Viisaita sanoja eurooppalaisille.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Libya oli kukoistava ja kehittyvä valtio Gaddaffin aikaan. NATO pommitti sen soraksi 2011, jonka jälkeen maa on - USAn tuhoamien Afganistanin, Irakin ja Syyrian tavoin - ollut enemmän tai vähemmän ongelmainen paikka.
Libya oli piikki Usan ja Lähi-Idän maiden lihassa, sillä maassa oli erittäin hyvin järjestettynä tavallisten kansalaisten elämä.
Ilmaisia asuntoja, halpaa energiaa, lapsen saaneille perheille tuntuvia avustuksia ym.
Lisäksi Libyan Muammar Gaddafi yritti yhdistää Afrikan valtioita ja sehän on kamalinta mitä Usa olisi halunnut/haluaisi.

Lisäksi tuhoamalla Libyan, pommittamalla sen kivikauteen ja tappamalla Gaddafin, Usa sai samalla avattua meritien Afrikan siirtolaisille Libyasta Välimeren kautta EU-alueelle.
Olen jo pitkään ihmetellyt Usan touhuja Lähi-Idässä.
Irak saatiin sekasortoon, Libya tuhottiin, Syyrian hallituksen joukkoja pommitettiin.

Kaikkien näiden tapahtumien seurauksena pakolaisuus EU aluelle on lisääntynyt valtavasti.
Mielestäni kyse on Euroopan tietoisesta heikentämisestä.
 
Näin. Euroopassa ei ymmärretä tai haluta myöntää, että USA tarkoituksella haluaa heikentää Eurooppaa ollakseen itse vahvin. Se on täydellisesti onnistunut pilaamaan hyvät kauppasuhteet Venäjän kanssa, pistää maat ostamaan USAn sotateollisen kompleksin tuhotavaraa ja loput Ukrainan pohjattomaan kaivoon sen sijaan, että Eurooppa sijoittaisi rahansa johonkin rakentavaan. Loppupeleissä se vielä katselee vierstä, kun Eurooppa ja Venäjä tuhoavat toisensa mielettömässä sodassa mielikuvia vastaan.

Victoria Nulandin, tuon Ukrainan sodan erään pääarkkitehdin sanoin: "F*ck EU!"
 
Itse asiassa kun tarkemmin ajattelee, niin molempien, Usan ja Venäjän toiveena on heikko Eurooppa.
Vaikuttaa siltä, että molemmat syytävät pakolaisia EU-alueen sisälle, toinen pohjoisesta ja toinen etelästä.
Mitä kauemmin Venäjä sotii Ukrainassa, sitä enemmän euroopan maat heikkenevät taloudellisesti.
Mitä enemmän Usa syytää aseistusta ja rahaa Ukrainaan, sitä tuhoavammaksi Venäjä muuttuu ja sitä pahempana sota jatkuu.

Tilanteesta hyötyy eniten Kiina, kuten joku taisi jo aiemmin mainitakin.
Talousmahti jota ei turha demokraattinen päätöksenteko heittele suunnasta toiseen joka neljäs vuosi vaalien jälkeen, sillä hallinto ja varsinkin ideologia pysyy samanlaisena vuosikymmenestä toiseen.
Alan uskomaan ihan tosissani, että me elämme kapitalistisen talousjärjestelmän kuolinkouristuksia.
Ilmastonmuutos oli länsimaiden eliitin viimeisiä keinoja yrittää pitää kulutuksen pyörät pyörimässä. Purkaa vanha toimiva järjestelmä ja rakentaa tilalle kansalaisten maksamina uusi "vihreän teknologian" vallankumous.

Venäjä taistelee osittain myös länsimaista rappiota vastaan ja maan eliitille on hyödyksi mitä enemmän maa suljetaan pois Euroopan ja Usan taholta ja kääntyy Kiinan ja muiden aasian maiden puoleen jotka toimivat vielä tervehenkisemmällä pohjalla.
Elämme suurten muutosten aikaa.
 
Venäjä olisi arvostanut tasavertaisia kauppasuhteita Euroopasta kuten muualtakin (kts. BRICS). Sen etuja ei mitenkään palvele heikko ja epävakaa länsinaapurusto. Tämä on vain länsipropagandaa. Se ylläpiti hyviä kauppasuhteita myös Ukrainaan, kunnes Maidanin vallankumous 2014 katkaisi nämä kokonaan.

Venäjä on nyt osoittanut, ettei se tarvitse Eurooppaa mihinkään, koska sillä on hyvät suhteet muualle. Mutta sielläkin harmitellaan, että hyvät ja toimivat suhteet Eurooppaan on nyt täysin pilattu. Ne olisivat olleet kaikille eduksi - paitsi tietysti USAn maailmanmahdin kannalta.
 
vierailija
Noin yleisesti kaikille lukijoille tiedoksi, että minusta saa ajatella ihan vapaasti mitä vain. On vain niin tyypillistä kiinnittää kaikki huomio itse viestintuojaan jottei tarvitsisi kohdata sitä, mitä hän todella sanoo.

