unikoulu alkaa

eli heippa, meillä nukutushommat hellämielisten vanhempien ansiosta (ja astman) kauhea tappelua, puree ja huutaa, itkee hurjana. sylissä on pitänyt hemputtaa ihan pienestä saakka (oli allergiaperäinen koliikkikin).

nyt on saavutettu kärsivällisyyden tappi, ja itse pitää mennä töihin kuukauden päästä. yöllä siis nukutaan jo ok, eli onneksi imetyslopetus rumba jo lusittu.

päivällä sain jo nukkumaan pinnasänkyyn (ekaa kertaa elossaan) ja kohta alkaa iltanukutus, eli pitäis alkaa itsekseen uinua rituaalien jälkeen.

jännittää. pitäkää peukkuja. jos samassa venhossa olevia, kertokaa kuulumisia. IIIK! :eek:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.11.2006 klo 20:18 vieras kirjoitti:
Miks ihmeessä pienten täytyy osata nukahtaa ite?? En ymmärrä!! Ja turha vastata et sulla ei varmaan omia lapsia ku niitäkin on.
just. no siksi, koska jonkunlainen rytmi perheeseen on unienkin osalta saatava ja jos vanhemmat kokevat parhaaksi, että lapsi oppii nukahtamaan iteksiään niin silloinhan hän ehdollistuu näin tekemään ja lapsi sekä vanhemmat voivat paremmin. etenkin vanhemmat, joiden jaksaminen tukee myös koko perheen arkea. :hug: :heart: ymmärräthän...tämän varmasti itsekin perheellisenä. :)
 
harmaa nyt
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.11.2006 klo 20:18 vieras kirjoitti:
Miks ihmeessä pienten täytyy osata nukahtaa ite?? En ymmärrä!! Ja turha vastata et sulla ei varmaan omia lapsia ku niitäkin on.

Ja miks ihmeessä jotkut äidit on heti tuomitsemassa toisia? Etkö ymmärtänyt, että perhe on väsynyt ja tehnyt oman ratkaisunsa asian suhteen, eikä kaipaa arvosteluja enää?

Ja vastaan sun kysymykseenkin vielä: no vaikkapa siksi että vanhemmat jaksavat olla parempia vanhempia ja vuorovaiktus lapsen kanssa on myönteisempää kun ei olla ikävässä nukutusrumbassa joka ruokkii helposti myös kieltistä vuorovaikutusta.
 
Heips,
Suosittelen ehdottomasti unikoulua ja toivotan tsemppia ja jaksamista alku taipaleelle.

Mielläkin oli kivuliaat koliikkiyöt pienenä ja isompanakin paljon heräilyä /itkua öisin (1 1/2 vuotiaana n.5 herätystä per yö). Järjestelmällisellä unikoululla ja pitkällä pinnalla päästiin tilanteeseen että poitsu jää melko mukavasti sänkyyn yksin ja nukahtaa sinne. Tosin vieläkin välillä testataan josko äiti antaisikin periksi.

Unikoulusta täytyy sanoa että olipahan raskas urakka ja tunsi itsensä todella pahaksi ihmiseksi kun lapsi huusi viikonverran täyttä kurkkua silittelyistä huolimatta. Loppu tulos oli kuitenkin mahtava. 2 tunnin nukutus sessiot loppuivat ja poika nukkuu muutenkin yönsä levollisemmin. Jos jotain saisin elämässä muuttaa niin olisin pitänyt unikoulun jo ennen kuin lapsi oppi seisomaan.

Meillä tuon tavallisen unikoulun lisäksi tosin tarvittiin aikataulu-info. Eli pojalle kerrottiin ja kerrotaan edelleen kuinka paljon aikaa on nukkumaan menoon. Käsillä näytettään että näin paljon on vielä aikaa nukkumaan menoon(n.30cm=30min) ja selvitetään mitä tehdään ennen nukkumaan menoa (iltapala, potta , pesut, yöpuku ja satu). Aikataulu-infoja annetaan noin 10min välein ja mitä lähempänä nukkumaan menoa ollaan niin sitä enemmän siitä rauhallisesti keskustellaan. Meillä 2 vuotias protestoi sitä vähemmän mitä enemmän nukkumaan menosta puhutaan ja mitä enemmän hän saa itse auttaa iltatouhuissa.
 
