Turvakaukaloista

Hei!

Kyselisin mielipiteitänne ja käyttökokemuksianne turvakaukaloihin liittyen. Esikoisemme syntyy siis heinäkuussa ja olen tuossa alkanut pikkuhiljaa tutustella erilaisiin kaukalomalleihin. Etsimme siis tietenkin mahdollisimman turvallista, hyvin paikoillaan pysyvää, selkä menosuuntaan osoittavaa kaukaloa joka olisi myös mahdollisimman tilava eikä olisi pahitteeksi sekään ettei kaukalo painaisi vallan mahdottomia. Autossamme ei ole noita fix kiinnikkeitä (menikö oikein:) ) joten jokin sellainen malli jossa jalusta kiinnitetään turvavöillä tulisi mielestäni ehkä parhaiten kyseeseen. Kommentoikaa toki näin kokemattomalle puolesta ja vastaan. Näissähän kaukalon kiinnitys ja irrotus tapahtuu ilmeisesti kliksauttamalla.
 
vieras
Huono puoli noissa missä jalusta kiinnitetään vöillä on se et niitä ei ole kovin kevyitä kun se kiinnike tekee lisää painoa eli sellaista tuskin löytyy kevyenä.
 
Elina
Brion kaukalossa on vöillä kiinnitettävä telakka. Saanut arvosanan hyvä testeissä. Meillä oli käytössä ja olin melko tyytyväinen, tosin talvivaatteissa oli ahdas. Nykyiset kaukalot ovatkin pienempiä kuin aikoinaan.
 
MaxiCosi
MaxiCosin Cabriossa on jalusta, jonka voi kiinnittää isofixeilla tai vöillä. Lisäksi kaukalon saa ilman jalustaa kiinni vöillä, kätevää, jos tavitsee joskus kuljettaa toisessa autossa. Tosi kätevä käytössä, ja toimii vanhemmalla lapsella "turvaistuimenakin", kun kantokahvan saa taitettua helposti syrjään. Ja Quinny Zappien kanssa ihan ehdoton paketti, naksautat vaan kaukalon rattaisiin ja taas mennään.
 
Sinulle vieras ja muutkin vastaajat (vastauksia kun ennättänyt tulla jo useampiakin, kiitos): nykyiset, vähäiset tietoni kun nekin pohjautuvat tosiaan nettiin, niin tarkistaisin vielä että vöillä kiinnitettävässä mallissa jalusta kulkee siis kaukalon matkassa/pohjassa eli ei siis jääkään kaukaloa irrotettaessa autoon?
 
Inka
Ma myos suosittelen tuota Maxo Cosi Cabriofix -istuinta. Me ei hankittu mitaan jalustaa vaan voilla vaan kiinni. Tilava on, vielakin on kaytossa, vaikka vauva pitkahko 8-kuinen ja nailla pakkasilla muumioksi kaaritty kun ulos lahdetaan :). Myoskin markkinoiden kevyimpia (vaikka kaikki ne mun mielesta painaa liikaa).
 
Elina
Brion jalusta jää autoon kun kaukalon irroittaa napista painamalla ja kaukaloa nostamalla.
Brionkin voi laittaa toiseen autoon ilman jalustaa mutta aika pieni saa vauva olla ettei jalat ole kiinni penkissä jos jalusta ei ole mukana.
 
Vieras
No meillä oli Britaxin Baby Safe Plus kaukalo ja oli kyllä todella hyvä. Silloin ei vielä ollut alustaa käytössä, joten oli vöillä kiinni.
Nykyäänhän Britaxilla on vöillä kiinnitettävä alusta, joten on varmaankin helpompi ja nopeampi laittaa autoon.
 
On olemassa turvauakaloita joissa on jalusta (joka kiinnitetään autoon, eikä se kulje siis kaukalon mukana) jolloin ne kiinnittää autoon sekunnissa.

Tämän lisäksi on olemassa kaukaloita joissa ei ole jalustakiinnitysmahdollisuutta vaan ne kiinnitetään autoon turvavyöllä. Tämä kestää muutaman minuutin.

Nuo kaukalot joihin on jalusta, painavat enemmän (siis vaikka se jalusta on autossa, niin se kaukalo itsessään on pianava), kuin nuo kaukalot joihin ei jalustaa ole.

