varhaisultra

Te jotka ootte käyneet ultrassa niin millä viikolla + päivillä on näkyny syke?? Millää en jaksais odottaa, kun tuntuu ettei kaikki oo hyvin..Nyt on 5+3 menossa. Yritän varmaa perjantaiksi saada aikaa, niin ei tarvis hermoilla koko ajan..
 
bonza
Mulla näkyi 5+5, mutta olin täysin varma ovisajankohdasta ja siis myös siitä, ettei alkio ole tätä nuorempi/pienempi. Näkyi juuri ja juuri, eli varmaan yhtään ennen ei kannata mennä.
 
Mulle annettiin varhaisultraan aika 6+6 ja lääkäri sanoi, että just ja just näkyis syke. Mullakin on huolestunut olo välillä. Aluksi sitä oli niin onnessaan. En olisi osannut arvatakaan, että pelko tulee näin pian ja että en malta odottaa ekaan ultraan.
Varhaisultrasta vielä sen verran, että tehdäänkö se masun päältä vai alakautta? Onko teillä ollut miehet jo mukana? Ja saahan ultraan mennä rakko tyhjänä? Äiti sanoi, että silloin joskus 20 vuotta sitten ei saanut käydä pissalla, jotta näkyis paremmin.

Anteeksi tyhmät kysymykseni. Esikoista odotetaan rv 4+6, joten hössötystä ja oppimista riittää.
 
Kultsux3
Joo alakautta tehdään, niinkuin vielä niskapoimu-ultrakin. On kyllä harvinaisia paikkoja joissa np-ultra tehdään masun päältä, mutta se riippuu ihan ultrauslaitteesta. Yleensä käytäntö siis on että varhaisultra ja np-ultra tehdään emättimen kautta, koska silloin saa tarkemman kuvan.

Älkää tytöt menkö liian aikaisin varhaisultraan! Jos ette saa käynnistä mitää irti, olette miljoona kertaa huolestuneempia siitä onko kyseessä kohdun ulkopuolinen raskaus, tuulimuna vaiko ihan oikea raskaus.

Ja tottakai isukki mukaan ultraan :heart: Se on ainutlaatuinen kokemus molemmillle :hug:

Yleensä ultraan mennään rakko tyhjänä, paitsi meillä 4D-ultraan pitää mennä rakko täynnä.

Itse sinnittelin np-ultraan asti, ja voi että oli ihana nähdä pikkuinen!

Kultsux3 rv 18+1
 
Täällä myös mietitään että mennäänkö varhaisultraan vai ei. Yksi keskenmeno takana joten huoli on suuri. Tekisi mieli saada varmuus että siellä varmasti ylipäätään on joku, mutta pelottaa että jos keskenmeno kuitenkin tapahtuu tuntuu vieläkin pahemmalta. 5+3 menossa joten joka tapauksessa odotetaan ainakin ensiviikkoon.
 
Itse kävin varhaisultrassa kun viikkoja oli yli 8, ajattelin ottaa varman päälle, enkä mennyt aikaisemmin, vaikka mieli olisi tehnyt. No, ei siellä näkynytkään mitään, ei sykettä, ei sikiötä :( Sain lähetteen äitiyspolille tyhjennyksen käynnistystä varten. Sitten kävikin sillä tavalla, että siellä ultrassa näkyikin vikkelä pikkuinen ja viikotkin täsmäsivät! Eli tässä tapauksessa varhaisultrasta tuli vain turhaa ylimääräistä huolta.
 
Minä kävin alkuraskauden ultrassa (yksityisellä), kun viikkoja menkoista laskettuna 7+4. Alkio vastasi 7+2, oli n. 1,1 cm pitkä ja saatiin syke näkyviin ja kuuluviin :heart:

Periaate on, että jos uä tehdään vaginaalisesti, on rakon oltava tyhjä (täysi rakko estää näkyväisyyden), mutta jos tehdään vatsanpeitteiden läpi, rakon on oltava täysi (näkyväisyys kohtuun paranee).

Liian aikaisin ei tosiaan kannata alkuraskauden ultraan mennä, huolestuttaa vaan turhaan. Mulla kierto säännöllistyi nopeasti pillereiden lopetuksen jälkeen, sitäpaitsi sain suht tarkan tiedon ovulaatioajankohdasta, koska gynen kontrolli (ja uä) sattuivat juuri siihen aikoihin - näinollen tiesin, että jos kaikki on kunnossa, alkion on suht hyvin vastattava viikkoja laskettuna n. 28-30 päivän menkkakierrosta.
 
Itse kävin eilen ultrassa ja juuri ja juuri näkyi syke. Viikoista tosin en osaa sanoa kun raskauskiekon mukaan olisi jo 6+2, mutta lääkäri sanoi, että just ja just 5 viikkoa. Ei tosin kysynyt kuinka pitkä kierto minulla on. Eikö se vaikuta hieman noihin viikkoihin?
 
Keiju07
Juu, liian aikaisin ei kannata mennä. Itse olin 6+3 vkolla eikä näkynyt vielä muuta kuin sikiöpussi ja ruskuaispussi. Tosin sekin on jo jotain ja varmistaa ettei kohdunulkoisesta ole kyse. Sitten uudestaan 1,5 vkon päästä, jolloin näkyi jo "katkarapu" ja sillä voimakas syke. Eli sanoisin, että 7-9 vkoilla kannattaa mennä varhaisultraan.
 
