uusperhe-asioita, vaikka ehkä kuuluisivat toiseen osioon..

  • Viestiketjun aloittaja m-i-n-ä
  • Ensimmäinen viesti
m-i-n-ä
Kysyisin miten teillä menee uusperheessä, tai yleensäkin perheessä, matkustelut ulkomaille? Käykö molemmat vanhemmat omien lastensa kanssa, käyttekö yhdessä vai matkustaako ylipäätään kukaan? Minulla se tilanne että nykyinen mieheni paljon rikkaampi kuin minä, vaikka teenkin pitkiä työviikkoja sairaanhoitajana. Miehen eksä kuskaa lapsia 2-3 kertaa vuodessa ulkomaille, meillä mies on matkustellut enimmäkseen yksin jonkun kerran, yhdessä ollaan kotimaassa matkusteltu lasten kanssa. Minun lapset (10+12) eivät ole kertaakaan käyneet ulkomailla, johtuenkin siitä että olen yksin heistä huolehtinut ja raha menee tärkeämpään, esim. harrastuksiin. Nyt mies ilmoitti varanneensa riidan päätteeksi matkan hälle ja lapsilleen Pariisiin, lähtö parin päivän sisällä. Ja riitaa meillä oli edeltävästi siitä kun hänen eksä kuuli meidän riidelleen ääneen ja lapset kuulemma kärsivät semmoisesta. Tämä on miehen tyyli ilmeisesti loistaa entiselle vaimolleen? Vai olenko ihan hakoteillä?
 
"Hui"
Meillä mennään joko kaikki tai aikuiset. Lapset ovat saman arvoisia. Toisten huoltajien menoja ei katsota mihinkään.

Kuulostat hieman kettuuntuneelta siihen että miehen lapset pääsevät taas ja sinun eivät koskaan. Sinun valintasi, niin se ettet ole lapsiasi mihinkään vienyt ( kaikenlaisia tuettuja lomia yms löytyy) ja se että olet tuollaisen miehen heille isäpuoleksi ottanut.

Ehdotan pysymään teidän omassa totuudessa. Halusiko mies nyt tehdä omien lasten kanssa jotain lujittaakseen heidän suhdetta. Jolloinihan ok. Vai tekikö noin kiusatakseen sinua vai vielä pahemmin rankaista sinun lapsiasi teidän riidasta.
 
Meitä on minä, mies ja 5 lasta, joista 4 vanhinta mun ja viides yhteinen.
Ei oo tähän asti uusperheenä matkusteltu, se on tällä porukalla kallista ja hankalaa, kun aina pitäis järjestää (ja maksaa) joku siksi aikaa myös kotiin hoitamaan eläintarhaa.

Nyt on reissu syksylle suunnitelmissa, ja ihan selvää, että lähdetään koko porukka.
Enkä mä nyt oikein osaa muunlaista järjestelyä kuvitellakaan.

Toisaalta, exä reissaa noiden neljän kanssa jonkun verran. Ja siinä päässä se menee niin, että exän nykyinen ja sen lapset ei välttämättä ole mukana.
Enkä mä näe mahdottomana, että kun nuorin vähän kasvaa, niin jos isänsä haluaa sen kanssa kahdestaan mennä niin menköön. Sen myös noi muut ymmärtää varmasti, pääseehän nekin oman isänsä kanssa.

Mutta jos mä olen mukana, niin on varmasti kaikki lapsetkin tai sitten ei kukaan, eikä esim. niin että isommat on isällään ja me lähdetään sitten vaan kolmistaan johonkin.

Meillä tosin taitaa tilanne olla tavallaan toisinpäin, meillä ei ole ns. etälapsia, vaan kaikki asuu täällä.