Meillä nukahdettiin pitkään niin, että vanhempi seisoi vieressä, mutta yöllä herättiin useaan otteeseen, mikä alkoi pidemmän päälle rasittaa, vaikka useimmiten poika nukahtikin lähes heti kun häntä kävi hieman silittämässä ja peittelemässä.

Alun perin nukuttamiseen meni 5-15 minuuttia, mutta kun siihen alkoi mennä vähintään tunti illalla ja yöheräilyt jatkuivat, niin päätettiin kokeilla, olisiko unikoulusta hyötyä. Poika 1v4kk.

Meillä ei tarvittu juurikaan kärsivällisyyttä. Laitoin pojan petiin, annoin odottaa 3 minuuttia, kun hän kitisi perään. Menin takaisin, jolloin hän osoitti mieltään hyvinkin voimakkaasti rääkymällä minulle. Rauhoitteluun meni pari minuuttia, ja lähdin taas, jolloin poika välittömästi ponkaisi pystyyn ja heitti tutin perääni. Itku vaimeni kitinäksi, kun hävisin näkyvistä. Menin takaisin 5 minuutin kuluttua, ja sama toistui. Seuraava odotus 7 minuuttia, muttei siitä ehtinyt kulua kuin pari, niin jo hiljeni. Vartin päästä menin katsomaan, että kaikki on hyvin ja että poika todellakin nukkuu. Tämän jälkeen on herätessään nukahtanut itse uudelleen. Muutaman päivän päästä kävi ilman ensimmäistäkään kitinää kiltisti yö- JA päiväunille (jotka aiemmin myös aikamoista ruljanssia). Näin on jatkunut muutaman viikon, ja yhden käden sormilla on laskettavissa kerrat, jolloin on pitänyt mennä rauhoittelemaan 3 minuutin kitinän jälkeen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.11.2006 klo 20:18 vieras kirjoitti:
Miks ihmeessä pienten täytyy osata nukahtaa ite?? En ymmärrä!! Ja turha vastata et sulla ei varmaan omia lapsia ku niitäkin on.

Ja myös ihan lapsen itsensä takia! Lapsen kehitykselle ja itsenäistymiselle on paljon parempi että hän oppii itse lohduttaa itseään ja rauhoittumaan uneen. Hänellä on paljon parempi olla jos hän menee tyytyväisenä ja levollisena nukkumaan, kun hän on oppinut että hän voi ja pystyy itse rauhoittumaan ja saamaan turvaa omasta sängystään.

Näkisin myös että lapsi oppi luottamaan vanhempaansa, että tämä ei häviä pois elämästä vaikka ei olisi siinä koko ajan kiinni - jopa nukuttaessa.

Tsemppiä unikoululaisille! Hyvin menee, antakaa aikaa ja pysykä päätöksessänne, niin taatusti onnistuu!! Muistakaa että pari ekaa kertaa voi olla vaikeaa ja tekisi mieli lopettaa, mutta ajatelkaa sitä palkintoa teille koko perheelle, jos pysytte vankkoina päätöksesänne!
 
kiitos tsemppareille! hyvin on mennyt. kaksi päivää ja tänään nukahti vartissa, kun vähän kävin silittelemässä. eilen ja tänään konttasi parikin tuntia perään, mutta nyt ei lähtenut edes yrittämään. olen sitten antanut tuplasti huomiota ja syliä valvella ollessa.

ja jollekin, joka ei ymmärrä miksi opetan tätä taaperoa nukahtamaan vastaan seuraavaa;

tämä on toinen lapsemme. ekan nukutus oli myös aikamoista hädelliä kauan ja kesti toisinaan parikin tuntia. alkoi olla sama meininki tämän potran 12 kiloa painavan sylissä huutavan ja purevan tyypin kanssa. ja puremisella meinaan sitä, että toissapäivänä vikassa syliin nukutuksessa tullee puremajäljet ovat vielläkin olkavarressani. ei tunnu kauheen kivalta.

täällä on jo moni vääntänut rautalangasta kysyjälle samaa mitä tässä toistan. lapsikin väsyy hikiseen parintunnin härdelliin ja kokee, että siinä erossa on oikeesti jotain kauheeta, kun ei kerran aikuinenkaan uskalla lähteä huoneesta anna hänen itse nukahtaa.

kolmas syy, olen menossa kohtapuoliin takaisin töihin. lapset menevät perhepäivähoitoon, jossa on muitakin lapsia. hoitaja tuskin voi jättää muita lapsia venaamaan itsekseen sillä aikaa, kun nukuttaa meidän pikku kultaa.

olen oikein tyytyväinen ja niin on koko perhe. säästyy selkä ja kotityöt tulee nekin tehtyä, kun kuopuksella on turvallinen olo äidin kerrankin ihan luvan kanssa vähän kolistellessa ja lauleskellessa keittiössä.

kiitän ja kumarran kannustaneille ja suosittelen lämpimästi muillekin.

