Tuntuu että olen ainoa äiti, joka jää lasten kanssa edelleen kotiin...

Syksyn tullen alkaa kaverit pikkuhiljaa palailla takisin töihin hoitovapailtaan. Minä se vaan jatkan kotona oloa edelleen (lapset nyt 4v ja 1v5kk ja la 13.2.08). En varsinaisesti kadu mieheni kanssa tekemää päätöstämme eli että olen kotona mahdollisimman pitkään lasten kanssa. Tietysti välillä ottaa päähän tämä tiukka rahatilanne. Eniten kuitenkin surettaa ns. yksin jääminen, kun tietää ettei kavereiden kanssa enää nähdä niin usein, jos juuri ollenkaan. Joidenkin kanssa välit on jo katkenneet oikeastaan kokonaan, jotka ovat jo aiemmin lähteneet opiskelemaan tai töihin. Tuntuu että olen kai heille liian tylsää seuraa, kun lasten kanssa vain pyörin päivät pitkät. Olen sosiaalinen tyyppi ja aikaisemmin olen helpostikin saanut uusia tuttavuuksia, mutta nyt jotenkin tuntuu ettei jaksaisi taas aloittaa alusta...

 

kuin mun suusta! mutta mulla on ratkaisu tähän!! nimittäin; OLE lasten kans! siinä hyvä niksi! ei päivät tunnu ihan niin pitkiltä ja välissä otat sellasen "olen aikuinen"-hetken ja keität kahvit ja järjestelet paikkoja. ja näillä mennään! =)

 

Juup. Tuollaista se meillä onkin. Nykyisin olen kyllä antanut itselleni anteeksi, etten enää stressaa tämän kodin siivouksen kanssa niin paljon kuin ennen. Yritän olla enemmän lasten kanssa ja annan myös itselle välillä sellaisia levähdys hetkiä. Kiva kuulla että on sentään yksi kohtalotoveri :wave: .

 

Tuttuja ajatuksia, näitä tulee tässä kotona ollessa. Mutta kun me kotiäidit ollaan taas töissä ja opiskelemassa, me muistelemme näitäkin kotivuosia kaihoten.. elämän parasta aikaa.

 

Juup. Tuollaista se meillä onkin. Nykyisin olen kyllä antanut itselleni anteeksi, etten enää stressaa tämän kodin siivouksen kanssa niin paljon kuin ennen. Yritän olla enemmän lasten kanssa ja annan myös itselle välillä sellaisia levähdys hetkiä. Kiva kuulla että on sentään yksi kohtalotoveri :wave: .

no tiä sitten olenko mä kuitenkaan mikään unelma äiti.. mutta nyt kun tänään tässä olen hieman kaljotellut niin kummasti on taas löytynyt se oikea sävel!! ja huomenna taas jaksaa olla nuitten niin ihanien mutta kuitenkin niin kamalien pikku kullan nuppujen kanssa :heart: ja sama sille mitä muut ajattelee koti äitiydestä!! mä tiedän että sitä paheksutaan ihan mahottomasti, mutta sillon kun katsoo niitä omia leikkiviä lapsia tai oikeastaan mitään mitä ne touhuilee, niin huomaa, että ajatteles; jos se olisikin hoito täti joka näkis tän?!!!

 

Meidänkin lapselliset kaverit ovat yhtä vaille kaikki töissä ja ihan selvää on, että sen jälkeen ei nähdä melkein ollenkaan :/ :/ :/

 

Mullakin on aikaisemmin monestikin ollut jotenkin tuollaisia tuntemuksia, usein silloin, kun joku ystävistä tai tutuista on palannut takaisin työelämään, minullakin usein syksyisin. Jotenkin nyt enää ei tunnu siltä, viihdyn kotona hyvin. Oikeastaan mitä isommaksi perhe on kasvanut ja lapset isommasta päästä samalla myös, sitä paremmin olen viihtynyt. Vaikka esikoisen äitiysloma olikin omalla tavallaan hienoa aikaa, oli se toisaalta myös hyvin yksinäistä ilman juttukaveria. Nyt jo eri-ikäisten lasten kanssa on kaikkien kanssa omat jutut, ei oikeastaan ikinä enää tunnu yksinäiseltä tai tylsältä.

