Tunteet sekaisin !

Mulla on tunteet ihan sekaisin, enkä tiedä mitä kannattais tehdä.
Toisinaan haluaisin olla sinkku ( yksinhuoltaja äiti ) joka saisi mennä ja olla niinkun itse haluaisi ja päättää omista asioistaan jne.
Toisinaan haluan kyllä olla oman mieheni kanssa, saada lisää lapsia ( 1 lapsi ennestään ), rakentaa oma talo ja muutenkin luoda tulevaisuutta hänen kanssaan, ainut että mua ei yhtään kiinnosta seksi/pussailu eikä mikään oman miehen kanssa, muiden kanssa kyllä pystyisin kuvittelemaan itseni. Lisäksi menetän hermoni pienistäkin asioista mitä hän tekee.
Yksin ollessa ajattelen että "nyt ryhditäydyn ja koitan olla ystävällinen ja vähemmän valittavainen miehelleni" mutta se ei vaan onnistu.

Näin lyhyesti sanottuna koitin saada ajatukseni kirjoitetuksi..

 

Mä olin samassa jamassa, paitsi lapsia kaksi. Jahkasin ja jahkasin.

Nyt erottu ja minä onnellinen. Ei enää sitä syyllisyyttä eikä riipiivää tuskaa. Vaikka rakastinkin miestäni paljon, ja rakastan edelleen, olen tästä valinnasta vain ja ainoastaan onnellinen.

 

Arjen sietokyky sitten vähän alhaalla? Tuollaista se on aina välillä, suhteessa eläminen. Enemmän tahdon kuin tunteen asia.

 

Mä olin samassa jamassa, paitsi lapsia kaksi. Jahkasin ja jahkasin.

Nyt erottu ja minä onnellinen. Ei enää sitä syyllisyyttä eikä riipiivää tuskaa. Vaikka rakastinkin miestäni paljon, ja rakastan edelleen, olen tästä valinnasta vain ja ainoastaan onnellinen.

No kun oon miettiny just sitä että mitä jos eroais, mut jos tuun katumapäälle jne. :/

 

Minulla on vähän sama ongelma, tosin en asu yhdessä miesystäväni kanssa eikä meillä ole lapsia.. Olen alkanut miettiä olenko oikeasti onnellinen miesystäväni kanssa ja onko hän onnellinen minun kanssani..

 

haluaisin tähän vielä vähän lisää mielipiteitä ym.

 

up ! Anteeksi vaan kun nostelen tätä täällä.. haluaisin vaan saada lisää mielipiteitä, tai jos jollain on ollut samanlaisia kokemuksia!

 

oletko sulkenut sen vaihtoehdon pois, et olet masentunut?
Auttaisiko miehen kanssa puhuminen asiasta? Oletko arjessa jotenkin pettynyt miehesi toimintaan? Onko elämässänne tapahtunut suuria muutoksia lähiaikoina?
Näin kysymysten jälkeen voin ehkä kertoa mitä itse tekisin.

 

Niin ja kuinka pitkään olette olleet yhdessä?

 

jos et ole onnellinen, eikä onnettomuuteesi ole muuta syytä kuin mies, niin sitten kannattaa jättää hänet.

mutta et voi syödä kakkua ja säästää sitä. eli jos et voi olla miehesi kanssa onnellinen, et halua häntä niin anna hänen mennä ja katso oletko onnellinen yksin tai toisen miehen kanssa, mutta muista, että jos tulet katumapäälle voi olla jo liian myöhäistä, sillä aina ei paluuta entisee ole...sillä ainahan on se mahdollisuus, että miehesi löytää sinua paremman ja itselleen sen oikean naisen, jonka kanssa hän voi saada sen mihin ette te yhdessä kykene.

 

oletko sulkenut sen vaihtoehdon pois, et olet masentunut?
Auttaisiko miehen kanssa puhuminen asiasta? Oletko arjessa jotenkin pettynyt miehesi toimintaan? Onko elämässänne tapahtunut suuria muutoksia lähiaikoina?
Näin kysymysten jälkeen voin ehkä kertoa mitä itse tekisin.

No mies on paljon töissä, nähdään melkein iltasin vain, esikoinen syntyi n. vuosi sitten ja tuntuu että oon yksin vaan lapsen kanssa ( ymmärrän toki siis että miehen pitää tehdä töitä, enkä töiden tekemisestä ole koskaan valittanut ) Masennuksesta, joskus on käynyt mielessä mutta olen aika varma että en ole masentunut, koska kaikki muu paitsi siis mies, jaksaa innostaa jne

 

yhdessä oloa on ollut vasta reilu 4 vuotta..

