Uskotko,että "kaikelle on takoituksensa" ?

Olen jostain syystä aina halunnut uskoa, että "joku" --> tarkoitus? elämällä on. en siis usko jumalaan tms vaan haluan uskotella itselleni, että kaikelle on jokin selitys.
Miksi mitäkin tapahtuu tai ei tapahdu ja koitan aina miettiä, "nyt kun en saanut tätä, se varmaan tietää jotain muuta tilalle tms..."
Tai kun lähden etelään ja pelkään lentämistä, uskottelen itselleni että niin on takoitus käydä jos kone tippuu minun siellä ollessani.
Mutta nyt olen alkanut epäillä tätä "teoriaani" tai lähinnä mietin, entä jos havahdun aikuisena, etten ole elänyt oikeesti elämääni vaan "mennyt virran mukana" koska niin on ollut mielestäni tarkoitus?
Entä jos olisikin olemassa myös jotain muuta?
Kunhan pohdin, mitä mieltä muut olette, miksi asiat tapahtuu niinkuin ne tapahtuu? Kohtaloko? Vai onko se ihmisestä itsestään kiinni millaisen elämän on elänyt?

 

En ajattele, että asioilla on ennaltamäärätty tarkoitus.
Toisaalta ajattelen mielelläni niin päin, että jos sitä ja sitä paskaa asiaa ei olisi tapahtunut elämässäni, en olisi välttämättä päätynyt tähän nykyiseen, hyvään elämäntilanteeseeni, mutta en ajattele sitä kohtalona vaan omina valintoinani, joista osa on tietoisia ja osa vahinkoja.
Elämä on viihdyttävää kaaosta.

 

En usko kohtaloon ja elämän tarkoitukseen kuvaamallasi tavalla. Siis, että koko elämä olisi ennalta määrätty ja että olisimme kuin robotteja, jotka on ohjelmoitu kulkemaan kohti kohtaloaan. Omat valintamme ohjaavat meitä elämässä eteenpäin ja näillä valinnoilla on seurauksensa. Voi olla, että jos päätät lähteä etelänmatkalle, kone ehkä tippuu, tai sitten ei. Sinä olet kuitenkin itse päättänyt että siihen koneeseen nouset.

Aina ei voi tietää, mitä valinnoistamme seuraa. Entä, jos päätätkin jäädä kotiin ja kuolet tulipalossa? Varmaan yhtä todennäköistä, kuin kuolla lento-onnettomuudessa. Voi vain yrittää elää mahdollisimman hyvän ja täysipainoisen elämän, eikä kannata murehtia turhia. Itse ajattelen elämän "tieverkostona" täynnä risteyksiä, jotka ovat tekemiämme valintoja. Se mikä odottaa perillä... sitäpä ei kai kukaan tiedä

 

Olen jostain syystä aina halunnut uskoa, että "joku" --> tarkoitus? elämällä on. en siis usko jumalaan tms vaan haluan uskotella itselleni, että kaikelle on jokin selitys.
Miksi mitäkin tapahtuu tai ei tapahdu ja koitan aina miettiä, "nyt kun en saanut tätä, se varmaan tietää jotain muuta tilalle tms..."
Tai kun lähden etelään ja pelkään lentämistä, uskottelen itselleni että niin on takoitus käydä jos kone tippuu minun siellä ollessani.
Mutta nyt olen alkanut epäillä tätä "teoriaani" tai lähinnä mietin, entä jos havahdun aikuisena, etten ole elänyt oikeesti elämääni vaan "mennyt virran mukana" koska niin on ollut mielestäni tarkoitus?
Entä jos olisikin olemassa myös jotain muuta?
Kunhan pohdin, mitä mieltä muut olette, miksi asiat tapahtuu niinkuin ne tapahtuu? Kohtaloko? Vai onko se ihmisestä itsestään kiinni millaisen elämän on elänyt?

onks kaikki ookoo!!!!!!????? Onks elämässäs vaikeeta voinks auttaa!?

