:: Toukokuun Tuhisijat 2009 ::

Täällä oli keskustelua vauvan nukuttamisesta omassa sängyssään. Meillä neiti simahtaa yleensä iltatankkauksen jälkeen syliin. Monesti kuitenkin (ennen kuin hankin sen Lodger Wrapperin) säpsähti hereille, vaikka kuinka varovasti laski sänkyyn. Tulin siihen tulokseen, että osasyynä ainakin on sängyn viileys verrattuna syliin. No, taas tuli kaurapussille käyttöä, kun keksin lämmittää sängyn sillä etukäteen :D Suosittelen!

Meillä ollaan edelleen vapaita pahemmista vatsanväänteistä. Neiti kyllä piereskelee ihan urakalla, mutta ne eivät tunnu juurikaan ahdistavan. Syödessä saa hepuleita, luulen sen johtuvan liian kovasta maitosuihkusta.

Sitterissä (Baby Björn 123) ollaan pidetty lyhyitä pätkiä ekan viikon jälkeen. Viihtyy siinä jonkin aikaa, mutta kyllä tämä ihan sylivauva on :) Manducan kanssa on onnistunut ruuanlaitto ihan kivasti ja tänään ajattelin kokeilla imurointia, jos ei suostu nukkumaan. Neiti nukkuu ja valvoo aika pitkiä pätkiä ja hereillä haluaa kovasti seurustella ja ne pätkät jompikumpi on aina tietysti kiinni vauvassa. Nyt mies on työmatkalla ja pitää selvitä itsekseen...

Tänään on muuten ekaa kertaa kestovaipat käytössä. Ensin vaikutti siltä, että tuntuu epämukavalta, mutta kyllä tuo nyt jo vaikuttaa ihan omalta itseltään. Meistä tulee varmaan sekakäyttäjiä - kertakäyttöiset on vaan NIIN näppäriä. Ainakin yö- ja reissukäytössä.

Jaaha, nyt alkoi nukkuminen. Taidan ottaa itsekin tirsat. Riittää muutenkin tämä yhdellä kädellä kirjoittaminen :D

Muoks. Petipuuhat ei täällä vielä ainakaan kiinnosta, eikä tuo toosakaan ole ihan vielä palautunut. Jos sitten vaikka heinäkuussa miehelle synttärilahjaksi :LOL: Onneksi raskauden loppuun asti oli mahdollista sekstailla, niin nyt ei ole niin hoppu. Kai. En ole edes kysynyt...

PP ja tyttö 2 vko 4 pvä
 
Sylittelystä meillä ainakin pidetään pojua sylissä aina kun on hereillä tai sitten köllötellään vierekkäin. Mies köllöttelee sohvalla niin että poju lepää rinnan päällä. Tuolla ne nyt makuuhuoneessa köllöttelee :heart: Mies siellä puhelee Pojulle tekee sopimusta viikkorahan maksusta :LOL: Saa kuulemma Poju sitä vastaan pestä auton ja viedä roskat :LOL:
Sitten kun Poju nukahtaa niin nostetaan omaan sänkyyn.
Rintojen suojana vaunuillessa olen pitänyt paidan alla sellaista tuubia. Mennee t-paidan alla lämpimälläkin kun meillä aina täällä meren rannalla tuulee.
Kyllähän se niin on että väsyneenä tulee sanottua pahasti eikä aina ajatella mitä sanotaan.
(.) Meillä Olli on ollut hirmu vierkeä tänään jaksanut seurustella huomattavasti enemmän syöttöjen välillä. Mutta onneksi nukkuin sen verran että sain imuroitua ja nukkui silloinkin kun oltiin saatu ruoka valmiiksi niin saatiin miehen kanssa syötyä yhdessä.

Tytti ja Olli 2vk 4pv
 
PilkkuPantteri ja oliko muitakin kestoilijoita..millaisia kestovaippoja teillä käytetään? Me kanssa osittaiskestoillaan sekä vauvan että taaperon kanssa. Vauvalla alkuunsa käytin harsoa+villahousuja, mutta nyt sain viime viikolla viimein tilaamani nauhavaipat ja niitä on villahousujen kanssa nyt käytetty. Ite tykkään kovasti noista nauhavaipoista. Taaperolla on käytössä taskuvaipat, jotka toimii sillä tosi hyvin. Kestoilu tuntuu ihan mukavalta, vaikka kyllä tosiaan ne kertavaipat on niin nopsat ja näppärät että varsinkin jos on kovin väsynyt ja yöksi ja reissuille laitetaan kertavaippa. Mutta onhan se säästöä sekin jos edes muutaman kertavaipan korvaa kestoilla.

Rintojen suojaksi mulla on taaperon imetysajoilta jääny silloin väsäämiäni fleece-läpysköitä jotka voi tunkea liivien sisään lämmikkeeksi, en oo niitä nyt vielä kyllä käyttänyt kun ei juurikaan oo t-paita kelejä ollut tai jos on ollu niin sit on ollu tosi lämmintä ja mulla ei kovinkaan arat rinnat oo.