Tässä porukassa myös kaikki on taloudellisesti suht samassa asemassa, eikä matkustusta oikein voi, tai kukaan edes halua käyttää minkäänlaisena koston tai vallan osoituksen välineenä, ja ajatuksen tasollakin moinen kuulosta aika perC-touhulta.
 
vieras*
Alkuperäinen kirjoittaja m-i-n-ä;30818268:
Kysyisin miten teillä menee uusperheessä, tai yleensäkin perheessä, matkustelut ulkomaille? Käykö molemmat vanhemmat omien lastensa kanssa, käyttekö yhdessä vai matkustaako ylipäätään kukaan? Minulla se tilanne että nykyinen mieheni paljon rikkaampi kuin minä, vaikka teenkin pitkiä työviikkoja sairaanhoitajana. Miehen eksä kuskaa lapsia 2-3 kertaa vuodessa ulkomaille, meillä mies on matkustellut enimmäkseen yksin jonkun kerran, yhdessä ollaan kotimaassa matkusteltu lasten kanssa. Minun lapset (10+12) eivät ole kertaakaan käyneet ulkomailla, johtuenkin siitä että olen yksin heistä huolehtinut ja raha menee tärkeämpään, esim. harrastuksiin. Nyt mies ilmoitti varanneensa riidan päätteeksi matkan hälle ja lapsilleen Pariisiin, lähtö parin päivän sisällä. Ja riitaa meillä oli edeltävästi siitä kun hänen eksä kuuli meidän riidelleen ääneen ja lapset kuulemma kärsivät semmoisesta. Tämä on miehen tyyli ilmeisesti loistaa entiselle vaimolleen? Vai olenko ihan hakoteillä?
Miehen tyyli loistaa, kun viettää lastensa kanssa lomaa? En oikein tavoita ongelmaasi, sinä et pysty viemään omia lapsiasi omien tulojesi ja elatusavun turvin ulkomaille? Se on uuden miehesi syy?
 
alkuperäinen
No jos ulkomaille lähtisin, lähtisin porukalla. Kotimaassa olen lasten kanssa viikonloppulomia ym. kierrellyt heidän kanssa kolmisin. Ulkomaanreissut haluaisin jakaa mieheni kanssa. Varsinkin ensimmäisen yhteisen, sillä emme ole kahdestaankaan käyneet ulkomailla.
 
"Mariina"
Jos eläisimme perheenä niin kyllä koko perheen elintaso olisi sama eikä niin että toiset matkustaa ja toiset venyttää penniä. Ikinä milloinkaan en suostuisi järjestelyyn jossa eletään yhdessä samaa taloutta mutta raha-asioissa katsotaan sitten että tuo on sinun lapsi ja tämä on minun niin minä maksan vain tälle, sinun lapsi jääköön ilman. Jos yhteinen talous olisi ongelma niin ei tarvitsisi meidän kanssa asua, valintakysymys puolin ja toisin.

En mnä ajattele että kenenkään tarvitsee minun ja entisen mieheni lapsia elättää sen enempää kuin minuakaan mutta jos eläisimme perheenä niin kyllä minusta perheessä kaikilla on sama elintaso.
 
Sinulla on nyt oikeastaan kaksi vaihtoehtoa,joko hyväksyt sen että teidän perheen sisällä on kaksi elintasoa tai sitten ei. Miestä ei voi pakottaa maksamaan kuin omien lastensa matkan,niin epäreilulta kun se tuntuukin. Jos hän haluaa pitää raha-asiat erillään niin sillehän ei mahda mitään,sinun täytyy vain päättää haluatko elää sellaisessa parisuhteessa ja perheessä.
 
alikuperäinen kirjoittaja
Minähän siis kuulin koko matkasta vasta siinä vaiheessa kun se oli varattu jo. Ilmoitusluontoinen asia siis. Mies kyllä tietää ettei minulla ole lomaa ennen kesäkuun alkua, ja ehkä matkakohteeni ei olisi lasten kanssa tai hintatason vuoksi Pariisi vaan joku muu. Mies haluaa vain pönkittää statustaan eksälle. Ei kukaan ole koskaan puhunut että pitäisi aivan ex tempore lähteä minnekään matkustelemaan. Mutta kun eksän mielestä lapset eivät saa tarpeeksi laatuaikaa isältään, joutui hän tekemään tuommoisen ratkaisun.
 