:hug:
 
onko unikoulu siis tämmöstä nukutusta vai tarviiko jostain jotain kysellä..
meillä nimittäin tehty valitus lastensuojeluun koska poika huutaa niin siinä meni ne nukkumaan meno harjotukset ilman pulloa.. ja nyt tosiaan poika ei sammu ilman pulloa ja kun ei enää tuttiakaan syö..
joten lapsen isukin kanssa luettin näitä teijän kirjottamia juttuja je se kuulosti ihan hyvältä että laitta pojan sänkyyn antaa 3min huutaa ja sit menee takas ja sit 5min ja niin ees päin.. voiisiko joku vielä vähän tarkentaa tätä prosessia.. kun neuvolassa sanotaan tähän kysymykseen joka kuuluu näin : kysyin että miten saan pojan päikkäreille ilman pulloa kun se alkaa huutamaan,että mitä pitäs tehä kun antaa huutaa?? neuvola täti OTDELLA viisaana vastasi että ota poika sylin ja paija ja sano vielä että ei mitän hätää..

HUHUU!!! onko kellään lasta joka hiljenee tähän?? sen takia lastensuojelu nyt huudon vuoksi lähetti perhetyöntekiöitä kattomaan tilannetta no ehkä niillä parempia niksejä kun naapurit valittaa,mutten päin naamaa ja hakkaa lattia(eli meidän kattoa).. ei ilmeisesti vähän itkuisemman yksilön huuto oo normaalia kun itsellään siellä myös kaksi lasta!!!!

huoh,sainpas kirjoitettua
 
Mä sain ohjeistuksen unikouluun siten että ensin vie lapsen sänkyyn ja toivottaa hyvää yötä (päiväunta), nuku hyvin. Jos lapsia alkaa itkemään, niin ei mene heti, vaan odottaa 5min. Sitten menee tarkistamaan. Seuraavalla kerralla odottaa 10min, sitten 15min jne. Samalla kaavalla myös yöheräämiset. Ensin odotetaan 5min ja sitten vasta katsomaan. jne.

Meillä ekana iltana itkettiin 30 min. seuraavana 15 min. Kolmantena itki 5min (nukahti ennen kuin kerkesin katsomaan). Sitten ei enää itkettykään. Yöheräämiset väheni roimasti. Parina ekana yönä poika itkeskeli maks. 10 min. Sitten yöt helpotti.

Meillä tosin tuli takapakkia, kun poika sairastelee jatkuvasti. Silti enää ei tarvinut öisin jäädä nukuttamaan, vaikka heräiltiinkin.

Uudelleen piti opetella itsekseen nukahtamaan kun siirryttiin pinnasängystä pois. Sen kun oppi, niin sitten taas sairasteltiin. Tässä taas opeteltiin itse nukahtamaan ja nyt toiveissa olisi sairasteluiden vähentyminen (korvat putkitettiin ja kitarisa poistettiin). Itkeskelyä ei ole enää ollenkaan nukahtamisen yhteydessä. Poika lukee tovin kirjaa ja käy nukkumaan.

Voimia paljon unikoulunpitäjille! Rankkaa on kuunnella itkua, mutta kyllä se kannattaa. Koko perheen elo helpottaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.12.2006 klo 23:30 pikkuGreippi kirjoitti:
onko unikoulu siis tämmöstä nukutusta vai tarviiko jostain jotain kysellä..
meillä nimittäin tehty valitus lastensuojeluun koska poika huutaa niin siinä meni ne nukkumaan meno harjotukset ilman pulloa.. ja nyt tosiaan poika ei sammu ilman pulloa ja kun ei enää tuttiakaan syö..
joten lapsen isukin kanssa luettin näitä teijän kirjottamia juttuja je se kuulosti ihan hyvältä että laitta pojan sänkyyn antaa 3min huutaa ja sit menee takas ja sit 5min ja niin ees päin.. voiisiko joku vielä vähän tarkentaa tätä prosessia.. kun neuvolassa sanotaan tähän kysymykseen joka kuuluu näin : kysyin että miten saan pojan päikkäreille ilman pulloa kun se alkaa huutamaan,että mitä pitäs tehä kun antaa huutaa?? neuvola täti OTDELLA viisaana vastasi että ota poika sylin ja paija ja sano vielä että ei mitän hätää..

