Vinkuva koira, tätä ei jaksa!

  • Viestiketjun aloittaja Tyytymätön
  • Ensimmäinen viesti
Tyytymätön
Tuolla ei ole mikään hyvin.
Koira saa riittävästi ravintoa, riittävästi ulkoilua ja liikuntaa. Riittävästi huolenpitoa, hellyyttä ja rapsutuksia.
Tai siis minun mielestä kaiken pitäisi olla hyvin.

Mutta koira vaan on tyytymätön. :(

Mitä tässä on tehtävissä? Koira on oikeastaan aina ollut tuollainen ynisijä, ettei mikään ole hyvin. Tuntuu olevan sisäänrakennettuna joku tyytymättömyysgeeni.

Iltalenkin jälkeen mulle iski taas turhautuminen, en kerta kaikkiaan jaksa kuunnella tuota, kun se ininä alkoi heti kun tultiin kotiin. Mielessä on käynyt koirasta luopumisajatuksia myös. :ashamed:

Mietin sitäkin, olenko yliaktivoinut koiraa, eikä osaa rauhoittua ollenkaan. :(

Auttakaa, ennen kuin alan hermostua koiraan!
 
"vieras"
Meidänkin koira on inisijä. Parhaiten ininän saa kitkettyä sillä ettei huomioi mitenkään, helvetin rasittavaa tiedän kun koira voi inistä vieressä vaikka tunnin putkeen. Mutta kun vaan pidät pintasi niin kyllä se huomaa ettei ininä nyt auta ja lopettaa sen. Koira tekee sitä millä se huomaa saavansa sun huomion jne.

Kyllä meidänkin koira edelleen inisee esim. autossa tai jännässä paikassa, olen lukenut että jotkut koirat on vaan heikkoimpulssisia, ei kestä esim. jännitystä hyvin eikä jaksa odottaa ja se purkautuu vinkumisena.
 
No jos se on sakemanni, niin se on ihan normaalia...ne kaikki piippaa.

Mutta mitä siihen koiran tyytyväisyyteen tulee, niin kaikille koirille ei riitä syli, rakkaus, lenkit ja leikki...moni koira tarvitsee oikeasti jotakin tekemistä. Siis päivittäisen harrastuksen. Eli vaikka sun mielestä koiralla on kaikki mitä se tarvitsee, koira itse saattaa olla toista mieltä.

Joten ensimmäisenä mä kokeilisin koiran aktiivisuuden nostamista...päivittäisiä treenejä ja työtä koiran aivoille.

Jos se ei auta ja yninä ottaa edelleen aivoon, niin sitten ei auta muu kuin etsiä koiralle koti jossa sen yninää jaksetaan kuunnella. Munkin toinen koirani on kova käyttämään ääneään ja ajoittain se ottaa päähän ihan urakalla...mutta minkäs teet. Jos toisella on tarve kertoa kaikki aina äänellä ilmaisten, niin sitten on. Minkäs sille mahtaa.
 
"Juh"
Älä palkitse sitä vinkumisesta koskaan, edes komentamalla. Heti kun hetkeksi hiljenee, palkkaa, vahvista rauhoittumista. Yritä myös väsyttää koira aktivoimalla sitä. Se tarvitsee tekemistä aivoille, pelkkä lenkittäminen ei riitä.
 
cc
[QUOTE="Juh";26068558]Älä palkitse sitä vinkumisesta koskaan, edes komentamalla. Heti kun hetkeksi hiljenee, palkkaa, vahvista rauhoittumista. Yritä myös väsyttää koira aktivoimalla sitä. Se tarvitsee tekemistä aivoille, pelkkä lenkittäminen ei riitä.[/QUOTE]
Tämä kuulostaa pätevältä!
 
a.p.
Ei oo sakemanni.

On päivittäin väsyttävää aivotyöskentelyä vaativaa hommaa. Esim. laitan leluja piiloon ja sen pitää etsiä niitä. Llaitan jonkun alle tai hautaan lumeen/maahan, niin on haastettakin.

Ja tuo ottaa aivoon tosiaan niin paljon, että ajatus luopumisesta käy välillä mielessä. Onneksi tuossa on niin paljon hyviä puolia, että luultavasti jaksan tuota vikinää kuitenkin kuunnella vielä... :D
 
Ei oo sakemanni.

