Voiko lapsellisen ja lapsettoman suhde onnistua

Tuosta otsikon kysymyksestä kiinnostaisi tietää mielipiteitä. Siis tietystihän mikä tahansa suhde voi onnistua, mutta tuleeko lapsellisen ja lapsettoman suhteessa liikaa ristiriitoja, kun toinen voi tehdä mitä haluaa, ja toinen joutuu jatkuvasti ottamaan lapset (ja joissain tapauksissa lisäksi lasten toisen vanhemman mielipiteet) huomioon kaikessa mitä tekee.

No, tietysti ihanteellisinta olisi varmaan löytää se toinen lapseton sinkku, mutta taitaa vaan olla realistista olettaa, että suurimmalla osalla vapaista päälle 35-vuotiaita todennäköisesti on lapsia edellisistä suhteistaan.

 

Sanotaanko nyt vaikka näin, että toimivan suhteen "aikaansaaminen" on haastavaa ilman lapsiakin, haastavampaa kun pariskunnalla on itsellään yhteisiä lapsia, ja vielä haastavampaa jos toisella on ja toisella ei, vielä haastavampaa jos kummallakin on omia lapsia mutta ei yhteisiä, vielä haastavampaa jos kummallakin on omia ja sitten vielä yhteisiä.

Jos vielä haastavampaa haluaa, niin kannattaa naida meren takaa, eli eri maasta, eri kulttuurista.

Sitten vielä taakse selvittämättömiä traumoja kummallekin osapuolelle, niin soppa on valmis nautittavaksi .

 

Itselläni ei ole asiasta kokemusta, mutta monesti olen miettinyt sitä. Minulla on lapsi, ja varmaan voisin ottaa ainoastaan siipan jolla ei ole itsellään ennestään lapsia. Näin oma lapseni ei joutuisi kilpailemaan huomiosta eikä muustakaan kenenkään kanssa.

En jaksaisi hoitaa kenenkään muiden lapsia, enkä varsinkaan esittää että he olisivat minulla yhtä tärkeitä... Sillä sitähän se koko loppuelämä olisi, kovaa ponnistelua tasapuolisuuden nimissä ja esittämistä, ettei kellekään vaan tulisi traumoja. Kylläpä kuulostan hirvitykselle, mutta sentään tiedostan tämän ja siksi en koskaan voi ottaa miestä jolla on jo lapsia.

 

Taas tuo harhaluulo että lapseton voi tehdä mitä vaan eikä tartte ottaa muita huomioon. Raskas huokaus!
Eiköhän se ole kiiinni molempien joustohaluista.

 

Itselläni ei ole asiasta kokemusta, mutta monesti olen miettinyt sitä. Minulla on lapsi, ja varmaan voisin ottaa ainoastaan siipan jolla ei ole itsellään ennestään lapsia. Näin oma lapseni ei joutuisi kilpailemaan huomiosta eikä muustakaan kenenkään kanssa.

En jaksaisi hoitaa kenenkään muiden lapsia, enkä varsinkaan esittää että he olisivat minulla yhtä tärkeitä... Sillä sitähän se koko loppuelämä olisi, kovaa ponnistelua tasapuolisuuden nimissä ja esittämistä, ettei kellekään vaan tulisi traumoja. Kylläpä kuulostan hirvitykselle, mutta sentään tiedostan tämän ja siksi en koskaan voi ottaa miestä jolla on jo lapsia.

Minulla vähän sama. Itselläni on kaksi lasta ja toivoisin mieluummin, että kumppani olisi itse lapseton - tai sitten hänen lapsensa olisivat jo aikuisia (mikä on omassa ikäluokassani aika harvinaista). Tosin itse en varmaan halua muuttaa yhteen, koska tykkään asua vain omien lasteni kanssa. En oikein jaksa muiden lapsia, mutta pääasiallinen syy on se, että mitä enemmän lapsia on kuvioissa, sitä enemmän se vaikuttaa yhteisen ajan viettämiseen. Samasta syystä en halua kumppania, jolla on koira tai muu lemmikki, joka pitää jatkuvasti ottaa huomioon kaikessa.

Tietysti, jos sattuisin rakastumaan sellaiseen, jolla on lapsia, niin eihän se mikään este olisi. Mutta jos ihanteesta puhutaan, niin kyllä se on lapseton.

 

Itse miettinyt samaa ja sitäkin "sopeutuuko" tms se lapseton sitten siihen lapsielämään jos itsellään ei siitä kokemusta ole.

 

Miksi ei onnistuisi?

Oma äitini löysi reilu kolmekymppisenä alle kolmikymppisen lapsettoman miehen. Äidilläni oli kaksi lasta. Yhteisiä lapsia he eivät tehneet. Suhde on kestänyt yli 30 vuotta.