HUHUU!!! onko kellään lasta joka hiljenee tähän?? sen takia lastensuojelu nyt huudon vuoksi lähetti perhetyöntekiöitä kattomaan tilannetta no ehkä niillä parempia niksejä kun naapurit valittaa,mutten päin naamaa ja hakkaa lattia(eli meidän kattoa).. ei ilmeisesti vähän itkuisemman yksilön huuto oo normaalia kun itsellään siellä myös kaksi lasta!!!!

huoh,sainpas kirjoitettua
ihan huvittava tai oikeesti tietysti ei yhtään hauska, että naapurit tehneet ilmoituksen. kun meillä on huudettu vaikka on kannettu ja tehty kaikki temput. lapsihan itkee, jos on kipeenä - hemputti soikoon - tai koliikki. tai meillä ne allergiat ja astma. kummastihan se itkettää, jos ei henkeä saa. :hug:

kai siinä lempeässä nukkumaan opettamisessa on idis, että esim. taputtelee ja silittelee, mutta ei ota syliin. ja lähtee huoneesti ennen kuin lapsi nukahtaa, jotta oppisi nukahtamaan itsekin.

minkä ikänen tenava lienee? jos kekkaisi jonkun lahjontajutun vaikka? meillä annettiin aikoinaan esikon tutit kaverin vauvalle ja sai tilalle pehmolelun. tai vaihdatte sen maitopullon vähitellen, esim. alatte laimentamaan sitä vedellä vaikka viikon ajan, niin ei saa siitä sitä energiaa vaan söisi muuten enemmän. ja sitten viikon päästä ostatte sikahienon taikamukin. sen kanssa sitten sänkyyn ja siinä on vaan vettä tai laimeaa mehua. sitten parin päivän päästä, jos senkin voisi jättää pois. sitä ei voi silleen lupsuttaa, että varmaan saattaisi unohtaa nopeammin. en tiedä, nämä on niitä henkimaailman asioita. :D

tai jos annatte pullot ja tutit joulupukille vastalahjaksi ja saatte häneltä taikamukin? oli jossain lehdessä ja miusta se kuulosti herttaiselta. ne rikosvälineet, tässä tapauksessa pullot kannattaa tosiaan viedä talosta pois, muuten on matalampi kynnys antaa se takaisin. ja sille kyylä naapurille sitten jouluna lappu postiluukusta, että meillä vierotetaan tuttipullosta, jos kuuluu kitinää tulevina iltoina. ärsyttävä naapuri sanoisin.

nyt tuli mies vieroittamaan minnuu tästä palstasta, :wave:
 
Olen itse niin herkkäuninen, että meillä unikoulu pidettiin kaksosille kun olivat 4kk. Alle viikossa oppivat nukahtamaan itsekseen ja äitikin sai nukuttua. Meillä myös se toimi siten, että ensin odotettiin 5min, sitten 10 jne.. Loppujen lopuksi siihen taisi mennä vain kolme tai neljä päivää kun osasivat nukahtaa itsekseen. Sellaista olen kuullut, että mitä nuorempana sen unikoulun pitää, niin sitä helpompaa se on! ;)
Nyt pojat 1v7kk, ja edelleen nukkuvat pinnasängyssä. Jänskättää kieltämättä miten nukkumisen sitten käy kun vaihdetaan "oikeeseen" sänkyyn. Tosin vielä ei ole aikeissa ihan lähiaikoina vaihtaa mutta viimeistään kun täyttävät 2v. :)

