mie
kuka tänkin tuskan on keksinyt,mokoma hirvitys pitää tehdä siksi että asaa tutkintopaperit. mitään muuta tuo ei sxitten hyödytäkkään,ikinä enään. ihan älytöntä.
äiti täälläkin
Kun erikoistuin uudelleen, tuon päättötyön vääntäminen oli kyllä tuskaa. Työparin kanssa välimatkaa oli noin 150 km, koululle tuli minulta matkaa yli 100 km, molemmille syntyi lapsi, ohjaaja oli sellainen teoreetikko, että sukset meni ristiin heti alkuunsa...Lyötiin jo välillä hanskat tiskiin ja ajateltiin, että annetaan olla. Taidettiin saada tuo päättötyö kirjoihin ja kansiin pari vuotta opintojen päättymisen jälkeen.MUTTA SAATIIN KUMMINKIN!
joo pitäis olla valmis ens viikon tortaina ja vasta puolet tehty ja niihinkin kuulemma pitäis vielä syventyä paremmin.
eli ens viikolla viiemistään alkaa spurtti
eli ens viikolla viiemistään alkaa spurtti
salli
kyllä se siitä valmistuu=) itse tein 3v sitten koko syksyn päättötyötä ja niin se vain valmistu vaikka välillä sen teko kyllä tuntu ihan puulta!sen jälkeen ei kyllä oo päättötyön aihe kiinnostanu tippaakaan....
jaksamista ahertamiseen....
jaksamista ahertamiseen....
mie
mulla on aikaa joulukuuhun ja just aloitin. eikä nappaisi yhtään. tää on niin hemmetin sekavaa,tiedä mitä mihinki laittais tai missä järjestyksessä. per. ja äidinkielen maikka on sellanen pilkunviilaaja ja arvatkaas kuinka hyvät taidot on? ei kovin hyvät.monta sivua ku pitää kaikki olla oikein. mä en tiedä mistä tätä lähtee ns.purkaa hirveä sekasotku vyyhti
Nirppurotta laiskana
Mä muistan kauhulla mun päättötyön tekoa. Mun ohjaajat oli niin hanurista, ettei heistä mtn. apua. Kumpikaan ohjaajista ei ollut mielenterveystyöhön suuntautuvia, vaan vanhustyöhön.....ohjausaikoja ei saanut, ja jos sai, niin ei mitään hyötyö, kun eivät ymmärtäneen aiheesta mitään. Ennen viimeistä seminaaria, raportointia, toimitin koko työn heille ja se oli kuulemma viittä vaille valmis. Raportoinnissa oli mukana työn tilaaja ja olipas tosi kiva, kun ohjaajat lyttäsivät työni täysin, sanoivat, etten valmistu muun ryhmäni mukana ja repivät siinä yleisön edessä mun ilmoittautumiseni kypsyysnäytteeseen....
Tästä tulistuneena tein viimeiset 2 viikkoa ennen vikaa palautuspäivää yötä päivää töitä, tein siis 2 viikossa uusiksi lähes koko työni, haastatteluja lukuunottamatta. Ja sain kuin sainkin työn valmiiksi ja palautettua. Ja ilmeet ohjaajieni kasvoilla työn valmistuttua olivat kaiken sen vaivan itkun ja paniikin arvoisia
Tästä tulistuneena tein viimeiset 2 viikkoa ennen vikaa palautuspäivää yötä päivää töitä, tein siis 2 viikossa uusiksi lähes koko työni, haastatteluja lukuunottamatta. Ja sain kuin sainkin työn valmiiksi ja palautettua. Ja ilmeet ohjaajieni kasvoilla työn valmistuttua olivat kaiken sen vaivan itkun ja paniikin arvoisia
mie
mietin tässä sitä että pitäiskö vaan jättää tekemättä,ihan vaan siksi etten ole sitten tuolle pikkuiselle ärtynyt,koska mua ärsyttää vielä kauan sen jälkeen ku tulee tunne ettei tää päättötyö etene,pr ja tää tunne tulee vielä sata kertaa. sniif.
äiti täälläkin
...ja kaiken tällaisen vääntämisen jälkeen ei kukaan eikä yhdessäkään työpaikassa ole kyselty opinnäytetyön perään. Onkohan kukaan oikeasti kiinnostunut niistä.Alkuperäinen kirjoittaja Nirppurotta laiskana:Mä muistan kauhulla mun päättötyön tekoa. Mun ohjaajat oli niin hanurista, ettei heistä mtn. apua. Kumpikaan ohjaajista ei ollut mielenterveystyöhön suuntautuvia, vaan vanhustyöhön.....ohjausaikoja ei saanut, ja jos sai, niin ei mitään hyötyö, kun eivät ymmärtäneen aiheesta mitään. Ennen viimeistä seminaaria, raportointia, toimitin koko työn heille ja se oli kuulemma viittä vaille valmis. Raportoinnissa oli mukana työn tilaaja ja olipas tosi kiva, kun ohjaajat lyttäsivät työni täysin, sanoivat, etten valmistu muun ryhmäni mukana ja repivät siinä yleisön edessä mun ilmoittautumiseni kypsyysnäytteeseen....
Tästä tulistuneena tein viimeiset 2 viikkoa ennen vikaa palautuspäivää yötä päivää töitä, tein siis 2 viikossa uusiksi lähes koko työni, haastatteluja lukuunottamatta. Ja sain kuin sainkin työn valmiiksi ja palautettua. Ja ilmeet ohjaajieni kasvoilla työn valmistuttua olivat kaiken sen vaivan itkun ja paniikin arvoisia
Tuo meidän opinnäytetyön osio on sentään yhdessä maamme suurimman sairaalan laatukäsikirjassa, vaikka tosiaan tuo ohjaajan arvio siitä oli peräti 2
Minä en keksi edes aihetta... :ashamed: En taida valmistua ollenkaan jos en nyt kuukauden sisään saa polkastua käyntiin....
pikku-toukka
Taidan olla poikkeus. Minusta päättötyön tekeminen oli todella mukavaa, pitää vaan keksiä sellainen aihe, joka oikeasti kiinnostaa, saa paljon parempaa tekstiä aikaiseksi ja työn tekeminenkin on mielenkiintoista.