Voiko olla onnellinen lapsuus vaikka siihen liittyisi alkoholismia tms.?

Tuosta lapsettomuushoitoketjusta tuli mieleen että onko se aina niin paha jos lapsuus ei olisi pelkkää idylliä?

Omassa lapsuudessa äiti oli mielisairas ja alkoholisti, lapsuuteen liittyi huostaanottoja, kurjuutta, nälkääkin ja pelkoa.
Siltikin olen nykypäivänä oikeastaan onnellinen lapsuudestani, opin ajattelemaan asioita toisesta näkökulmasta enkä taatusti katso minkäänlaisia ihmisiä alaspäin.

Ja olen huomannut että ihminen jolla ollut isompia vastoinkäymysiä elämässään, ovat oikeasti niitä helmiä.
Syvällisempiä ja mielenkiintoisempia.

 

itselläni samankaltaiset perhetaustat kuin sinulla, mutta en silti nosta itseäni tai muita samaa kokeneita tavallisten perheiden lapsien edelle.

on niissä onnellisissa perheissäkin niitä helmiä ja mielenkiintoisia ihmisiä.

 

Ainakin oma elämä on ihan mallillaan huolimatta rankasta lapsuudesta, jotkut kestävät enemmän sitä paskaa ja jotkut eivät. Itse osaan arvostaa rauhaa ja sellaista hiljaista hyvää oloa kun tiedän, että kaikki on nyt ihan hyvin.

 

Samaa mieltä olen ja lähes saman kokenut. Mutta kuitenkin, joskus tulee ajatelleeksi, kun ihmiset puhuvat lapsuudestaan, että on joutunut liian koville ilman kunnollisia elämän eväitä, kaikki kantapään kautta. Olen kuitenkin tyytyväinen omalta osaltani, että olen pystynyt tarjoamaan omille lapsille turvallisen lapsuuden, vaikkakin yksinhuoltajana (nyt ovat jo aikuisia).

 

Ihan ok yrittää löytää asioista positiivisia puolia, mutta ajattelutapasi on hieman outo. Pitäisikö lapsille siis toivoa kurjia asioita ja isoja vastoinkäymisiä, jotta heistä tulisi aikuisena syvällisiä ja mielenkiintoisia? Musta on itsestäänselvää, että huoleton, tasapainoinen ja onnellinen lapsuus on tavoiteltava asia. Lapsen ei pidä joutua kantamaan huolta liian isoista asioista. Onneksi oma lapsuuteni ja elämäni muutenkin tähän saakka on ollut onnellinen ja olen välttynyt suurilta vastoinkäymisiltä. Vaikea lapsuus voi aiheuttaa vaikka mitä ongelmia: mielenterveysongelmia, katkeruutta, huonoa itsetuntoa jne. Kehitys tapahtuu parhaiten turvallisessa ympäristössä. Jännä yleistys, että kovia kokeneet olisivat mielenkiintoisempia ja syvällisempiä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että kunnollisissa olosuhteissa kasvavat ihmiset menestyvät elämässään paremmin, kun on hyvät edellytykset, tasapainoisuutta ja vahva itsetunto.

 

Mun miehellä on taustalla alkoholisti vanhemmat ja huostaanottoja ja se on ihan normaaliks kasvanu ja sen omat muistot lapsuudestaan on kuitenkin hyviä vaikka todellisuus on ollut ihan varmasti toista. Mun mielestä nykyään muutenkin kuvitellaan että lasten elämän pitää olla todella suojattua ja vahdittua. Tällä en toki tarkoita että olisi hyvä antaa lapsen kasvaa alkoholistin kanssa. Räikeisiin laiminlyönteihin pitäis aina puuttua tietenkin, mutta monelta tuntuu maalaisjärki kadonneen.

 

Pidän lapsuuttani suhteellisen onnellisena, vaikka olin kroonisesti sairas, elämä perheessä ajoittain epävakaata, minua kiusattiin pienestä pitäen kodin ulkopuolella, olimme osan aikaa hyvin hyvin köyhiä yms.

 

Mulla samanlainen tausta kuin ap:lla.