Sylittelystä meillä kanssa sylitellään paljon. Melkein vauva on kaikki hereilläolo aikansa sylissä, jo senkin takia että se on niin kiukkuinen hereillä ollessaan ja varsinkin iltaisin myös nukkuu sylissä. Lisäksi kannan Suloa paljon liinassa, joten syliä kyllä poika saa. Sitteriä käytän pieniä pätkiä lähinnä sillon jos Sulo on hereillä kun teen ruokaa tai käyn vessassa. Aika hurjalta kuulostaa tuo Pijen kertoma juttu että puolitoistakuinen jätetään yksin sänkyyn syömään!

Riitelyä meillä on ollu yllättävän vähän, miehen isyyslomakin meni hyvin seesteisesti vaikka nuo loma-ajat vähän tuppaa olemaan sellasta räjähdysherkkää aikaa. Mutta kyllähän sitä välillä riitaakin tulee ja silloin varsinkaan minä en kyllä ajattele mitä suustani päästelen :ashamed:
 
käytiin pikku prinssinkaa 1kk neuvolassa ja hyvin on herra kasvanu 1kk:ssa.lähtöpaino oli 4020g joka tippu viel sairaalassa 3800g mut ny paino oli 5180g ja pelkällä tissi maidolla mennään.taitaa olla aikas kermasta toi mun maito ku noin hyvin kasvaa..no hyvä vaan..yöllä herää 1-2 kertaa syömään,eli hyvin saa mammaki nukkua... =) kerrassaan tyytyväinen prinssi
 
Tervetuloa äitiys ja onni ja onnea pikkumiehestä :heart:

Pijen tutulla on kyllä ollut syöttötyyli :kieh:

Tytillä on ihana mies :heart:

Onnea katjuskalle hyvistä neuvolakuulumisista ja hyvistä yöunista :heart:

Mulla kai illalla loppui maito kesken. Nuppu söi illalla monta kertaa ja tuntui, että lutkutti lopulta tyhjää. Niinpä me sitten lämmitettiin hieman korviketta ja yritettiin hörpyttää. Mutta ei me saatu paljonkaan sitä Nupulle menemään. Ja ei saatu nukkumaan millään :headwall: Sitten lämmitettiin lisää ja annettiin pullosta 40 ml ja se meni kaikki. Lämmitettiin lisää ja siitä meni ehkä 15 ml. Mutta ei nukkunut vieläkään :headwall: Meni aikaa nukuttamiseen ihan hemmetisti. Rinnalle nukahtaa aina niin helposti. Täytyy tänään pitää varmaan iltapäivällä tai illalla hereillä että saataisiin menemään helpommin yöunille. Ekan kerran kun korvikkeen jälkeen heräsi niin saatiin taas rinnasta imettyä. Nyt täytyy taas maidonkerääjällä kerätä imetyksen aikana toisesta rinnasta ja jemmata ne iltaa varten jääkaappiin. Olisi meillä ollut pakkasessa omaa maitoa, mutta ei alettu sitä sulattelemaan.

Onko teistä joku hörpyttänyt vauvaa? :attn: Jos on, niin kertokaahan kokemuksia.
 
Rintojen suojana olen käyttänyt sitä kaulaliinaa kätevästi solmittuna tuohon ympärille. Ei oo ollut liian kuuma vielä olleskaan kun ei ole mikään villatumppu. Jos oikeen tuulee niin vähän vältän menemästä ulos, pieni kammo jäi päälle nyt kun rintatulehdus tosiaan on ollut. :/

Sompio Hörpyttäminen on vaikeeta.. :eek: Vauvan pitää olla melkein istuma-asennossa.. Tätä meidän tyttöä hoitaja koitti hörpyttää osastolla, ja ei antanut mun edes kokeilla. :snotty:

Meitin tyttönen on tänään 3vkoa vanha! :heart: :heart:
Alakerran pappa (86v) sanoi tänään mun äidille että "on se kaunis lapsi, mutta liian helpolla pääsevät kun niin kiltti on, eivät tiedä lapsenhoidosta nyt mitään..." :LOL: ..öö, niinpä.


kissinminttu & Nöttönen 3vkoa
 
Suzyanne
Jasmin Luontaistuotekaupan myyjä neuvoi annostelemaan Probiootti Babya niin että pussista kolmasosa käytetään päivässä, eli yksi pussi riittää kolme päivää. Annan sen Vilille pumpatun rintamaidon seassa. En tiedä onko auttanut, mutta ehkä ainakin yhteisvaikutuksella vyöhyketerapian kanssa on jonkinverran vaikutusta ollut, koska Vilillä on selvästi vatsavaivat vähentyneet, ei enää ihan koko hereilläoloaikaansa vatsaansa itke ja vääntelehdi, niinkuin aikaisemmin. Ihana nähdä että pikkuisella on parempi olla. :heart:

Sylittelystä, meillä pikkuinen on jommankumman sylissä aina kun on hereillä. Sitterissä hän on silloin jos mies ei ole kotona, ja minä teen esim. ruokaa tai muita kotihommia. Meillä on sellainen puuhamattokin, mutta sen päällä Vili ei viihdy yhtään, eikä hereillä ollessaan muutenkaan pahemmin ihan makuuasennossa, paitsi syödessä.