On päivittäin väsyttävää aivotyöskentelyä vaativaa hommaa. Esim. laitan leluja piiloon ja sen pitää etsiä niitä. Llaitan jonkun alle tai hautaan lumeen/maahan, niin on haastettakin.

Ja tuo ottaa aivoon tosiaan niin paljon, että ajatus luopumisesta käy välillä mielessä. Onneksi tuossa on niin paljon hyviä puolia, että luultavasti jaksan tuota vikinää kuitenkin kuunnella vielä... :D
Nuo lelujen etsinnät on kuitenkin melko pientä puuhaa...ainakin oma koirani vaan kohnaa pää kolmantena jalkana, eikä oikeasti MIETI sitä, vaan kohnaa.

Jos ja kun mä haluan väsyttää koiraa, mä opetan sille uutta. Meidän koirat osaa noin miljoona temppua...siis sellaisia millä ei tee yhtään mitään ja muutaman järkevänkin. Näitä ollaan opeteltu siksi, että koiran aivot joutuu tekemään töitä oikeasti...ja se väsyttää.

Eli mun vinkkini on, että opeta koiralle erilaisia temppuja OPERANTISTI. Ja siis nimenomaan operantisti, jolloin koiran pitää käyttää sitä nuppiaan 110% jotta homma etenee.
 
Mä en tiedä onko tää yhtään oikea tapa (joku viisaampi voi oikaista), mutta kerran siinä Victorian ohjelmassa oli ihan raivokkaasti haukkuva koira-kaksikko, jotka saatiin lopettamaan se haukkuminen sillä, että poistuttiin huoneesta aina, kun ne alko haukkumaan. Niillä siis haukkumisen syynä oli yli-innostuminen ja ilo siitä, että ihmisiä tuli niiden luokse.

Eli ne omistajat meni rauhassa istumaan sohvalle ja koirat alotti haukkumisen, niin ne lähti pois. Tuli taas hetken päästä takaisin ja oli siihen asti kunnes koirat alko taas haukkumaan. Tätä sai toistaa aika tavalla, eikä ne välillä päässy edes kynnystä pidemmälle, mutta niin vaan koirat lopulta oppi olemaan hiljaa.
Toki tässä sitten koko ajan vahvistettiin myös sitä oikeaa tapaa toimia, eli koirat sai huomiota silloin kun käyttäytyivät kauniisti.

Muoks. Olettaen siis, että kaikki muut koiran tarpeet on kunnolla tyydytetty.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Nuo lelujen etsinnät on kuitenkin melko pientä puuhaa...ainakin oma koirani vaan kohnaa pää kolmantena jalkana, eikä oikeasti MIETI sitä, vaan kohnaa.

Jos ja kun mä haluan väsyttää koiraa, mä opetan sille uutta. Meidän koirat osaa noin miljoona temppua...siis sellaisia millä ei tee yhtään mitään ja muutaman järkevänkin. Näitä ollaan opeteltu siksi, että koiran aivot joutuu tekemään töitä oikeasti...ja se väsyttää.

Eli mun vinkkini on, että opeta koiralle erilaisia temppuja OPERANTISTI. Ja siis nimenomaan operantisti, jolloin koiran pitää käyttää sitä nuppiaan 110% jotta homma etenee.
Tuo temppujen opettelu tekisi hyvää meidänkin koiralle. Osaisitko vinkata jotain opusta mistä selkeästi saisi ohjeita ja esimerkkejä minkälaisia temppuja opettaa ja miten ne opetetaan oikein?
Tai jokin dvd olisi hyvä juttu.
 
"vieras"
ja koira huomaa sinun tunne tilas jos olet jännitynyt koiran ininästä.. voit sanoa sille ei mitään hätää? Ja jutella vaikka ei eläimille sais puhua? minä sain noottia kun puhuin omille kissoille. En mitään kerron sinulle elämän tarina mutta kyllä ne kuuntelee jos asiaa! koira ja kissa kuuntelee yleensä ihmisen ääntä ja minkälainen se on!
 
[QUOTE="vieras";26068672]Tuo temppujen opettelu tekisi hyvää meidänkin koiralle. Osaisitko vinkata jotain opusta mistä selkeästi saisi ohjeita ja esimerkkejä minkälaisia temppuja opettaa ja miten ne opetetaan oikein?
Tai jokin dvd olisi hyvä juttu.[/QUOTE]

En valitettavasti osaa, kun olen omat oppini hakenut koulutuskentältä...en siis tiedä mistä saada hyviä julkaisua moisesta.
 
