** Toukotenavat 2017 **

Mää kerron vasta rakenneultran eli viikon 20 jälkeen jos mahdollista. Mulla on kyllä nyt niin pelko persiissä tänkin raskauden suhteen vaikka luulin, että on varma olo. Turha sitä on sanoa että älä ressaa ja kaikki menee hyvin, kun karu todellisuus voi kuitenkin olla tiedossa. Puuh, jopas meikäläisen positiivisuus on saanut laskun pohjamutiin. Johan tässä on ekan testin tekemisestä 2 viikkoa ja 2 päivää, enää ei ole montaa jäljellä lopputulokseen :mad:

En kyllä osaa yhtään nauttia. Sitä kuulostelee itseään koko ajan tapahtuuko jotakin mikä viittaisi keskenmenoon. Nyt pitää vaan yrittää kärvistellä ensi maanantain varhaisultraan ja katsella sen jälkeen, otetaanko askel eteen- vai taaksepäin.
 
Me kerrottiin mun äidille ja miehen vanhemmille samana päivänä kun plussattiin :love: muutamalle ystävälle myös oon kertonut. Viime raskaudessa salailtiin aika pitkään ja se oli välillä aika haastavaa ja yksinäistäkin, kun ei voinut oikein kenellekään puhua raskaudesta tai selittää miksi yhtäkkiä kahvi tai joku ei maistu :D nyt on kiva että edes muutama tietää.
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Mun oli pakko kertoo heti muutamalle ystävälle, en malttanu pitää sisälläni! :X3: Vanhemmille kerrotaan piakkoin, jotenkin haluttiin ensin sulatella asiaa itseksemme ennen kuin kerrotaan perheille. Ajattelen itse että jos meniskin kesken (ei oo menossa!!!) niin nyt sellaset ihmiset tietää joille kuitenkin kertoisin keskenmenosta. Mutta tää pirpana pitää tuiukasti kiinni, ainakin se on sellasells raivolla itseään tuonne kiinnittänyt. :rolleyes:

Pahoittelut Sara G, inhottavaa kyllä kun joutuu tollaseen pistämiseen lähtemään. :( Mutta hyvä kuitenkin että olet hyvässä hoidossa ja tiukassa tarkkailussa.

Mulla on jotenkin sellainen tunne että tässä ryhmässä ei kukaan jää matkasta, vaan kaikki saadaan kevätvauvat kainaloon! :love:
 
mulla on tänään ollut aamupahoinvointia, etovaa oloa ja oksennuskin tullut. plää. esikosta alko rv6+, tokasta rv5+ ja nytten neuvolan mukaan viikkoja 4+6. toivon tietysti että tää jää tähän, mutta kyllä se neuvolantäti eilen puhelimessa varoitti, että kun aikaisemmassakin on ollut, niin saa varautua että tässäkin on.. seruaavan kolmen viikon aikana on ylioppilaskirjoitukset, tympeää jos ne menee reisille pahoinvoinnin takia!

Kertominen meillä ei tiedä vielä kun mä ja mies. tarkotus ois oottaa mahdollisimman pitkälle, katotaan miten olotilat antaa myöten. kahden viikon päästä on se utlra, niin sitten ainakin tulee helpotus jos kaikki siellä ok. tarkotus ois kertoo vasta np-ultran jälkeen.

Aattelitteko tiedottaa rauskausuutisia fb:hen?
me otettiin nytten se ajatus, ettei sitä siellä huudella,eikä myöskään tulevasta pienokaisesta aiota laittaa kuvia sinne. ne keitä meidän elämä ja vauva kiinnostaa, niin voivat tulla käymään! tietysti varmaan perheentäydennys uutinen ilmoitetaan kun syntyy, mutta muuta ei sitten sinne suunnalle.

