Kiva kun tämä palsta on aktivoitunut oikein kunnolla! Itselläni on menossa vähän hiljaisempi vaihe muuta odotellessa niin olen työntänyt päätäni hiekkaan vielä kun on voinut
Nirppaselle ensinnäkin isot pahoittelut
Todella ikävä juttu. Aina se on raskasta vaikka olisikin jo hieman ehtinyt varautua. Toivottavasti kokemus jää viimeiseksi ja seuraavalla kerralla onni on paremmin myöten.
Sera kyseli jo tovi sitten niistä meikäläisen tuubista. Ne on kumpainenkin ollut tukossa ja välillä toinen ollut auki. Kohdunsisäiset kiinnikkeet on siitä harvinaisen ketkuja, että tilanne voi elää koko ajan ja siten myös muuttua aina uudestaan huonompaan suuntaan vaikka parantumistakin olisi tapahtunut. Ensi kuussa menen tähystykseen, siellä taas selviää nykytilanne. Joten luomumahikset on vähän epäselvät kun en tiedä missä mennään mutta tallella ne kuitenkin ovat...
Ovisplussakin tuli muuten just! Aina sitä jaksaa pienistäkin innostua, oli tilanne mikä tahansa. Kai edes se pieninkin mahdollisuus on tärkeä vaikka olisikin kuinka epätodennäköinen ja siitä on kiitollinen. IVF suunnittelukäynnin aikakin tuli, jännittää jo sekin. Samalla tulee kaksi vuotta täyteen tän paikan asiakkuutta, aika se tosiaan rientää. Ja nyt on jostain syystä taas sellainen piikki menossa, että tuntuu että kaikki on mukamas raskaana. Clearblue mainoksetkin piinaavat telkussa joka ikinen päivä. Kesävauvojen piikkihän se taitaa olla. En ole kyllä ikinä kyennyt pääsemään siihen ajatukseen kiinni miksi sillä olisi minkään maailman väliä mihin vuodenaikaan lapsi syntyy... En edes silloin kun ei vielä edes yritetty lasta.
Nyt pitää jo itsekin rientää, joten tälläinen pikainen tähän väliin. Voimia kaikille!