää, vielä tosin tuloksetta :D Oon myös kyykkinyt tuolla kukkapenkeissä ja tehnyt hieman pihahommia, mutta niistä ei ole tullut muuta kuin nivuset ja etureidet (uulalaa!) kipeeksi. Täytynee jatkaa kokeilua, ehkä se jossain vaiheessa tuottaa tulosta :D

Maalla asuminen on ihan parasta! Asustelemme ihan taajaman reunalla, niin että takapihalta aukeaa pelto- ja metsämaisemat. Välillä olen bongannut tuolta meidän takapellolta kauriita ja yksi pupujussikin tässä on viihtynyt jo useamman vuoden ajan. Välillä tosin kaipaisi ihan kunnolla maalle, niin ettei ihan lähettyvillä olisi naapureita ja lääniä olisi enemmän ulkorakennuksille ja kenties vaikka hepallekin. Nyt meillä on niin pieni tontti, ettei tähän hevosta voi laittaa, tai vois ainakin saada naapureilta jo jonkin sortin huomautuksia :D

Imetysliiveistä: Mä ostin parit imetysliivit Lindexiltä, tuntuivat päällä ihanan pehmeiltä mutta silti tukevilta. Saas nähdä, millaiset ovat sitten "tositoimissa" ja käytössä. Olivat myös aika edukkaat, vajaa parikymppiä kipale.

Odotan jo kovasti viikonloppua, olisi tarkoitus mennä miehen kanssa ulos syömään, vielä kun kaksin keritään. Ja sitten varmaan pihahommat jatkuu, jos vaan ilmat antaa myöten.

Huomenna poksuu 39+0! Ihan uskomatonta!
:heart:

Auringontäyteistä loppuviikkoa,
Amon & herra-piskuinen
 
Ihania maalaisidyllejä teillä! Haluaisin oppia tunnistamaan lintuja, mutta projekti ei ole vielä kovin hyvin edennyt... Vaikka asutaankin pääkaupungin lähiössä, niin meilläkin on lähellä mainioita luontomestoja, mm. satakielien suosima joki. Nyt on kyllä hienoa seurata luonnon heräämistä.

Mä oon ainakin toistaiseksi aikeissa jättää väliin suursiivoukset ja muut urakat synnytyksen käynnistämiseksi tms. Sairaalaan tutustuessa kätilö sanoi, että tapaa usein täysin uupuneita ensisynnyttäjiä, jotka ovat puunanneet kotia ja pihaa ihan hulluna, ja suositteli vaan lepäilemään ja keräämään voimia. Kuulosti laiskajaakkomeitsille juuri sopivalta neuvolta. (Katellaan sit uudestaan kun oon kaks viikkoa yliajalla...)

Oon aivan tohkeissani bongattuani aamulla meidän rappukäytävässä vaunut! Onkohan tänne tulossa toinenkin vauva? Tää on kyllä tosi pieni rappu, luulisi että olisin bongannut toisen isomahaisen tähän mennessä. Voihan jollain olla vaan kylässä vauva. Mutta jännää, seuraan tilannetta.

Me mennään kanssa lauantaina miehen kanssa fiinisti syömään kaksin, nautitaan viimeisistä vapauden päivistä. Ootan innolla!

Hui, Amonin päivä kuulostaa tosiaan dramaattiselta, onneksi kaik oli hyvin! Simpun kuulumiset kiinnostelee kovasti..!

Aurinkoa!
38+4
 
Aika jännä Dragonfly77 tuo oopperan vaikutus. Mä oon käynyt monissa musikaaleissa, oopperassa ja aika kovaäänisellä rokkikeikallakin tässä raskauden loppupuolellakin, enkä ole huomannut mitään niin erityistä. Ehkä se on sitten vähän ollut tottumiskysymyskin vauvalle, sillä muistan, että ensimmäisiin esityksiin reagoi voimakkaammin. Viimeksi siellä keikalla tyyppi ei edes herännyt sinne mennessä :D

Kiva kuulla Amon, että kaikki kunnossa!