Voisitko nopeasti valottaa tietämättömälle mitä tämä operantisti opettaminen on?
Jos sen nyt oikein maallikkokielellä ja lyhyesti selventää esimerkkiä käyttäen, niin on kaksi tapaa kouluttaa koiraa.

Toinen on klassinen ehdollistaminen, jossa esim "istu" liikkeessä koiraa ohjataan istumaan ja kun koira ohjautuu oikeaan suoritukseen, se saa palkan.

Ohjaaja on siis opettanut koiraa istumaan ja antanut vinkkejä ja neuvoja koiralle siitä, mitä sen tulee tehdä. Esim painanut sitä pepusta alast, tai vienyt namin sen pään ylle, jolloin koira on painanut takapuolensa maahan.

Toinen tapa kouluttaa koiraa on operantti ehdollistaminen. Tässä koulutustavassa koiralle ei kerrota mitä sen tulisi tehdä, vaan koira saa itse miettiä, pähkäillä, pohtia ja koittaa erilaisia vaihtoehtoa ohjaajalle tarjoamalle keksiä mitä siltä halutaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa "istu" liikkeessä sitä, että aina kun koira muutoin vain menee istumaan, ohjaaja palkkaa koiran. Tietenkään se ei siitä ensimmäisestä kerrasta vielä äkkää, että mikä on homman nimi, mutta ei siinä koirasta ja liikkeestä riippuen montaa toistoa vaadita, jos toistotiheys on riittävän tiheä, jotta koira äkkää mitä sen tulee tehdä, jotta se saa palkan.

Omilleni olen opettanut monet liikkeet operantisti koska se on niin helppoa...munhan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin katsoa koiraa ja kun se tekee toivotun liikkeen (operantisti opetetaan siis vain yhtä liikettä kerrallaan) niin palkkaan koiran.

Meillä koira osaa mm. venytellä käskystä. Sen olen opettanut niin, että monasti kun koira unien jälkeen nousee, se venyttelee. Olen palkannut siitä ja jonkin ajan kuluttua olen ottanut liikkeeseen käskysanan mukaan. Ja nyt voin käskeä koiran venyttelemään käskystä. Helppoa, kuin heinän teko :)

Ja sen minkä koira on operantisti oppinut, se muistaa lähes koko ikänsä ilman, että sitä liikettä tehdään edes säännöllisesti. Klassisen ehdollistamisen kautta liikkeet tarvitsevat säännällistä ylläpitoa, jotta ne ikäänkuin säilyvät yllä. Ne liikkeet oppiakseen koira on tehnyt vähemmän töitä, joten ne eivät ole niin takaraivossa, kuin operantisti opitut liikkeet.

Tuliko tää nyt lyhyesti? Tai edes sikäli selvästi, että siitä sai jotakin selvää? :D
 
treenit 9.11.2010.wmv - YouTube

Tällaisen löysin you tubesta...tässä opetetaan koiraa vilkuttamaan. Eli ensin sitä palkataan siitä, että tassu liikkuu vähän, kohta vaaditaan se, että tassu nousee, kohta vaaditaan että tassu nousee ihan kunnolla ylös ja lopulta vaaditaan se vilkutus.

Tämä ei ole ihan puhdas suoritus, sillä tuossakin koiraa hieman ohjaillaan...mutta tuosta nyt näkee vähän sitä ideaa.

Koira, joka on jo tottunut siihen, että kun ohjaaja tulee naksuttimen ja namikipon kanssa koiran ääreen, aletaan hommiin, joten se osaa alkaa tarjoamaan jotakin...ja sitä kautta päästään alkuun...ja siitä sitten hiljalleen liikkeessä eteenpäin ihan sinne loppuun, eli valmiuteen saakka :)
 
Viimeksi muokattu:
cc
kiitos chef! Aivan.. kun klassisessa koira alkaa yhdistää kaksi asiaa toisiinsa niin operantissa se siis joutuu oivaltamaan mikä käytös lisää herkkupaloja ja sitten todennäköisesti tekee sitä enemmän. Tuo käskyn lisääminen taitaa vaan mennä vähän klassisen ehdollistumisen puolelle? ainakin teoriassa.. Vie varmaan alussa paljon aikaa? Oppiiko koira ajan myötä nopeammin kokeilemaan mikä toimisi?