 

Täällä kans kotiäiti. Lapset 5v ja 2v. Ja olen kotiäiti jatkossakin. Kun nuorin täyttää 3v niin yksinhuoltajan on pakko jotain työtä tehdä mut etsin sellaisen työn et voin kuitenkin itse hoitaa lapseni.
Juu kun syksy tuli niin kaikki lapset kaikkos pihoilta tarhoihin. Ei ole äidit enää kotona ei.
Olisi se niin ihana kotiäitinä kattella ku pihat olis täynnä leikkiviä lapsia ja vaik niit äitejäki mukana.
Pakko laittaa omakin lapsi johonkin harraste kerhoon et näkis edes joskus oman ikäisiä lapsia. No illall ny näkee mut talvi tulee niin ei niin illalla enää ulkona sillai olla ku kesällä.
Mut jos äitejä näkee lasten kans niin lapset ovat vaunuikäisiä.

 

onko teillä (kellään) lähellä leikkipuistoja? sieltä minäkin löysin aivan ihania uusia ystäviä,kuopuksen syntymän jälkeen =)

 

Olette tehneet perheessänne oikein mahtavan ratkaisun että lapset saavat olla kotihoidossa.
Ne kaverit jotka ovat kaikonneet ovat sinulle kateellisia ja vääntävät niska limassa rahan perässä.

Kyllä lapsen paras on kotihoidossa.

Puistoista ja kerhoista löytänet seuraa.

 

Olette tehneet perheessänne oikein mahtavan ratkaisun että lapset saavat olla kotihoidossa.
Ne kaverit jotka ovat kaikonneet ovat sinulle kateellisia ja vääntävät niska limassa rahan perässä.

Kyllä lapsen paras on kotihoidossa.

Puistoista ja kerhoista löytänet seuraa.

Minusta kyllä tuntuu että lähinnä ihmiset pitää laiskana yms. kun en lähde jo töihin. Lisäksi ihmettelevät sitä miten taloudellisesti selviydymme, mies kun ei ole todellakaan mikään hyväpalkkainen. Ollaan kuitenkin päätetty elää säästeliäästi vaikka tiukille ottaakin, koska lapset on kuitenkin niin lyhyen aikaa pieniä ja tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus olla heidän kanssaan kotona (itse olen hoitoalalla ja teen sitten vuorotöitä kun töihin palaan).

Joo ja puistoja kyllä löytyy ym toimintaa. Vanhempi lapsi käy kerhossa 4krt/vko:ssa. Tällä hetkellä vain tuntuu siltä ettei itse jaksa taas alkaa alusta tutstumaan uusiin ihmisiin, kun aina näyttää käyvän niin että he jossain vaiheessa taas katoavat työelämään, muuttavat tai jotain muuta. Mulla taitaa olla syysväsymystä...

 

Minuakin harmittaa, että tuntuu kuin oisin ainut kotiäiti näin syksysin.
Leikkipuistoissa lapset ovat hävinneet päiväkotiin ja ainoastaan näkee vain vaunuikäsiä lapsia äitiensä kanssa.
Leikkipuistoissa ei kertakaikiaan ole muita lapsia, joskus joku päiväkotiryhmä ehkä.
Pakko käydä kerhoisa, että lapset saa leikkiseuraa muista lapsista.
Jännä tosiaan, että kotihoidossa oleva lapsi taitaa olla aika harvinaisuus Suomessa.
Jokatapauksessa nautin kotiäitiydestä, vaikka se välillä on aika yksinäistä.

 

Olette tehneet perheessänne oikein mahtavan ratkaisun että lapset saavat olla kotihoidossa.
Ne kaverit jotka ovat kaikonneet ovat sinulle kateellisia ja vääntävät niska limassa rahan perässä.
Kyllä lapsen paras on kotihoidossa.

Puistoista ja kerhoista löytänet seuraa.

En nyt tuota menisi allekirjoittamaan.