Mutta noihin painaviin, jalustallisiin kaukaloihin on saatavana esim. matkarattaita, joihin kaukalo napsahtaa yhtä helposti paikoilleen, kuin siihen jalustaankin. Meilläkin on painava, jalustallinen kaukalo (Akta Graco Logico s) ja olemme hankkineet nuo matkarattaat juurikin siitä syystä, että en kaukaloa kantaa jaksa. Joskaan en jaksa kanniskella myöskään niitä kevyempiä.
 
Brioa minäkin suosittelen ja tuossa alustassa on sekin hyvää puol, että samassa alustassa on sekä isofix että vyökiinnitysmahdollisuus, kun taas ainakin Maxi-cosilla ja Britaxilla täytyy jalusta valita sen mukaan miten kiinnitetään ja jos ja kun auto vaihtuu kaukalon käyttöaikana joutuu alustankin vaihtamaan. Brio on myös markkinoiden kevyin ja sen kantokahva ergonomisin. Ja kun luet noita turvallisuusvertailuja, niin huomaat varmasti miten suuri ero kaukalon turvallisuudessa on jos se on kiinnitetty pelkillä vöillä, kuin että se on kiinnitetty alustaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja MaxiCosi:
MaxiCosin Cabriossa on jalusta, jonka voi kiinnittää isofixeilla tai vöillä. Lisäksi kaukalon saa ilman jalustaa kiinni vöillä, kätevää, jos tavitsee joskus kuljettaa toisessa autossa. Tosi kätevä käytössä, ja toimii vanhemmalla lapsella "turvaistuimenakin", kun kantokahvan saa taitettua helposti syrjään. Ja Quinny Zappien kanssa ihan ehdoton paketti, naksautat vaan kaukalon rattaisiin ja taas mennään.
Tällä setillä meillä mennään, cosin kaukalo+telakka ja zappeihin sit kaukalo kii ja menoks. On tilava kaukalo, meidänkin jätti 5kk melkein 10 kiloa ja 70cm vielä niukin naukin mahtuu toppapaketissa siihen. Esikoisella oli logico S pari vuotta sitten ja oli kyllä paljon raskaampi, kömpelömpi ja isompi ulkomitoiltaan tuo, joten maxi cosille pisteet täältä!!!
 
Ite ostin Gracon kaukalon telakalla, irrotus telakasta näppärä, eli käy kun unelma 3-oviseen autoon jossa ei voi lasta etupenkille laittaa. Jämäkän oloisesti otti kiinni penkkiin kun vöillä kirras kunnolla.
 
mamma
Meidän kuopuksella oli crago autobaby joka nykyisin taitaa kulkea nimellä logico????? Siinä on ainakin erillinen jalusta/telakka joka kiinitetään autoon 2 tai 3 piste vöillä ja kaukalo vaan "napsautetaan" jalustaan kiinni ja ihan yhtä helposti irrotetaan siitä jalustasta. Kaukalo ei kuitenkaan ole mikään kevyt kanniskeltava, mutta eihän vauvaa siinä ole tarkoituskaan pitkään kannikella..
Kaukalon voi laittaa autoon myös ilman jalustaa, jolloin kaukalo kiinitetään auton vöillä. Tai jos perheessä on käytössä kaksi autoa niin voihan jalustan ostaa kumpaankiin autoon.
Mene vaan rohkeesti kauppaan ja kokeilkaa eri malleja. Meillä esim. oli tutuilta saatu kaukalo joka ei kuitenkaan meidän autoon sopinut koska autossamme oli liian lyhyet turvavyöt =)
 
