Uusi mies, oudot tavat?? Mikä avuksi?

Hei!

Onko muilla tullut vastaan uuden miehen kanssa outoja tapoja joita ette ymmärrä?
Uuden mieheni kanssa olen seurustellut nyt n. 6kk jonka jälkeen on alkanut ilmenenään mitä oudoimpia tapoja joita en itse kertakaikkiaan kynene ymmärtämään.
Aluksi hän oli tosi herttainen ja kohtelias, otti aina huomioon ja käyttäytyi kuin herrasmies, mutta kavereidensa seurassa hänen käyttäytymisensä muuttuu täysin.

Kun kavereita tulee käymään pitää hänen esittää "talon isäntää" ja silloin hän muuttuu kiltistä herrasmiehestä sovinisti rentuksi, jonka mielestä naisen paikka on pelkästään keittiössä. SIIS AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!

Miten voi ihmisen käyttäytyminen muuttua niin paljon että kavereiden edessä pitää esittää alfaurosta jonka sana on laki, johon naisella ei ole sanomisen varaa ja sitten taas kun kaksistaan ollaan niin tilanne on aivan toisenlainen.
Esimerkiksi olympialaisten aikaan sattui tällainen tilanne.

- TUOHAN ÄMMÄ SITÄ KALJAA LISÄÄ KUN ÄIJÄT KATTOO LÄTKÄÄ!

Ajattelin että menköön nyt tämän kerran ja toin kiltisti olutta, sillä oletin että kyse on vain vähän huonosta huumorista.
Mutta tämä käyttäytyminen jatkui siihen asti että miehen kaverit lähtivät, jonka jälkeen mies itse käyttäytyi taas niinkuin aiemmin, eli tosi huomaavaisesti ja kohteliaasti.
Heti kun kaverit tulevat kylään niin alkaa show ja heti kun kaverit poistuvat miehen esitys loppuu samantien!

Auttakaa minua en kestä mieheni käyttäytymistä kaveriensa seurassa, mutta muuten hän on maailman ihanin mies! MITÄ MINÄ TEEN?
 
Siten
Joko jatkat kaljan kantoa tai sitten näytät, että sinäkin olet olemassa ja et kanna sitä kaljaa.

Seuraavalla kerralla voit vastata, että tämä ämmä istuu nyt, herra on hyvä ja hakee itte kaljansa ja tuo minulle yhden siiderin tullessa

Sinä päätät mihin käytökseen suostut. tuolla nöyristelyllä olet antanut hyväksyntäsi tälle ja mies jatkaa kunnes teet siitä lopun
 
53333
No ei kovin ihanalta kuulosta jos käyttäytyy noin kavereidensa kanssa. Minä pitäisin miehelle tiukan puhuttelun - miksi hän käyttäytyy niin ystäviensä läsnäollessa? Miksi pitää vetää jotain roolia, vielä tollaista junttisovinistin roolia? Mä loukkaantuisin jos mua kutsuttaisiin ämmäksi, ja tekisin selväksi että tuollasta en katso.
 
Wee-Mies
Seuraavan kerran kun on tilanne päällä niin möläytät sopivaan kohtaan että "nyt olis kyllä siistiä nussia teidän kaikkien kanssa niin kuin silloin olympialätkän aikaan otit puheeksi yöllä..."
 
Kiitos kaikille vastauksista!

En kuitenkaan haluaisi järkyttää miestäni tai aloittaa mitään turhaa tilannetta nostamalla asiaa esille, mutta mietityttää vaan miten käyttäytyminen voi muuttua noin paljon kavereiden seurassa ja onko se normaalia?
 
Kiitos kaikille vastauksista!