Periaatteessa olen avoin kaikelle informaatiolle, mutta olen hyvin allerginen kaikelle sille, joka vähänkin haiskahtaa propagandalta, tuli se sitten Venäjältä tai lännestä. Tämä koskee erityisesti valtiollisia tietokanavia. Mahdollisimman raakaa dataa (eli ensi käden havaintoja, videoita yms) tukena käyttäen olen vuosien saatossa kerännyt hajanaisesta maailmantilanteen laajasta kuvasta yhä selvemmän palapelin, jossa hahmottuu kaksi aivan toisistaan poikkeavaa kuvaa. Raakadata tukee selvästi sitä kuvaa, jota täällä palstoilla olen esittämässä.

Valitettavasti tuota "raakadataa" on aikojen saatossa ollut yhä vaikeampi löytää. Esimerkiksi Maidanin aikoihin 2014 oli tuubissa paljon paikalla kuvattua materiaalia, jossa Radassa (eli Ukrainan parlamentissa) apinalauman tavoin riehuttiin, estettiin väkivalloin venäjälle myönteisiä edustajia osallistumasta ja häirittiin heidän osallistumistaan kaikin tavoin, äänestettiin kaksin käsin ja tällaista. Samoin kuljettiin joukolla toimistosta toiseen väkivalloin painostamassa päälliköitä ja virkamiehiä eroamaan.

Nyt pikaisella haulla löytyi vain tämä: https://www.youtube.com/watch?v=F5GeBpZ5VHY

Libya oli kukoistava ja kehittyvä valtio Gaddaffin aikaan. NATO pommitti sen soraksi 2011, jonka jälkeen maa on - USAn tuhoamien Afganistanin, Irakin ja Syyrian tavoin - ollut enemmän tai vähemmän ongelmainen paikka.

"Nine years after the fall of Muammar Qaddafi, Libya continues to struggle to end its violent conflict and build state institutions. External actors have exacerbated Libya’s problems by funneling money and weapons to proxies that have put personal interests above those of the Libyan people. U.N. efforts to broker a lasting peace have not yet succeeded, overshadowed by competing peace conferences sponsored by various foreign governments. Meanwhile, Libya’s borders remain porous, particularly in the southern Fezzan, facilitating an increase in trafficking and smuggling of illicit materials, including weapons."

"In August 2023, clashes broke out in Tripoli, Libya. between the Special Deterrence Force (RADA) and the 444th Combat Brigade, two of the strongest military forces in the city. The fierce fighting erupted on 14 August until late on 15 August, which forced the city's main airport to close."

"Foreign forces and mercenaries continue to operate in Libya. The Interim Government of National Unity has limited control of security provision across the country. The lack of political stability has led to security incidents, road and airport closures, and oil blockades."

Moskovan terrori-isku on ikävä ja vaarallinen tapaus. Ajankohta antaa tietysti mahdollisuuden siihen, että se oli FSBn suorittama isku, jolla pohjustettiin venäläisten vihaa ja pelkoa, jota sitten voisi hyödyntää liikekannallepanoon ja jos Ukrainaa suoraan syytettän, myös vihaan suoraan Ukrainaa kohtaan. Täten se muistuttaisi suuresti USAn 911-iskuja.

Mutta koska ISIS-K on ottanut kontolleen iskun, se avaa uusia tulkintamahdollisuuksia.
Pitää muistaa että USA on avoimesti tukenut ISIStä ainakin Syyrian kriisin aikoihin, ja voinee siksi olla aiheellista olettaa, että se tekee sitä vieläkin saadakseen tämän psykopaattijoukon tekemään pahojaan heidän puolestaan - kuten teki Syyriassa. Venäjä auttoi Al Assadia puskemaan pois ISISin Syyriasta, joten järjestöllä on syytä katkeruuteen myös Venäjää kohtaan.

En siis yhtään ihmettelisi, jos USA nyt olisi käyttänyt ISIStä tehdäkseen iskun suoraan Venäjän sydämeen. Ritualistinen päivämäärä 322 tukisi tätä olettamaa.

Tietenkin tämä saattaa myös olla Ukrainan tilaustyö.
"mutta olen hyvin allerginen kaikelle sille, joka vähänkin haiskahtaa propagandalta, tuli se sitten Venäjältä tai lännestä."

Ja

"En siis yhtään ihmettelisi, jos USA nyt olisi käyttänyt ISIStä tehdäkseen iskun suoraan Venäjän sydämeen"

Tarviiko muuta kommentoida?
 