vieras*
Alkuperäinen kirjoittaja alikuperäinen kirjoittaja;30819335:
Minähän siis kuulin koko matkasta vasta siinä vaiheessa kun se oli varattu jo. Ilmoitusluontoinen asia siis. Mies kyllä tietää ettei minulla ole lomaa ennen kesäkuun alkua, ja ehkä matkakohteeni ei olisi lasten kanssa tai hintatason vuoksi Pariisi vaan joku muu. Mies haluaa vain pönkittää statustaan eksälle. Ei kukaan ole koskaan puhunut että pitäisi aivan ex tempore lähteä minnekään matkustelemaan. Mutta kun eksän mielestä lapset eivät saa tarpeeksi laatuaikaa isältään, joutui hän tekemään tuommoisen ratkaisun.
Isällä itsellään ei siis voi olla mitään toivetta olla lastensa kanssa kaksistaan reissussa? Exän niskaan sysätään nykyisenkin liiton ongelmat, miksi?
 
aloittaja vastaa
Kyse on vain ihan tosiasioista, eksä ei hyväksy minua millään tasolla ja mies heijailee kahden naisen välillä koittaen miellyttää molempia. Sinun "vieras*" mielestä varmaan on normaalia parisuhteessa vain ilmoittaa toiselle että nytpä on matka varattu viikon päähän, koitahan pärjätä sinäki täällä kotosalla!
 
Sinun lapsesi asuvat jatkuvasti teidän perheessä, miehen eivät.

Saako mies olla omien lasten kanssa kaksistaan vai onko aina oltava vain kylässä isällä, mihinkään ei saa enää lähteä yhdessä isän kanssa, koska isän vaimoilla ei ole rahaa kustantaa omia lapsiaan samoille reissuille. Ankeaa, kyllä.

Näillä tiedoilla tilanteessa voi tehdä pahiksen myös sinusta.
 
"niin"
Meitä on minä, mies ja 5 lasta, joista 4 vanhinta mun ja viides yhteinen.
Ei oo tähän asti uusperheenä matkusteltu, se on tällä porukalla kallista ja hankalaa, kun aina pitäis järjestää (ja maksaa) joku siksi aikaa myös kotiin hoitamaan eläintarhaa.

Nyt on reissu syksylle suunnitelmissa, ja ihan selvää, että lähdetään koko porukka.
Enkä mä nyt oikein osaa muunlaista järjestelyä kuvitellakaan.

Toisaalta, exä reissaa noiden neljän kanssa jonkun verran. Ja siinä päässä se menee niin, että exän nykyinen ja sen lapset ei välttämättä ole mukana.
Enkä mä näe mahdottomana, että kun nuorin vähän kasvaa, niin jos isänsä haluaa sen kanssa kahdestaan mennä niin menköön. Sen myös noi muut ymmärtää varmasti, pääseehän nekin oman isänsä kanssa.

Mutta jos mä olen mukana, niin on varmasti kaikki lapsetkin tai sitten ei kukaan, eikä esim. niin että isommat on isällään ja me lähdetään sitten vaan kolmistaan johonkin.

Meillä tosin taitaa tilanne olla tavallaan toisinpäin, meillä ei ole ns. etälapsia, vaan kaikki asuu täällä.

Tässä porukassa myös kaikki on taloudellisesti suht samassa asemassa, eikä matkustusta oikein voi, tai kukaan edes halua käyttää minkäänlaisena koston tai vallan osoituksen välineenä, ja ajatuksen tasollakin moinen kuulosta aika perC-touhulta.
Aika kurjaa teidän yhteiselle lapselle ettei ikinä sais reissata isän ja äidin kanssa kolmistaan...on kuitenkin aina hiukan eri juttu että hänellä on vanhemmat yhdessä ja mielestäni on aivan normaalia että myös sillä porukalla käydään joskus jossain. Sinun lapset pääsevät joko isän tai äidin kanssa reissuun koska olette ERONNEET, miksi teidän yhteisen lapsen kohdalla pitää toimia samoin, hänen vanhemmat ovat YHDESSÄ. Ei kannata survoa samaan muottiin lapsia jotka asuvat välillä muualla isällään ja lapsia jotka asuvat vanhempien kanssa yhdessä, vaan antakaa yhteiselle niitä mahdollisuuksia mitä on kun vanhemmat ovat yhdessä. Ei se ole muilta lapsilta pois. Ja varmasti rahat riittää niihin matkoihin ;)
 