 

Tuosta otsikon kysymyksestä kiinnostaisi tietää mielipiteitä. Siis tietystihän mikä tahansa suhde voi onnistua, mutta tuleeko lapsellisen ja lapsettoman suhteessa liikaa ristiriitoja, kun toinen voi tehdä mitä haluaa, ja toinen joutuu jatkuvasti ottamaan lapset (ja joissain tapauksissa lisäksi lasten toisen vanhemman mielipiteet) huomioon kaikessa mitä tekee.

No, tietysti ihanteellisinta olisi varmaan löytää se toinen lapseton sinkku, mutta taitaa vaan olla realistista olettaa, että suurimmalla osalla vapaista päälle 35-vuotiaita todennäköisesti on lapsia edellisistä suhteistaan.

Onnistuu ainakin meillä. Olemme olleet naimisissa jo yli 10 vuotta. Olemme tiivis perhe ja otamme molemmat huomioon lapsen biologisen vanhemman mielipiteet. Meillä ei kukaan "joudu" ottamaan huomioon ketään vaan huomioimme kaikki ihan mielellämme toisiamme. Ei meillä perhessä mies elä mitään lapsettoman sinkun elämää. Kyllä hän sitoutui myös lapseeni silloin, kun aloimme seurustella.

 

Voi. Se vaatii lapsettomalta osapuolelta henkistä kypsyyttä, joka ikävä kyllä on aika harvinaista.
Itse olen onnekseni tällaisen helmen löytänyt. Me olemme perhe, ja molemmat vanhemmat ottavat vastuun lapsista yhtälailla.
Mielestäni lapset ansaitsevat olla kotonaan rakastettuja törkeitä kaikille, jotka samaa taloutta asuvat.

 

Taas tuo harhaluulo että lapseton voi tehdä mitä vaan eikä tartte ottaa muita huomioon. Raskas huokaus!

Miksi tämä olisi harhaluulo? Pidän selvänä, että lapseton elää vanhempaan verrattuna paljon vapaampaa elämää. Itse en seurustelisi lapsia hankkineen naisen kanssa, elleivät lapset olisi jo itsenäistyneet, koska en kaipaa noita lapsiperhe-elämän mukanaan tuomia hankaluuksia ja rajoitteita.

 

Miksi tämä olisi harhaluulo? Pidän selvänä, että lapseton elää vanhempaan verrattuna paljon vapaampaa elämää. Itse en seurustelisi lapsia hankkineen naisen kanssa, elleivät lapset olisi jo itsenäistyneet, koska en kaipaa noita lapsiperhe-elämän mukanaan tuomia hankaluuksia ja rajoitteita.

Muta jos väite on se, että "lapseton voi tehdä mitä vaan eikä tartte ottaa muita huomioon", niin eihän tämä yleensä pidä paikkaansa.

 

No, tietysti ihanteellisinta olisi varmaan löytää se toinen lapseton sinkku, mutta taitaa vaan olla realistista olettaa, että suurimmalla osalla vapaista päälle 35-vuotiaita todennäköisesti on lapsia edellisistä suhteistaan.

Tähän piti vielä sanoa, että muistaakseni neljännes tuon ikäisistä on lapsettomia. Ei lapsettoman kumppanin löytäminen siis mahdotonta ole, ja koulutettujen kaupunkilaisten joukossa lapsettomien osuus on vielä tuotakin suurempi.

 

En mä mista tiedä, mutta itse en huolisi kumppaniksi miestä joka ei osaa ajatella miltä tuntuu kun on lapsia. Joka ei tajua esimerkiksi sitä että se sattuu muhunkin jos joku arvostelee lastani tai käyttäytyy tätä kohtaan kurjasti.

Mulla on noita äidin velvollisuuksia aika vähän ja harvoin, mutta haluan että mies on samalta pallolta silloin kun on.

 

Muta jos väite on se, että "lapseton voi tehdä mitä vaan eikä tartte ottaa muita huomioon", niin eihän tämä yleensä pidä paikkaansa.

Kukaan ei ole tuollaista väitettä esittänyt, joten sen puimiseen on turhaa tuhlata aikaa. Aloittaja on huolissaan siitä, miten suhde onnistuu, kun yksi on tottunut vapaaseen elämään ja toinen sellaiseen, jota rajoittavat vanhemman velvollisuudet. Tätä on minusta ihan hyvä miettiä ennen suhteeseen säntäämistä. Lapseton on kuitenkin tällaisessa kuviossa se, jolta kysytään enemmän sopeutumista.

