Vesimittareista(ei niistä hyönteisistä) jotain tietäviä

HippuTAR
Alkuperäinen kirjoittaja LauhkeaLehmä;30547046:
Sain laskettua, että jos vedenkulutuksen jakaisi koko sille ajalle niin olisi sen 400(muoks. siis sille ajalle kuin olemme tässä asuneet). Ja siis vasta eilen illalla sain käsiini tuon edellisen mittarilukeman joka on ollut sen n. 2700, eli lukema on jopa hurjempi kuin aluksi luulin. Ja tosiaan on näemmä äidilläkin ollut aika reilua tuo veden kulutus, mutta tiedän että heillä kastellaan pihaa enemmän kuin meillä ja käydään suihkussa enemmän. Silti meidän osuudeksemme jää melkein 1000 kuutiota viime vuodelle.

Voi olla että olen jossainkohtaa mennyt laskuissa sekaisin, mutta joka tapauksessa tasauslasku oli 2000€ ja meidän taloudessa ei ole mikään muuttunut, paitsi ehkä vedenkulutus pienentynyt, koska meitä on 1 vähemmän ja viime kesänä annoin pihan kuivahtaa. Ehkä 3 kertaa koko kesänä kastelin.
Ok. No on kyllä melkonen kulutus. Varmaan on nyt jossain jotain vikaa on. Pitäisköhän sun ottaa yhteyttä johonki putkimieheen, jos se osais kattella missä vois olla vika?
Meillä oli puoles vuodes menny 127 kuutiota ja sekin tuntu paljolta. Meitä on viis, pesukone pyörii 5-10 kertaa viikos, astianpesukone saman verran. Mä käyn suihkus päivittäin, kersat vaihtelevasti 2-5 kertaa/viikko/pää. Muuten mä lotraan vettä reippahanlaisesti.
 
prut
Alkuperäinen kirjoittaja LauhkeaLehmä;30547098:
Mutta kun meillä ei käydä suihkussa joka päivä. Minä käyn 3 kertaa viikossa ja lapset (2kpl alle kouluikäisiä)kerran. Eli meillä suihku ei ole auki 91 min päivässä. Ei varmaan edes viikossa.
Sitten kannattaa käydä ne mittarilukemat, omat ja sen toisen talon, läpi pitemmältä aikaväliltä ja selvittää miten kulutus on kehittynyt. Se antaa varmaan osviittaa siitä missä syy on. Mahdollista vuotoa kannattaa tarkkailla uudestaan niin, että molemmissa taloissa on hanat varmasti kiinni ja seurata, pyöriikö mittareissa silti viisarit. Jos sitä vettä vuotaisi rakenteiden sisään, olisi se tietysti muutenkin haitaillista kuin vain vesilaskun muodossa.

Jonnekin ne vedet on ilmeisesti kuitenkin menneet.
 
Meillä kanssa yhteinen mittari ja toisen asunnon mittari, lähes samat kulutustavat, mutta aikuisia 2 ja lapsia 2, viime kuussa vettä meni 6,5m3. Kannattaa nyt merkata niitä lukemia ylös, ei tuo määrä kuulosta yhtään todelliselta :O
 
vierass
Oli pakko käydä katsomassa meidän vesilasku ja viime vuonna meillä on mennyt vettä n.140m3. Perhekoko 2+2, lapset käy pari kertaa viikossa suihkussa ja aikuiset päivittäin. Tiskikone on päällä joka päivä, viikonloppuisin parikin kertaa päivässä. Pyykkiä pestään n. 3 koneellista viikossa, lisähuuhtelut käytössä (allergiatalous).
Viime vuonna olin kotona lasten kanssa, joten vettäkin meni enemmän kun kaikki vessakäynnit ja ateriat hoidettiin kotona. Siihen nähden teillä on tosi kova vesimittarin mukainen kulutus, koska näillä meidän tavoilla arjessa kuluu enemmän vettä.

Asutaan kerrostalossa, onko omakotitalossa muita "vesisyöppöjä" kuin piha kerrostaloon verrattuna?
 
"Heli"
Ok. No on kyllä melkonen kulutus. Varmaan on nyt jossain jotain vikaa on. Pitäisköhän sun ottaa yhteyttä johonki putkimieheen, jos se osais kattella missä vois olla vika?
Meillä oli puoles vuodes menny 127 kuutiota ja sekin tuntu paljolta. Meitä on viis, pesukone pyörii 5-10 kertaa viikos, astianpesukone saman verran. Mä käyn suihkus päivittäin, kersat vaihtelevasti 2-5 kertaa/viikko/pää. Muuten mä lotraan vettä reippahanlaisesti.
Aika kovalta tuokin kuulostaa. Täällä myös 5 henkeä ja vuoden kulutus oli 97 kuutiota.
 