 

jos et ole onnellinen, eikä onnettomuuteesi ole muuta syytä kuin mies, niin sitten kannattaa jättää hänet.

mutta et voi syödä kakkua ja säästää sitä. eli jos et voi olla miehesi kanssa onnellinen, et halua häntä niin anna hänen mennä ja katso oletko onnellinen yksin tai toisen miehen kanssa, mutta muista, että jos tulet katumapäälle voi olla jo liian myöhäistä, sillä aina ei paluuta entisee ole...sillä ainahan on se mahdollisuus, että miehesi löytää sinua paremman ja itselleen sen oikean naisen, jonka kanssa hän voi saada sen mihin ette te yhdessä kykene.

olen pohtinut tätä asiaa myös tältä kannalta, ja mieskin sanoi eilen ettei jaksa kauaa tällaista suhdetta. Toisesta irti päästäminen on vaan niin h*ton vaikeaa vaikka se voisikin olla oikea ratkaisu.

 

oletko sulkenut sen vaihtoehdon pois, et olet masentunut?
Auttaisiko miehen kanssa puhuminen asiasta? Oletko arjessa jotenkin pettynyt miehesi toimintaan? Onko elämässänne tapahtunut suuria muutoksia lähiaikoina?
Näin kysymysten jälkeen voin ehkä kertoa mitä itse tekisin.

No mies on paljon töissä, nähdään melkein iltasin vain, esikoinen syntyi n. vuosi sitten ja tuntuu että oon yksin vaan lapsen kanssa ( ymmärrän toki siis että miehen pitää tehdä töitä, enkä töiden tekemisestä ole koskaan valittanut ) Masennuksesta, joskus on käynyt mielessä mutta olen aika varma että en ole masentunut, koska kaikki muu paitsi siis mies, jaksaa innostaa jne

'
eli se tavallinen tarina, lapsi tulee suhteeseen ja aikaa parisuhteelle ei enää ole niin kuin ennen. tai ainakin joutuu tekemään lujasti töitä, että sitä yhteistä aikaa löytyy. tuo on vaan semmoinen tilanne, ettei se välttämättä miestä vaihtamalla parane, ellet sitten jätä lasta miehellesi ja ala elämää täysin sinkkuna, vaikka mitään siteitä.

sinuna kyllä koittaisin ensin rakentaa välejä miehen kanssa, mutta jos ei sittenkään onnistu eikä mies yhtään tule vastaan tai ns tee osaansa suhteen eteen niin kenties vaihtaisin ukkoa..mutta silti olisi ne lapst "estämässä" ja vielä työkin aikaa viemässä...

 

jos et ole onnellinen, eikä onnettomuuteesi ole muuta syytä kuin mies, niin sitten kannattaa jättää hänet.

mutta et voi syödä kakkua ja säästää sitä. eli jos et voi olla miehesi kanssa onnellinen, et halua häntä niin anna hänen mennä ja katso oletko onnellinen yksin tai toisen miehen kanssa, mutta muista, että jos tulet katumapäälle voi olla jo liian myöhäistä, sillä aina ei paluuta entisee ole...sillä ainahan on se mahdollisuus, että miehesi löytää sinua paremman ja itselleen sen oikean naisen, jonka kanssa hän voi saada sen mihin ette te yhdessä kykene.

olen pohtinut tätä asiaa myös tältä kannalta, ja mieskin sanoi eilen ettei jaksa kauaa tällaista suhdetta. Toisesta irti päästäminen on vaan niin h*ton vaikeaa vaikka se voisikin olla oikea ratkaisu.

niin..on varmasi vaikeampaa lähteä, kun mies ei ole väkivaltainen, petturi tai juoppo vaan ns kunnon mies. eikö yhteisiä vuosia niin helposti kykene pyyhkimään pois...

tsemppiä
:hug:

 

Lasta en ikinä hylkäisi, hän on minulle kaikki kaikessa :heart: Ja kyllä minä tosta miehestäkin välitän, ainut vaan että kemiat ei tunnu enään kohtaavan ja tälläistä ollut jo reilun ½ vuoden ajan. Mitään hätiköityjä päätöksiä tietysti ei pidä mennä tekemään..