Imetysliivejä pitäisi itsekin lähteä ostamaan. On vaan ollut nyt niin hyvät kelit, ettei ole viitsinyt mennä kauppoihin pyörimään. Yhdet jo ostin tuossa, kun käyttämäni normaaliliivit on ärsyttävän pieniä. Valitettavasti nuo imetysliivit painavat ikävästi, joten täytyy yrittää löytää jokin parempi malli. Mä oon etukäteen kammoksunut koko imetysliivejä, mutta ei ajatus niistä enää tunnu niin ikävältä. Kai tässä on ollut aikaa tottua ajatukseen :)

Synnytyksen käynnistymisyrityksistä. Jotenkin sellainen olo, että tällä vauvalla ei ole mikään kiire syntyä ja oletan, että mennään ennemminkin yliajalle. On niin hyvä olo ja niin vähän vaivoja tai mitään supistuksia. Kivuttomia harjoitussuppareita oon tuntenut ihan muutaman kerran. Toisaalta ei kai sekään välttämättä mistään kerro. Sen verran oon miettinyt käynnistystoimenpiteitä, että lasketun ajan aikaan voisin käydä akupunktiossa. Onko kukaan muu miettinyt sitä?
 
Heippa, pitkästä aikaa taas päivittelemään tilannetta.

Onko täällä muita perätilaongelmaisia? :D Täällä on todettu täydellinen pt ultrassa, nyt 35+3 menossa. Odottelen kutsua äippäpolille, jossa sitten mahdollisesti käännösyritystä, onko kellään kokemusta siitä? Ellei nyt sitten tyyppi ymmärrä kääntyä omatoimisesti. Paljon hengailee myös poikittain. Rv 32 oli rt th:n arviolla ja luulen että näin myös oli, koska liikkeet tuntui silloin erilaisilta ja pää tuntuu nyt kovemmalta kuin jos olisi pylly tuossa ylhäällä.. Lueskelin netistä, että ensisynnyttäjillä kääntäminen onnistuu 40%:lla ja omat vaaransakin siinä voi olla. Ehkä vauvalla on liian lyhyt napanuora ja sen takia ei tahdo kääntyä, tai jos se on kaulanympärillä? Miksi ruveta kääntämään asennosta jossa se tykkää olla? Mietin siis myös sitä vaihtoehtoa, että kieltäydyn käännösyrityksestä. Vaikeita valintoja.. :ashamed: Ja sitten vielä mahdollisesti päätös alatiesynnytyksestä vs. sektiosta. Lääkäri teki kokoarvota tulokkaasta, arvioitu syntymäpaino max. 3500g, siinä ei ongelmaa, mutta kun tsekkasin myöhemmin muita mittoja, pää vastaa rv 38-39, kun muut mitat vastaa tämänhetkistä raskausviikkoa tai oli jopa pienempiä. Joten on tässä jo henkisesti valmistauduttu suunniteltuun sektioon. Todennäköisesti lantiosta otetaan kuvat ja jos arvot ei riitä, niin sektioon se menisi silloin jokatapauksessa.

Ihanaa loppuajan odotusta kaikille! Ihana kun kevät on näin pitkällä :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Rakkausvauva89 täälläkin on aika malttamaton olo saada vauva ulos mahasta! Itsekään en jaksaisi näitä kipuja ja pahaa oloa. Alan olla valmis siihen, että voisi taas hallita omaa kehoaan!

Imetysliivit löysin kapphallista. Kiersin kaikki liikkeet ennen sitä ja mistään ei saanut tarpeeksi isoja. Liiviliikkeessä oli aivan naurettavan hintaisia eikä heilläkään ollut oikeaa kokoa hyllyssä. Kapphallista löysin onneksi kahdet tarpeeksi isot. Vaikutti kyllä ihan mukavan tuntuisilta päällä. Ostin myös imetysyöpaidan. En tykkää yhtään nukkua minkäänlaiset liivit päällä niin jos tuo olisi mukava.

Ei ole täälläkään ässät auttanut synnytyksen käynnistymiseen.

Kiva kuulla Kristiinin kuulumisia.

Paranemisia petronella09:n perheelle!

Jokohan Simppu on saanut vauvan syliin?

HaaveissToiselle kiitokset synnytyskertomuksesta! Jännä lukea muiden kokemuksia!

Dragonfly77: Minä olin kuukausi sitten baletissa ja kyllä sielläkin sai vauva kunnon sätkyt kun musiikki kuuluu aika lujaa!

Huomenna taas neuvola!

Tiivi-Taavi & Hemuli 38+0 POKS!
 
Hyvää huomenta!