Kuopuksemme, 4kk, nukkuu yönsä hyvin. Hänen kohdallaan teimme alusta asti siten, että jätettiin itsekseen omaan sänkyyn tutin kanssa, ja sinne nukahti. Nykyään tutti ei enää kelpaa useinkaan iltaisin, mutta silti nukahtaa itsestään. Tällä hetkellä nukahtaa iltaisin (koko poppoo) kahdeksalta, ja vaavi heräilee viiden, kuuden aikoihin syömään (on kokonaan korvikkeella). Siitä päästelee vielä yhdeksään saakka, ja nukkuu päivällä yhdet pitkät unet ulkosalla. Ja kaksoset nukkuu myös aamulla yhdeksään, kymmeneen useimmiten. Aika luksusta siis! :) (vielä kun itse saisi heti nukahdettua kun poika, mutta tuhina pitää hereillä)

Kaksoset nukkuneet puolen vuoden iästä alkaen yönsä kellon ympäri, ja omassa huoneessaan. Tavoite olisi siirtää myös pikkuveikka noin puolivuotiaana isoveljien kanssa samaan huoneeseen. Syy on se, että itse saisi nukuttua vielä aamuyöstä, eikä joka aamu tarvitsisi herätä viideltä, kun päivälläkään en saa nukuttua. Mielelläänhän sen siinä vierellä pitäisi, mutta tällä hetkellä oma jaksaminen on tärkeämpää! ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.12.2006 klo 12:31 Mii83 kirjoitti:
Mä sain ohjeistuksen unikouluun siten että ensin vie lapsen sänkyyn ja toivottaa hyvää yötä (päiväunta), nuku hyvin. Jos lapsia alkaa itkemään, niin ei mene heti, vaan odottaa 5min. Sitten menee tarkistamaan. Seuraavalla kerralla odottaa 10min, sitten 15min jne. Samalla kaavalla myös yöheräämiset. Ensin odotetaan 5min ja sitten vasta katsomaan. jne.
Just näin. Ohjeistuksen mukaan rauhoittelu ei saisi kestää enempää kuin 2-3 minuuttia. Mulla neuvolan ohjeissa oli, että eka yönä nukutettaessa ja aina kun lapsi herää eka odotus ois 10 min, toka 15 min ja kolmas ja useammat 20 min, toisena yönä 15,20 ja 25 ja kolmantena ja jatkossa 20, 25 ja 30. Kuulosti vähän liian rankalta ja tarpeettomalta!

Me päätimme, että katotaan eka tai useampikin yö 3, 5 ja 7 minuutin systeemillä ja sit 5,7 ja 10 ja sit katotaan, et kuinka menee. Muutama viikko mennyt, ja JOS on tarvinnut yölläkin nousta, niin olen edelleen mennyt 3 minuutin jälkeen. Mutta näin on käynyt vain pari kertaa unikoulun aloittamisen jälkeen, ja kun sen 3 minuutin jälkeen olen käväissyt rauhoittelemassa, poika on jäänyt ihan rauhassa nukkumaan. Mutta läpisinkin tästä jo aiemmin...
 
ap väliaika tiedottaa, päiväunille nukutus kesti viisi minsaa. :D olin ihan ihmeissäni, kun olin varautunut kantamaan takaisin sänkyyn (meillä ei ole pinnasänkyä, vaan iso runkopatja lattialla).

illalla meni viel 40 minsaa, konttasi humputtelemaan, mutta ei itkenyt. että alkaa hihvata homman nimen.

tsemppiä muille samaas venhos purjehtiville. :flower:
 
Taas tilannetietoja toitotan kannustavassa hengessä kohtalontovereille, eli toisille huonoille äideille, jotka opettavat taaperoitaan kulkemaan itse sinne Nukku-Matin maahan.

Eilen illalla meni 20 minuuttia, mutta ehdin siinäkin ajassa (taapero ehtii myös siinä ajassa karata ainakin kymmenen kertaa, no, kahdeksan) polttaa sulakkeeni. Karjaisin välillä kenraali Karoliinana, että EI! oli taas raapimassa siskon ovea - ovea, jonka taakse muutaminen onkin sitten se seuraava haaste joskus ensi keväänä.

Masensi valtavasti se karjaisu ja moitin itseäni lähes kyynelten partaalla. Onneksi herra iso herra kuukahti ennen kuin äiti ehti hypätä sen viimeisen suuren loikan keittiönjakkaralta. Sen, mistä ei ole paluuta muuten kuin terveyskeskuksen kautta.