Kävin pari päivää sitten ultrassa, silloin rv 6+0.
Raskaus saatiin alulle monen vuoden yrittämisen jälkeen pistoshoidoilla.
Lääkäri ei nähnyt vielä kun sikiöpussin ja ruskuaispussin. :/
Onko muilla vielä kokemuksia, että alkiokin sinne ilmestyisi?
Olen jo itkenyt kovasti tuulimunaa :'(
 
Me käytiin varhaisultrassa (polilla) rv 8+2 ja Pikkuisen syke näkyi silloin :heart:
Samoin näkyi, että yksi vauveli masuun oli muuttanut. Nyt viikkoja 38+3, hurjan nopeasti mennyt aika siitä "ensimmäisestä tapaamisesta", kohta saa jo vauvan syliin :heart: =)
 
SEE
iski pieni huoli mieleen vaikka lääkärin mukaan kaikki on normaalia. eli kävin tänään toisessa ultrassa. Edellinen oli kuusi päivää sitten ja silloin syke näkyi ja kokoa oli 5.5mm ja rv6+1. Silloin lääkäri sanoi että kaikki on hyvin mutta tulkaa ensiviikolla vielä uudestaan niin nähdään paremmin, halusi antaa meille mahdollisuuden saada pienestä parempi kuva koska heidän vastaanottovirkailija varasi mulle ekan ultran niin aikaiseen. No tänään sitten olin ultrassa ja syke näkyi vahvana mutta sikiö oli kasvanut vaan 1,3mm eli koko oli 6,8mm ja vastasi kuulemma rv6+5. no minä teitysti huolissaan että miksei ole kasvanut enempää? Lääkäri sanoi että kohtuni on taaksepäin kallellaan ja sikiö on kiinnittynyt ihan korkeimpaan huippuun ja sikiökaiku on hieman heikko joten mittausvirheitäkin on voinut olla. Sanoi että hän ei ole huolissaan mutta näki että minä olen joten menen nyt sitten
vielä ensiviikolla uudestaan niin katsotaan onko kasvanut.

Mun raskausviikot siis ei oikein etene. Menkkojen mukaan olisi 7+6 ja oviksen mukaan 7+1 mutta ultran mukaan 6+5 eli....
Onko kellään kokemuksia pienestä sikiöstä ja että viikot vaihtelee näin. Onko huoleni ihan turha?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taare:
miksi tuossa varhaisultrassa käydään ja millä perusteilla sinne pääsee :ashamed:
Mie soitin yksityiseen lääkärikeskukseen ja varasin ajan ihan oma-aloitteisesti, kun reilun 1½ vuoden yrittämisen jälkeen tahdoin varmistaa että siellä pieni tosiaan on ja oikeassa paikassa. :heart:
 
Mun raskausviikot siis ei oikein etene. Menkkojen mukaan olisi 7+6 ja oviksen mukaan 7+1 mutta ultran mukaan 6+5 eli....
Onko kellään kokemuksia pienestä sikiöstä ja että viikot vaihtelee näin. Onko huoleni ihan turha?
Mun mielestä sinänsä turha huoli, että ainakin meille lääkäri aina korosti, että varsinkin alkuraskaudessa noin pienet heitot ovat täysin normaalia. Meillä oli monia päiviä enemmänkin heittoa, ja kaikki siis ihan kunnossa. Sikiöt kasvaa kuulema tosi eri tahtiin, eikä nuo ultratkaan aina niin tarkkoja ole. Varmasti kaikki on kuitenkin hyvin :hug: Ja kun pienen :heart: syke löytyy varhaisultrassa, niin niistä raskauksista yli 90% menee loppuun saakka hienosti =) Näin sanoi meille ultrannut lääkäri varhaisultrassa.
 
kuule mie kävin kans varhais ultrassa muistaaksee 7+1 viikolal vai olikohan enempikin jnoh kuitenkin sillo 7+ viikolla, ni meilläs ikiö vastas kans siellä mittausken mukaa 6+3 tai vähempää, mut nyt kahdessa viimeisessä ultrassa on vastannut ihan suoraa menkoista laskettua.. eli 12+6 pitäs olla laskettuna menkoista ja se onkin...

sanoivat minulle et se sikiö tai alkio on niin pieni et siitä ei kunnollista pääperä mittaa saa ja siksihän ne lasketun ajan määritykset on vasta siellä rv10 jälkee.. tuskin sinullakaa on lähteny laskettua aikaa muuttaa tuon varhaisultran perusteella.. usko kuule vaan ni sinullekin käy vielä niin et se sikiö onkin ihan normi viikkoihin nähen... :hug:

pikkupeikko ja veikko 12+6 :heart:
 


Mun raskausviikot siis ei oikein etene. Menkkojen mukaan olisi 7+6 ja oviksen mukaan 7+1 mutta ultran mukaan 6+5 eli....
Onko kellään kokemuksia pienestä sikiöstä ja että viikot vaihtelee näin. Onko huoleni ihan turha?[/quote]


mulla kävi tiistaina niin et viikot tippui lähes 13 ..... 10+5... eli ovis oli ollut myöhemmin kuin luulin no toki testatessakin sen huomas kun + tuli vasta kahden viikon päästä siittä kun menkojen ois pitänyt alkaa
 

Yhteistyössä