Huonosti nukuttu yö takana, vaan ei voi minkään. Josko sais päivällä hetken lepuutettua, ku porukat töissä ja koulussa. Mulla on vaan paha tapa touhuta koko ajan jotain ja unohtaa se lepääminen, ihmekös tuo jos tuntuu :headwall:

Pitäis funtsia, mihin kummaan meen illalla pariks tunniks koirien kanssa... Pojalla on kaverisynttärit ja sinne tulossa kaveri, jolla paha koirakammo. Ei auta, vaikka koirat ois eri huoneessa tai mitään. Josko ajan johonki koirapuistoon ja kökötän siellä, kun en jaksa paria tuntia lenkeilläkään.

Poika on itse valinnut helpot tarjottavat kekkereihin ja siksipä osaavat ne iskän kanssa laittaa, mua ei tarvita siihen, jee :D Kakku kun laitettiin jo viime viikolla oikeena synttärinä, kun kävi mummeja ja kummeja.

Viikonloppuna pääsee laittamaan tota pihaa, mies lupasi hommata tykötarpeet mun tekemän listan mukaan =) Tässä tää pöljä riemuitsee kaikesta tekemisen määrästä, vaikka tälläkin hetkellä ihan tässä paikallaan istuessa supistelee aika kipeesti :xmas:

Ai juu, poksuakin saa, poks vaan sitten;

KeepGoing ja vave 36+0 :heart:

Ps. tulipas jauhettua vaan omia juttuja, anteeks :ashamed: Oikein mukavaa viikonloppua kuitenkin teille kaikille, ootte huippuja :hug: :heart:
 
Huomenta.

Simpun kuulumisia odottelen ja muidenkin vauvauutisia,monella jo lasketut ajat käsillä:D

Blommor ja pieni Helmi myös ajatuksissa:hug:

Eilinen päivä menikin sitten oksennuksia siivotessa ja pyykkiä pestessä:xEsikoisen hain aamulla koulusta ja kotiin päästessä alkoi oksentaa,pienin aloitti päiväunien jälkeen.Onneksi kukaan ei oksentanut yöllä,niin sai nukuttua.Nyt on isännän vuoro sairastaa:x

Imetysliivejä löytyy itseltä carriwell merkkiset ja jotain h&m,sekä jotkut minkä merkkiä en muista.

Täällä vaivaa jatkuva pissahätä,vauvan pää taitaa painaa,vaikkei vielä kovin alhaalla olekaan: /Inhottavan harmaa päivä tuolla ulkon,saisi paistaa aurinko.

petronella ja toukotoukka 35+2:heart:
 
Maalla asuminen on kyllä ihan huippua, meillä on lähimmät naapurit n.puolenkilometrin päässä ja pari kopukkaa tossa tallissa, tosin kun toi vanhempi viimeisen kerran hirnuu niin taidan sen jälkeen pitää taukoa hevosista, käydä naapurin kopukoita rapsuttelemassa :). Samoin oon uhannut tehdä koiran kanssa, nähtäväksi jää onnistunko kummassakaan ajatuksessa.

Inkeri84n kanssa samoilla linjoilla että tottumiskysymys kuinka vauva reagoi koviin ääniin. Kun esikoinen synty oltiin tehty remonttia varmaan koko raskauden ajan. Taysissa oli silloin myös remontti päällä ja meidän naapuripedin tyttö huusi aina kun porattiin jotain ja meillä tyttö nukku mitä parhaiten, luultavasti aatteli että kotiin on tullut kun samanlainen meteli jatkuu :).

Amonilla on ollut melkoinen härdelli, onneks kaikki kuitenkin kunnossa.

Eilen neuvolassa kerroin neuvolantätille meidän homehtuneista vaunuista, hän oli ihan sitä mieltä että kun vaan koneessa pesee homeiset osat niin sen jälkeen vauvan voi ihan huoletta laittaa sinne nukkuun. Näin on erilaisia ajatuksia ihmisillä. Ajattelin silti vielä pestä jollain kloriitilla tai muulla niitä, jos sen homekasvuston saisi kokonaan pois.

Mahan kokoa taas ihmeteltiin. Sf mitta kasvaa kuitenkin koko ajan, hitaasti mutta varmasti, ja kun kaikki muuten on kunnossa niin taas katsotaan eteenpäin. Sanoi kyllä moneen kertaan että jos vaan tuntuu vähääkään siltä niin tarkastukseen äitiyspolille vaan.
Toi on sillain jännä asia kun en oikeestaan oo kauheen huolissani vauvan kasvusta tai muusta, mutta silti ihmettelen myös kovasti että miks tää tyyppi on jotenkin niin pienessä läjässä siellä masussa. Mullahan oli esikoinenkin pieni syntyessään, 2900g ja 50cm, luulisin että tää on myös tollanen enemmän esikon kokoinen, pitkä ja hoikka joka taas tietysti jollain tavalla selittäis ton mahan koon.