Meillä tilanne esikoisen kanssa oli se että ikäeroa kakkoseen tuli 1v3kk, joten luonnollisesti jatkoin kotona suoraan. Meilläpäin lapset tuppaavat aloittamaan päiväkodin 1-1,5v iässä, meidänkin tuttavapiirissä joilla oli saman ikäisiä lapsi kuin esikoinen kävi niin että esikoisen täyttäessä vuoden osa lapsista lähti jo hoitoon. Lopuillakin äidit palasivat töihin ja lapset jäivät kotiin isien kanssa kuka pariiksi kuukaudeksi, kuka puoleksi vuodeksi. Kuitenkin siis tilanne se että sain huomata olevani tutusta porukasta ainoa äiti joka oli lapsen kanssa avoimessa päiväkodissa, leikkippuistossa jne. Pian kuopuksen syntymän jälkeen isätkin aloittivat työt ja lapset päiväkodin. Meidän esikoinen oli ainoa yli 1,5v lapsi joka noissa paikoissan pyöri. :/ Myös ne puolitutut perheet joissa lapset tulivat lyhyellä ikäerolla laittoivat nuo reilun vuoden ikäiset esikoiset päiväkotiin.

Oli välillä orpo olo ja sai jopa selitellä miksi tuon ikäinen esikoinen oli kotona. Kuntoutussyistä esikoinenkin sitten aloitti päiväkodin 1v10kk iässä ja olin taas "normaali" kahden lapsen äiti tässä yhteisössä. Nyt meillä kuopus on reilun vuoden ja itse olen palannut töihin, mies on kotona lapsen kanssa siihen asti kunnes tämä täyttää 1,5v.

Kun aikanaan jäin ainoana äitinä porukasta esikoisen kanssa kotiin, kyllä meilläkin yhteydenpito töissäkäyvin kavereiden äiteihin väheni. En usko ettää olisi johtunut siitä että pitivät minua tylsänä seurana, vaan lasken tuon pikkiin että työ on kuitenkin uudet kuviot jotka vievät aikaa ja energiaa. Ei silloin enää ole mahdollisuutta yöriä leikkipuistoissa päiviä pitkiä ja illat halutaa usein viettää oman perheen voimin. Toki porulalla tavatessa keskustelut usein johtivat työasioihin, mutta seknin selittynee uudella elämäntilanteella ja sen purkamisella kavereiden kanssa.

Vaikka siis yhteys heikkeni, en masta puolestani olisi osannut ajatella sen johtuneen siitä että kaverit kadehtivat minua ja sulkivat siksi ulkopuolelle. Enkä pidä heitä rahan perässä juoksevina vaan ihan tavallisina ihmisinä jotka työllään eleättävät perheensä.

 

Aapeelle aluksi; se teidän taloudellinen tilannehan ei kuulu kenellekään himpunvertaa.Jos viihdyt kotona ja pärjäätte niin viis muiden puheista ja ihmettelyistä! Me ollaan miehen kanssa molemmat kotona,pärjätään tiukasti mutta pärjätään silti.

Mulla on myös kaveripiiri jotenkin pienentynyt lasten myötä.Surullista,mutta ei voi mitään.Jos mie en ole enää niin jännä ihminen kuin ennen ja en kelpaa tällaisena niin painukoon hiiteen vaikka kaikki kaverit. Onneksi mulla on kuitenkin "lapsellisiakin" ystäviä joiden kanssa pidän yhteyttä. Hulluksihan tässä tulisi pelkästään kotona.
En minäkään aina jaksa lasten kanssa,täytyy saada aikuistakin seuraa välillä.

 

Minä olin välillä vuoden töissä ja mies puolestaan hoitovapaalla. Nyt opettelen taas olemaan kotiäiti kun vaihdettiin viiko sitten "vuoroja" =) Lapset nyt 4,5v ja runsas 2v. Huomasin saman kuin sinäkin Jijope että työssäoloni aikana on kerhoissa tapahtunut "sukupolven" vaihdos. Poikani ikäisten vanhemmat palanneet työhön ja tullut uusia äitejä tilalle. Ihan kiva tutustua taas uusiin ihmisiin ja meillä on ne pari kaverisuhdetta säilyneet.
Hienoa että olet lastesi kanssa kotona!! Tämä aika tylsyyksineen päivineen varmasti palkitaan!! =)