Tutista luopuminen ja iltarutiinit

Jätimme viikko sitten melkein 2-vuotiaalta pojaltamme tutin pois. Se on onnistunut hyvin, mutta poika on vähentänyt yönukkumistaan parisen tuntia.

Illalla poika on kovasti kierroksilla ja pitää lukea kirjaa, katsoa dvd:tä ja käydä aina välillä leikkimässä ennen kuin uni tulee. Nukuttamisoperaatioon kuluu aikaa puolesta tunnista tuntiin. Nyt lomalla asia ok, mutta töihin on taas lähdettävä ja omat nukkumiset ei tällä menolla riitä.

Poika nukkuisi kyllä melkein kolmekin tuntia päivällä, mutta olemme herätelleet parin tunnin unien jälkeen.

Miten muilla tutin käytön lopettaminen on vaikuttanut rutiineihin?
 
Hei,
meillä 2 v 9 kk tyttö...
Sanoisin että pidä kiinni siitä, kun nukkumaan on ryhdytty - ei enää minnekään muualle leikkeihin taio dvd:hin menoa.
Maataan vaan hiljaa ja itse ainkain muutamaan kysymyksene vastaan , iltaloru tai rukous - ja sitten kaikkeen lapsen kommunikaatioon vastaus on 'Silmät kiinni , nyt nukutaan ' tai 'Ollaan hiljaa' , lopulta vain 'Shhhh' .
Vanhaa tuttirutiinia voisi koettaa korvata :
- uudella unilelulla - johon liitetään tarinaa (meillä entisne unipeiton lisäksi tuli unimato)
- silittelyllä - itse silittelen tyttöäni poskea sivellen tai selkää silitellen
Sängystä ei nousta - ainoa syy voisi olla oikea vessahätä.
Ei sulla näinkään varmaan tuntia enempää alusakkaan mene.
Muut perusjutut teillä onkin varmaan :
-pimennys huoneessa
- illan rauhoittaminen hieman aiemmin: telkat , dvd:t ja muu aktivoiva pois jo tuntia ennen nukkumista min.
- samoin muut iltarutiinit järjestyksessä : iltapala , iltapesu , rasvaus yms ...

Jaksuja - lomillahan nämä rytmit lipsuu itsekellläkin...
 
Eilinen päivä oli hankala. Poika ei suostunut nukkumaan lainkaan päiväunia. Oli pakko sitten viiden aikaan nukuttaa vähäksi aikaa, kun oli niin mahdottoman kiukkuinen.

Illalla sitten nukuttamistouhut menivät taas överiksi. Luulimme, että saisimme pojan nukkumaan hiukan aikaisemmin, mutta liki pari tuntia yritimme.. Olemme aina ajatelleet, että lapsi kyllä nukkuu kun on tarpeeksi väsynyt, mutta meillä on nyt mahdoton operaatio tuo nukuttaminen, kun ei ole enää tutti käytössä. Lapsi vaatii jos vaikka mitä ja huuto on mahdoton, jos kielletään.

Illalla mieheni taas pääsi sanomaan, että ongelmia ei olisi, jos minä en olisi ottanut lapselta tuttia pois. Ehkä näinkin, mutta on tosi rasittavaa, kun kasvatusasioissa ei pysty vetämään yhtä köyttä ja ongelmien tullen syyllistetään toista.

Minä olisin sitä mieltä, että nyt pitäisi viheltää peli poikki ja lopettaa kaikenlainen touhuaminen, kun pitäisi nukkumaan mennä, mutta hankalaa tulee olemaan, kun rytmit on näin kesällä tosiaankin hukassa.
 
Mulla poika 1v10kk. Viikko oltu ilman tuttia ja nukuttaminen yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Heti kun lasken sänkyyn alkaa hirveä itku. Sitten kun saan rauhoittumaan niin nukahtaminen kestää ikuisuuden, 2 tuntia kuluu hetkessä. Toivottavasti poika oppisi pian nukahtamisen uuden taidon ilman tuttia, rupea pikkuhiljaa väsyttämään jokapäiväinen taistelu...
Tsemiä sinulle, toivottavasti alkaisi meillä kummallakin helpottaa lähipäivinä!!!
 
Meillä kävi käytännössä ihan samalla tavalla kuin ap:lla (miehen kommentteja myöten :/ ) Lapsi oli vähän alle 2v kun tutista luovuttiin.

Tutin kanssa lapsi nukahti aina itsekseen nopeasti. Nyt sen vieressä pitää istua koko ajan unen tuloon asti. Tutin kanssa uni tuli 19.30-20 ja nyt ilman tuttia ennen 20.30 ei kannata edes yrittää. Päikkärit ollaan myös rajoitettu max kahteen tuntiin, itse nukkuisi paljon pidempäänkin. Tutin perään ei enää parin ekan viikon jälkeen ole haikaillut mutta muuten nukutusprosessi saattoi kestää varsinkin alussa helposti sen puolitoista tuntia. Meillä normaalien iltapuuhien lisäksi luetaan iltasatu, kuuntelee joko sylissä (sängyn vieressä ) tai omassa sängyssä, saa päättää itse. Joskus lukemisen sijasta lauleskellaan. Usein kyllä laittaa nätisti pään tyynyyn ja toivottaa hyvät yöt mutta hetken paikallaan makaamisen jälkeen pyytää vettä tai lisää kirjaa tai laulamaan tai alkaa leikkimään unileluilla, valitti pissahätää tms. tms. Palautellaan kyllä päätä tyynyyn mutta aikaa siinä kyllä menee. Sitten kun sen saa vihdoin pysähtymään niin nukahtaa nopeasti. Parin ekan kuukauden jälkeen homma vähän helpottui ja välillä päästiin jopa puolella tunnilla. Nyt on taas helteiden takia tullut välillä vähän takapakkia.

