Työssäkäyvät äidit ja oma aika

Millainen oman ajan tarve teillä työssäkäyvillä äideillä on, joilla on pienet lapset?
Onko muuttunut johonkin suuntaa niistä ajoista kun hoidit lasta/lapsia kotona?

Yhteinen aika on työ- ja hoitopäivien jälkeen aika lyhyt ni raaskiiko sitä olla erossa lapsestaan sen vuoksi että tarvitsee aikaa ihan omille jutuilleen?

 

Mä en oikein meinaa raaskia olla erossa. Omaa aikaakin tarvisi, mutta mutta... Kyllä siitä aina on huono omatunto.
Onneksi lapsi kasvaa, eli kohtahan se jo menee kavereille leikkimään jne, ei tarvitse äitiä niin paljon.

 

Ei ole omaa aikaa. Ei ollut ennen töihin menoakaan, mutta silloin se ei haitannut. Nyt olisi tarve mutta lapsista en halua erossa olla.

 

Se isäkin kaipaa joskus kahdenkeskistä aikaa lapsen/lapsien kanssa ainaki meillä... Silloin äiti voi käydä rauhassa kaverilla tai kaverin kanssa kahvittelemassa jossakin, harrastuksissa, shoppailemassa jne... Kerta viikkoon tekee hyvää päästää tunniksi/kahdeksi molemmilla aikuisilla kotoa pois ilman lapsia tai töitä

 

Minä käyn kerran viikossa omassa harrastuksessa, aikaa menee silloin noin kolme tuntia, ja en ole edes puhelimen tavoitettavissa silloin. Joskus saatan käydä viikonloppuna shopailemassa lähikaupungissa yksin, samoin koen "omaksi ajaksi" jos joudun käymään koulutuksissa niin illat hotellissa on omaa aikaa.

 

Oma aika oli sen jälkeen, kun oli saanut lapset nukkumaan. Samanlaista oli kotona ollessa ja töissä ollessa. Kun lapset kasvavat, niin sitten tulee omaakin aikaa. Jälkeenpäin tuntuu ihmeeltä, miten sitä on jaksanut, sillä pienten lasten kanssa piti olla jatkuvasti saatavilla ja tekemistä riitti.

 

Menin töihin kun kuopus oli 2v3kk ja alussa ei kyllä raaskinyt/pystynyt/ehtinyt viettämään lainkaan omaa aikaa. Se hyvä puoli oli, että kun lapset oli koko päivän olleet hoidossa viriketulvassa, niin illat rauhoittui kyllä ihan itsestään. Läheisyydentarve kuitenkin lapsilla alkuun valtava ja illat meni sylikkäin makoillessa ja rauhallisesti leikiskellessä/kotiaskareita tehdessä. Viikonloput sitten isompia kotiaskareita tehdessä ja silloin ehti/jaksoi lasten kanssa jotain tehdäkin. Ei jäänyt mitään omaa aikaa.

Nyt kun kuopus on 5v, niin ehtii ja raaskii vähän jo sitä omaakin aikaa ottaa. Tyyliin silloin tällöin itsekseen kauppaan tai kaverin luokse kahville. Yleensä edelleen lasten kanssa asioita tehdään, mutta ehkä kerran viikossa teen jotain parin tunnin ajan ilman lapsia, eli nyt tilanne on oman ajan suhteen se mitä se oli kun olin pienten lasten kanssa kotona. Samoin nyt ei iltaisin lapset ole enää niin kiinni minussa kuin mitä silloin kun menivät hoitoon 2v3kk ja 4v ikäisinä! Nyt pystyy jo "puolitorkkumaan" sohvalla tai lukemaan lehteä rauhassa lasten puuhatessa iltaisin keskenäänkin tai vaikka tekemään vähän käsitöitä tms. Ei ole enää niin suuri se läheisyydentankkaustarve kuin pienempänä hoitoa käydessään. Mitä oon koululaisten vanhempia seurannut, niin aika vapaasti voivat jo olla ja mennä iltaisin.... Eli aika aikaansa kutakin.