LauhkeaLehmä harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Äkäinen Hra Majuri;30547741:
Kyl ne vedet on kesällä läträtty piha-alueelle letkulla, uskoisin. :mad:
Juu ihan varmaan on läärätty ainakin se 800 kuutiota pihanurmelle. Pitää varmaan tarkistaa sadetin, että millaisella paineella se sitä vettä syöksee kun yhteensä noin tunnissa mennyt tuo määrä
 
LauhkeaLehmä harmaana
Tänään luurin päässä oli vähän yteistyökykyisempi immeinen. Vesilaitoksen mies tuli myös siihen lopputulokseen, että mitenkään normaalikulutuksella saa hassattua 1000 kuutiota vettä vuodessa. Tulevat tarkistamaan mittarin ja itse ajattelin tehdä lisää ämpärikokeita yön pimeinä tunteina.

Pihan kasteluun vesilaitoksen mukaan kuluu keskimäärin 10 kuutiota kesässä. Ja meillä pieni piha, jossa kasteltavaa aluetta max 300m2
 
LauhkeaLehmä harmaana
Tässä jäin edelleen pohdiskelemaan, että onko mitenkään mahdollista, että rakentava naapurimme olisi kuitenkin hassanut meidän vettä satoja kuutioita? Omasta raksa-ajasta en muista mitään. Naapuri siis haki letkulla vettä ainakin maalämpökaivon poraamiseen ja jossain vaiheessa ainakin muurari tarvitsi vettä. Minulla on myös epäilys, että ovat omin lupineen käyneet "lainaamassa" vettä. Paljon voisi olettaa, että omakotitalon rakennusprojektissa kuluu vettä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja LauhkeaLehmä harmaana;30549820:
Tässä jäin edelleen pohdiskelemaan, että onko mitenkään mahdollista, että rakentava naapurimme olisi kuitenkin hassanut meidän vettä satoja kuutioita? Omasta raksa-ajasta en muista mitään. Naapuri siis haki letkulla vettä ainakin maalämpökaivon poraamiseen ja jossain vaiheessa ainakin muurari tarvitsi vettä. Minulla on myös epäilys, että ovat omin lupineen käyneet "lainaamassa" vettä. Paljon voisi olettaa, että omakotitalon rakennusprojektissa kuluu vettä?
Enkös mä just eile vastannu, että ne vedet on ruiskittu letkulla jonnekin. :mad:

Tuohan selittää kadonneen veden ihan täysin :stick:
 
LauhkeaLehmä harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Äkäinen Hra Majuri;30549843:
Enkös mä just eile vastannu, että ne vedet on ruiskittu letkulla jonnekin. :mad:

Tuohan selittää kadonneen veden ihan täysin :stick:
Kukahan ne sitten on ruiskinut ja minne? Varmaan se naapuri. Itse en moista tunnusta.
 
Kalastelempä vielä, jos saisin lisää vastauksia tuhon, onko mahdollista että naapurin raksaprojekti on nielaissut meidän vedet. Nyt kun olen seurannut mittaria 3 päivää, ei edelleenkään ole kulunut edes 1 kuutiota vettä. Eli varmaan vika ei ole mittarissa? Eli voiko oikeasti olla mahdollista että naapuri olisi onnistunut "lainaamaan" tuon ekstra kulutuksen verran. Ja onko minulla tässä vaiheessa enää mitään mahdollisuutta saada naapuria edesvastuuseen.

Fiksu jos olisin ollut olisin lukeman tarkistanut ennen kuin kysyvivät vettä, mutta olin juuri lähsössä töihin silloin, joten unohtui. Sen jälkeen en tiedä ovatko omin lupinensa hakeneet vettä. Epäilys heräsi kun perheen teini-ikäinen poika tuli yhtenä päivänä kysymän vettä, kun muurari kuulemma tarvitsi. Isänsä oli sanonut, että senkun vaan otat, mutta poika oli sitä mieltä, etää on kohteliasta kysyä ensin :mad:
 
Annas kun arvaan
Vuotava vessanpöntön huuteluventtiili tai jumittava täyttöventtiili.
Huuhteluventtiili on salakavala, sillä sen vuotoa ei näe mittarista. Se kun tirraa jatkuvasti vettä pitkin
pöntön takaseinämää, mutta säiliöön otetaan vettä ainoastaan silloin, kun huuhtelusäiliön pinta laskee riittävän alas. Eli mittari pyörähtää vain silloin tällöin.
Vuotoa ei erota oikeastaan kuin vessapaperi testillä. Tunnin verran edellisen huuhtelun jälkeen heitetään vessapaperin pala istuinosan takaseinämään (siihen säiliön alapuolelle) jos seinämä
on märkä, niin paperi tarttuu siihen kiinni tai ainakin kastuu.
Jumittava täyttöventtiili taas täyttää huuhtelusäiliön ylitäyteen, jonka jälkeen vesi valuu sieltä pois ylivuotoputken kautta; sen kyllä yleensä kuulee ja se näkyy myös mittarin jatkuvana pyörimisenä.
Hankaluutena siinä on vain se, että vuoto ei välttämättä ole jatkuvaa. Joskus täyttöventtiili saattaa jumittua satunnaisesti ja laueta itsekseen esimerksi verkoston painevaihtelun seurauksena (naapurissa laitetaan hana kiinni - seurauksena verkosto paine nousee ja tulee pieni paineisku, joka laukaisee jumittuneen venttiilin.
Se että tällä hetkellä vettä ei kulu normaalia enempää ei kerro muuta kuin, että vettä ei kulu normaalia enempää.( No toki siitä voi sen päätellä, että missään ei ole ainakaan putkivuotoa; ainakaan suurta.)
Huuhteluventtiili on voinut jäädä raolleen esimerkiksi verkostosta tai huuhtelusäiliön rakenteista irronneen kalkkisaostuma kappaleen takia, joka on sitten ajan oloon irronnut itsekseen ja vuoto on loppunut. Tai sitten täyttöventtiili jumittelee ajan kulukseen.