Tänään sain syntini anteeksi ja palleroposki, joka toivottavasti nyt nukkuu ainakin tunnin ja jos minulta kysytään, niin pari, nukahti samantien sänkyyn laittaessa. Laiton vain peiton ja ihmettelin, että minä tästä sitten lähdenkin. Hän viis veisasi, oli nähtävästi kiire sinne Unimaahan.

Jonne tie vie halki sademetsän, jossa sataa rakkautta, joskus liikaakin...
 
linnea75
meijän poju siis on 1v 3kk kohta! ja poika tosiaan nukahtaa vaan pullosuussa ja rauhottuu siihen kun ei ole enää tuttia käytössä.. yläkerran naapurit parikestaa hakanneet jo lattiaa eli meidän katoa kun poika huutanut.. ja sen varlituksenkin sillon jo ehtineet neuvolaan tehdä joka siten lastensuojeöluun.. huoh... mutta sieltä lähetetään torstaina meille perhetyöntekiöitä zekkaamaan tilannetta ja huutoa että mikä on ongelma.. ehkä niillä on jotain apujuttuja tähän nukkumiseen ja ylipäätänsä huutoon kun EI sanansanominenkin saa pojan huutamaan!!!
en usko että vielä mikäänlahjominen onnistuu tai pullojen vaihto leluun.. ja nokkamuki,sitä se ei tajuu,ruokapöydässä ja muuten en uskalla antaa kun kaikki vedet heittää lattialle ja tippalukon kanssa ei tajuu imeä.. eli pitäs varmaan alottaa tää unikoulu ensin sillä 5min.. jne... ja siis öisin myös niin? hmm.. se olisi kiva kyllä jos se yksi yösyöttö jäisi pois ja tulisi täydet yö unet...

kjeh,kjeh.. voisi mennä rasittavan naapurin oviluukusta laittaa kirjeen missä lukee "nyt alkaa unikoulu ja tuttipullon vierotus, eli SUPERHUUTO" :D mitähän siihen sanoisi!!!!!

mutta en usko että poika on valmis kokonaan vielä pullosta luopumaan. vai mitä mieltä te muut olette että pitäsisikö vierottaa sitten samantien kokonaan pullosta??


&..... ja loppuun yks kysymys että minkälainen nokkamuki olisi paras kun poika leikkii sillä kuitenkin enkä viiti antaa muutenkun ruokapöydässä... oli yks mssä kahvat ja silikooninen nokkaosa johon vetäs rijän hampaalla,siinä oli sen mukin loppu ....&
 
tuosta nokkamukista, niin meillä on ollut kahdenlaisia nokkamukeja, mam-taikamukeja ja emma- nokkamukit. ja ehdottomasti mam- taikamuki on parempi/paras! sitä saa heitellä pitkin ja poikin ja kun on se tippalukko niin se ei kyllä vuoda! mutta jos tippalukkoa ei saisi olla niin sitten en kyllä tiedä!
 
moro Pikku-Greippi! mie kanssa peesaan tuota "äitipä hyvinkin"-nikin mukikantaa. mutta en mie tiiä kannattaako pullosta milloin vieroittaa. onko se niin kauheeta, jos siitä tykkää? meillä ei ole ollut pulloja taasen, mutta esikoinen saatiin luopumaan tutista vasta kaksi ja puoli veenä melkein. enkä tiiä oliko se mitenkään ihan hirveetä, että hän halusi sitä nukahtaessaan lupsuttaa.

otan osaa todella noiden naapureiden takia. varmaan ihan hirveesti auttaa se lattian hakkaaminen siinä nukutuksessä. älä välitä, ovat ding.

miulla on kahdella tenavalla maitoallergia, joka muuten aiheutti kummallekin hirveet huudot. onko teillä mitään havaittu mitään oireilua iholla tai suolistolla tms.? kunhan tässä heittelen vaan arvauksia, kun on nämä omat niin tautista porukkaa. kuopus huusi myös kunnes astmalääkkeet alkoivat pelittää. mutta elä loukkaannu, tää pelottelu on miulla ihan helmasynti omien taustojen takia.

meillä tää unikoulu ei ole mennyt ihan kirjan mukaan justiinsa ton astman takia. menen siis aika herkästi kyllä taaperoa rauhoittelemaan, kun se itku aiheuttaa limaisuutta alias räkää ja sitä kautta kauhun tunnetta ja tukehtumisen pelkoa. ja itse kun jaksaisi pysyä vaan topakkana ja ennenkaikkea rauhallisena. kun olen vähän kuumakaija, ja tulee korotettua ääntäkin, niin vauva-parka sitten tulee levottomaksi ihan miun takia.

