Uskotko Jumalaan, Isään, kaikkivaltiaaseen?

  • Viestiketjun aloittaja ?
  • Ensimmäinen viesti
ei näin ihmiset
On erikoistaväittää,että raamattu olisi ristiriitainen teos, kun ottaa huomioon, että raamatun 2500 ennustuksesta on jo toteutunut 2000. Esimerkiksi n. 700 eKr profeetta Miika ennusti, että Messias syntyy Beetlehemin kylässä ja Jeesuksen syntymäkylä oli 700 vuotta myöhemmin Beetlehem (Miika 5:2) ja 400-luvulla eKr profeetta Sakarias ennusti,että Messias kavallettaisiin orjan hinnasta - 30 kappaleesta hopeaa,ja että rahalla ostettaisiin hautausmaa Jerusalemin köyhille muukalaisille (Sakarja 11:12-13). Ja tämä tapahtuma on myöhemminkirjattu tapahtuneeksi (Matt(26:14-15) sekä (Matt: 27:3-8) En voi millään uskoa näiden ennustuksien toteutumista sattuman varaan. Eihän kukaan voisi julistaa satojavuosia aiemmin tapahtuvan jotain, (mikä todella myöhemmin voidaan todistaa tapahtuneeksi), ilman jotain suurempaa ohjaavaa voimaa. Lisäksi sitä, että Jeesus eli siihen aikaan ja siinä elinympäristössä,jonka raamattu osoittaa ei voi edes vankimmat evoluutioteorian kannattajat todistaa epätodeksi. Nykyään raamatun mukaan on vielä 500 toteutumatonta ennustusta ja ne sijoittuvat meidän ajasta tulevaisuuteen. Nämä ennustukset ovat pala palalta käymässä toteen. Ja jos viimeisimmätkin ennustukset toteutuvat en todellakaan haluaisi asettua millekään muullekuinJeesuksen puolelle. En ymmärrä,miksiihmisethaluavatkieltäytyä ikuisesta ihanasta elämästä, jonka Jeesus meille ilmaiseksi tarjoaa. En edes ymmärrä miksiihmiset kieltäytyvät tällaisesta vaihtoehdosta oli se totta tai ei. Ihmiset ovat kuitenkin kaiken aikaa yrittäneet keksiä keinoa ikuiseen elämään ja nyt, kun se tarjotaan ilmaiseksi ilmanomiasuorituksia, alkavat ihmiset taistellasitä vastaan. Vielä uskaltanen väittää ettei raamattu ole ristiriitainen, täytyyhän ottaa huomioon, että sitä kuuluisi lukea hartaan rukouksen kera pyytäen Jumalan johdatusta ja sitä, että Pyhä Henki saisi avata raamatun sanomaa. Lisäksi raamatusta eikoskaantulisilukea vain yksittäisiä jakeita tai uutta ja vanhaa testamenttia erikseen, sillä se on se tekijä, joka tekee raamatusta ristiriitaisen.Päinvastoinraamattua tulee lukea kokonaisuutena ja ymmärtää, että vanha testamentti ei ole vanhentunut raamattu ja uusi testamentti tämän maailman ajan ilmiö raamatusta. Vaan vanha ja uusi testamentti täydentvät toisiaan ja niitä tulee lukea ja tulkita kokonaisuutena. Raamatulta ei voi myöskään vetää todellisuuden pohjaa pois, sillä siitä on pystytty todestamaan useita tapahtumia niin argeologisesti kuin tieteellisesti sekä historiallisestikin. Enymmärrä miksi pitäisi uskoa niin sokeastiDarwiniataimuita evoluutioteorian tutkijoita, kun he eivät enää itsekään pysty uskomaankaikkeentieteellisesti todistettuun. Tältä maapallolta loppuu joka tapauksessa aika ja se tulee hyvin pian oli se sitten ilmastonmuutoksen seurausta tai Jumalan suurenmoinen lopputyö. Kysyn vain sinulta kumman puolen valitset. Ikuisen elämän ja Jeesuksen rakkauden, vai kadotuksen ja toivottomuuden, joka epäuskosta seuraa.
 

Yhteistyössä