Vauvalla maitoallergia vai muita vatsavaivoja?

Vauva on nyt 6 viikkoinen. On pulloruokinnassa, kokeiltu on kaikkia eri korvikkeita joista Nutrilon Omneo on toiminut parhaiten. Nan HA:sta sai kovan ummetuksen.

Syömisen yhteydessä vetelee kunnolla ilmaa mahaansa; oikein kuulee kun syömisen alussa vatsaan kurisee ilmaa. Käytössä on koliikkituttipullo jossa on pakko olla 2-tason tuttireikä koska jauhemmainen omneo tukkii helposti tutin reijän. 1-tason tutti on koko ajan tukossa kun tämä 2-tasonkin tutti on välillä tukossa. Silti tuntuu että maitoa tulee liian vauhdilla...tämä on siis ongelma jolle ei voi mitään. Olen kokeillut myös hörpyttää maitoa ruokailun alussa mutta silti ilmaa kurisee mahaan.

Omeolla kakka tulee kerran päivässä, on aina vihreää, ensin kovempaa pökälettä ja sitten löysempää. Vauva on aloittanut ruokinnan yhteydessä itkemään; syö ensin noin puolet jolloin yritän röyhtäyttää, tämän jälkeen jatkaa syömistä mutta vääntelehtii ja kitisee/itkee. Puolitoista viikkoa sitten aloitti nämä itkut ruokinnan yhteydessä. Tämä on mennyt pahemmaksi koko ajan sillä nyt on alkanut myös iltahuudot; nekin alkaa yleensä ruokinnan yhteydessä siinä klo 22-01 kestää tämä ajoittainen huuto pää punaisena ja välillä kaikki on taas hyvin kunnes huuto taas alkaa.

Lisäksi nyt on ilmestynyt punaisia näppylöitä poskiin, kaulalle, rintaan ja selkään. Ensin niitä oli selässä ja rinnassa, mutta nyt ovat levinneet naamaan. Näpyt poskilla tuntuvat myös helahtavan välillä ruokailun yhteydessä enemmän näkyviin ja sitten taas häviävät. Nyt viimeisimmän syötön yhteydessä kävi näin ja nyt ovat taas rauhoittuneet.

Vauva nukkuu levottomasti; kieriskelee, piereskelee ja vaikeroi. Ja sitä kerran päivässä tulevaa kakkaa sekä pieruja ängetään ja pungetaan naama punaisena pitkin päivää. Nykyään pierujankin usein itketään ja väännetään.

Lisänä saa ainoastaan alusta asti Reladropseja joissa d-vitamiini. En ole huomannut mitään eroa vaikka tätä ei antaisikaan. Cuplattomat ja disfatyl kokeiltu, ei auta.

Miltä teistä kuulostaa??
Saatiin lääkriltä resepti Neocateen että voidaan kokeilla jos halutaan... on kivan hintasta juu vaan
 
"vieras"
Meillä samanikäinen vauveli ja ihan samat ongelmat, tosin saa rintamaitoa. Käytettiin yksityisellä lääkärillä ja vastaukseksi saatiin koliikki, se on niin tavallista vauvoilla. Näpyt on varmaan hikinäppyjä, meidän pojallakin ne helahtaa välillä punaisemmiksi ja välillä laskevat.

Ja mikä tähän auttaa... aika kuulemma :) sitten on kotitekoisia konsteja, hytkyttely, autoilu yms. tai vyöhyketerapia. Mutta meillä ainakin on aika lailla tähtien asennosta kiinni milloin kipuilee ja milloin ei, ei oikeen auta mitkään poppaskonstit. Ainoo mikä vähän auttaa on kantoliina, siinä lapsi saa olla pystyasennossa heti esim. ruokinnan jälkeen, se auttaa masuvaivoihin.
 
