Uskotko, että olisit ollut onnellinen vaikka et olisi saanut lapsia?

Olisiko elämä ilman lapsia ollut synkkää vai olisitko voinut olla onnellinen?

 

Mieheni kanssa olisin ollut ilman lapsiakin onnellinen. Ja uskoisin olevani edelleen hänen kanssaan vaikkei lapsia olisi siunaantunut koska hän ei alunperin edes halunnut lapsia.

 

Mieheni kanssa olisin ollut ilman lapsiakin onnellinen. Ja uskoisin olevani edelleen hänen kanssaan vaikkei lapsia olisi siunaantunut koska hän ei alunperin edes halunnut lapsia.

Näin meilläkin, mutta minä olin se jolla alunperin lapset eivät kuuluneet suunnitelmiin.

Helppoahan olisi ollut olla onnellinen ilman lapsia, kun ei olisi tiennyt mistä jää paitsi.

 

Mieheni kanssa olisin ollut ilman lapsiakin onnellinen. Ja uskoisin olevani edelleen hänen kanssaan vaikkei lapsia olisi siunaantunut koska hän ei alunperin edes halunnut lapsia.

Ilman miestäsikö et olisi ollut onnellinen?

 

Voisi olla tunne, että jotain puuttuu.

 

Ilman miestäsikö et olisi ollut onnellinen?

En, en näin onnellinen kuin nyt hänen kanssaan.

 

Enköhän olisi. Pystyn olemaan onnellinen sillä mitä mulla kunakin hetkenä on.

 

Ihan oikeasti on vaikea sanoa miltä tuntuisi jos ei olisi lapsia. Sain omani nuorena joten lapset ovat tavallaan kuuluneet aina tähän pakettiin. Mutta uskoisin olevani onnellinen. Mistä edes ihan oikeasti tietäisin mistä jään paitsi? Ja miltä tuntuu olla äiti, vanhempi? Ja miten onnelliseksi lapset tekevät.
Toisaalta, ilman lapsia olisi myös monta murhetta ja huolen aihetta vähemmän. Ja aika paljon jäisi rahaa ihan vain omaan käyttöön joka kuukausi...

 

Toki. Ajattelin pitkään etten edes tahdo lapsia, ja olin "vanha" kun heidät lopulta sain. Mutta jos en olisi saanut, niin sitten elämässä olisi varmasti jotain muuta onnellisuuden aihetta.

 

En olisi yhtä onnellinen kuin nyt. Lapsettomuus olisi ollut tosi suuri suru. Toki lapsettomuuden kanssa olisi oppinut elämään, iloitsemaan muista asioista ja arvostamaan elämää sellaisena kuin se on, mutta en voi sanoa, että olisin tullut yhtä onnelliseksi kuin mitä nyt olen.

 

Outo kysymys, koska minulla ei ole lapsia. Voin olla onnellinen, olenkin (aina en ole ollut, muttei johtunut mitenkään lapsiasioista), mutta kyllähän krooninen/pysyvä vastentahtoinen lapsettomuus olisi kova paikka ja veisi varmasti onnen jokuseksi vuodeksi tai vuosikymmeneksi pois. Ainakin olisi kova onnellisuutta koetteleva juttu.

Minä ajattelen niin, että olisi outoa, jos ei voisi olla koskaan onnellinen (ilman lapsia).
Kaikkihan meistä on aluksi lapsettomia mutta kuulostaa todella hurjalta, jos kukaan ei ole ollut sinä aikana onnellinen. Vielä pelottavampaa olisi olettaa lasten tuovan onnellisuuden ja laskea kaikki tämän varaan.

Lapsia ei pitäisi koskaan "tehdä" siksi, ettei ole onnellinen ja kuvittelee lasten korjaavan/hoitavan tuon asian.
On myös vanhempia, ketkä ei lapsistaan huolimatta, ole onnellisia.

 

Olin 30-vuotiaana lapseton ja miehetön. Kaipasin perhettä, parisuhdetta, tasaista, normaalia elämää. Minusta tuntui, että nämä asiat ovat minua varten. Onneksi löysin sopivan miehen ja saimme perheenkin aika nopeasti. Parasta mitä elämässäni on tapahtunut, en voi uskoa, että sain tämän kaiken. Tosin olemme tavallinen perhe ja kylllähän nuo lapset tuovat paljon huolta, murhetta, hermojen menettämistä yms eli eihän tämä nyt mitään suurta hymyä ja riemun kiljahdusta ole perhe-elämä. Mutta en, en usko, että olisin ollut onnellinen ilman lapsia.

