Tuosta kummiketjusta tuli mieleeni että onko joku pettynyt

  • Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti
:(
sisarustensa/sisaruksensa kummivalintoihin?

Meitä on kolme sisarusta ja yllätyin täysin, että minua ei valittu veljeni juuri syntyneen esikoislapsen kummiksi. Olen paljon läheisempi veljeni kanssa kuin siskoni ja hämmästyin todella siitä, että ottivatkin siskoni kummiksi lapselleen.

Jotenkin tuntuu kurjalta, kun on ollut odotuksessa mukana ihan alusta asti ja odottanut vauvaa kovasti ja vaikka en kummiasiaa ollut ajatellutkaan sen enempää niin yllätyin kovasti, kun kuulin että siskoni pääsee kummiksi.

Minulla on kolme kummilasta, siskollani kaksi eli en tiedä olisiko tämä voinut ratkaista asiaa mutta silti tuntuu kurjalta. Onko minulla oikeus siihen?
 
Ajatteleppa asiaa niin että sinä olet jo ihana täti lapselle ja olet kertomasi mukaan paljon läsnä, joten ehkäpä he halusivat myös siskosi olevan lastensa elämässä enemmän. minäkin "valitsin" ei läheisemmän veljen=)veli se on kuitenkin ja lapsia tulee varmasti lisää.Älä ota niin vakavasti ja itseesi vaikka toki ymmärrän mielipahasi.
 
Veli suuttui mulle kun en olisi halunnut hänen tyttärensä kummiksi, itellä 3 kummilasta jo ennestään ja mielestäni voin olla täti tälle tytölle joka tapauksessa. Hälle oli 4 kummia tulossa ilman muakin.
Ilmoitti ettei tarvitse sitten koko ristiäisiin tulla, joten vähän pakolla oli suostuttava, nyt on tunne että pitäisi huomioida niin kummina kuin tädin perheenäkin...

En pyytänyt veljeäni tyttäreni kummiksi juurikin tästä syystä että haluan että hän on enona hänen elämässään, mutta eipä 1v. syntymäpäiviä tai joulua muistanut :(
 
Veljeni on toisen veljemme lapsen kummi. En mä siitä kyttyrää tykännyt, mulla on itselläni saman ikäinen lapsi, joten en olisi siinä rytäkässä sen kummemmin kaivannut saman ikäistä kummilasta.
 
No minäpä tässä pahoitin mieleni kun olisin halunnut veljeni kummiksi muutaman viikon päästä syntyvälle lapselleni mutta hän ilmoitti ettei halua. Sisko on jo esikoiseni kummi niin hän on nyt tässä tilanteessa poissa laskuista. Eli on näitä päinvastaisiakin tilanteita...

 
mä sanon suoraan
Minä ainakin ilmoitin siskolleni ja kerroin suoraan miksi emme valinneet häntä esikoisemme kummitädiksi. Syy että esikoinen on poika ja haluaisin siskoni olevan kummitäti tytölle. Pyysimme siis kummiksi vanhempaa veljeäni. Ei ottanut sisko nokkiinsa yhtään. Nuoremmasta pikkuveljestäni en tiedä... no joka tapauksessa häntä pyydämme jos poika tulee.
 
Tuutikki
Alkuperäinen kirjoittaja tuuli:
Alkuperäinen kirjoittaja perämaan emäntä:
mä olen pettynyt kun valitsin kaverin lapselle kummiksi, virhetikki :snotty:
miksi pettynyt
Olen itse huomannut, että kun molemmilla lapsilla on sekä sukulais- että ystävä kummit, niin kyllä ne sukulaiset jaksaa aina muistaa enemmän ja ovat oikeasti kiinnostuneet lapsesta. Olisivat ehkä muutenkin jos eivät olisi kummeja, mutta lapsille on kuitenkin tärkeää ketä omat kummit ovat ja on tietty kiva, että nämä sukulaiskummit jaksavat huomioida.Molemmat ystäväkummi- pariskunnat ovat edelleen hyviä ystäviämme, mutta jotenkin kummiudesta eivät ole kauhean kiinnostuneet.

Olin itse vähän loukkantunut kun läheinen veljeni ei pyytänyt minua tyttönsä kummiksi (periaate, että vain ystävä kummeja) - nyt "nauran vähän salaa partaani" kun kukaan näistä ystävistä ei oikein pidä enää yhteyttä. Olen sitä mieltä, että sukulaiskummi on varmempi valinta jos haluaa oikeasti kummin olevan lapsen elämässä.
 

Yhteistyössä