Vielä 2 viikkoa nt-ultraan ja todella alkaa hermot mennä. Hieman on taas kiukkuinen mielialakin. Jotenkin kun on jo niin kiintynyt pieneen, niin pelkään hullun lailla, että hän ei enää tuossa nt-ultrassa olikaan hengissä. Mies on taas aivan varma, että kyllä pieni on hengissä ja voi oikein hyvin. Sitäkin kyllä tässä mietin, että toivottavasti nt-ultra onnistuu, kun sain sen niin aikaisin, kuin mahdollista eli 9.11 on tuo aika ja silloin viikkoja on rv. 11+1.
Monetkin täällä "kehuvat", että miten massut ovat jo kasvamassa. Minusta tuntuu, että eipä pahemmin itsellä ole. Toisinaan voi olla pyöreämpi turvotuksen takia, mutta aika pieneltä se ilman turvotusta näyttää. Tuntuu myös, että ei alamaha vieläkään ala olla kiinteä pallo, vaan edelleen sellaista normaalia pehmeää pullataikinaa, miksi mahani jäi ekasta lapsesta.
Mitä noihin tyttö / poikaoloihin tulee, niin en tiedä. Toki järjellä ajateltunahan se menee niin, kun eka on meillä poika, niin luultavasti tämä toinenkin on poika. Monellahan se menee noin, että mitä eka on, sitä on tokakin.
Mutta toisaalta tämä on ollut kuitekin erilaisempi oireiltaan (väsymystä, palelua, etovaa olotilaa, vatsa ei toimi aina kunnolla, ei tee mieli rasvaisia ruokia, kevyet syömiset maistuvat) mitä ekaa odotin näin alkumetreillä. Että välillä häivähtää mielessä haave, että jospa tämä olisikin tyttö. Tosin ekastakin kovin toivoin tyttöä ja kun hän olikin poika, niin ikävä myöntää, olin hieman harmissani asiasta jonkin aikaa. Mutta asian sitten hyväksyi ja poikakin on aivan ihana juttu. Hän on toki vikkeläkinttuinen ja toisinaan hyvin äänekäs tapaus, mutta silti on hän hyvin suloinenkin ja hänellä on ihanat omat juttunsa.
Tupasvilla ja mutukka rv.9+1
Monetkin täällä "kehuvat", että miten massut ovat jo kasvamassa. Minusta tuntuu, että eipä pahemmin itsellä ole. Toisinaan voi olla pyöreämpi turvotuksen takia, mutta aika pieneltä se ilman turvotusta näyttää. Tuntuu myös, että ei alamaha vieläkään ala olla kiinteä pallo, vaan edelleen sellaista normaalia pehmeää pullataikinaa, miksi mahani jäi ekasta lapsesta.
Mitä noihin tyttö / poikaoloihin tulee, niin en tiedä. Toki järjellä ajateltunahan se menee niin, kun eka on meillä poika, niin luultavasti tämä toinenkin on poika. Monellahan se menee noin, että mitä eka on, sitä on tokakin.
Mutta toisaalta tämä on ollut kuitekin erilaisempi oireiltaan (väsymystä, palelua, etovaa olotilaa, vatsa ei toimi aina kunnolla, ei tee mieli rasvaisia ruokia, kevyet syömiset maistuvat) mitä ekaa odotin näin alkumetreillä. Että välillä häivähtää mielessä haave, että jospa tämä olisikin tyttö. Tosin ekastakin kovin toivoin tyttöä ja kun hän olikin poika, niin ikävä myöntää, olin hieman harmissani asiasta jonkin aikaa. Mutta asian sitten hyväksyi ja poikakin on aivan ihana juttu. Hän on toki vikkeläkinttuinen ja toisinaan hyvin äänekäs tapaus, mutta silti on hän hyvin suloinenkin ja hänellä on ihanat omat juttunsa.
Tupasvilla ja mutukka rv.9+1
Oli niin rauhallinen, että jouduin kysymään onko se edes hengissä 