 

En usko että olisin. Olen aina, jo ihan pikku tytöstä asti halunnut omia lapsia. Se on jotenkin ollut mulle selviö, joten uskon että jos biologisia lapsia en olisi saanut olisin varmasti adoptiota yrittänyt.

Mulla aina siis ollut selvä, että haluan perheen/lapsia ja "kärsinyt" vauvakuumesta jo hyvin nuorena.

 

Kyllä uskon, että olisin onnellinen ilman lastakin. Ja olinhan ennen lastakin onnellinen.

Nyt äitinä koen, että jäisin jostain suuresta paitsi, mutta toisaalta, jos niitä lapsia ei koskaan olisi eikä tulisi, niin eihän sitä tiedä mistä jäisi paitsi

Toisaalta kuitenkin uskon, että jossain vaiheessa elämää alkaisin todella kaipaamaan sitä omaa perhettä.

 

En olisi ollut onnellinen, koska olisin täysi juoppo ja katkeroitunut. Olin jo niin hyvää vauhtia sellaiseen matkalla.

 

Mun elämä ennen lasta oli vähän liiankin railakasta, nyt tajuan että sillä bilettämisellä korvasin jotain.

 

Elämässä on monenlaista onnea ja tunnetta. Minun onni koostuu lasten lisäksi muustakin joten kyllä voisin olla onnellinen ilman lapsiakin.

 

Olisin ollu hyvin pitkälle onnellinen mutta 35v uskon että lapsettomuus olis alkanu painaa mieltä ja olisin joutunut käymään läpi jonkun kriisin että hyväksyisin sen että mulle kävi nyt näin. Uskon kuitenkin että olisin pystynyt tulemaan sinuiksi asian kanssa ja olemaan mieheni kanssa onnellinen. Osaan yleensäkin suunnata asiat positiivisiin asioihin. Luulen että sinkkuna eläminen olis mulle suurempi haaste kuin lapsettomuus.

 

En usko, että olisin ollut onnellinen ilman lapsia......halusin todellatodella kovasti ihan jokaista kolmea lastani, niin, että pala sydäntäni puuttuisi, jos joku heistä puuttuisi.

 

Minulla ei ole lapsia mutta elämäni ei silti ole jatkuvasti synkkää

 

Uskon, että olisin. On päiviä jolloin ajattelen, että olin onnellisempia ilman lapsia, kadonnutta vapautta ei saa koskaan takaisin.

 

Uskon, että voisin olla onnellinen ilman lapsia. Aikaa se olisi vaatinut, ja olisin todella joutunut pinnistelemään voittaakseni katkeruuden lapsettomaksi jäämisestä. Lopulta olisin varmasti kuitenkin taas löytänyt ne muut asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi.

Yritimme esikoista viisi pitkää vuotta, ja se oli elämässäni todella mustaa aikaa. Niinä aikoina tuntui todella vaikealta kuvitella onnellista elämää ilman lapsia. En vaan silloin kyennyt keksimään tarkoitusta elämälleni, jos se ei olisi lasten kasvattaminen.

 

Varmasti olisin onnellinen, mutta koska olen aina halunnut lapsia, niin lapsettomuus ois kyllä kova paikka ja toki varjostaisi sitä onnellisuutta. Eikä sitä kaikkea mitä lapsettomuus mahdollistaisi ( mm.vapaus) osaisi niin arvostaa kun niitä lapsia ei olisi ollut..

 

Tuskinpa. Noh, onnellinen ainakin mieheni kanssa, mutta olen aina halunnut lapsia ja olisin antanut mitä vain lapsia saadakseni. Elämä lasten kanssa ei ole helppoa, mutkatonta tai rahallisesti yhtä täyttä kuin lapsettomana, mutta en kai sitten sellaista helppoa ees toivoisi.

 

Uskon että olisin ilmankin. En voi olla varma. Sen vaan tiiän että onnellisuus ei riipu lapsista.