Mitään ohjeita mulla ei ole antaa mutta oli pakko kommentoida kun eemelinäipän kokemukset oli ihan kuin mun kirjoittamia. Tsemppiä!!
 
Me jätettiin kanssa tutti pois vähän yli viikko sitten meidän 2v7kk ikäiseltä poitsulta. Ei suuria hankaluuksia nukahtamisen kanssa,mutta hieman alkoi venymään nukahtamiset,kun tutilla nukahti aina heti kun sänkyyn vei. Ekana iltana piti kertoa monta kertaa tarina siitä kuinka hiiri vei tutin. Toisin iltoina saattoi itkeä sellasta kiukkuitkua,mutta en antanut tulla sängystä pois ollenkaan. Nyt on jo aika hyvin tilanne tasoittunut eikä tuttia enää muisteta.

Mun neuvo on kanssa se,että kun nukkumaan mennään sniin sitten kanssa mennään. Ei auta kiukut siihen,että pääsisi sängystä pois.
 
Meillä kuopuksen (1v 5kk) tuttivieroitus on aluillaan. Tällä hetkellä olemme karsineet päivätutin pois, eli tutti on käytössä vain unilla. Poika on onneksi itse ymmärtänyt, että kun herää, täytyy tutti antaa pois. Joskus tuo tutin itse, useammin antaa vasta pyydettäessä, mutta silloinkin enempiä vastustelematta.

Itse nukkumaan meno on meilläkin ollut sähläämistä, välillä on nukuttu hyvin, välillä nukkumaan ei millään malttaisi jäädä. Lämpötilakin vaikeuttaa nukahtamista. Meillä helteeseen paras apukonsti on ollut viileällä vedellä kostutettu harso, jonka puristan kuivaksi ja levitän peitteeksi pojan päälle, lapsella ei siis ole päällään kuin vaippa ja peitteenä harso. Nukahtaminen on helpottunut kummasti.

Toinen mikä pitää lapsen sängyssään on se että istun lattialla sängyn vieressä sen aikaa että lapsi rauhottuu, eikä enää pyri pois sängystä. Meillä poika siis nukkuu jatkettavassa sängyssä. Istun selkä sänkyyn päin, en puhu enkä paijaa, iltasatu on asia erikseen. Mikäli poika pyrkii pois sängystä nostan jalat takaisin sänkyyn sen kummemmin kommentoimatta. Meillä lapsi rauhottuu nukkumaan paljon nopeammin, kun iltasadun ja hyvän yön toivotusten jälkeen ei enää kommentoida eikä keskustella. Toki jos lyö tai potkii komennan, mutta muuten istun hiljaa ja pyrin poistumaan paikalta jo ennen kuin lapsi nukahtaa, eli olen paikalla vain sen aikaa että lapsi rauhottuu ja ymmärtää että nyt todella mennään nukkumaan ja pysytään sängyssä. Sängyn vieressä menee illasta riippuen 10-45min.

~tulia
 
Meillä niin että 1v10kk pojun tutti on ollut poissa 2 vkoa ja pienen taiston jälkeen rupeaa nukahtaminen jälleen helpottamaan.

- ei silittelyä
- ei juomista
- ei puhuta
jne

ainoastaan kerron että nyt nukutaan ja sanon öitä. Sen jälkeen istun sohvalla parin metrin päässä ja kun rauhoittuu että ei enää pyri pois niin lähden vähin äänin.

Mä aloitin seisoskelun ihan vierestä ja vähitellen hivuttauduin poispäin. Joka päivä noin 50cm. Tavoite on että lapsi viedään sänkyyn ja "seisotaan oven takan" eli oikeesti vain viedään sänkyyn.

Kannattaa olla johdon mukainen ja pysyä sovitussa tavassa. Kerran kun antaa periksi esim. mennä vielä kattelemaan dvd:tä niin lapsi jaksaa seuraavana iltana huuta kaksi kertaa pidemmän ajan. Äkkiä ne tajuaa mikä on homman nimi kun pysyy omassa kannassaa eikä siitä lipsu. Saattaa aluksi olla hankalampaa mutta lopussa kiitos seisoo. Ainakin kun seuraa vierestä tuttava perhettä missä 5v silitellään edelleen unille 1,5h
 
Mä en tiedä, päteekö tämä taaperoihin, mutta vauvoista sanotaan, että mitä paremmin lapsi nukkuu päivällä, sitä paremmin hän nukkuu myös yöllä. Siksi ei ehkä kannata rajoittaa päivänukkumista? Meidän poju 1,5 vuotias nukkuu yleensä kolmen tunnin päikkärit ja 10 tunnin yöunet. Meillä tosin ei olla vielä vieroittumassa tutista... Kai sekin täytyisi kohta tehdä, haikein mielin ajattelen sitä jo, ihan surku tulee lapsen puolesta, niin kova tutin lutkuttaja meillä on. Tänään päiväunet jäi puoleentoista tuntiin ja yöunille meno oli vaikeampaa. Johtuiko siitä vai mistä. "Lapsi kyllä nukkuu kun on tarpeeksi väsynyt...". Oon huomannut, että meillä ainakin yliväsymys hidastaa nukahtamista. Koiramamma, 5v:n silitys unille kuulostaa tutulta. Tuttavaperheessä sen ikäinen nukkuu iskän ja äiskän välissä ja kaksi isompaakin nukutetaan pitkään ja hartaasti silitellen. Ikiä en nyt viitsi edes sanoa... Jaksamista ap:lle ja kaikille meille äideille! :hug:
 

Yhteistyössä