Mutta katson kyllä joitakin ihmisiä alaspäin. Mm. äitiäni ja kaikkia muitakin aikuisia ihmisiä jotka teettävät lapselleen samanlaiset kasvuoltavat ja lapsuuden, kuin mitä oma äitini teki.

Olen toisaalta tyytyväinen menneisyyden kokemuksiini, sillä uskon sen vaikuttaneen paljon siihen mitä olen ja olen itseeni siis aika tyytyväinen. Pidemmät hermot haluaisin omata, mutta muutoin olen ihan jees
Toisaalta taas olisin elänyt ennemmin tasaisen ja turvallisen lapsuuden ja sitä kautta en aikuisena sitten olisi nöin vahva, vaan vähän heikompi. Välillä kun tuntuu että olen liiankin vahva ja pieni heikkous tietyssä tilanteessa ei olisi pahitteeksi.

 

Ainakin oma elämä on ihan mallillaan huolimatta rankasta lapsuudesta, jotkut kestävät enemmän sitä paskaa ja jotkut eivät. Itse osaan arvostaa rauhaa ja sellaista hiljaista hyvää oloa kun tiedän, että kaikki on nyt ihan hyvin.

Mulla on ollut "helppo" ja onnellinen elämä. Osaan kyllä silti arvostaa sitä tosi paljon, ihan tavallista ja rauhallista arkea. Olenkin aina ollut onnellinen ja nauttinut pienistä asioista. En silti ole täysin pumpulissa kasvanut vaan nähnyt myös elämän varjopuolia. Uskon, että minulla on hyvät edellytykset kestää suuriakin vastoinkäymisiä, kun pohjalla on hyvä lapsuus, tasapainoinen elämä ja vahva itsetunto. Olenkin auttanut paljon muita ihmisiä rankoissa elämäntilanteissa.

En tiedä, millaisia vastoinkäymisiä ap tarkoittaa, mutta lähipiirissäni on koettu mm. insestiä ja olen seurannut vierestä, millaista helvettiä sen jälkipuinti on uhrille ollut. Osaan senkin takia arvostaa turvattua elämääni.

 

On se ainakin helvetin kasvattavaa kun tulee turpaan joskus vaikkapa henkisesti tai vaikkapa fyysisesti oikein kunnolla, sitten kun saa apua tai auttavan käden, kuuntelevan ihmisen osaa myös itse sitä apua antaa ja auttaa miestä tai naista mäessä. Sellaiset lapselliset illuusiot elämästä ainakin karisevat pois ja pystyy suhtautumaan pikkuisen realistisemmin tähän maailman menoon.

 

ei voi olla!

 

Pidän lapsuuttani suhteellisen onnellisena, vaikka olin kroonisesti sairas, elämä perheessä ajoittain epävakaata, minua kiusattiin pienestä pitäen kodin ulkopuolella, olimme osan aikaa hyvin hyvin köyhiä yms.

Onnellisuus on subjektiivinen kokemus. Varmasti olisit kuitenkin välttynyt/toivot muiden välttyvän noilta?

 

Pidän lapsuuttani suhteellisen onnellisena, vaikka olin kroonisesti sairas, elämä perheessä ajoittain epävakaata, minua kiusattiin pienestä pitäen kodin ulkopuolella, olimme osan aikaa hyvin hyvin köyhiä yms.

Sama. Lisäksi isäni oli todella uskonnollinen ja hänen sanelemat ohjeistuksensa olivat suoraan sanottuna perseestä.

 

[QUOTE="vieras";21940281]Ihan ok yrittää löytää asioista positiivisia puolia, mutta ajattelutapasi on hieman outo. Pitäisikö lapsille siis toivoa kurjia asioita ja isoja vastoinkäymisiä, jotta heistä tulisi aikuisena syvällisiä ja mielenkiintoisia? Musta on itsestäänselvää, että huoleton, tasapainoinen ja onnellinen lapsuus on tavoiteltava asia. Lapsen ei pidä joutua kantamaan huolta liian isoista asioista. Onneksi oma lapsuuteni ja elämäni muutenkin tähän saakka on ollut onnellinen ja olen välttynyt suurilta vastoinkäymisiltä. Vaikea lapsuus voi aiheuttaa vaikka mitä ongelmia: mielenterveysongelmia, katkeruutta, huonoa itsetuntoa jne. Kehitys tapahtuu parhaiten turvallisessa ympäristössä. Jännä yleistys, että kovia kokeneet olisivat mielenkiintoisempia ja syvällisempiä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että kunnollisissa olosuhteissa kasvavat ihmiset menestyvät elämässään paremmin, kun on hyvät edellytykset, tasapainoisuutta ja vahva itsetunto.[/QUOTE]


