uusin Meidän perhe-lehti ja siinä oleva artikkeli

jossa isä oli kääntynyt muslimiksi. Muutama juttu ihmetytti (vaikka tiedän kyllä uskonnosta) . Vanhemmat olivat kieltäneet, että lasten päiväkodissa lapset eivät saa piirtää ihmis-eikä eläinkuvia sekä joulu-ym. juhlat kiellettyjä, tietysti myös siianliha. Tuon ruuan ymmärrän hyvin, mutta että meneekö päiväkoti mukaan noihin muihin juttuihin. Tytöiltä oli tietysti myös barbi-leikit ja nukkeleikit kiellettyjä sekä mielellään saivat leikkiä vain muslimien kanssa. Jotkut asiat vaan ihmetyttivät tässä kirjoituksessa. Onko kukaan muu ehtinyt lukea. Mielipiteitä? Mihin asti päiväkoti joustaa?
 
Viimeksi muokattu:
ihan mielenkiintoinen artikkeli kyllä. Ei siinä mitään. Muutenkin tykkään tuosta Meidän perhe-lehdestä. Olisi vaan kiva tietää mihin asti vanhempi voi sanella mitä lapset saavat päiväkodissa tehdä. mahtaa olla rankkaa työtä. Meidän päiväkodissa ei ainakaan tuo toimisi ollenkaan.
 
Luin myös saman artikkelin ja ihmettelin tätä samaa. En tiedä kuinka pitkälle pk tällaisessa joustaa. Ja jotenkin karulle tuntui ettei lapset saisi käydä kylässä ei muslimi perheissä kun voisivat siellä tehdä kiellettyjä asioita.
 
Luin jutun, oli aika mielenkiintoinen. Musta se isä oli vetänyt sen uskonnon sanelemien "sääntöjen" noudattamisen aika äärilaitaan. Monet mun tuntemat muslimit ei ole ihan noin tiukkoja. Toki on erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja kunkin noudattaa uskontoaan. Voi olla, että tällä isällä on vaikeaa kun tyttäret ovat teini-ikäisiä ja mitä todennäköisemmin kapinoivat. Kyllä varmaan päiväkodissa hoitajien on mahdollisuuksien mukaan valvottava sitten mitä ne lapset piirtävät, kerta vanhemmat sen uskonnon "nimissä" kieltävät. Voi olla lapsillakin hankalaa, kun eivät saa edes nukeilla leikkiä ja sitten hoidossa katsoa vierestä kun muut saavat.
 
Mutta eihän "hänen tyttäret sellaista tee" minua hiukan nauratti :)
 
poipoipoi
Kiva kun parinkymmenen lapsen ryhmässä yksi ei saisi piirtää eläimiä uskonnon takia, toinen ei autoja sukupuolineutraalin kasvatuksen takia, kolmas ei saa leikkiä barbeilla ja neljäs taas vain niillä jne. Parillakymmenellä lapsella olisi omat tarkat pikkusääntönsä, jotka koko henkilöstön pitäisi muistaa sijaiset mukaan lukien. Huh huh. Aina pitäisi lähteä siitä, ettei yhden lapsen pillin mukaan voi tanssia, vaan pääasiassa mennään yhteisillä toimintatavoilla. Erityisruokavalioiden noudattamisen ymmärrän esim. uskonnollisista syistä taas siihen asti, ettei se tuota valtavia haasteita päiväkodille.
 
Suomalaiset menevät aina ihan äärimmäisyyksiin asti näiden asioiden kanssa.
 
vg
Luin myös saman artikkelin ja ihmettelin tätä samaa. En tiedä kuinka pitkälle pk tällaisessa joustaa. Ja jotenkin karulle tuntui ettei lapset saisi käydä kylässä ei muslimi perheissä kun voisivat siellä tehdä kiellettyjä asioita.
Niin pitkälle kuin mahdollista, riippuen tietenkin mitä kaikkea vanhemmat vaativat. Eräässä tutussa pk:ssa muslimi- isä kielsi pojaltaan kaikki joululeikitkin. Suomalainen äiti toi pojalle tonttulakin ja antoi luvan leikkeihin, ja arvatkaa mikä meteli nousi iltapäivällä kun isä tuli hakemaan lasta ja tonttulakki oli lokerossa...Eräs työntekijä otti syyn niskoilleen, ihan äidin parasta ajatellen, (äiti tuli lähes viikoittain vastaan silmä mustana, joten kotikuri taisi olla ko. perheessä aikamoinen...)
 
"apua"

kauheaa!! :(
 
Yhteistyössä