vieras*
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja vastailee jälleen;30819464:
Vieras*: missä kohti kirjoitin että minun lapset asuvat jatkuvsati luonani, hänen eivät?
Useimmissa uusperheissä on tuo tilanne. Sain vaikutelman, että rahasi ovat loppu koska olet yksin vastuussa lapsistasi ja siksi olet vailla nykyisen miehesi rahoja.

Miksi lasten oma isä ei vie lapsiaan matkoille?
 
no juu
Siis yhteistä lasta ei aapeen uusperheessä ole?

En mä siinä tapauksessa oikein käsitä mikä vika siinä on, että mies lähtee lastensa kanssa, vaikka sitten Pariisiin, tai mihin vaan. Aloittajan lapset on hänen omia lapsia, kai nyt nainen omien lastensa kanssa selviää viikon tai kaksikin.

Minun uusperheessäni minä teen murkkuikäisten tyttärieni kanssa reissuja, jotka minä tietysti maksan kokonaan. Mies voi halutessaan tehdä aikuisten lastensa tai lastenlastensa kanssa asioita, jotka hän itse kustantaa. Kun olemme joskus tyttöjen ollessa pienempiä tehneet porukalla reissuja (esim. mies, mun tytöt ja minä, tai toinen tyttö vaan mukana), minä maksan omien lasteni osuudet ja omani, mies maksaa itsensä.

Lastenlasten kanssa: toistaiseksi miehen lapsenlapset ovat saaneet kyllä nauttia myös mun rahoista, koska mun siskonlapset ovat olleet mukana yhteisillä retkillä. Mutta nyt sisko muutti ulkomaille lapsineen (nyyh) joten he vähemmän ovat mukana... En sitten tiedä miten jatkossa sovitaan. Eiköhän jotenkin. Toisaalta varmaan miehen lastenkin pakko ymmärtää, että jos lapsia tekee ja tekee (nyt niitä miehen lapsenlapsia on kahdelta lapselta jo yhteensä yhdeksän!) niin rajallinenhan se on isoisänkin rahavara viedä noita kaikkia Linnanmäkeen, tai yleensä mihinkään...
 
No eipä ole suuremmin varaa/aikaa matkustella. :D

Eksän kanssa en ikinä lähtisi yhdessä reissuun. Eikä lähtisi mieskään eksänsä kanssa.

Mä olisin vain hiton tyytyväinen jos eksällä ois rahaa raahata lapsia ymäri maailmaa. Vois vaikka riidellä turhanpäiväisistä jos sit lapset taas pääsisivät reissuun :p
 
meiillä ei toimisi
Meillä ei toimisi tuommoinen systeemi. Olemme samanarvoisia ja avoimia toisillemme, ei tulisi mieleenikään varata matkaa ja ilmoittaa jälkeenpäin. Kyllä aina suuremmista asioista keskustelemme avoimesti. Voisitko itse ajatella lähteväsi omalla lomallasi lasten kanssa ihan vaan kolmestaan koko viikoksi ja ottaa ilon irti? Turkkiin pääsee edullisesti ja siellä kyllä viihtyy hyvin. Etkä jää itsekään huomiotta, vaikka miehesi ei olekaan mukana. :)
 
aloittaja vastailee jälleen
vieras*: en ole milloinkaan ollut mieheni rahoja vailla. Raha ei minun mielestä tuo onnea, ei myöskään matkustelu. Minäkin joskus kuitenkin olen jossain käynyt. Ei ole kuitenkaan reilua meininkiä tuommoinen minun mielestäni. Mutta jospa tosiaan teenkin omat matkani ihan vaan itsekseni tai omien lasteni kanssa, välittämättä kenestäkään muusta. Tuskin edes ilmoitan lähdöstäni. :D
 