 

Totte tuokin, että itse teen sen lopullisen valinnan, mutta ajattelen just sen niin että tein sen valinnan siksi että niin oli tarkoitus tapahtua.
Ehkö siis haluan syyttää "huonoista" valinnoistani kohtaloa
Ei vaan, mietin tätä ehkä siksikin,että sain muutama kuukausi sitten keskenmenon, joten jäin ensin miettimään mikä tarkoitus sillä oli? Toki nyt pari kk myöhemmin asiat rullaa todella hyvällä mallilla, mutta en voi olla miettimättä miksi jouduin maksamaan niin suuren hinnan tästä kaikesta muusta hyvästä mitä mulla nyt on?
Ja että oliko sen keskenmenon vain tarkoitus palauttaa mut maanpinnalle ja näyttää mulle että mun on alettava elämään elämääni ja unohtaa vauva haaveet?
Mun ei sopisi pohtia kyllä yhtään tällasia Menee pienen tytön pää ihan sekasen

 

[QUOTE="vieras";25611850]onks kaikki ookoo!!!!!!????? Onks elämässäs vaikeeta voinks auttaa!?[/QUOTE]

Kyllä kaikki on vallan hyvin, kiitos vaan kysymisestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

Kyllä tällä hetkellä taas joutuu miettimään itkun keskeltä että miksi?
On se vi*tu kumma että yhdessä elo ei onnistu ja nyt kun ollaan asuttu erillään syksystä asti ni kehta alkaa turpaansa rääpimään miten "käyn töissä, yritän saada putkia sulamaan että kulkis vesi talossa että saa nähdä miten jaksaa/ehtii edestakasin ajella. Että tervetuloa vaan käymään" kun kysyin että minä päivänä/päivinä on ajatellut tällä viikolla nähdä lastaan. Tokihan minä voin kävellen lähteä rattailla tuota lasta viemään näin rv 39 tuon reilu 15km matkan, vaikka toinen ajaa perjaattees ohi kun töistä tulee...

 

En usko. En oo uskonut sen jälkeen, kun hyvien ystävien lapsi kuoli 3-vuotiaana täysin yllättäen. Sen jälkeen oon uskonut vain siihen, että paskoja asioita tapahtuu kenelle tahansa, milloin tahansa eikä sille voi kukaan mitään.

 

[QUOTE="alkup.";25611854]Totte tuokin, että itse teen sen lopullisen valinnan, mutta ajattelen just sen niin että tein sen valinnan siksi että niin oli tarkoitus tapahtua.
Ehkö siis haluan syyttää "huonoista" valinnoistani kohtaloa
Ei vaan, mietin tätä ehkä siksikin,että sain muutama kuukausi sitten keskenmenon, joten jäin ensin miettimään mikä tarkoitus sillä oli? Toki nyt pari kk myöhemmin asiat rullaa todella hyvällä mallilla, mutta en voi olla miettimättä miksi jouduin maksamaan niin suuren hinnan tästä kaikesta muusta hyvästä mitä mulla nyt on?
Ja että oliko sen keskenmenon vain tarkoitus palauttaa mut maanpinnalle ja näyttää mulle että mun on alettava elämään elämääni ja unohtaa vauva haaveet?
Mun ei sopisi pohtia kyllä yhtään tällasia Menee pienen tytön pää ihan sekasen [/QUOTE]

Mutta jos teet valinnan siksi, että sinun oli määrä näin tehdä, niin eihän se silloin ole sinun OMA valintasi. Jos näin ajattelee, niin silloin on kyllä vähän turhan helppo olla ottamatta vastuuta omista teoistaan.

En usko, että kokemasi keskenmeno on hinta onnesta tai jokin rangaistus jostain pahasta teosta, tai liiasta tyytyväisyydestä. Niin vain kävi ja se on kovin surullista. Siitä ei kuitenkaan voi syyttä ei kohtaloa, tai sinua itseäänkään. Jos olisit ennustaja ja olist ennalta nähnyt, että jos nyt raskaaksi hankkiudun, niin kesken menee. Silloin olisit voinut ehkä vain olla tekemättä lapsia. Mutta kun homma ei toimi näinkään, niin turha hakea syyllistä.

Ihmiset ottavat opikseen vääristä valinnoista(useimmat) ja hetkellinen epäonni ja suru tietenkin korostavat niitä onnenhetkiä. Ehkä se saa ihmisen uskomaan, että tarvetta oli tipauttaa maan pinnalle.

Ja älä nyt hyvä ihminen vauvahaaveista luovu keskenmenon takia, jos se on se mitä haluat. Varmaan suurin osa naisista kokee jossain elämänvaiheessaan keskenmenon. Ei se ole heillekkän mikään "rangaistus" ja vinkki luopua perheenperustamisesta. Se on vain surullisten yhteensattumien summa. Se ei tarkoita, etteikö seuraavalla kerralla olisi onni myötä

 

En usko, sen jälkeen kun miksi kysymykseen ei enää löydy vastauksia, uskoo lähinnä siihen tarkoitukseen että ei ole tarkoitus pohtia asioiden tarkoitusta.