"vieras"
Lisään vielä, että meillä Gefilus-D-tipat aiheutti selvästi vielä enemmän kipuja, Jekovitillä helpottui mutta ei ne mahaväännötä loppuneet ennen parin kk:n ikää silläkään.
 
maitoallergisen äiti
Tuosta näppylästä ja helahtavasta ihottumasta tuli mieleen kyllä maitoallergia. Lisäksi tuo vihertävä kakka.. (tosin vihreys voi johtua myös ilmavaivoista ja muista suolisto-ongelmista)

Meillä vauva alkoi reagoida lehmänmaitoproteiiniin tosi aikaisin, oli siis osittaisimetetty 3,5kk ja kun imetys loppui ja siirryttiin pelkkään korvikkeeseen, ihottuma helahti eikä maito muutenkaan maistunut. Mun mielestä noi "lapsi itkee se on normaalia" -jutut on ihan soopaa, jos vanhemmilla on huoli että kaikki ei ole hyvin! Lapsen ei pitäisi pieruja koko ajan itkeä eikä kakkaamista.

Meillä lastenlääkäri määräsi maitoaltistukseen (miksi teillä ei?) ja kirjoitti reseptit Nutrilon Peptiin (joka on muuten halvempi kuin Neocate ja ainakin meillä kävi tämä tuote). Nutrilon Peptissä on maitoproteiinin ainesosia mutta ne on pilkottu sellaiseen muotoon että useat maitoallergikot sitä sietävät.

Menkää uudelleen lääkärille ja vaatikaa lähete LASTENLÄÄKÄRILLE tai menkää yksityiselle allergioihin erikoistuneelle lääkärille.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja maitoallergisen äiti;27106887:
Tuosta näppylästä ja helahtavasta ihottumasta tuli mieleen kyllä maitoallergia. Lisäksi tuo vihertävä kakka.. (tosin vihreys voi johtua myös ilmavaivoista ja muista suolisto-ongelmista)

Meillä vauva alkoi reagoida lehmänmaitoproteiiniin tosi aikaisin, oli siis osittaisimetetty 3,5kk ja kun imetys loppui ja siirryttiin pelkkään korvikkeeseen, ihottuma helahti eikä maito muutenkaan maistunut. Mun mielestä noi "lapsi itkee se on normaalia" -jutut on ihan soopaa, jos vanhemmilla on huoli että kaikki ei ole hyvin! Lapsen ei pitäisi pieruja koko ajan itkeä eikä kakkaamista.

Meillä lastenlääkäri määräsi maitoaltistukseen (miksi teillä ei?) ja kirjoitti reseptit Nutrilon Peptiin (joka on muuten halvempi kuin Neocate ja ainakin meillä kävi tämä tuote). Nutrilon Peptissä on maitoproteiinin ainesosia mutta ne on pilkottu sellaiseen muotoon että useat maitoallergikot sitä sietävät.

Menkää uudelleen lääkärille ja vaatikaa lähete LASTENLÄÄKÄRILLE tai menkää yksityiselle allergioihin erikoistuneelle lääkärille.
Koliikin syytä ei tietenkään kukaan tiedä varmasti, mutta aika vahvasti ne taitaa liittyä kehittymättömään suolistoon.

Ja tietysti nämä oireet 3,5 kk iässä voi viitata jo johonkin muuhun kuin koliikkiin, meidän vauva on tosiaan vasta 5 viikkoa ja ap:n vauva 6 viikkoa.... mekin käytiin oikeen LASTENLÄÄKÄRILLÄ, allergioihin perehtyneellä mutta ei meitäkään testeihin määrätty kun ikä ja oireet viittaa selvästi koliikkiin.

Ja tietysti vanhempana on suuri huoli kun lapsella on kipuja (koliikki aiheuttaa kipuja), itseäkin välillä itkettää. Tietty omaksi ilokseen ja helpotukseksi voi viedä lapsen sinne sun tänne testeihin ja yrittää kaikki poppaskonstit, mutta yleensä nämä oireet häviää ennen 3 kuukauden ikää kun vauvan suolisto on kehittynyt. Jos ei tai oireet pahenee/muuttuu niin sitten on aihetta viedä tarkempiin tutkimuksiin.
 
"ihanaa" että on muitakin!! :) Voi peeveli.. noin näpyt voi tosiaan olla jotain hikinäppyjä koska vaavi aloitti samaan aikaan puolitoista viikkoa sitten mysö hikoilun. Hikoilee yhden iltasyötön yhteydessä ja silloin kun iltahuudoissa itkee naama punaisena.

Oltiin vyöhyketerapiassa torstaina jonka jälkeen nää huudot paheni...silloin kun huutokohtaus o niin mikään asento ei ole hyvä. Meillä vetää itsensä jalat suoraksi ja kroppa jäykkänä. Joskus auttaa kanniskelu ja koliikkikeinu..
 