Joskus olen kuullut että kissoja voisi opettaa noin. Siinäkin voi olla perää, kissahan ei tasan istu jos sitä alkaa ohjailla!! Jos nyt kenelläkään ylipäätänsä todella riittää kärsivällisyyttä kissan kouluttamiseen.

Selitys oli oikein hyvä ja selkeä :D

Muoks. vastasitkin jo kysymykseen, eli oppii että nyt pähkäillään :D
Muistelisin että telkkarista tuli joskus joku "koiran temppukoulu" jossa tätä tehtiin.. tosin se opetti melkein aina leluilla ja jotenkin se ei vaikuta kovin kätevältä. Victoria taitaa käyttää sulassa sovussa molempia ehdollistumisia!
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja LauhkeaLehmä;26069067:
Naksutinkoulutusta koirallesi kannattaa lukaista. Asiat ilmaistu selkeästi ja kirjan lopussa hauskoja "temppuja", joista voi olla hyötyäkin arkielämässä. Kuten vaikka pesukoneen tyhjentäminen :D
Arkielämähyödyt on ihan parhaita. Meilläkin koirat osaa tyhjentää pesukoneen...tosin tekevät sen valitettavasti ilman käskyä :kieh::LOL:

Mutta käskystä avaavat kyllä ovet ja toinen osaa sammuttaa valot.
 
kiitos chef! Aivan.. kun klassisessa koira alkaa yhdistää kaksi asiaa toisiinsa niin operantissa se siis joutuu oivaltamaan mikä käytös lisää herkkupaloja ja sitten todennäköisesti tekee sitä enemmän. Tuo käskyn lisääminen taitaa vaan mennä vähän klassisen ehdollistumisen puolelle? ainakin teoriassa.. Vie varmaan alussa paljon aikaa? Oppiiko koira ajan myötä nopeammin kokeilemaan mikä toimisi?

Joskus olen kuullut että kissoja voisi opettaa noin. Siinäkin voi olla perää, kissahan ei tasan istu jos sitä alkaa ohjailla!! Jos nyt kenelläkään ylipäätänsä todella riittää kärsivällisyyttä kissan kouluttamiseen.

Selitys oli oikein hyvä ja selkeä :D
Käsky lisätään vasta lopussa, jolloin itse oppiminen on jo oikeastaan tehty. Siinä kohtaa sitten enää vaan yhdistetään siihen tekemiseen se sana, joka johtaa siihen tekemiseen kun ne on yhdistetty.

Vie aikaa ja ei vie...riippuu. On liikkeitä mitkä on helppo opettaa hyvinkin nopeasti, sekä liikkeitä joiden opettaminen vaatii vähän pidemmän ajan. Lisäksi siihen vaikuttaa se, että onko koira tottunut siihen, että se joutuu keksimään itse mitä siltä halutaan...eli tajuaako se heti aloittaa kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja vai seisooko se minuutin paikoillaan hölmö ilme naamallaan ja lähtee pois :D :D

Tassulla johonkin koskeminen on yleensä aika nopeasti opetettavissa. Mutta lipaston ylälaatikon avaaminen ja sieltä paidan tuominen omistajalle vaatii vähän pidemmän ajan, koska siinä on niin monta asiaa mitä koiran pitää osata, jotta liike on valmis.

Tassulla vaikka kosketusalustaan koskeminen vaatii sen, että koira ensin katsoo, sitten menee lähelle ja lopulta koskee. Ei siis paljoa.

Mutta tuo paidan hakeminen lipastosta vaatii sen, että koira katsoo lipastoa, ottaa askeleen sitä kohti, kaksi askelta, kolme, neljä jne. kunnes se on lipastolla, katsoo lipastoa, nuuskii vedintä, ottaa vetimen suuhunsa, vetää sitä, kurkottaa laatikkoon, ottaa paidan suuhunsa, pitää sitä suussaan ja tuo sen ohjaajalle ja siitä paidasta pitää vielä päästää irtikin. Ei ihan helppoa, saati nopeaa :D

Mutta istuminen, maahanmeno, seisominen, tassutemput, nenäkosketukset yms. on melko nopeita opettaa.
 

Yhteistyössä