 

En usko, sen jälkeen kun miksi kysymykseen ei enää löydy vastauksia, uskoo lähinnä siihen tarkoitukseen että ei ole tarkoitus pohtia asioiden tarkoitusta.

Hyvin sanottu, joten tämä taitaa tarkoittaa juuri sitä, että mun tarttis lakata vallan miettimästä näin syviä asioita!

 

En usko kohtaloon tai siihen että elämämme on ennalta määrättyä. Tekemämme päätökset ohjaavat elämää, ja yksi ja sama elämä voisi päätyä monenkinlaiseen lopputulemaan riippuen siitä, minkälaisia päätöksiä elämässämme teemme.

Jokainen on oman onnensa seppä, siihen minä uskon.

 

Mutta jos teet valinnan siksi, että sinun oli määrä näin tehdä, niin eihän se silloin ole sinun OMA valintasi. Jos näin ajattelee, niin silloin on kyllä vähän turhan helppo olla ottamatta vastuuta omista teoistaan.


"niinkuin tuossa kirjoitin, ehkö mä vaan haluan syyttää kohtaloa mun huonoista valinnoista"


En usko, että kokemasi keskenmeno on hinta onnesta tai jokin rangaistus jostain pahasta teosta, tai liiasta tyytyväisyydestä. Niin vain kävi ja se on kovin surullista. Siitä ei kuitenkaan voi syyttä ei kohtaloa, tai sinua itseäänkään. Jos olisit ennustaja ja olist ennalta nähnyt, että jos nyt raskaaksi hankkiudun, niin kesken menee. Silloin olisit voinut ehkä vain olla tekemättä lapsia. Mutta kun homma ei toimi näinkään, niin turha hakea syyllistä.


"En ketään tai mitään syyllistä, mutta ajattelin että siksikö sain keskenmenon jotta saan elämäni "kuntoon" keskenmenon jälkeen sain vakkaripaikan omalta alalta ja ostettiin omakotitalo, joten jos en olisi saanut keskenmenoa olisin yhä työtön ja asuisin vúokralla"


Ihmiset ottavat opikseen vääristä valinnoista(useimmat) ja hetkellinen epäonni ja suru tietenkin korostavat niitä onnenhetkiä. Ehkä se saa ihmisen uskomaan, että tarvetta oli tipauttaa maan pinnalle.

Ja älä nyt hyvä ihminen vauvahaaveista luovu keskenmenon takia, jos se on se mitä haluat. Varmaan suurin osa naisista kokee jossain elämänvaiheessaan keskenmenon. Ei se ole heillekkän mikään "rangaistus" ja vinkki luopua perheenperustamisesta. Se on vain surullisten yhteensattumien summa. Se ei tarkoita, etteikö seuraavalla kerralla olisi onni myötä



"Toki moni saa keskenmenoja ja ei itse keskenmeno saanut minua perääntymään vauvahaaveistani vaan kaikki muukin siihen liittyvä asia ja nyt sitten tämä uusi tämän hetkinen tilanteeni sai minut ajattelemaan että vauvahaaveet kannattaa unohtaa tai ainakin lykätä tuonnemmaksi!"

Mutta vastauksesi ovat olleet hyviä ja saanut meittimään asioita monelta kantilta.
Taidan pikkuhiljaa luopua mun "kaikella on pakko olla tarkoituksensa" ajatuksesta

 

Minä uskon, että millään ei ole etukäteen määriteltyä tarkoitusta. Asioita vaan tapahtuu. Mutta minä itse voin valita, mitä niistä seuraa. Henkisessä mielessä lähinnä, en tietenkään voi jalan murtumisen jälkeen valita pystynkö kävelemään vai en. Voin aina valita katkeroidunko, opinko jotakin, rakennanko uutta vai jäänkö paikoilleni. Sillä tavoin tapahtumille syntyy merkitys, jälkeenpäin.

 

en varmaankaan niin Jumalaan, mutta kuitenkin johonkin. On tapajtunut sellaisia asioita, että pakko olla joku tarkoitus. Kaksi kertaa hetken mielijohteesta pelastunut tapaturmaiselta kuolemalta tai vammautumiselta. Kerran elvytetty kammiovärinästä ja sekin sen ansiosta, että lähdin eri reittiä töistä kotiin. Toista reittiä tuskin talvella pyörätieltä olisi ajoissa löydetty - ei ollut tarkoitus kuolla.
Myös monia muita ja enneunia.