Kantoliinailua olen kokeillut harva se päivä, mutta aina sama lopputulos-huuto ja kiemurtelu, Vili tuntee liinassa olonsa selvästi tosi epmukavaksi. Olen nyt käyttänyt kietaisuristikehto-asentoa, http://www.kantoliinakanava.fi/kantoliinakanava/materiaalipankki/nayta_sidontaohje.tmpl?pager_current=1;luokka=2;ryhma_id=104;navi_id=245;sort=nimi;aktiivinen=true
mutta ei tosiaan viihdy ollenkaan. Kantoliinailijat, minkä ikäiselle vauvalle voi kokeilla jotain muuta kuin tuota ihan pikkuvauva-sidontaa? Ajattelin aina sillon tällöin kokeilla, josko Vili oppisi liinassa viihtymään. Emman rintareppu on ainakin täysin peruttu, se ei tue niskaa tarpeeksi. Manducan hankkiminen on harkinnassa, mutta vähän arveluttaa, jos Vili ei siinäkään viihdy, menee taas rahat hukkaan. Onneksi olen tuon Tricot Slen-liinani, sekä Emma-rintareppuni hankkinut käytettynä.

Riitelystä, nyt noin parin viikon aikana on helpottanut selvästi. Mutta silloin kun Vilin vatsavaivat alkoivat kolmisen viikkoa sitten, meillä oli molemmilla pinna tiukalla, ja tuli riideltyä ihan turhista. Lisäksi mulla oli silloin Baby Blues päällä, ja otin herneet nekkuun miehelle tosi helposti, hänen ei tarvinnut kovin ihmeitä sanoa tai tehdä. Kerrankin sain kamalat itkuraivarit, kun olin ollut Vilin kanssa koko päivän, ja mies oli ollut pois kotoa. Vili oli itkenyt vatsaansa joku 7 h putkeen ilman että mikään auttaa, ja minäkin olin itkenyt epätoivoisena, kun en voi mitenkään auttaa. Sitten illalla kun mies tuli kotiin, hän piti Viliä sylissä noin 15 minuttia kun Vili itki. Sitten hän antoi Vilin minulle, ja sanoi, ettei jaksa enää sitä pitää, kun se vaan itkee koko ajan eikä lopeta. Silloin meni kokonainen hernepelto nenään, minähän olin hyssytellyt Viliä tuntikaupalla, ja mies väsähti 15 minuutista.. |O :headwall: No mutta, tilanne on jo helpottunut aika paljon tosiaan, Vili ei itke enää läheskään niin paljon vatsaansa, ja minunkin synnytyksen jälkeinen herkistymiseni on jo mennyt ohi. Lisäksi olemme molemmat saaneet kokemuksen myötä vähän varmuutta vauvan hoitoon ja käsittelyyn. Kaikille joilla pinna tiukalla ja riitaa miehen kanssa, :hug:

Tervetuloa äitiys ja onni, ja onnea pikku prinssistä! :flower:

Rintoja en ole tajunnut mitenkään ihmeemmin suojata, kun en ole tiennytkään että rintatulehdus voi sillä tavalla tulla. :ashamed: Mutta täytyykin googlailla siitä lisää tietoa.

Hörpytystä ei olla kokeiltu. Omaa pumpattua maitoa ollaan harjoiteltu antamaan ihan tuttipullosta, siltä varalta että pääsen käymään pikaisesti jossain ilman Viliä. Mutta jos tuntuu että se alkaa häiritä imetystä, kokeillaan hörpytystä. Tänään olen lähdössä pariksi -kolmeksi tunniksi kaverilleni ja mies jää Vilin kanssa ekan kerran kahdestaan, saas nähdä miten syönti sujuu.

Suzyanne ja Vili, 5 vk 2 pv
 
Kissinminttu Meillä hoitaja hörpytti sairaalassa ja näytti menevän sellainen lääkemitallinen ihan hujauksessa. Mutta meidänkin pitää harjoitella sitä tässä päivällä virkeänä eikä sitten yöllä kun ollaan kaikki silmät ristissä :/
 
Suzyanne kokeilepa kantaa kietasuristissä pystyasennossa! Pystyasennossa voi kantaa n. kaksiviikkoisesta alkaen, eli hyvinkin jo voit Viliä siten kantaa. Suloa koitin ihan vastasyntyneenä kans kantaa kehtoasennossa eikä se tykänny yhtään, mutta kun pääsi pystyasentoon niin johan viihtyy vaikka tuntikausia liinassa.

Sitten vielä kysymys siitä probiootista, annatko suzyanne sen kolmasosa pussillisen kerralla vai annatko sen useammassa erässä päivän mittaan?