Ja sitten tänään ollaankin jo täysiaikaisia, kamalaa kun aika kiitää.

Armin 37 POKS
 
Arminille onnittelut täysiaikaisuudesta!

Neuvolassa käyty ja kaikki kunnossa. Vauvan pää tuntui vielä hyvin, mutta muistelisin että muutkin ovat laskeutuneet neuvolan ja synnytyksen välissä. Välillä poika on kyllä todella alhaalla, mutta vielä ponkaisee ylös. Painoa oli tullut yli kilo lisää viikossa! Ihan kamala määrä! Olen kyllä vieläkin reilusti alle lähtöpainon. Ensiviikolla neuvola taas. Silloin olisikin jo 39+0. Kohta pitää lähteä vähän vappuostoksille.

Tiivi-Taavi & Hemuli 38+1
 
Täältäkin kuulumisia pitkästä aikaa. Flunssa ollut riesana kohta toista viikkoa tosin keskiviikkonan kun kävin lääkärissä kun meinasi pää levitä niin diagnosoi molemmissa korvissa sitten olevan korvatulehduksen. Sinänsä mielenkiintoista kun penskana ei ole ollut yhtäkään korvatulehdusta ja tässä vaiheessa elämätä se sitten tulee. No jospa tää tukkoisuus menis tolla 10pv. penisiliinikuurilla ohitse.

Itse asiaan.. eilen oli neuvola aika, jossa ei sen ihmeempää:
36+2 viikkoja kasassa
paino pysynyt samana kuin kolme viikkoa sitten.
hemppa 123
Sf mitta 38cm
RT
syke 125-160
liikkeet +

Tänään sitten kävimme äippäpolilla ultrassa ja synnytystapa arvioinnissa josta saimme poikalupauksen:heart:

Tällähetkellä paino arvio oli 2,9kg ja arveli että syntymäpäino maksimissaan 3,7kg. Pitkä ja hoikka poitsu ilmeisesti tulossa =)

JeVi13 36+3 :heart:
 
Kivalta kuulostaa teidän kesälomasuunnitelmat, Dragonfly77 :)

Kovista äänistä, mä kävin ekan raskauden loppupuolella festareilla, enkä muista, että siellä olisi vauva erikoisemmin reagoinut. Perheliikuntatunnit on saaneet isoimmat villiintymiset aikaan masussa :)

Hyvä, että Amonilla oli kaikki kunnossa!

Toivottavasti nibsun vauveli päättää kääntyä itse. Tsemppiä valintojen tekoon :hug:

Hauskaa juhlailtaa KeepGoingin perheeseen :)

Petronella, toivottavasti perhe paranee pian oksutaudista!

Onnittelut täysiaikaisuudesta Armin :)

Ja jostain aiemmasta viestistä unohtui onnittelut äitiysloman alottaneille! :flower:
Millonhan mun loma alkoikaan...? Ei jäänyt kelan papereista päivämäärä mieleen :D

Mukava lukea neuvolakuulumisia.

Hurja sf-mitta sulla, JeVi13! Jos mulla ois sama mitta, masussa kasvaisi varmaan 6kg ja 60cm vauva :LOL: Onnea poikalupauksesta :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Cherrie_ 35+0 *poks*

 
Meille syntyi eilen aivan ihana tyttö mitoilla 4,0 kg ja 50 cm.suunnitellulla sektiolla syntyi ja kaikki meni hyvin!
Imetystä täällä treenataan,jospa kolmas kerta toden sanoisi ja täysimetys onnistuisi.vaan en ota paineita!
Kaikille mukavia odotuksen loppupäiviä ja viikkoja toivottelee Bindi ja Tätä
 
Heippa hei!

Taas on jokunen aika vierähtänyt ettei ole tullut kirjoiteltua! Nyt on aikaa.. yö mennyt valvoessa ja kellotellessa. Saa nähdä tuleeko valmista. Näitä valvottuja öitä on takana jo muutama, mutta nyt vaikuttaa lupaavalta..