vv
Kokemusta Gracon ja Brion kaukaloista ja ehdottomasti Brio noista kahdesta. Huomattavasti kevyempi ja muutenkin mukavampi kantaa (kahva erilainen). Kokemusta on myöskin kaukalon kiinnittämisestä pelkillä vöillä, kun emme hankkineet molempiin autoihin alustaa ja kyllä se alusta on sekä huomattavasti tukevampi, että myöskin helpompi, varsnkin talviaikaan kun sormet on jäässä tai jos yrität saada kaukalon kolmioviseen autoon tai ahtaaseen viisioviseen, saati kahden turvaistuimen keskelle. Jälkikäteen tuntuu ihan hölmöltä kun ei sitä toista alustaa ostettu, kun esim. Brioon sen toisen saa yhtäaikaa ostettuna usein ihan muutamalla kympillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamma:
Meidän kuopuksella oli crago autobaby joka nykyisin taitaa kulkea nimellä logico????? Siinä on ainakin erillinen jalusta/telakka joka kiinitetään autoon 2 tai 3 piste vöillä ja kaukalo vaan "napsautetaan" jalustaan kiinni ja ihan yhtä helposti irrotetaan siitä jalustasta. Kaukalo ei kuitenkaan ole mikään kevyt kanniskeltava, mutta eihän vauvaa siinä ole tarkoituskaan pitkään kannikella..
Kaukalon voi laittaa autoon myös ilman jalustaa, jolloin kaukalo kiinitetään auton vöillä. Tai jos perheessä on käytössä kaksi autoa niin voihan jalustan ostaa kumpaankiin autoon.
Mene vaan rohkeesti kauppaan ja kokeilkaa eri malleja. Meillä esim. oli tutuilta saatu kaukalo joka ei kuitenkaan meidän autoon sopinut koska autossamme oli liian lyhyet turvavyöt =)
Logico on uudempi, kuin autobaby...eli ei ole sama kaukalo. Logicossa 5-pistevaljaat, autobabyssa 3-pistevaljaat.
 
mamma
Alkuperäinen kirjoittaja chef:

OK! Meidän kaukaloaika oli vuonna 2006 ja silloin ei tainnut noita telakallisia paljon muita ollakaan kuin tuo autobaby.
Logico siis ilmeisesti kehittyneempi versio autobabysta =) Liputan kuitenkin noiden jalustallisten puolesta, on se vaan niin paljon helpompaa ja nopeampaa se kiinnittäminen! Meidän neiti ainakin sai aina hepulit kun laitettiin kaukaloon ja huutoa kesti niin kauan kun auto sitten lähti liikkeelle.
 
ompus
Mä annan kyllä pisteet Recaron kaukalolle, mutta siinä vaan ei taida olla kun isofix alusta... Tilava, mukava kantaa ja helppohoitoinen kangas. Turvallisuustesteissäkin pärjännyt erinomaisesti. Mutta meillä siis isofix-alustalla...
 
-
Painojärjestys menee siten että: Graco Logico 4,2 kg, Britax Römer Baby Safe Plus 3,8kg, Brio Primo 3,5 kg, Maxi-Cosi Cabriofix 3,25kg.

Hinta vyöllä kiinnitettävän jalustan kanssa, kantomukavuus, tila lapselle ja kaukalon paino huomioiden meidän valita oli selkeästi Britax. Toki Maxi-Cosi olisi houkutellut keveyden takia, mutta hintaa oli muistaakseni ainakin satanen enemmän.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Maira:
Mulla siis toi logico gracolta, eikä se musta nyt niin kamalan painava ole ja paremmin kahva istu kouraan ku muilla..Ja ihan suoraan sanottuna brion kaukalot on ihan tyrmistyttävän kalliita.. :whistle:
Brio kyllä taitaa maksaa ihan yhtä paljon kuin graco...
 
Emmaljungan kaukalon saa kiini autoon joko vöillä tai erikseen ostettavaan jalustaan joka kiinni vöillä ja kaukalo napsautetaan siihen kiinni. Tähän saa myös adapterin jolla kaukalon saa kiinni useimpiin emmaljungan vaunuihin siis runkoon.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Tämän lisäksi on olemassa kaukaloita joissa ei ole jalustakiinnitysmahdollisuutta vaan ne kiinnitetään autoon turvavyöllä. Tämä kestää muutaman minuutin.
Et oo itse tainnut koskaan asentaa kaukaloa niin, tai sitten olet pirun hidas ja kyseessä on huono kaukalo.

Britaxin babysafe plussan kun pistää vöillä autoon jopa 10-15 sekunnissa :whistle:
 
cxz
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Maira:
Mulla siis toi logico gracolta, eikä se musta nyt niin kamalan painava ole ja paremmin kahva istu kouraan ku muilla..Ja ihan suoraan sanottuna brion kaukalot on ihan tyrmistyttävän kalliita.. :whistle:
Brio kyllä taitaa maksaa ihan yhtä paljon kuin graco...
Me maksettiin kaksivuotta sitten 189,00e brio primo-kaukalosta ja jalustasta. Ei mikään törkeä hinta mielestäni.
 
Yhteistyössä