 

Kukaan ei ole tuollaista väitettä esittänyt, joten sen puimiseen on turhaa tuhlata aikaa. Aloittaja on huolissaan siitä, miten suhde onnistuu, kun yksi on tottunut vapaaseen elämään ja toinen sellaiseen, jota rajoittavat vanhemman velvollisuudet. Tätä on minusta ihan hyvä miettiä ennen suhteeseen säntäämistä. Lapseton on kuitenkin tällaisessa kuviossa se, jolta kysytään enemmän sopeutumista.

Tässä ketjussa tuo esitettiin harhaluulona, ja itse kommentoit: "Miksi se olisi harhaluulo?"

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kaikkien kohdalla ei lapsettoman ja "lapsellisen" suhde onnistu - sehän on ihan selväkin. Joidenkin toisten kohdalla se voi onnistua, ja onhan tästäkin esimerkkejä olemassa. Ja tottakai asiaa pitää miettiä suhteen alussa, joskaan ei se pelkästään miettimällä ratkea, vaan kyllä sen seurusteluvaiheessa varmaan näkee, onnistuuko vai ei. Mutta niin se on kyllä aina, seurusteluvaiheessa huomaa, onnistuuko kahden ihmisen persoonien ja elämien yhteensovittaminen vai ei.

 

Vaikea uskoa että löytyisi tarpeeksi kypsiä miehiä, jotka olisivat vielä kaiken kukkuraksi tyytyväisiä toisten lapsiin mutta eivät omaa omia lainkaan. Sellainen epäitsekkyys, jakaminen ja henkinen kypsyys ovat sen mittaluokan asioita ettei niitä löydä kuin yhden miljoonasta.

Siksi olenkin päättänyt tyytyä tähän nykyiseen mieheen vaikka hänessä on aika isotkin puutteensa. Lapsen yksinhuoltajana joutuisi liian tiukille ja uutta kumppania on vaikea löytää. Lisäksi minulla on periaate että haluan kaikki lapseni vain yhden ja saman miehen kanssa. Uusperheet eivät ole minun juttu, monenlaista olen nähnyt ja sen perusteella en halua joutua tilanteisiin jossa suositaan omia lapsia, ex-kumppanit tulevat väliin sotkemaan ja on sisarpuolia, melkoinen sillisalaatti ja täynnä mahdollisuuksia jännitteisiin.

Vanhemmuuteen kasvetaan, ja lapseton ei ole joutunut sitä kokemaan. Ja vielä mies, en usko että henkinen kapasiteetti riittää monellakaan. Moni voi olla pelkkää seksiä hakemassa, miesten keskuudessahan elää legenda että yh:lta saa helposti.

 

itte asias mietin tätä yks päivä ja omal kohal mietin et en varmaankaan alkais seurustelemaan lapsettoman kaa mut tietty lapsellisenkin pitäis diggaa kaikist lapsist koska itelle osu aikoinaan paha äitipuoli omissa lapsissa mitään vikaa syy oli aina minussa mut lapset vaatii niin paljon aikaa ja vaivaa että sitä harva ymmärtää emmäkään sitä snaijjannu ennenku oman sain kun ei voi enään keskittyy yhteen vaan moneen mutta loppujen lopuks kaikki voi natsaa se on vaan siitä kii ootteko oikeet toisillenne

 

Se, ettei halua elää lapsiperhe-elämää, ei ole kypsymättömyyden merkki. Se, ettei tunne itseään riittävän hyvin tietääkseen, minkälaista elämää ja parisuhdetta toivoo, voi ollakin.

 

Se, ettei halua elää lapsiperhe-elämää, ei ole kypsymättömyyden merkki. Se, ettei tunne itseään riittävän hyvin tietääkseen, minkälaista elämää ja parisuhdetta toivoo, voi ollakin.

Niin mutta nyt puhuttiinkin sellaisista lapsettomista miehistä jotka haluaa sitä perhe-elämää ja ottaa yh:n puolisoksi, ja miten se voisi toimia...!

Mikä siinä on että aina näihin ketjuihin eksyy ne velat tai muut vielä lapsettomat jotka alkaa vinkua omia asioitaan. Tässä se taas nähdään miten itsekkyys oikein loistaa. Minä minä minä Minuahan tämä ketju koski.... eikun ei?

 

Tuosta otsikon kysymyksestä kiinnostaisi tietää mielipiteitä. Siis tietystihän mikä tahansa suhde voi onnistua, mutta tuleeko lapsellisen ja lapsettoman suhteessa liikaa ristiriitoja, kun toinen voi tehdä mitä haluaa, ja toinen joutuu jatkuvasti ottamaan lapset (ja joissain tapauksissa lisäksi lasten toisen vanhemman mielipiteet) huomioon kaikessa mitä tekee.

No, tietysti ihanteellisinta olisi varmaan löytää se toinen lapseton sinkku, mutta taitaa vaan olla realistista olettaa, että suurimmalla osalla vapaista päälle 35-vuotiaita todennäköisesti on lapsia edellisistä suhteistaan.