emmiliaa:_ ja pallero 4+6
 
Kyllä mäkin aion jossain vaiheessa pistää raskausuutiset myös faceen ja muualle someen mitä käytän. Mutta siellä odotan kyllä niille vähän varmemmille viikoille :) en näe syytä miksi salailla asiaa. Siis toki en niin aikaisin halua vielä kaikille kuuluttaa, mutta sitten myöhemmin. Joskus yks miespuolinen tuttu teki niin että postasi Facebookiin kuvan vasta kun oli vauva sylissä, eikä kukaan ollut edes tiennyt että sen tyttöystävä oli raskaana :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Eevee
Kyllä mäkin aion jossain vaiheessa pistää raskausuutiset myös faceen ja muualle someen mitä käytän. Mutta siellä odotan kyllä niille vähän varmemmille viikoille :) en näe syytä miksi salailla asiaa. Siis toki en niin aikaisin halua vielä kaikille kuuluttaa, mutta sitten myöhemmin. Joskus yks miespuolinen tuttu teki niin että postasi Facebookiin kuvan vasta kun oli vauva sylissä, eikä kukaan ollut edes tiennyt että sen tyttöystävä oli raskaana :ROFLMAO:
Mä tein just noin viime kerralla; ilmoitin kuvan kanssa Facebookissa ensimmäisen kerran vasta kun vauva oli syntynyt :D Tuli aika yllättyneitä kommentteja :rolleyes: Siksi siis kun oli pelko persuuksissa loppuun asti, että jotain pahaa sattuu... Mutta niin se rakkaus vaan tuli syliin asti terveenä kaksi päivää lasketun ajan jälkeen :love::love:.
Tuskin tästäkään ilmoitetaan... korkeintaan just ennen laskettua...

Mä en jotenkaan yhtään tajua olevani raskaana (n) Tuntuisi ihan utopistiselta soitella vielä neuvolaan... Kai mun pitää se digi tehdä vielä tässä joku päivä :whistle:

Sulkava_ ja masukki 5+3 :love:
 
Heippa! Mä voisin varovasti liittyä tänne toukotenaviin :love: tein plussan tos pari päivää sitten ja toinen muksu olisi tuloillaan, esikoinen 1.9v. Mulla on vaa se jännä tilanne nyt et ei mitän aavistusta milloin ovis oli, eli viikoista ei mitään hajua millä mennään tarkalleen.. mut varmaa 4+jotain. Alamaha on ollu pari päivää kipeenä, mut samalla tulee ajoittain sitkeää limaa (ovisliman tyyppistä). Sellasta ei ekassa ollu, et vähä kyl jännittää onko normaalia.. mut uskon et mulla olis nyt menkat et kai se jotenkii siihen liittyy. (n) toivottavasti! Oireita on jatkuva nälkä, suu on kokoajan kuiva ja vessassa juoksuttaa vähän väliä. Väsyttääkin ja tos pari viikkoo paleli, nyt jo vähä hikoiluttanutkin.. mut toivotaan parasta et kaikki menee hyvin ja kaveri pysyy tiukasti mukana! Paljon onnea jokaiselle odottajalle ja uskotaan parhaaseen lopputulokseen! :love::barefoot:
 
Taitaapi olla istukkahormoniherkkyyttä ilmassa täällä, digitestin sen tein ja se vastaa viikkoja eli eiköhän tuolla yksi matkalainen vain asusta tuplaovulaatiosta huolimatta :) Tänään sit soittelen neuvolaan, jännä nähdä mihin ajan saa kun en tiedä kuinka kiireinen kyseinen pulju on, kun on vain 2 terveydenhoitajaa..
 
  • Tykkää
Reactions: Sulkava_ ja Eevee
Apua.. Mulla tuli pissalla käydessä paperiin "tuhru" vaaleanpunaista valkovuodon omaista vuotoa.. Vaikka nää alkuraskauden tuhrut/vuodot on normaalia niin siltikin pelottaa.. Vielä kun satun olemaan vieraassa maassa ens vkon maanantaihin saakka. (n)(n)
 
susetten, tuollaiset tuhrut on kyllä tosi ikäviä, kun herättävät turhaa huolta! Tsemppiä!

SaraG, jos se lohi on kypsää (kuten oletettavasti on) niin eiköhän se ole ok.

Mä meinasin äsken pökrätä täällä töissä. :confused: Tuli ensin semmoinen kylmä hiki ja tosi huono olo. Onneksi kukaan ei huomannut enkä pyörtynyt, vaikka hetken tuntui että jalat lähtee alta.
 
Apua.. Mulla tuli pissalla käydessä paperiin "tuhru" vaaleanpunaista valkovuodon omaista vuotoa.. Vaikka nää alkuraskauden tuhrut/vuodot on normaalia niin siltikin pelottaa.. Vielä kun satun olemaan vieraassa maassa ens vkon maanantaihin saakka. (n)(n)
Mullakin tänään jotain rusehtavaa/vaaleanpunertavaa tuhrua tullut tänään. Nyt tietysti paniikki :cry: heti alkaa pelottaa ja stressata vaikka voisi olla ihan asiaankuuluvaakin. Esikoisestakin tuli kerran, joten koitan nyt yrittää seurata tilannetta rauhallisin mielin vaikka ei se helppoa ole.
 