Jatkuva tulitikun paksuinen vuoto; tyypillinen vessan vuoto ; kuluttaa vuodessa jopa 3000 m3 vettä.
Eli vuodon ei ole tarvinnut olla kovin suuri, jos se jatkunut vaikka useamman kuukauden.

Naapurin talon rakennukseen en usko tuota vesimäärää uponneen, ellei siihen sitten ole muurattu jotakin kivilinnaa. Normaaleihin savupiipun ja tulisijojen muurauksiin, sekä laatoituksiin ei kovin montaa kuutiota vetta mene. Tietysti jos ne on sitä porakaivoaan letkulla täyttäneet muutaman viikon ajan, niin sitten asia on tietenkin toinen.
 
Vessapaperitesti suoritettu: paeri ei kastunut: pönttö ei muutenkaan pidä mitään kummempaa meteliä eikä mittari pyöri yksikseen. Katsoin myös paljonko pönttö kuluttaa yhdellä vetäiyllä: Isompi huuhtelu kulutti 4l ja pienempi 2l.

Täytyy ystävällisesti ottaa asia puheeksi naapureiden kanssa(osaavat olla halutessaan hankalia ja ajattelin, että ehkä välit siitä kohentuvat jos vähän lainaan vettä). Ei varmaan koko vesimäärää selitä, mutta ainakin joku nimellinen korvaus olisi paikallaan.

Tein vielä äsken sen tesin josta joku mainitsi(vai oliko se siinä yhdessä linkatussa ketjussa). Laskin 8l taikinakulhon täyteen vettä. Mittari näytti 9l. Laskin taikinakulhon täyteen litra kerrallaan. Näytti melkein 10l. Laskin litran vettä desi kerrallaan. Näytti 2,5-3L kun useamman kerran kokeilin!!! Eli ehkä jotain feilua on mittarissakin.

Niin ja porakaivoon lainasivat vettä 2 päivänä. Tiedä sitten paljonko letku on ollut auki, koska sulkemiseksi pitäisi kulkea aika tavalla edes takaisin ja niiden ukkojen letkussa ei kyllä ollut toisessa päässä mitään sulkuventtiiliä(eli meidän hansata olisi varmaan pitänyt sulkea... ehkä).
 
vieras .
Eli ainakin mittari vaihtoon ja naapurin juttusille.

Minkäkokoinen letku paksuudeltaan se ukkojen letku oli tai paljonko vettä tulee esim tynnissa jos on täysillä? Voisi laskea mielenkiinnosta kauanko letkun *teoriassa* olisi pitänyt olla auki ja katsoa mitä naapuri on yleensäkään mieltä...
 
Letku oli(tosin tämä vain muistikuva heinäkuulta)mielestäni hiveen paksumpi kuin normi puutarhaletku. Olisiko halkaisija joku 4cm. vesi tulee kyllä tosi kovalla paineella jos ihan tappiin asti vääntää auki.
 
vieras .
Pikainen googletus kertoo että puutarhaletkusta valuu keskimäärin 3500 litraa eli 3,5 kuutiota tunnissa. Jos määrä olisi esim 800 m3 niin letkun pitäisi olla auki noin 9,5 vrk putkeen.
 
Suostuivat vesilaitokselta myöntämään, että kukaan käytä 1200 kuutiota vettä vuodessa. Tai pitivät sitä ainakin kovin epätodennäköisenä. Hakivat vanhan mittarin pois ja asensivat uuden tilalle. Tutkivat vanhaa mittaria vielä ja sovittiin, että katsotaan kuukauden kuluttua mikä on ollut meidän vedenkulutus sinä aikana. Jos vaikuttaa "normaalilta", niin laskua ei tarvitse maksaa. Viikon verran tuo uusi mittari tuossa nyt raksuttanut ja vedenkulutus ollut kuutio/talous(eli minun käsityksen mukaan aika vähän).
 
Yhteistyössä