mutta voitonpuolella täällä ollaan. jaksamista siulle pikku-greippi ja kumpparit. :hug:
 
linnea75
tänään taas ollu ilta huutoa ja mulla hermot menny totaalisesti kun poika ei syö eikä nuku.. en tiä mitä pitäs tehä kun haluuu vaan paikat tuhota... naapuri taas tykkää huudosta. nyt kun annoin melkeen 2ylimäärästä tuntia olla hereillä niin päätin etttä ei näin voi jatkua että poika kukkuu 23saakka.. :/ joten laitoin sänkyyn..kävin 5min päästä kattoo ja kohta ois se 10min menny. mut sitä mietin että miks pitäs mennä välillä kattoo,okei lapsi tuntee olonsa ehkä turvalliseks tai jotain mut pojalla huuto kovenee jos menee väliin :/ niin mietin että kun marin min päästä pitäs mennä niin että jättäskö väliin kun huuto on nyt semmosta että huutaa ja sit ei huuda,huutaa ja ei huuda...jne...
eli unirajaa kohti menossa.. mitä mieltä ootte?
maito allergia tosiaan pojalla saattas olla kun meillä molemmilla onlievä..
maha ruikulia ja välillä kovaa,oli korvike tai tavallinen maito ei vaikuta ja ilmavaivoja nyt tullu... tääkäri sano vaan että kokeile korviketta pari viikkoa (silloin joi sinistä maitoa),iho ei oo oireillu.. mut mitä sit jos on maitoallergia???? kävin äsken kattoo ja poju taas vaan huutaa ja tuntuu pahalta....

AUTTAKAA mieskään ei kotona ole auttamassa :'(


niin ja yritin tänää velliä illalla antaa mutta ei mitään jeesaa...
 
linnealle
Voisitko kertoa millaisia oireita lapsellasi on astman takia?
Kirjoitit, ettet viitsi itkettää kovin paljoa, tuleeko itkiessä mitä oireita?

Itselläni on vuoden ikäinen lapsi, jolla epäillään astmaa. Aamuyönheräilyjä on ollut pidempään (viime yönä alkoi klo3 ja heräili puolen tunnin-tunnin välein aamuun asti), itkiessä alkaa heti vuotamaan nenästä kirkasta räkä vaikkei ole flunssassa ja itkiessä alkaa yskimään miltei heti itkun alettua, meinaa ihan tukehtua itkuun ja yskään.
Kuulostaako mielestäsi tutulle, voisiko olla astmaa?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.12.2006 klo 13:59 linnealle kirjoitti:
Voisitko kertoa millaisia oireita lapsellasi on astman takia?
Kirjoitit, ettet viitsi itkettää kovin paljoa, tuleeko itkiessä mitä oireita?

Itselläni on vuoden ikäinen lapsi, jolla epäillään astmaa. Aamuyönheräilyjä on ollut pidempään (viime yönä alkoi klo3 ja heräili puolen tunnin-tunnin välein aamuun asti), itkiessä alkaa heti vuotamaan nenästä kirkasta räkä vaikkei ole flunssassa ja itkiessä alkaa yskimään miltei heti itkun alettua, meinaa ihan tukehtua itkuun ja yskään.
Kuulostaako mielestäsi tutulle, voisiko olla astmaa?
no kyllähän tuo tutulta valitettavasti kuulostaa. itse lopetin imetyksen ja ajattelin, että ihanaa nukkua taas. mutta ei nukuttu ennen kuin astmalääkkeet löytyi sopivat.

meillä lastenlääkäri huomasi helposti, koska meillä on semmoinen luonteenomainen vinkuna lisänä, ihan niinkuin pieni kukkopilli jossain sielä sisällä. samanlaista kuin nenän vinkuminen joskus kenellä vaan mikäli on tukkoinen, mutta ääni tuleekin keuhkoista.

menkää ihmeessä lastenlääkärille, meillä ei terveyskeskuksessa mitään huomattu. ja kannattaa katsoa allergia- ja astmaliiton sivuilta lasten astmaa tarkemmin.