Mulla kans vuotoa ollut, siis pyyhkiessä paperiin jäi vähän verensekaista, siis enemmän vaaleanpunaista... alko kyl jännittää, kun esikoisesta en vuotanut pisaraakaan missään vaiheessa..just kun sain kerrottuu pomolle asiasta, kun joutuu tekee töissä pieniä järjestelyjä... mut toivotaan parasta et olis vaan normaalia alkuraskauden vuotoa..
 
Hirveästi tsemppiä kaikille joilla on vuotoa! :love: Varmasti mietityttää vaikka voi olla normaaliakin.

Tänään kerrottu parhaalle ystävälle. Ihanaa kun on nyt joku kenen kanssa tästä voi puhua. Kun ei nyt miehen kanssa valvota asiaa samalla tavalla, se on enemmän sellaista ratkaisukeskeistä... :oops:

Aamupalapöydässä tuli hetkittäin huono olo ja jotain vatsaoireita ollut tänäänkin. Tissit on kipeät ja mahaa turvottaa. Ehkäpä siellä vielä kasvetaan :love:. Vähän kyllä mietityttää jos tulisi kaksoset, mutta eiköhän siitäkin selvittäisi :rolleyes:.

Meillä lapsille tulossa ikäeroa siis 2v 3kk niin mietin että pitääköhän hommata sisarusrattaat? Tuo meidän poika on kyllä vähän mallia "hajoan maahan huutamaan jos en saa kävellä sinne suuntaan kun haluan". Että varmaan tarvii jos ei ennen kevättä se suhteen ihmeitä tapahdu :ROFLMAO::LOL:

Sulkava_ ja masukki 5+4
 
  • Tykkää
Reactions: Eevee
Meille tulossa ikäeroa 1v11kk ja ajattelin, josko selviäisi ilman sisarusrattaita... Voisi hankkia seisomalaudan ja kantaa vauvaa liinassa/kantorepussa jos esikoinen haluaa olla rattaissa. Ei se niissä nykyäänkään enää pitkiä matkoja viihdy, niin viihtyykö sitten isompanakaan... Mutta täytyy nyt katsoa :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Sulkava_
Moi! Mahtuuko mukaan 1.5/NancyC/34/toinen/? ? Olen ehtinyt jo karmean epätoivon kautta palata suht normaaliin odotusfiilikseen. Sitä plussauspäivän onnea en vielä ole onnistunut palauttamaan. Minulla siis ehti jo tovin kestänyt pahoinvointi päättyä viikoksi jonka kruunasi kovat alavatsakivut. Nyt taas ällöttää vähän liikaakin! Alan ymmärtää taas miksi mm. vaahtoamaton hammastahna on pop. Kaikki ällön karkoitusvinkit kelpaa. Itkettää ajatus jos tämä kestää 24/7 taas viikolle 16. Ja kun toisilla voi olla vielä pahempi olo ja pitempään. En ymmärrä miten siitä selviää.
Nancy ja nappi 6+2?
 
K
Moi! Mahtuuko mukaan 1.5/NancyC/34/toinen/? ? Olen ehtinyt jo karmean epätoivon kautta palata suht normaaliin odotusfiilikseen. Sitä plussauspäivän onnea en vielä ole onnistunut palauttamaan. Minulla siis ehti jo tovin kestänyt pahoinvointi päättyä viikoksi jonka kruunasi kovat alavatsakivut. Nyt taas ällöttää vähän liikaakin! Alan ymmärtää taas miksi mm. vaahtoamaton hammastahna on pop. Kaikki ällön karkoitusvinkit kelpaa. Itkettää ajatus jos tämä kestää 24/7 taas viikolle 16. Ja kun toisilla voi olla vielä pahempi olo ja pitempään. En ymmärrä miten siitä selviää.
Nancy ja nappi 6+2?
Kiva (!?) että oireet on takasin! Miulla oli eilen eka oikeesti ällöolopäivä huonosti nukutun yön jälkeen. Helpotti kun itteni sain sit liikkeelle ja metsään. Tänään ei sitten ällötäkään. Eikä väsytä. Hmm. f ja 5+5
 

Yhteistyössä