Mistä kuule luit että lapsille pitäisi toivoa mitään huonoa?
Omani eivät ole tekemisissä alkoholin kanssa millään lailla, eikä heidän tarvitse pelätä.
Heillä ei ole mitään mitä mulla itsellä lapsuudessa oli.Mutta, he ovat olleet tekemisissä myös niiden toisissa olosuhteissa elävien kanssa ja olen opettanut että jokaista ihmistä pitää arvostaa. On kuulkaas ihana näky kun 5v. poika menee muitta mutkitta 20v. ryypänneen ihmisen syliin.
Kysymys: Voiko lapsuus olla onnellinen vaikka siihen liittyisi alkoholismia tms.?

Ja katsos, kun itse olen nykyään onnellinen siitä että oli vaikeaa, pisti aivot jo pienestä pitäen miettimään asioita toiselta kannalta.
Ja se, että hyväksyn kaikenlaiset ihmiset ja kierrän usein vähäosaisten luona auttamassa jos he apua kaipaavat, ihan siitä syystä että olisin toivonut aikanaan meillekin sitä apua tarjottavan.
Tuskin vapaaehtoistyötä tekisin jos en tietäisi miltä lapsesta tuntuu elää sellaisessa ympäristössä.

Ja juu, ihmiset jotka ovat kovia kokeneet, ovat mielestäni mielenkiintoisia. He ovat joutuneet käsittelemään asioita päässään ja sydämessään toisella tavalla kun helpolla päässeet.

Kysymys oli esitetty niille joilla ollut ongelmia lapsuudessa, kokevatko he silti sen onnelliseksi?

 

[QUOTE="vieras";21940338]Onnellisuus on subjektiivinen kokemus. Varmasti olisit kuitenkin välttynyt/toivot muiden välttyvän noilta?[/QUOTE]

En omalla kohdallani olisi toivonut välttyväni. Tiedä minkälainen BB-pissis olisin ilman niitä kokemuksia? Sitä ymmärtää elämää aivan toisella tavalla, kun on yksikseen sairaalassa pienenä lapsena ja saa kuulla lääkärien arvioita yms.

 

On se ainakin helvetin kasvattavaa kun tulee turpaan joskus vaikkapa henkisesti tai vaikkapa fyysisesti oikein kunnolla, sitten kun saa apua tai auttavan käden, kuuntelevan ihmisen osaa myös itse sitä apua antaa ja auttaa miestä tai naista mäessä. Sellaiset lapselliset illuusiot elämästä ainakin karisevat pois ja pystyy suhtautumaan pikkuisen realistisemmin tähän maailman menoon.

Peesi. Ei alkoholistiperheessä kasvaminen ole onnellista, ei siitä saa onnellista tekemälläkään. Ainoa hyvä asia joka siitä voi kenties hyvässä lykyssä seurata, on ettei anna sen jatkua toiseen polveen.

 

On se ainakin helvetin kasvattavaa kun tulee turpaan joskus vaikkapa henkisesti tai vaikkapa fyysisesti oikein kunnolla, sitten kun saa apua tai auttavan käden, kuuntelevan ihmisen osaa myös itse sitä apua antaa ja auttaa miestä tai naista mäessä. Sellaiset lapselliset illuusiot elämästä ainakin karisevat pois ja pystyy suhtautumaan pikkuisen realistisemmin tähän maailman menoon.

