Työpaikalta sairasloman kautta työkokeiluun, onko tosiaan näin?

Eli kun on ollut pitkään sairaslomalla ja sen jälkeen työnantaja antaa luvan mennä työkokeiluun toiseen työpaikkaan, niin onko tosiaan niin ettei työnantajan tuolta kokeilun ajalta tarvitse maksaa yhtään palkkaa ja ainoa raha tuolta ajalta on työntekijälle eläkelaitoksen maksama kuntoutustuki?
 
vieras..
Ei kai sen työnantajan tarvi sinne toiseen firmaan mitään maksaa, yleensähän nämä tulee vakuutusyhtiön kautta ja monasti se kokeilu on siinä samassa firmassa mistä pitkälle saikulle on jääty.
 
Ei kai sen työnantajan tarvi sinne toiseen firmaan mitään maksaa, yleensähän nämä tulee vakuutusyhtiön kautta ja monasti se kokeilu on siinä samassa firmassa mistä pitkälle saikulle on jääty.
tässä tilanteessa on kyseessä kaupungin työpaikka ja toiseen kaupungin työtehtävään kokeillaan siirtymistä.. Kuulostaa vaan hurjalta, että tulot on tuon 3kk ajan kolmannes siitä mitä normaalisti.
 
Xpss
Pakko suostua. Mikäli olet kykenevä jatkamaan työssäsi, niin ilmoitat, että palaat sairasloman jälkeen töihin. Itse tein näin. Vähän kitisivät, mutta eivät voineet mitään. Ja aluksi suostuin, mutta kun kävi ilmi, että en olisi saanut vuorotyöstä lisiä, niin peruin koko homman.
 
vieras..
tässä tilanteessa on kyseessä kaupungin työpaikka ja toiseen kaupungin työtehtävään kokeillaan siirtymistä.. Kuulostaa vaan hurjalta, että tulot on tuon 3kk ajan kolmannes siitä mitä normaalisti.
Yleensähän se työkokeilu ei ole täyttä työpäivää, en tiedä millaista työkokeilua sulle on suunniteltu, mutta joissai tapauksissa on puhutta vaan 4 tunnin työpäivistä, mistä on sitten lähetty lisämään tunteja. Pakkohan ei ole suostua, mutta nää työkokeilut on vaan työntekijöiden hyväksi.
 
No ei itseasiassa ole musta kyse. :D
Ja oli tän työntekijän toive, että saisi jotain toista työtä, kun ei hän enää kykene nykyiseen työhön. Huh, harmittaa vaan että joutuu kituuttamaan nyt tuon kokeilun ajan pienemmällä rahalla kun työttömät. Mutta okei, jos se näin menee niin kai se on munkin uskottava.
 
Yhteistyössä