vieras*
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja vastailee jälleen;30819655:
vieras*: en ole milloinkaan ollut mieheni rahoja vailla. Raha ei minun mielestä tuo onnea, ei myöskään matkustelu. Minäkin joskus kuitenkin olen jossain käynyt. Ei ole kuitenkaan reilua meininkiä tuommoinen minun mielestäni. Mutta jospa tosiaan teenkin omat matkani ihan vaan itsekseni tai omien lasteni kanssa, välittämättä kenestäkään muusta. Tuskin edes ilmoitan lähdöstäni. :D
Teksistäsi saa hieman toisen käsityksen, jos sinulla ei ole varaa matkustaa omien lasten kanssa ei miehesikään saa matkustaa omiensa... ei reilua.
 
Meillä mennyt niin, että kun muutettiin yhteen, ei ole enää mitään väliä kenen lapsi kukakin on, ollaan perhe ja tehdään asioita perheenä. Tai sitten käydään lomalla kaksin. Ollaan kumpikin yhden lapsen lähivanhempia, joten sikäli meillä tää homma ollut helppoa ja selkeetä.
 
"supermama"
Mitä sinun omat lapset ajattelevat tilanteesta? Voi olla että omat lapseni kokisivat olevansa aika toisarvoisia tuossa tilanteessa. Mielestäni vastuuttomasti toimittu mieheltä. Meillä matkustetaan perheenä riippumatta siitä kuinka monta lasta kenelläkin on tai onko yhteisiä tai ei. Tsemppiä! On muunlaisiakin miehiä siis olemassa!
 
aloittaja vastailee
Ei tässä asiassa ole rahasta kiinni. Ihan muista arvoista. Vaikka olisi miljoona euroa tilillä, olisinko päässyt nyt ex tempore lähtemään matkalle? En. Minulla on töitä. Samoin lapsilla on koulua ja on myös miehen lapsilla. Miehen työ joustavampaa, pystyy järjestämään asiansa itselleen sopivaksi. Minä miehenä olisin odottanut kesän ja yhteisen loman alkuun, vaan myöhäistäpä tuo enää on. Omat lapseni ymmärtävät kyllä mikä on tärkeää elämässä mutta ei tietenkään heistäkään tilanne kivalta tunnu. Vaan mitäpä merkitystä meidän ajatuksilla on. Sairas kuvio kaiken kaikkiaan. Te jotka puolustelette, onko teillä tosiaan niin ettei aikuiset juttele mistään asioista mitään vaan heitellään vaan tuommoisia isoja päätöksiä vasten kasvoja? Olettepa hyvän miehen sitten valinneet. Minä sentään pääsen tuosta eroon.
 
"Hui"
No tuollaista koston kierrettä ei kannata jatkaa. Kun et sinäkään ilmoittanut niin en minäkään.
No missä kenenkäkin lapset asuu ja monestako liitosta niitä on?

Mielestäni nyt olisi järkevää pohtia että mikä asiassa loukkaa ja ketä ja sitten että miten asian saa hoidettua.
Onko lapset loukkaantunut ko matkasta? Vai eivätkö edes tiedä.
Oletko sinä loukkaantunut lastesi puolesta?
Oletko mustasukkainen exälle?
Haluaisitko olla tärkeämpi miehelle, niin että kysyy tuollaisista päätöksistä?

Jos mies haluaa pitää hyvät välit exään on se hyvä asia. Myös se ettei mies ole sinulta kysynyt on voinut johtua siitä että ex on väittänyt hänen olevan tossun alla. Joko olette samalla puolella ja juttelette aikuisten kesken asian tai sitten otat tuon kosto mentaliteetin ja eroatte ennen vuoden loppua.
 
"Juulianna"
Mä olen menossa lapseni ja avomieheni kanssa kesällä viikoksi ulkomaille. Mies ei ole lapseni isä eikä mukaan ei pääse miehen lapsista yksikään. No miehen lapset on kylläkin kaikki täysi-ikäisiä ja heillä on jo omat juttunsa.
 
Yhteistyössä