Vanha vessanpönttö pihalla kukkaruukkuna

Näitä näkyy aika paljon, myös pihaporttien pielissä koristeina.
Tokihan tietenkin makuasia ja silleen, mutta hyi.

Ja niimpä sitten, meidänkin uuden kodin pihalla on sellanen :$
Edelliset asukit oli asentaneet sellasen pihalle, ja se kyllä lähtee välittömästi.
ihan kamala viritelmä, oli siinä kukkia eli ei, niin minusta pöntöt kuuluu ihan jonnekkin muualle kuin pihan "koristukseksi"

???
Missä paikkakunnalla niitä on, laitatko kuvan siitä omastanne.
En ole eläissäni sellaista nähnyt ja luin viestisi pariin kertaan ennen kuin uskoin.

Mutta tietenkin tuollainen on silloin kätevä kun on unohtanut avaimet kotiin ja iskee vessahätä, niin ei tarvi pusikkoon mennä kun vaan kukkasta nostaaa alta,

Mutta tosi kiva keksintö ja varmasti hieno.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ???:

Jos avaimet jää kotiin, niin meen silti asioille ennemmin vaika pusikkoon kun sinne pihapöntölle :D

Omassa ei ole enää kukkasia kun, ihan paljaan avielä könöttää tuolla pihalla, mutta koitan kaivaa näkystkö se jossain kuvassa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Snapsikäsi Edward:

Älä nyt ole tollanen :eek:

Mieti kuin rehottais sun kukat kun säännöllisesti lannottaisitkin niitä :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kipinäinensääri:

Anteeks, oot varmasti oikeessa. :hug:
Jos antaski sen olla tuolla enskesän, ja lannottelis menemään, ois kivasti viihykettä varmasti naapureillekkin ja ohikulkijoille kun ollaan tässä jalkakäytävän varrella :D

Tuossa kuvassa se näkyy oikeessa reunassa.
Itseasiassa sehän on kivasti pusikon juurella, niin avot, meillä on hyvin ilmastoitu moderni riuku =)

http://www.aijaa.com/v.php?i=4862958.jpg
 
vieras

Eihän tuota näkynyt ees :D
Hienompi se olisi tuossa vasemmalla puolella jossain tuon kiven lähettyvillä :p
 
Yhteistyössä