Alkuperäinen kirjoittaja Jonz:
Ja Villahousulla esikoinen aivan ihana kiharatukka ja mitkä valtavat silmät. :D Syötävän sulonen. :heart:
Kiitos kiitos =) Sen verran korjaan että kuvassa oli Sulon kanssa tuo meitin nelonen, ei esikoinen :)

Laitankin tähän vielä kuvan koko komppaniasta :)


Tervetuloa äitiys ja onni!

villahousu & Sulo
 
Tervetuloa äitys ja onni :heart:
Aivan ihania kuvia olette laittaneet ja ihana katras Villahousulla.
Täällä kanssa kestoillaan :wave: meillä on nyt käytössä harsovaipat ja sitten niitä äippäpakkauksen imse vimsen vaippoja lähinnä. Kumpiinkin olen hyvin tyytyväinen. Itse olen myös ommellut kestovaippoja tosin niitä ei viellä ole hirveästi kokeiltu kun ne on vähän viellä isoja Ollille. Tosin yöllä meilläkin käytetään kertakäyttövaippoja ja reissussa myöskin.
Meillä ei viellä ole testattu ollenkaan tuota kantoliinaa eilen kyllä kokeiltiin Manducaa ja siinä näytti Olli viihtyvän tosin ei kokeiltu kun puolisen tuntia. Saapa nähdä miten Poju siinä kauan viihtyy.
Relatippoja meilläkin on annettu kun nuo devitolit aiheuttaa pieniä vatsan väänteitä. Mutta ilmesesti niihin kestää kotvan että vaavin maha tottuu tippohin.

Tytti ja Olli 2vk 5pv
 
Kantoliinaa ei olla vielä kokeiltu. Sellaisen kyllä käytettynä ostin. Tuttu näytti mulle tuon kietaisuristin, mutta en ole netistä löytänyt samanlaista sidontaa. Siinä tuli hieman erilailla kuin tuossa Suzyannen linkissä. Kun ne päät pujotettiin kerran sieltä alta ja päällimmäiseksi jäi se osa, mikä tuossa on siellä alla. En osaa sitä selittää ja en ole ihan varma kuinka se tehdään. Mun täytyy varmaan pyytää tuttu täällä käymään, että saataisiin liina käyttöön.
 
musta paras sidonta tän ikäiselle kietaisuristi II Smokkivyö (liinan keskikohta) eteen, kyljiltä liinan päät taakse ristiin. Liinan molemmat päät olkapäiltä takaisin eteen ja smokkivyön alitse ristiin edessä ja edelleen kylkien kautta taakse solmuun. Vauva asetetaan liinan eturistiin, toinen jalka toisesta henkselistä, liina levitetään hyvin polvitaipeesta polvitaipeeseen ja smokkivyö nostetaan ylös peittämään vauvan peppua ja selkää.
kantoliinakanavalta tosiaan löytyy kaikki sidonnat.

Vaikea tietty sanoa näin netissä onko jollain maito loppu vai ei mutta vauvathan tilaavat aika ajoin lisää maitoa ja siksi syövät tiuhaan niin myös meillä välillä on rinnat ihan luttanat ja välillä tosi tosi pinkeät ja maito tulee suihkuamalla. En välttämättä antaisi lisämaitoa jossei vauva ole itkuinen meilläkin taistellaan unta vastaan. Itse laitan tiukahkoon kapaloon ja heijaan uneen jos on selkeesti moneen otteeseen jo syönyt. Yleensä äiti itse tietenkin tietää oman vauvansa tarpeen voihan toiset tarvitakkin lisämaitoa imetyksen ohella eikä silloin tietenkään kannata nälässä pitää =)
 
POIKA syntyi 9.6., 51,5cm ja 3450g, rv oli 41+2. Kaikki meni ihan ok (synnytyksen jälkeen kyllä sanoin, että ei enää uudelleen kiitos, mutta nyt alkaa jo unohtumaan :D) ja voidaan hyvin. Tänään tultiin kotiin ja pikaisesti käymään koneella. Vähän tulee luettavaa, kun alkaa noita sivuja kaahlaamaan läpi :)

Onnellinen ja kiitollinen Niiksu ja poika 4pv :heart:
 
Sompio tarkotat varmaan tuota Narankin mainitsemaa kietasuristi2 sidontaa, tässä linkki siihen http://www.kantoliinakanava.fi/kantoliinakanava/tekstisivu.tmpl?navi_id=244 siinä se smokkivyö jää päälimmäiseksi. Itse tykkään että toi sidonta on kaikista paras ja kätevin, siinäkin mielessä että sen voi tehdä valmiiksi päälle, ei tartte vauvan kanssa yrittää saada sidontaa tehtyä.