Minulla oli 6 lasta ja miehellä ei yhtään, kun aikoinaan vihille menimme. Hyvin on toiminut.
Eiköhän ole muista asioista kiinni tuo...

 

Niin mutta nyt puhuttiinkin sellaisista lapsettomista miehistä jotka haluaa sitä perhe-elämää ja ottaa yh:n puolisoksi, ja miten se voisi toimia...!

Mikä siinä on että aina näihin ketjuihin eksyy ne velat tai muut vielä lapsettomat jotka alkaa vinkua omia asioitaan. Tässä se taas nähdään miten itsekkyys oikein loistaa. Minä minä minä Minuahan tämä ketju koski.... eikun ei?

Tietysti voi olla niinkin, että lapseton osapuoli ei sinänsä halua tai kaipaa sitä lapsiperhe-elämää, mutta jos sattuu rakastumaan ihmiseen, jolla on lapsia ja haluaa juuri tänä ihmisen, ei ole sitten muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että lapset ovat kuvioissa. Tällöin asia ei varmasti tunnu yhtä vastenmieliseltä kuin jos miettisi hypoteettisesti, voisiko olla ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Ellei sitten ole niin, että kumppanin lapset ovat niin suuri este, ettei se oma rakkaus ja oma halukaan mene sen edelle. Tämäkin on niin yksilöllistä.

 

Niin mutta nyt puhuttiinkin sellaisista lapsettomista miehistä jotka haluaa sitä perhe-elämää ja ottaa yh:n puolisoksi, ja miten se voisi toimia...!

Eihän puhuttu vaan siitä, miten onnistuu lapsettoman ja vanhemman välinen seurustelusuhde. Ei se, että seurustelee lapsia hankkineen kanssa, tarkoita, että haluaisi elää lapsiperhe-elämää. Nelikymppisen lapset saattavat asua jo omillaan tai sitten he asuvat pääasiassa toisen vanhemman luona.

 

Eihän puhuttu vaan siitä, miten onnistuu lapsettoman ja vanhemman välinen seurustelusuhde. Ei se, että seurustelee lapsia hankkineen kanssa, tarkoita, että haluaisi elää lapsiperhe-elämää. Nelikymppisen lapset saattavat asua jo omillaan tai sitten he asuvat pääasiassa toisen vanhemman luona.

Tääkin on muuten totta. Mun lapset ovat kaikki jo teinejä. Niiden kanssa eläminen on ihan eri juttu kuin pikkulapsien kanssa eläminen. Mun miehellä sujuu elo varsin hyvin kun saa jelppiä noita teknisten vempeleiden ja leffojen ja muiden kanssa. Jalkapalloakin innostuu joskus potkimaan poikien kanssa. Mutta kun miehen nuorin (nelivuotias) tulee käymään, on miehellä naama jo viikkoa etukäteen myttyrällä kun sitä ei yhtään innosta niin pienen leikit.

Ja todella se, etteivät lapset ole tässä aina vaan enimmäkseen isällään, auttaa kummasti myös.

 

Eihän puhuttu vaan siitä, miten onnistuu lapsettoman ja vanhemman välinen seurustelusuhde. Ei se, että seurustelee lapsia hankkineen kanssa, tarkoita, että haluaisi elää lapsiperhe-elämää. Nelikymppisen lapset saattavat asua jo omillaan tai sitten he asuvat pääasiassa toisen vanhemman luona.

Ja toisaalta sekään, että seurustelee ihmisen kanssa, jolla on alaikäisiä lapsia, ei tarkoita että itse pitäisi elää lapsiperhe-elämää. Tässä katjussa varmaan moni ajattelee, miten yhdessä asuminen onnistuu, mutta varsinkaan seurusteluvaiheessa ei voi puhua siitä, että sen lapsettoman elämä muuttuisi lapsiperhe-elämäksi. Toki lisääntyneen osapuolen on lapsensa otettava huomioon, mutta jollain muulla taas voi olla vaikka työ, joka rajoittaa ja vie aikaa, tai lemmikki, kuten koira. Ja toisaalta joidenkin teinien kohdalla ei yhdessä asuminenkaan vaikuta niin paljon, elleivät nyt ihan hirveän hurjaa teini-ikää elä.

 

En tiedä mistä johtuu,mutta kukaan lapseton nainen minun tuttavapiirissäni ei ole onnistunut parisuhteessa,jossa miehellä on lapsia.Ei,vaikka lapset ovat vain joka toinen vklp isällä.
Kun taas lapsettomista miehistä jokaikinen on parisuhteessa naisen kanssa,jolla on lapsia ennestään.Osalla jopa yli 5 lasta.
Minunkaan miehelläni ei ole lasta,eikä aiota yhteistä tehdäkään.