Tällä palstalla on sangen erikoiset valintakriteerit. Kun halusin kommentoida tuota yllä olevaa melko rasistisen kuuloista ryöpsähdystä toteamalla, että olin kuullut, että venäläiset olisivat olleet se aggressiivisempi osapuoli, kommenttini ei päässyt läpi. Samoin ihmettelen noita loputtomia uskis-spämmejä tuolla toisaalla, eikö sellaisille mitenkään pysty saamaan rajoituksia tyyliin 1 ketju per otsikko?
Sehän voi olla tekoälyn touhuja
 
vierailija
"mutta olen hyvin allerginen kaikelle sille, joka vähänkin haiskahtaa propagandalta, tuli se sitten Venäjältä tai lännestä."

Ja

"En siis yhtään ihmettelisi, jos USA nyt olisi käyttänyt ISIStä tehdäkseen iskun suoraan Venäjän sydämeen"

Tarviiko muuta kommentoida?
Huomatkaa tuo "en siis yhtään ihmettelisi". Se ei tarkoita sitä, että uskon saati sitten väittäisin asian olevan näin (mikä olisi propagandaa). Se vain viittaa siihen, etten yllättyisi, jos tämä lopulta todettaisiin olevan totta. Totesin myös "olen avoin kaikelle informaatiolle" ja tässä olin juuri esitellyt eri mahdollisia vaihtoehtoja.

Tuokin oli ihan minun oma ajatukseni tuolloin, tietäen asian taustan. En ollut vielä lukenut sitä mistään. Kun etukäteen käy läpi erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja tulee väkisinkin osuneeksi sellaisiin väittämiin ja ajatuksiin, joita muillekin asian tiimoita tulee.

Mikä siis oli ongelma tässä? Mikä oli muka propagandaa? Pystyykö teille ollenkaan tarjoamaan eri vaihtoehtoja ilman, että joku viisastelija tarttuu jokaiseen mahdolliseen täkyyn vääntäen tikusta asiaa?
 
vierailija
Venäjä olisi arvostanut tasavertaisia kauppasuhteita Euroopasta kuten muualtakin (kts. BRICS). Sen etuja ei mitenkään palvele heikko ja epävakaa länsinaapurusto. Tämä on vain länsipropagandaa. Se ylläpiti hyviä kauppasuhteita myös Ukrainaan, kunnes Maidanin vallankumous 2014 katkaisi nämä kokonaan.

Venäjä on nyt osoittanut, ettei se tarvitse Eurooppaa mihinkään, koska sillä on hyvät suhteet muualle. Mutta sielläkin harmitellaan, että hyvät ja toimivat suhteet Eurooppaan on nyt täysin pilattu. Ne olisivat olleet kaikille eduksi - paitsi tietysti USAn maailmanmahdin kannalta.
Eurooppa käänsi selkänsä Venäjälle, ei Venäjä Euroopalle.
Mitä muita vaihtoehtoja Venäjälle jäi muuta kuin kääntyä idän maiden, Kiinan, Intian ym. puoleen?
Ei kai kukaan tosissaan uskonut, että pinta-alaltaan maailman suurin valtio menisi häpeissään nurkkaan odottamaan länsimaiden/Usan/Naton lopullista iskua kun valtio olisi joka puolelta piiritettynä Usan/Naton joukoilla, ohjus-ja sotilastukikohdilla?
 
Niin aivan. Selvennykseksi BRICS ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu, joka olisi ollut seurausta Ukrainan tilanteesta johtuvista pakotteista. Se perustettiin jo 2009 yhteistyö- ja kauppaliitoksi Brasilian, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kanssa. Venäjä haluaa aidosti olla vuorovaikutuksessa ja tehdä kauppaa tasavertaisten maiden kanssa. Tätä tosiseikkaa ei länsimaiden suhtautuminen Venäjään muuta miksikään.

BRICS on tätä nykyä laajentumassa moniin muihinkin maihin, ja tulee osoittautumaan merkittäväksi maailmankaupan tekijäksi ja yhteistyön mallijärjestöksi.
 
vierailija
Tällä palstalla on sangen erikoiset valintakriteerit. Kun halusin kommentoida tuota yllä olevaa melko rasistisen kuuloista ryöpsähdystä toteamalla, että olin kuullut, että venäläiset olisivat olleet se aggressiivisempi osapuoli, kommenttini ei päässyt läpi. Samoin ihmettelen noita loputtomia uskis-spämmejä tuolla toisaalla, eikö sellaisille mitenkään pysty saamaan rajoituksia tyyliin 1 ketju per otsikko?
Tämä palsta reistailee usein. Asialliset viestit eivät mene perille tai tulevat viiveellä valvojan kautta.
 
Yhteistyössä