Me oltiin yksityisellä lastenlääkärillä joka laittoi reseptin Neocateen koska se on täysin maidoton. Katsoin eilen että Nutrilon Peptissä oli melkein samat ainesosat kuin Omneossakin ja siis maito sammalla tavalla pilkottu.

Mitä tuo maitoaltistus tarkoittaa? Meillä lääkäri sanoi, että kannattaa ensin itse kokeilla maidotonta korviketta ja sen jälkeen antaa tavallista korviketta. Ja jos oireet häviävät maidottomalla korvikkeella ja sitten palaavat tavallisella korvikkeella niin vasta sitten kannattaa hakeutua allegiatesteisihion jotta saa kelakorvauksen korvikkeeseen.
 
"vieras"
Juu meillä ihan samaa... vetää itseään karrelle jäykäksi ja huutaa pää punaisena.... kunnon huutokohtaukseen ei tosiaan auta mikään, sit täytyy silti vaan lohdutella ja kanniskella... :)

Meillä noi näpyt pahenee juuri esim. huutokohtausten aikana tai syömisten yhteydessä, jos esim. toinen poski hikoaa mun ihoa vasten tms. Meillä poika on alusta saakka ollut ihan kauhea hikikalle kyllä.... On välillä tosi hurjatkin noi posket, tuntuu ihan karheilta kun ovat näppyläiset.

Itsekin olen harkinnut vyöhyketerapiaa ja koliikkikeinua, mutta toisaalta ei tää enään kauan kestä jos on koliikkia, ja hyvät koliikkikeinut maksoi 100€:sta ylöspäin joten taidetaan tyytyä kanniskeluun ja heijaamiseen... vaikka mun selkä onkin katkeamispisteessä ja hartiat jumissa!
 
"Vieras"
Suosittelen, että käytte Histamiini.com sivuistoilla tutustumassa maitoallergisten lasten vanhempien kuvailemiin oireisiin ja siihen, miten allergiaa on selvitelty.

Maitoallergia voi alkaa jo heti syntymän jälkeen ja se turhan usein luokitellaan koliikiksi, toisaalta kaikki koliikki ei tietenkään ole maitoallergiaa. Maitoallergia voi ilmetä iho-oireina, suolioireina tai vain jompina kumpina näistä. Se voi ilmetä heti maidon nauttimisen jälkeen tai viivästeisesti, jopa yli vuorokauden viiveellä (erityisesti suolioireina). Jos äiti imettää, kestää maitoproteiinin poistuminen äidinmaidosta 1-3 viikkoa (!), joten nämä imetysdiettikokeilut/ korviketestailut eivät ole mitään päivän parin juttuja.

Meillä nyt 5kk ikäinen suolioireista maitoallergiaa sairastava vauva, jonka oireet alkoivat heti synnytyslaitoksella; useita vetisiä ripulikakkoja päivässä, paljon ilmavaivoja, itkua & vääntelyä pitkin päivää. Ei ihottumia vain vatsavaivoja siis. Luotimme omaan vaistoomme, joka sanoi ette tässä ole koliikista kyse koska vauva oireilee pitkin päivää ja yötä, ei vain tiettynä aikana vuorokaudesta huutaen (näin usein koliikissa). - Mentiin yksityiselle lasten allergialääkärille vauvan ollessa 2kk, aloitin maidottoman-kanamunattoman ja glueetnittoman imetysdieetin ja saimme myös Neocatea (täysin maitoproteiiniton) annettavaksi tarpeen vaatiessa. 1,5 viikon päästä vauvan vatsavaivat katosivat ja yöunetkin paranivat -> käytiin virallisessa maitoaltituksessa ja vaivat palasivat takaisin -> diagnoosi suolioireinen maitoallergia. Korvikekokeiluissa kävi niin, että vain Neocate lopulta sopi - hera- ja kaseiinipilkotut aiheuttivat ripulin myös.

Luottakaa siis omaan vaistoonne ja menkää spesialistille (tosin sieltäkin löytyy näitä vain suolioireet eivät voi olla allergiaa -tapauksia), koska "kaikki vauvat eivät itke päivät putkeensa ja kakkaile vihreitä vesi-limakkakkoja ilman syytä" :)
 

Yhteistyössä