jaksamista, ja jos se on astma, niin ei paniikkia, nykyään on tosi hyviä lääkkeitä. :hug: monet lastenastmat tuppaavat myös helpottamaan (kuulemma) iän myötä hengitysteiden suurentuessa kasvun myötä. mutta kannattaa hoitaa ennenkuin vetää tiukille.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.12.2006 klo 22:44 pikkuGreippi kirjoitti:
linnea75
tänään taas ollu ilta huutoa ja mulla hermot menny totaalisesti kun poika ei syö eikä nuku.. en tiä mitä pitäs tehä kun haluuu vaan paikat tuhota... naapuri taas tykkää huudosta. nyt kun annoin melkeen 2ylimäärästä tuntia olla hereillä niin päätin etttä ei näin voi jatkua että poika kukkuu 23saakka.. :/ joten laitoin sänkyyn..kävin 5min päästä kattoo ja kohta ois se 10min menny. mut sitä mietin että miks pitäs mennä välillä kattoo,okei lapsi tuntee olonsa ehkä turvalliseks tai jotain mut pojalla huuto kovenee jos menee väliin :/ niin mietin että kun marin min päästä pitäs mennä niin että jättäskö väliin kun huuto on nyt semmosta että huutaa ja sit ei huuda,huutaa ja ei huuda...jne...
eli unirajaa kohti menossa.. mitä mieltä ootte?
maito allergia tosiaan pojalla saattas olla kun meillä molemmilla onlievä..
maha ruikulia ja välillä kovaa,oli korvike tai tavallinen maito ei vaikuta ja ilmavaivoja nyt tullu... tääkäri sano vaan että kokeile korviketta pari viikkoa (silloin joi sinistä maitoa),iho ei oo oireillu.. mut mitä sit jos on maitoallergia???? kävin äsken kattoo ja poju taas vaan huutaa ja tuntuu pahalta....

AUTTAKAA mieskään ei kotona ole auttamassa :'(


niin ja yritin tänää velliä illalla antaa mutta ei mitään jeesaa...
mikäs teillä on nyt tilanne, ei ole tullut käytyä koneella. hitto hankala alkaa tässä mitään neuvomaan, eilen laskin, että kävin kantamassa herra ison herran 19 kertaa sänkyyn puolen tunnin ajan. ja päivällä huusi niin hirveästi, ettei meinannut enää henki kulkea yskän ja liman takia. kantelin sitten ympäriinsä. aikalisä unikoulusta, mutta eihän sitä lasta voi hengiltäkään itkettää. meillä ainakin kuulee itkeekö tyyliin; "moi äiskä, ei huvita olla vaan yksin" vai onko sitten oikeasti hätä.

greippi, siehän voit kokeilla maitoproteenitonta ruokavaliota vaikka viikon ja katsoa rauhoittuuko meno. annat vaikka sopivaa laimeaa mehua sen viikon ajan tai sitten apteekista pikkuisten soijamaitoa. tuolta allergiapuolelta voi lukea tarkemmin.

ei varmaan kannatata käydä kurkistamassa, jos on hiljaista (?!), mutta jos tuntuu oikeasti kipuhuudolta, niin pitänee selvittää tosiaan se kivun syy.

kiva mie, nyt olen povannut kaikkien tenaville samat taudit mitä meillä on. kiäk! :eek: :ashamed:
 
onneks se oli se yks yö vaan.. nyt vähän paremmin.. ei öisin niin paljon huutoa kun annetaan pelkkää nannia kun aijemmin nannia ja tuttelia niin sanottiin että se tutteli siinä voi saada vatsan väänteitä.. nyt ei niin paljon ilmaa ja eikä huuutoa.. en sit tiä johtuko siitä vai mistää.. :eek:
mut päikkärit on vaan niin vaikeet edelleen.. oon päättäny et jos eioo päiväs mitään ohjelmaa nin meen ulos kävelylle ja sinne se väsähtää ja kotiin tullessa jos nukkuu vielä niin iirrän rattaissa partsille :)
mut noi yöheräilyt on vaikeita.. eilen 4kertaa.. että ku väsytti.. aamulla potkin miehen ylös pojan herätessä ja nukuin ite 11 asti :D

mut noi on noi yöheräilyt nin rankkoja :/

mut miä meen nyt pesee hiusvärin päästä poijes!!!
 

Yhteistyössä