 

Lasta en ikinä hylkäisi, hän on minulle kaikki kaikessa :heart: Ja kyllä minä tosta miehestäkin välitän, ainut vaan että kemiat ei tunnu enään kohtaavan ja tälläistä ollut jo reilun ½ vuoden ajan. Mitään hätiköityjä päätöksiä tietysti ei pidä mennä tekemään..

meillä on kaksi pientä lasta ja toisen syntymä ei mennyt "ihan putkeen" minä väsyin ja jotenkin puuduin kaikkeen..en jaksanut mitään, en ketään ja tunsin itseni vain kodinhoitokoneeksi ja vielä huonoksi semmoiseksi..mieskin alkoi ärsyttää ja kaikesta tuli sanomista...minusta kun tuntui, että hän oli aina töissä, eikä koskaa aikaa ollut minulle tai lapsille.

sitten vaan yhden riidan jälkeen, kun itkin suunnilleen silmät päästäni niin saimme vihdoin puhuttua asiat halki ja siitä sitten lähti nousu parempaan, pikkuhiljaa ja pienin askelin. Nyt olen onnellinen etten heittänyt kirvestä kaivoon..mutta kun joskus olen sanonut, että niin kauan kuin vaan rakkautta riittää, on puskettava eteenpäin ja meillä se kannatti.

 

IITINTILTU: ihana kuulla että noinkin voi käydä! toivottavasti meilläkin tämä vaihe lähtee eteenpäin ja kaikki selviäis viel..

 

oletko sulkenut sen vaihtoehdon pois, et olet masentunut?
Auttaisiko miehen kanssa puhuminen asiasta? Oletko arjessa jotenkin pettynyt miehesi toimintaan? Onko elämässänne tapahtunut suuria muutoksia lähiaikoina?
Näin kysymysten jälkeen voin ehkä kertoa mitä itse tekisin.

No mies on paljon töissä, nähdään melkein iltasin vain, esikoinen syntyi n. vuosi sitten ja tuntuu että oon yksin vaan lapsen kanssa ( ymmärrän toki siis että miehen pitää tehdä töitä, enkä töiden tekemisestä ole koskaan valittanut ) Masennuksesta, joskus on käynyt mielessä mutta olen aika varma että en ole masentunut, koska kaikki muu paitsi siis mies, jaksaa innostaa jne

Itse ainakin antaisin vielä suhteelle mahdollisuuden. Yrittäkää puhua asioita läpi ja ottakaa vaikka yhdessä lomaa. Kun elämä on enää pelkkää arkea (toinen lapsen kanssa ja toinen töissä), unohtuu se toisen osapuolen ihanuus, syy miksi rakastui, niin kovin helposti. Suhteen eteen pitää tehdä töitä, jos rakkautta molemmin puolin löytyy. Uskon, että voitte tuosta nousta vielä, jos kummallakin riittää halua ja intoa. Itse yrittäisin vielä lapsenkin takia.
Oletko kyllästynyt omaan arkeesi vai teidän yhteiseen arkeen?

 

Ja tuo hymiö pois... Ärsyttää kun unohtaa et se tulee.

 

Minä myös suosittelen vielä yrittämään ja jatkamaan. Antamaan perheelle vielä mahdollisuus.

Meillä myös alkoivat ongelmat parisuhteessa lapsen ollessa reilun vuoden. Minulla oli juuri samanlaisia tuntemuksia. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa antaa ajan kulua. Ottaa yhteistä aikaa PALJON oman miehen kanssa. Kyllä se siitä

 

Minä myös suosittelen vielä yrittämään ja jatkamaan. Antamaan perheelle vielä mahdollisuus.

Meillä myös alkoivat ongelmat parisuhteessa lapsen ollessa reilun vuoden. Minulla oli juuri samanlaisia tuntemuksia. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa antaa ajan kulua. Ottaa yhteistä aikaa PALJON oman miehen kanssa. Kyllä se siitä

mitä jos sitä yhteistä aikaa ei vaan saa? ei ole lastenhoitajaa juuri koskaan, ollaan yritetty kyllä saada hoitajaa joskus viikonlopuksi, mutta EI
iltaisin mies on väsynyt työpäivästä, viikonloput menee tavallisia kotiaskareita tehden ja illat, taas samaa väsyä..
meillä pientä 2 lasta.

 

Ap:n kirjoitus oli ihan kuin mun näppikseltä.
Meillä vaan lapsi on jo 2v ja toinen syntyy kesällä.

rakastan miestäni kovasti mutta toisinaan näen hänessä vaan huonoa ja hän ärsyttää.
Mietinn pitäisikö erota. Olisko meillä kaikki paremmin. Mutten kuitenkaan osaisi enkä haluaisi kuvitella elämää ilman häntä.

 

Kyllä sitä aikaa yleensä saa jos on PAKKO. Onko teillä ystäväpariskuntia? Miten lapsen kummit? Tai sukulaiset?

 

Jos ihmiset aina eroaisivat vain siitä syystä, että kumppani ärsyttää ja nyppii joskus, ei tässä maailmassa olisi yhtä ainutta paria yhdessä.