 

No en usko. Jos näin ois, en ymmärtäis lainkaan, miksi joillekin suodaan täysin paska elo jo alusta alkaen.
Elämään vaikuttaa paljon muutkin asiat, kun omat teot ja valinnat. Ja senpä takia en allekirjoita täysin myöskään sitä, että jokainen ois oman onnensa seppä.
Toinen "viisaus" jota en kestä, on se, että jokaiselle annetaan sen verran kun kestävät. Jaahas, miksi ihmeessä ihmise sitten masentuu, ja osa tekee itsemurhia.

 

En usko. En oo uskonut sen jälkeen, kun hyvien ystävien lapsi kuoli 3-vuotiaana täysin yllättäen. Sen jälkeen oon uskonut vain siihen, että paskoja asioita tapahtuu kenelle tahansa, milloin tahansa eikä sille voi kukaan mitään.

Minä taas juuri lapseni kuoleman jälkeen aloin uskoa moiseen. Pakko olla kaikkien elämällä määrä, muutenhan ei olisi mitään järkeä, kun kuolee lapsia, nuoria, nuoria aikuisia ja jotkut kituvat vuosikausia jossain vuodeososatoilla.

 

[QUOTE="essi";25612222]No en usko. Jos näin ois, en ymmärtäis lainkaan, miksi joillekin suodaan täysin paska elo jo alusta alkaen.
Elämään vaikuttaa paljon muutkin asiat, kun omat teot ja valinnat. Ja senpä takia en allekirjoita täysin myöskään sitä, että jokainen ois oman onnensa seppä.
Toinen "viisaus" jota en kestä, on se, että jokaiselle annetaan sen verran kun kestävät. Jaahas, miksi ihmeessä ihmise sitten masentuu, ja osa tekee itsemurhia.[/QUOTE]

No sekin on kyllä totta, että aina ne omat hyvät valinnat eivät vaan riitä. Veikkaan, että jos satut syntymään vaikka Afrikkaan sodan ja nälänhädän keskelle, niin aika pirun hyviä valintoja saa tehdä siitä selvitäkseen. Tai jos syntyy alkoholistiperheeseen, niin lähtökohdat onnelliselle elämälle ovat varmasti aika paljon heikommat, kuin kaverilla joka on syntynyt kultalusikka suussa.

Valinnoilla voi vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtautuu, kuten joku jo taisikin sanoa. Valinnat vaikuttavat myös tiedostamattomalla tasolla. Tuskin kukaan jää jokaista tekemäänsä asiaa analysoimaan, että mitäs tässä nyt pitäisi tehdä. Tyyliin astunko ovesta ulos, vai jäänkö sisälle. Sitä vaan tekee mitä tekee ja asioilla on syy seuraussuhde... mutta se on kai eri asia kuin kohtalo.

 

No sekin on kyllä totta, että aina ne omat hyvät valinnat eivät vaan riitä. Veikkaan, että jos satut syntymään vaikka Afrikkaan sodan ja nälänhädän keskelle, niin aika pirun hyviä valintoja saa tehdä siitä selvitäkseen. Tai jos syntyy alkoholistiperheeseen, niin lähtökohdat onnelliselle elämälle ovat varmasti aika paljon heikommat, kuin kaverilla joka on syntynyt kultalusikka suussa.

Valinnoilla voi vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtautuu, kuten joku jo taisikin sanoa. Valinnat vaikuttavat myös tiedostamattomalla tasolla. Tuskin kukaan jää jokaista tekemäänsä asiaa analysoimaan, että mitäs tässä nyt pitäisi tehdä. Tyyliin astunko ovesta ulos, vai jäänkö sisälle. Sitä vaan tekee mitä tekee ja asioilla on syy seuraussuhde... mutta se on kai eri asia kuin kohtalo.

No juu, siitä olen samaa mieltä, että usein voi valita oman suhtautumisensa asiaan.
Tosin, koska me ihmiset ollaan persooniltamme erilaisia, niin osa meistä saattaa "särkyä" jo lapsena niin, ettei kykene
aikuisuudessa normaaliin ajatteluun, ja sitä myöten valitsemaan ns. oikeaa suhtautumistapaa.
Nää on hyvin monipiippuisia asioita...