Uhmaako?

Meillä on 2-vuotias ihana ja kiltti poika. Nyt pari kertaa saanut hysteerisiä itkukohtauksia, jostain ihan pienestä. Saattaa itkeä ja huutaa 20 min putkeen, ilman että mikään auttaa, kun yritän ottaa syliin huutaa vaan ei, ei ja potkii sekä lyö. Mitä teette näissä tilanteissa??? Mä olen yrittänyt ensin tätä syli tekniikkaa, mutta kun ei onnistu niin vien kirkuvan lapsen omaan sänkyyn "rauhoittumaan" ja istun sängyn vieressä ja silitän päätä ja yritän jutella hänelle. Onko väärä tekniikka? Miehellä menee yleensä hermo, kun lapsi huutaa ilman syytä, mutta olen huomannut että se vain pahentaa asiaa ja jostain olen lukenut ettei lasta saa jättää esim. yksn omaan huoneeseen...
Muutenkin poika kokeilee nyt rajojaan... :/ Sylkee lattialle, yrittää purra ja lyödä... katsoo selvästi miten reagoimme tähän. Ongelma on se etten tiedä miten reagoida. En halua lapsen käyttäytyvän niin (tietenkään!). Olen aluksi sanonut ettei noin saa tehdä ja yrittänyt perustellakin, mutta yleensä ei lopeta millään. Pari kertaa olen ottanut tukasta kiinni, mutta en kannata ruumiillista kuritusta, enkä halua tehdä niin jatkossa!
Antakaa vinkkejä pikkuvintiön kasvatukseen, mikä teillä on toiminut???
Kaikista kommentoista kiitollinen!

 

Noita uhmakausia tulee ja menee. Ainoa lohdutus on, ettei yksi juttu kestä niin kovin kauaa. Vaikka siltä juuri silloin tuntuukin. Tosin seuraava odottaa nurkan takana... Meillä silloin joskus asiat tapahtuivat niin, että kun raivokohtaus tuli, eikä syli tai silittely kelvannut, jätin tytön raivoamaan yksikseen. Olin kuitenkin lähellä, eli hän ei kokenut hylätyksi tulemista. Aika pian oppi lukemaan merkkejä, että koska lapsi on valmis siihen, että voi mennä ottamaan syliin ja lohduttamaan ja tilanne raukesi. Jokainen taplaa tavallaan, mutta tukistaminen ei paranna tilannetta, päin vastoin. Lapsi alkaa uhmaamaan enstistä enemmän ja kohta on tilanteen edessä, että pitäisi ottaa vielä kovempi rangaistus käyttöön. Puhumalla on asioista selvittävä, vaikka välillä mieli tekisikin tehdä jotain ihan muuta. Miehen raivoaminen ei auta yhtään, päin vastoin. Hänen pitäisi olla tilanteessa kuitenkin se aikuinen. Mikäli hänen hermonsa eivät kestä raivokohtauksia, miksei hän yksinkertaisesti lähde pois siksi aikaa?! Kohtaus kestää vaan kauemmin ja ne pahenevat, jos niihin reagoi raivoamalla (lapsi saa reaktioita aikaan ja hakee sillä lisää huomiota). Tiedän, ettei käytäntö ole aina niin helppoa ja menetän kyllä itsekin malttini (vähän turhan usein). Mutta jälkikäteen taas tajuaa, että kaikki olisi mennyt paljon helpommin, jos itse pysyy rauhallisena. Sylkemiset ja lyömiset ovat ehdottomasti kiellettyjä. Itse otin tyttöä napakasti kiinni (en satuttanut), jos koitti tehdä jotain kiellettyä. Mutta onnistuuhan se silti niiltä liukasliikkeisiltä mukuloilta toisinaan... Meillä on taas menossa jokin uhma ja "hakkaaminen" raivon lisäksi kuuluu taas asiaan. Isomman lapsen raivoja on vähän vaikeampi käsitellä, kun voimaakin löytyy jo aikalailla. Toivon vaan, että tämä uhma olisi pian ohi...

 

Kuulostaa tutulta... meidän pian kaksi vuotias "uhma" tyttö tekee samaa. ei onneksi enää yhtä rajusti, mutta ei se vielä mikään neiti-laupeus ole. Meillä käytetään kyllä neuvolan tädin neuvoa, että tyttö omaan sänkyyn rauhottumaan, jos puhe ei auta. Meillä ainakin on toiminut ja rauhottuminen tapahtuu omissa oloissa nopeammin kuin sylissä jossa lapsi yrittää kiukutella lisää.Eikä lapsi omaa sänkyään ainakaan meillä pelkää, tahtoo illalla itse nukkumaan ja nukkuu 10-11 tuntia yössä. Mutta näinhän se on että jokainen lapsi on erilainen eikä samat keinot kaikille auta. Tsemppiä uhman laannuttamiseen!