Niiksulle onnea poikasesta :flower: :heart:
 
Hehee, MitäsNyt-palstalla äsken näin alotuksen aiheesta että "minkä syyn takia sinut kivitettäisiin palstalla", vähänkös teki mieli sinne lisätä että tämä laiska ja välinpitämätön äiti on tehnyt juuri tuota teidän kauhistelemaanne asiaa eli antanut vauvan syödä yksin maitoa pullosta. Eli meillä poika aamun heräämisen ja kukkumisen ja syömisen sekä seurustelun jälkeen menee päiväunille...on väsynyt mutta nukkuminen on levotonta torkahtelua huutamisineen.. ei kauan unimaailmassa viihtyisi jos en ensimmäisen tunnin ajan kävisi vähän väliä heijaamasa vaunuja ja sitten, kyllä, olen lämmittänyt noin 40ml maitoa pulloon ja antanut vauvan juoda sen itsekseen! Tämä rauhoittaa ja auttaa lasta nukkumaan muutaman tunnin levollisemmin ja sikeämmin. Tänä aikana ehdin itsekin ensin pesemään käytetyt tuttipullot, ym ja sitten itsekin levähtämään. Jos nostaisin vauvan syliin syömään tuon maidon (mitä on kyllä kokeiltu!!!) hän virkistyisi ja kitisisi loputtomiin täysin väsyneenä mutta ei nukkuisi. Näin siis sekä minä että lapsi olisimme lopen uupuneita koko päivän. En pidä kovana rikoksena että lapsi syö yhden aterian "rauhoitusmaitoa" yksin jos se tekee lapsesta tyytyväisen ja virkeän tämän sitten herätessä muutaman tunnin kuluttua ihan oikeasti syömään ja seurustelemaan ja minutkin jaksamaan energisenä koko loppupäivän ja seuraavan yön! Meillä istuu myös sitterissä sen aikaa jos satun esimerkiksi itse ruokailemaan ja tämän lisäksi kiikkuu silloin tällöin keinussaan kuunnellen musiikkia ja katsellen yläpuolellaan roikkuvia nalleja. Selvästi nauttii ja hymyilee keinutellessaan. Ja pääsee syliin heti kun meno ei enää maistu tai olen muuten sitä mieltä että nyt riittää.
Näin meillä, ja lastamme yli kaiken rakastamme, häntä hellimme ja pidämme lähellä.

Suzyanne Mulle ohjeistus probiootissa oli puoli pussia päivässä. Annan aamulla osan ja iltapäivällä loput. Vaikeammille masutapauksille kuulemma saa antaa vieläkin enemmän.

Sompio Mekin koitettiin tota hörpyttämistä kun sitä sairaalassa niin hehkutettiin mutta kun maitoa oli enemmän rinnuksilla kuin masussa kerta kerran jälkeen niin siirryttiin pulloon. Kyllähän tuo tuttiakin syö eli imuotteet voi olla ihan hukassa silläkin tavalla.

Rintojen suojana Käytin vauvan taiteltua harsoa, kevyt ja hengittävä, suosittelen! =)

Niiksulle Onnittelut vauvan syntymisestä, tulihan hänkin sieltä sitten! :flower: =) :heart:

äitiys ja onni tervetuloa täältäkin! :wave:

Onko muut huomanneet onko lämpötilalla merkitystä vauvan fiiliksiin? Meillä on ollut täällä muutama hiostava "hellepäivä" ja selkeästi tuo poika on ollut kiukkuinen kuin ampiainen silloin. Nukkuu aamupäivän mutta sitten alkaa huuto joka loppuu vasta illan pimettyä kun on viimeisetkin voimat kulutettu... ei rauhoitu oikein syliinkään, pulauttaa maidot ym... selkeesti sään mukaan ollut noi "kohtaukset". Ja mun mielestä on ollut ihan kevyesti päällä vaatetta ja muutenkin olosuhteisiin nähden asiat kunnossa, ulkona vaan tosi kuuma.

Jasmin ja Leevi 6vk3pv
 
Niiksulle oikein paljon onnea pojasta :heart: Mä jo yhtenä päivänä kävin kurkkaamassa, koska olit viimeksi kirjautuneena ja siitä päättelin, että olette päässeet kanssa nyytinhakureissulle :heart:

Nara ja Villahousu Kiitos ohjeista, juuri tuo minullekin opetettiin. Kävin kyllä kantoliinakanavan sivuilla, mutta en mukamas tuota löytänyt, kun en tiennyt nimeä :ashamed:

Jasmin Minä talvella jo luin siitä hörpyttämisestä ja ostin Ainun ihan hörpytysmukinkin :D Tänään kokeiltiin uudestaan, mutta ei se oikein vieläkään onnistunut. Meillä oli pieni kissanpoika, joka lipitti maitoa :D Saatiin kyllä muutama onnistunutkin hörpytys, että harjoittelulla ehkä saadaan onnistumaan. Mutta meillä on ongelmia kielen kanssa, kun en tiedä pitäisikö sen olla miten :/
Mitäpäs sitä tuomitsemaan toisten menettelyä, jos se itsestä tuntuu hyvältä ja luontevalta.

