Turhia toiveita?

IMN
Auttakaas nyt joku.
Olemme mieheni kanssa yrittäneet toista lasta puolisen vuotta. Jätin heinäkuussa e-pillerit pois ja sen jälkeen kierto on ollut hyvinkin säännöllinen, 26-29pv, ihan niinkuin ennen pillereitäkin. Nyt menossa kp 31, eikä menkkoja kuulu vieläkään. Raskaustesti näytti eilen negaa, eli silloin kun menkkojen olisi viimeistään pitänyt alkaa. Alavatsakipuja ja huonotuulisuutta oli joskus kp 26-28, niin kuin normaalistikin ennen kuukautisten alkua, mutta nekin oireet loppuivat.
Sairastin keuhkokuumeen oletetun ovulaation aikoihin, eli buranaa kului ja antibioottikuurikin oli. Ovatko lääkkeet voineet jotenkin vaikuttaa kiertoon vai voinko olla sittenkin - testistä huolimatta - raskaana? Lievää pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta olen havainnut (tuttua ensimmäisestä raskaudesta), mutta nekin voivat jotenkin liittyä sairasteluun.
Saan ensiviikolla hammaslääkäriin esilääkitykseksi diapamin, joten tahtoisin kuitenkin ennen sitä tietää tilanteen :/
 
IMN
Miten vaikuttaa se että tein tosiaan testin aamuvirtsasta sinä päivänä kun menkkojen olisi (29pv kierrolla) pitänyt alkaa, mutta nyt yskäisenä olen juonut öisin paljon vettä, parhaimmillaan puolisen litraa? Laimentaako se virtsaa jotenkin niin että testi ei välttämättä näytä oikein? Olin nimittäin havaitsevinani jonkinlaisen roskishaamun, ja vaikka meninkin purkamaan koko testin ihan osiksi en ole ihan varma näinkö oikein :D
 
En usko että kukaan pystyy sanomaan tuohon mitään eli että kuinka paljon siirtoa olisi tapahtunut, jokaisen kroppa on yksilöllinen ja reagoi asioihin täysin yksilöllisesti. Ainoastaan sun omista havainnoista tai mahdollisista ovistestailuista pystyy päättelemään milloin ovis olisi tapahtunut jos olisi myöhäistynyt.
 

Yhteistyössä