 

Joka toinen viikko lapset on mummilla silloin nautitaan miehen kanssa kahdestaan olosta

 

Kyllä mä tartten omaakin aikaa ja mikäs siinä kun mies ja lapset viihtyvät ihan hyvin keskenään ja tekee ihan hyvää saada heidänkin olla joskus keskenään ilman äitiä ja tajuta se ettei äiti ole korvaamaton. Viikolla käyn vähintään yhtenä iltana jumpassa 3-2 tuntia kerralla (mies laittaa lapset nukkumaan), välillä sauvakävelyllä ja viikonloppusin käyn joskus leffassa tai lähden koko viikonlopuksi mökille tai kaverille yöksi tai kahdeksi. Nyt on ihan kivaakin kun pystyy lähtemään pois kotoa ilman, että tänne jää yksi tai kaksi lasta parkumaan ja tietää, että mies pärjää heidän kanssaan ihan hyvin.

 

Olen yksinhuoltaja,ja mulle omaa aikaa on se työpäivä.Ja tietty illalla klo 20--> kun lapsi käy nukkumaan.Viikonloput haluan ehdottomasti viettää lapsen kanssa.
Hoitovapaalla ollessani mulle oma aika oli lapsen päiväuniaika ja sit illalla kun lapsi oli käynyt nukkumaan.Nyt mulle on suorastaan luksusta se että saan olla työpäivän mukavassa työporukassa tehden työtä josta tykkään.Illat kotona menee sitten lapsen kanssa haliessa ja sylitellessä,kun on molemmat ikävöity toisiamme päivän aikana.

 

Ei mulla suuremmin ollut omaa aikaa kotonaollessakaan, mutta nyt sitä ei ole muuta kuin kerta viikkoon oman harrastukseni parissa. Toisaalta nytkin tässä töissä voin "ruokatauolla" palstailla kaikessa rauhassa kanssanne..., vaikka ihan oikeasti toivoisin, että täällä olisi tupa täynnä asiakkaita, mielummin kuin nauttisin rauhastani.

 

Olenko ainoa joka kokee omaksi ajaksi sen työnteon? Kai se hieman kummallista on...mut satun nyt vaan tykkäämään työstäni ja työkavereista. Työpäivän jälkeen en kaipaa sen suuremmin mitään omaa, toki asioilla tulee käytyä ja silloin saatan istahtaa kahville tai käydä syömässä jotain. Ja viikonloppuisin on ihan kiva kun mies menee lasten kanssa ulos. Vietän sen ajan miten milloinkin. Teen vaikka käsitöitä, luen tai vaikkapa vaan siivoan. Kiva kuiteskin joskus tehdä "yhtäasiaa kerrallaan", keskittyä kunnolla.

 

Olenko ainoa joka kokee omaksi ajaksi sen työnteon? Kai se hieman kummallista on...mut satun nyt vaan tykkäämään työstäni ja työkavereista.

Riippuu varmaan vähän työpaikasta. Onhan se työssä oleminen eri asia kuin kotona oleminen omien lasten kanssa, mutta ei se riitä ainakaan mulle. Välillä on pakko saada liikkua itsensä hikeen ja olla vaan oman itsensä kanssa vaikka lenkillä. Ainakin mulla on työpäivät päiväkodissa sen verran hetkisiä ja ihmisiä on paljon ympärillä, melua ja touhua riittää, että on pakko päästä lataamaan akkuja myös ilman omia lapsia ja pois kotoa. Keväästä syksyyn työmatkat on myös ihania kun pääsee pyörällä menemään 20 minuuttia suuntaansa, mutta nyt kuljen julkisilla ja se ei ole niin rentouttavaa.

 

Oma aika on jumpalla käynti kerran viikossa. Sen lisäksi käyn joskus yksin lenkillä lasten nukkumaanmenon jälkeen. Menevät nukkumaan noin 20.30, joten hyvin kerkee puolen tunnin - kolmen vartin lenkin tekemään. Omaa aikaa on myös se vapaa-aika kun lapset nukkuu. En koe tarvitsevani enempää omaa aikaa.