Lämpötila mun mielestä on vaikuttanut ennemminkin niin päin, että kuumalla Nuppu nukkuu enemmän. En osaa vielä oikein sanoa. Meillä kyllä sisällä pysyy suhteellisen tasaisena lämpötila, että ei juurikaan ulkolämpötila vaikuta meillä olemiseen.
 
Rintatulehduksista kärsiville suosittelen ihan kunnollista rintojen suojaamista esim. http://www.taikapilvi.com/product_info.php?cPath=10_11&products_id=432 Pysyy ainakin kunnolla paikoilla eikä tarvitse vekslata kaulahuivien kanssa, eikä ole mun mielestä kovin kalliskaan. Itse olen onneksi tulehduksilta välttynyt toistaiseksi.
 
Synnytyskertomus;

Rv 38+3 Tays äitiyspoliklinikka, lääkäriaika vauvan koon selvittämiseksi sekä aiemmissa ultrissa selvinneen munuaisaltaiden laajentumisen tutkinta. Lopputuloksena päädyttiin käynnistämään, sillä vauva arvioitiin tuolloin n.4g painoiseksi ja paikat oli kuulemma niin pehmeänä ja valmiina, että vauva on valmis tulemaan.

Rv 38+5 Minut otettiin sisälle Taysin 4A:lle ja aloitettiin Cytotec-murut. Eka muru ei tehnyt mitään. Toinen aloitti supistukset, klo 16-> supisteli parhaillaan 2min välein, mutta supistukset eivät kuitenkaan voimistuneet kunnolla. Kolmatta murua eivät uskaltaneet antaa syöksysynnytyksen pelossa, sillä esikoisen synnytys oli meillä kohtuu nopea. n.4h. Yöllä supistukset laantuivat niin että nukahdin... Herätessä olo oli turta kun ei sitä povattua nopeaa synnytystä näkynyt eikä kuulunut. Kolmannen murun sain aamupäivällä ja sitten alkoi taas tapahtumaan. Supistukset tiheni pian jälleen niin että supistusväli oli n.2min. Geelipussia lämmiteltiin ahkerasti ja aina välillä kätilöt kävivät ottamassa käyrää. Puolen päivän jälkeen alkoivat mulle lobbaamaan kipulääkitystä, koska kohta kuulemma voi olla, että sellaista ei ehdi enää saamaan. Kieltäydyin vielä kohteliaasti kaikista. Puolen päivän jälkeen aloin vuotamaan verta, joka sai mut lähes paniikkiin. Kätilöt kuitenkin totesi, että ei haittaa mitään, sähän synnytät kohta. Kohdunsuun tilannetta lupasivat tulla katsastamaan heti kun ehtivät, ja sitten pääsisin saliin pikkuhiljaa. Odottelimme aikamme ja sitten lähetin miehen hakemaan kätilön kun itseäni asia vaivasi. Reilu 4cm auki ja kiireen vilkkaa lähdettiin saliin. 2min kävelymatka teki ihmeitä ja salissa oltiin jo 7cm auki. Ilokaasuhömpsyjä aloin nautiskelemaan kunnes hetken päästä pyysin jotain vahvempaa kipulääkettä ja kätilö tarjosi spinaalia. Anestesialääkäri olikin paikalla ihan parissa minuutissa ja puuduttaminen ja koko puudutus toimi hyvin. Olin puutunut vielä ponnistusvaiheessakin, mutta tunsin supistukset kuitenkin hyvin, joten ponnistaminen oli helpompaa kuin esikoisen epiduraalin aikana. Ponnistusaika oli kuitenkin 7min pidempi kuin esikoisella, nyt siis 17min. Koko synnytys kesti jälleen nelisen tuntia. Tällä kertaa selvisin ilman tikkejä.

Poika syntyi 14.05. rv 38+6 hieman ennen klo 17. Kokoa ehti vauva todellakin masussa saada; 4400g 51cm 36,5cm. Sain vauvan rinnalle hetkeksi, mutta valittavan hengityksen takia lastenlääkäri hälytettiin paikalle ja hänen tutkittua halusivat pojan lo5:lle tarkkailuun. Mieheni lähti vauvan mukana ja itse jäin hetkeksi yksikseni, jolloin maailma tuntui kaatuvan niskaan. Suihkuttelun ja välipalan jälkeen pääsin vauvaa katsomaan ja itku tuli jälleen kun näin "pienen" lämpökaapissa miljoonien johtojen päässä.

Synnyttäneiden osastolle jouduin siis yksikseni kuuntelemaan muiden vauvojen itkua. Ensimmäinen ilta oli kaikista rankin, sitten siihen alkoi turtumaan. Kotiin halusin jo 2. päivänä kun kävi ilmi, että vauva joutuisi vielä joka tapauksessa olemaan osastolla.