En kuitenkaan haluaisi järkyttää miestäni tai aloittaa mitään turhaa tilannetta nostamalla asiaa esille, mutta mietityttää vaan miten käyttäytyminen voi muuttua noin paljon kavereiden seurassa ja onko se normaalia?
No ei se sitten varmaan muu auta ku kantaa sitä kaljaa, ettei mies järkyty : /

Joo on normaalia käyttäytyä hieman eri tavalla eri seurassa, mutta tuommoinen komentelu ja ruma puhe ei ole normaalia. Tai jos jollekin on, niin en haluaisi semmoisen kanssa hengailla...
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
lhä
Tunnistan itsessäni vähän samaa kuin ap:n ukossa, mutta teen homman hitusen siistimmin. Vaimo leikkii kiltisti mukana ja voi jopa kysyä vierailta, että voisiko tuoda jotain lisää. Meillä homma toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan, eli kun vaimon räkättäjäharakkakaveriporukka on kylässä, niin annan sopivasti myöten ja käyttäydyn kuin palkintopossu, en liian nössösti, mutta nätisti kuitenkin, eli keitän ja tarjoilen kahvit ja niin päin pois. En näe tässä järjestelyssä mitään pahaa. Molemmat saavat vuorollaan vähän pönkitettyä itsetuntoaan ilman, että kumpikaan häviää mitään.

AP:lla on selvästi sama leikki alkanut, mutta nyt vain toinen pelaa ja kokemattomuuttaan lyö överiksi. Kyllä se siitä tasoittuu, kunhan pidät fiksusti puolesi. Älä missään nimessä anna ukkosi ymmärtää, että tuo käytös on vain yksipuolisesti ok. Voit halutessasi suostua leikkiin vastapalaveluksesta (vrt. edellinen kappale), mutta ellei äijä tajua, niin nolaa se kylmästi seuraavalla kerralla. Sitten puhut suoraan kuten alussa kirjoitit.
 
kahvikirahvi
Mua varmaan tokaisisin kesken kavereiden vierailun että voin tuoda sitä kaljaa sitten kun lopetat ton kavereille esittämisen ja pyydät kohteliaasti, niinkuin osaat pyytää silloinkin kun ollaan kahden kesken.
 
Mieheni kanssa voimme keskustella ihan mistä vain ja en haluaisi vaivata häntä pikkuasioilla, mutta haluaisin vain tietää onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia tai onko tämä käyttäytyminen miehissä nykyään normaalia?
 
Mieheni kanssa voimme keskustella ihan mistä vain ja en haluaisi vaivata häntä pikkuasioilla, mutta haluaisin vain tietää onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia tai onko tämä käyttäytyminen miehissä nykyään normaalia?
Jos se on pikkuasia niin miksi se sitten häiritsee? Mulla ei ole kokemuksia tuollaisesta, en osaa sanoa onko se jotenkin yleistä.
 
Minun ystävien tai meidän yhteisten ystävien seurassa hän on oma ihana itsensä.
Pitäisikö minun teidän mielestä ottaa omia ystäviäni mukaan illanistujaisiin joita mieheni kavereidensa kanssa viettää?
Ei, jos kyseessä ei o juhlat/bileet tai jos et tahdo olla parittaja.

Toi on pieni valtapeli. Kotinössö kerää kaveriporukaltaan arvostusta ja kaverit sit ihailee, et onpas Rapella upee muija.

Mut tos tilanteessa sä olet vaan Rapen upee muija ja kyseessä on Rapen koti.

Saadaksesi pelin poikki sinun tarttee ilmoittaa, et täs ravintolassa on itsepalvelu ja että jokaisen tarttee ihan itse osata käydä kaljakorilla tai kusella ja että noihin hommiin on turha kysellä apua.

Sen jälkeen olet Minna, joka ny sattuu olemaan Rapen upee muija, ja se koti mis matsia kattotaan on Minnan ja Rapen koti.

Ex- anoppini oli kolmisekymmentä vuotta kynnysmattona edesmenneen ex- appiukkoni tohvelin alla. Ja appiukko oli hirveen mukava mies. Sit anoppi kyllästyi kynnysmattona oloon, otti eron, jonkun ajan päästä löysi uuden miehen jolle auliisti suostui omaishoitajaksi. Kynnysmatto vaihtoi osoitetta.
 

Yhteistyössä