Lämpimät onnittelut teille jo pienokaisen saaneille! Ihana, että jollakin on jo ohi ;) mulle iski jo ehkä vähän pakokauhu äsken, että en haluakaan... vielä.

Blommorille ja pienelle Helmille lämpöiset halaukset! Voimia teidän perheelle!

Aurinkoisia päiviä kaikille teille kanssaodottajat! <3

Aivot ei nyt tuota enempää tekstiä.. taitavat olla unilla.

Ammi-liina + Pieni 39+
 
VAUVAUUTISIA!! Meille syntyi ma 22.4 tyttövauva 2.5 kg ja 45cm. Ei siis edes päästy sinne ulkokäännösyritykseen, koska tyttö ilmoitti tulostaan lapsivesien menolla sunnuntaina 23.30! Lähdimme sitten kiireellä sairaalaan, koska kyseessä perätila. Sairaalassa minut tutkittiin ja todettiin, että ulkokäännöstä ei edes yritetä, koska lapsivettä niin vähän. Lääkäri kovasti yritti saada minua harkitsemaan perätilasynnytystä, mikä tuntui minusta pelottavalta, koska sunnuntaiyönä en olisi edes päässyt magneettikuviin. Itselläni oli jotenkin kummallinen "äidinvaisto" etten edes harkinnut perätilasynnystä noin tiukalla aikataululla. Kohdunsuu oli vasta muutaman sentin auki joten minulle annettiin kipulääke ja unilääke. Nukkumisesta ei tullut mitään, koska supparit alkoivat ja olo oli tuskainen. Mies lähetettiin kotiin. Aamusta tuntui, että synnytän aivan kohta ja oli todella tuskaista odottaa lääkäriä. Supistuksia tuli 3 -5 minuutin välein. 9.30 sitten vihdoin pääsin lääkärin tutkittavaksi, joka keskusteli vielä kanssani perätilasynnytyksestä. Lopulta hän teki sisätutkimuksen ja meni hiljaiseksi todeten, että tuntee vauvan varpaat käteen ja päätös kiireellisestä sektiosta tuli samantien. Muutaman minuutin kuluttua olin jo leikkaussalisssa. Miehelle ei edes ehditty ilmoittaa, joka oli kyllä jo tulossa synnärille. Mies oli kysellyt mihin minut oli viety ja kätilö soitti,että olen leikkauksessa.

Kyse ei onneksi ollut hätäsektiosta vaan kiireellisestä sektiosta ja pystyttiin hoitamaan puudutuksessa ja sain olla hereillä. Pian sainkin kuulla rakkaan tyttäreni parkaisun ja sain hänet hetkeksi syliin. <3 Pisteet olivat 9,10 ja 10 ja tyttö syntyi siis viikoilla 36 + 2 eli ennenaikaisesti. Onneksi keuhkot olivat ehtineet kehittyä kunnolla.

Rakas prinsessamme pääsi isän syliin ihokontaktiin minun toipuessani leikkauksesta. Pikkuinen on syönyt minun maitoani alusta alkaen, mikä on ollut erityisen tärkeää ennenaikaiselle vauvalle. Rinnan lisäksi pientä on ruokittu äidinmaidolla täytetyllä ruiskulla hänen imiessä pikkusormea. Ei ole vielä jaksanut imeä rintaa riittävän kauan. Onneksi saimme mieheni kanssa perhehuoneen, ja syötöt ja muuta sujuivat hienosti ja minä olen toipunut nopeasti leikkauksesta! Pääsimme torstaina kotiin ja perjantai-aamuna kävimme vielä punnituksessa ja bilirubiinikokeissa. Paino ei pudonnut kuin 3 % , onneksi ja pääsimme kotiin.

Täytyy sanoa,että kaikki meni uskomattoman hienosti ja upeaa, että synnytys oli jo lähtenyt käyntiin, joten vauva ehti valmistautua syntymään eikä minua harmittanut kiirellinen sektio. Ei ollut siis niin suuri shokki noin pienelle.

Paljon onnitteluja muille pienokaisen saaneille ja jännittäviää syntymän odotusta muillekin!!
 
Paljon onnea Bindille ja koko perheelle tytöstä! :flower:

Paljon onnea EMA19/05 ja perhe tytöstä!:flower:

Jopas täällä palstalla nyt alkoi tapahtua, jokohan kohta itsekin pääsis seuraavaan vaiheeseen :whistle:

Amon & herra-piskuinen 39+1
 

Yhteistyössä