Pojan hengitys tasaantui ensimmäisen yön aikana ja lämpökaapista pääsi pois 1 vrk:n ikäisenä. Suuren koon vuoksi verensokereita mitattiin ahkeraan ja kerran lukema olikin alhainen, muuten oli ok koko ajan. Kun hengitys ja verensokerit oli tasaantuneet, huomattiin, että kalkkiarvot olivat liian alhaiset ja niinpä kalkkilääke aloitettiin. Sivuoireena tästä tuli ruokahaluttomuus ja poika siis lopetti syömisen, siksi eräänä aamuna saapuessamme sairaalaan meitä kohtasi pieni järkytys kun pojalle oli ilmestynyt nenämahaletku yön aikana. Kalkkiarvot saatiin kuntoon ja lääkitys lopetettiin, sitten huomattiin, että natrium on tavallista alhaisempi ja taas lääkittiin tätä. Syominen alkoi sujua kalkkilääkkeen lopetuksen jälkeen ja kun natriumit oli kunnossa, poika kotiutui viimein 8vrk:n ikäisenä! Kotiinlähtötarkastuksen yhteydessä ultrattiin myös munuaiset ja diagnosoitiin ne laajentuneiksi, siksi meillä on nyt antibiootti estolääkityksenä virtsatietulehduksien varalta. 1,5kk iässä munuaiset tutkitaan uudestaan varjoainetutkimuksessa ja sitten selviää onko kyseessä takaisinvirtausta tmv. ja vaatiiko vaiva leikkaushoitoa tmv.

Rankka oli meidän alkutaival, mutta nyt on ollut sitäkin ihanampaa olla kotona pienen kanssa :heart:


eka kuva


sairaalapäiviä...


nyt 4vkoisena
 
Ihania kuvia taalla :). Ja onnittelut nyt viimeisillekin vauvasta, tulivathan ne sitten sielta lopultakin!

Taalla ollaan ihan aimana kun on niin virkea olo. Poika nukkui 8 tuntia putkeen 23-08! Ja herasikin ihan hyvantuulisena, malttoi vaipanvaihdon ajan odottaa ja rauhallisesti soi kun paasi rinnalle. Olikin hereilla melkein koko paivan, torkahti puolisen tuntia iltapaivalla ja tankkasi sitten illan tunnin valein murkinaa varastoon.

Kestovaipoista. Meilla kaytetaan naita http://www.flexitots.com/ ja tyytyvaisia ollaan nyt kun poika on sen verran kasvanut, etta istuvat hyvin. Ostin nuo kaytettyna. Lisana muutamat itse kudotut villapoksyt ja yksi Imse Wimse joka ei kylla ime meille tarpeeksi vaikka kuori onkin loistava. Viela on kylla kertiksiakin kaytossa, kun niita on iso paketti tuolla viela ja muutto viikon paasta niin pitaahan ne pois kayttaa kun turhaa tilaa veisivat kuormasta.

Meillakaan ei liinailu oikein onnistu. Vauva kylla viihtyy ihan ok mutta itse ahdistun kun olen kaariytynyt niin monen kerroksen alle. Kaytossa Baby Bjornin rintareppu, joka on ihanan pieni ja nappara. Vahan vanhempana sitten kayttoon tuo Mei Tai -kantoreppu/-liina. Pitaisi ehka myyda tuo Tricot Slen.

Rintoja en ole suojaillut ollenkaan kun en ole oikein osannut tulehdusta pelata. Luin jostain, etta ensimmainen kuukausi on kaikkein riskialttein; onneksi selvisin siita ilman tulehdusta ja luotan nyt sitten etta ei sellaista tulekaan...

Mina olen antanut pumpattua maitoa ihan pullosta eika se tunnu hallaa tehneen. Imuote on sitpaitsi tuosta pullosta (Avent) tosi hyvan nakonen; poika imee sita isoa osaa huulet auki rullalla ihan kuin tissiakin. Olen valilla kaupungille jne. lahtiessa pumpannut maitoa kun mieluummin annan yleisilla paikoilla viela pullosta, on vaan helpompaa ja olen niin koukussa tuohon imetystyynyynikin etten ilman sita tykkaa imettaa. 2 iltana on annettu vahan korviketta kun en vaan ole jaksanut enaa imettaa ja rinnat tuntuneet ihan tyhjilta.

Jasmin84: Ihan selkesti taallakin kiukutellaan ja kiemurrellaan kun on kuuma. Meilla lampenee sisailmakin paljon helteella ja vauva nukkuukin sitten pelkassa vaipassa. (Onneksi paastaan taalta kampasta kohta pois, ei ole meinaan miellyttavaa aikuisllekaan...)

Meilla ei ole viela sitteria, mutta Baby Bjorn himottaisi. Kallis on kylla, mutta olen niin turhamainen sisustuksen suhteen ja tuo on ainoa joka miellyttaa silmaa. Pitaisi akkia paattaa jos sen haluan, on taalla sen verran halvempi kuin Suomessa. Saahan sen sitten tietysti myytya jos poika ei viihdy.

No nyt kuulostaa silta, etta tissi taas maistuisi, pitaa menna. Tanaan suunnitelmissa picnic, jos saisi vahan varia hipiaansa. Kehtaisikohan sita nayttaytya jo bikineissa...? Ihanaa aurinkoista sunnuntaita mammoille!

Maya ja poika 5 viikkoa

 
Lueskelin tuossa alkupään sivuja ja pääsin jo sivulle 3 :D

Nikunaku oli miettinyt, että Pomon konsertin jälkeen olisin lähtenyt nyytinhakureissulle. Enhän mä ehtinyt koko konserttiin :D Maanantaina (1.6.) kävin kyllä Tampereella ja mietin lipun ostamista, mutta selkää särki niin paljon, että ajattelin että parempi että en mene kolmeksi tunniksi seisoskelemaan. Mutta samana iltanahan lähdettiin vielä synnärille ja seuraavana aamuna Nuppu syntyi :heart: Pomon konsertti oli siis Nupun syntymäpäivänä :heart: Mies kyllä sairaalasta lähti konserttiin.

Kissinminttu Varmaan saitkin jo tuohon säpähtelyyn vastauksia aikaisemmin, mutta minä sitä kysyin sairaalan lastenlääkäriltä. On ihan normaalia säpsähtää kerran jotain kovaa ääntä tai jos vauva näkee jotain unia. Mutta jos säpsähtämisiä tulee useita peräkkäin, niin sitten sitä aletaan tutkimaan. Meilläkin Nuppu säpsähteli varsinkin sairaalassa. Nyt on niin sikeäuninen, että ei kyllä kuule eikä näe mitään kun on päikkäreillä :heart:
 
jasmin ei täällä kukaan varmaan kauhistellut mitään yksittäisiä syöttöjä itse ainakin viittasin siihen että jos vauvaa jatkuvasti istutetaan sitterissä että saa itse hullunkiilto silmissä puunata kämppää ym ei niin tärkeetä hommaa heh nyt tarkota että ei siivous ole tärkeetä mut joo kaikenlainen yli tekeminen työt ja muutkaan hommat kun ei tekemällä lopu ja vauva on vauva vain hetken.. toisekseen vauvan syöttäminen tuttipullo tuettuna ilman valvontaa jos joku näin tekee on jo vaarallista varsinkin näin pienillä. Meillä myöskin istuu sitterissä kun käyn suihkussa vessassa syön jne..sitä vartenhan se onkin heh harvemmin näin pienet jaksaakaan siinä tuntikausia tietenkään istuskella. Meillä se on varmaan vartti korkeintaan. Täällä palstalla ei kannata hermostua kenenkään sanomisista tuskin kukaan pahalla mitään kirjottelee ja tietty jokaisella on omat mielipiteensä ja jokaisella oma tapansa lasta hoitaa jokainen me ollaan hyviä äitejä kuitenkin. =)

lisäys vielä että itse ainakin luen vielä niin kiireellä viestejä mitä nyt ehtii lukea ja sitten jos itse jotain kirjoittaa on sekin niin kiireellä kirjoitettu että en ihmettele jos viestin tarkoitusperä menee välillä vähän metsään
:)

toivottavasti knockoutin vaavilla on kaikki ok! ettei olisi sitä takaisinvirtausta? unohdin jo mikä :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sompio:
Alkuperäinen kirjoittaja JeAnKa:
Eikös kukaan saanut äitienpäivänä vauvaa? Kuinkas paljon siellä kerhon puolella on niitä jotka ei tässä listassa?
Kävin kurkkaamassa tuota BV:n päivittämää listaa. Oli siellä äitienpäivänäkin syntyneitä. Pitikö tähän pinoon jokaisen ilmoittautua erikseen vai kopsattiinko niitä sieltä edellisestä pinosta?
Siis mitä listaa? Odotusajan listaa kesäkuussa? Muutama laskettu aika silloin mutta ei yhtään syntynyttä 10. toukokuuta eikös se ole äitienpäivä?

Vai onko meillä ihan eri listat ;) ...?
 
Meillä ei ole edes viellä hankittu koko sitteriä :whistle: Tarkoitus kyllä olisi. Minä laitan Pojun pinnasänkyyn vaikka olisi hereillä jos käyn esim. suihkussa ja hyvin viihtyy siinä sen aikaa. Tosin meillä Poju nukkuu hyvin myös päivällä joten yleensä laita vaunuhin päivällä nukkumaan yhdet unet ainakin niin sillä välin kyllä saan siivottua.
Olli tykkää myös lattialla peitteen päällä kölliä ja yleensä köllii aamulla ihan tyytyväisenä keittiön lattialla kun juodaan miehen kanssa aamu kahvia. Joinain aamuina ei kyllä viihdy joten silloin on toinen seurustelee pojun kanssa niin toinen saa rauhassa juoda aamukahvia ja lukea lehteä.
Kuumilla ilmoilla meillä Olli on kaikkein tyytyväsimmillään omassa sängyssä. Kai piennälläkin on niin kuuma ettei paljoa sylissä viihdy.

Tytti ja Olli 2 vk 6pv
 

Yhteistyössä