Toisaalta jotkut vaurioituvat kokemuksistaan niin pahasti, etteivät pysty ns. normaalielämää elämään enää koskaan. Minä soisin ihmisen kasvavan ilman pahoja vastoinkäymisiä (siis tyyliin väkivalta, alkoholismi jne.) Lapsellisia illuusioita minulla ei elämästä ole, vaikka oma elämä on ollut verrattain helppoa. Ennemmin kyllä eläisin pumpulissa kuin joutuisin kokemaan kauheita asioita. Etenkin lasten kuuluukin saada kasvaa "pumpulissa". Minusta on kuitenkin tervettä ja positiivista nähdä myös hyviä puolia asioissa, vaikka onkin joutunut kokemaan kovia.

 

En omalla kohdallani olisi toivonut välttyväni. Tiedä minkälainen BB-pissis olisin ilman niitä kokemuksia? Sitä ymmärtää elämää aivan toisella tavalla, kun on yksikseen sairaalassa pienenä lapsena ja saa kuulla lääkärien arvioita yms.

Minä taas en usko, että olisin nykyistä kummempi "BB-pissis", vaikka vanhempien rahattomuus, uskonnollisuus ja sisarusten lastenhoitajana oleminen olisi jäänyt kokemata.

Plaah, olen vähän humalassa ja ajatus juoksee nopeammin kui ehtii kirjoittaa.

 

[QUOTE="vieras";21940374]Toisaalta jotkut vaurioituvat kokemuksistaan niin pahasti, etteivät pysty ns. normaalielämää elämään enää koskaan. Minä soisin ihmisen kasvavan ilman pahoja vastoinkäymisiä (siis tyyliin väkivalta, alkoholismi jne.) Lapsellisia illuusioita minulla ei elämästä ole, vaikka oma elämä on ollut verrattain helppoa. Ennemmin kyllä eläisin pumpulissa kuin joutuisin kokemaan kauheita asioita. Etenkin lasten kuuluukin saada kasvaa "pumpulissa". Minusta on kuitenkin tervettä ja positiivista nähdä myös hyviä puolia asioissa, vaikka onkin joutunut kokemaan kovia.[/QUOTE]

Juu, olet aivan oikeassa kirjoitinkin tuonne, että jotkut kestävät sitä paskaa enemmän kuin toiset ja eiköhän meillä kaikilla ole joku murtumispiste jos sitä skeidaa sataa laarista jatkuvalla syötöllä. Sen enempää osoittamatta ketään sormella niin aika helposti me olemme tuomitsemassa ihmisiä tietämättä heidän taustoistaan oikeastaan yhtään mitään.

 

En omalla kohdallani olisi toivonut välttyväni. Tiedä minkälainen BB-pissis olisin ilman niitä kokemuksia? Sitä ymmärtää elämää aivan toisella tavalla, kun on yksikseen sairaalassa pienenä lapsena ja saa kuulla lääkärien arvioita yms.

Toisaalta silloin et tietäisi muusta. Elämäsi voisi olla yhtä hyvää tai parempaakin, jos olisit niiltä välttynyt. Vaikutat niin älykkäältä ja syvälliseltä ihmiseltä, etten osaa kuvitella, että voisit missään olosuhteissa kehittyä pissikseksi.

 

Minua vaivaa se, että nostat jalustalle ihmisen, jolla on ollut vaikeaa. Että he ovat niitä helmiä. Ne taas, joilla ei ole ollut vaikeaa, eivät ole mielenkiintoisia helmiä, eli emme olekaan kaikki saman arvoisia ja yhtä tärkeitä.

Minusta sitä kannattaisi miettiä. Ei kärsimys tee ihmisestä parempaa ihmistä.

 

Minua vaivaa se, että nostat jalustalle ihmisen, jolla on ollut vaikeaa. Että he ovat niitä helmiä. Ne taas, joilla ei ole ollut vaikeaa, eivät ole mielenkiintoisia helmiä, eli emme olekaan kaikki saman arvoisia ja yhtä tärkeitä.

Minusta sitä kannattaisi miettiä. Ei kärsimys tee ihmisestä parempaa ihmistä.

No, musta on mielenkiintoisempaa esim. kuunnella ihmisen kokemuksia jolla ollut vaiherikas elämä.
Kai se samankaltaisuus tekee sen.

 

No, musta on mielenkiintoisempaa esim. kuunnella ihmisen kokemuksia jolla ollut vaiherikas elämä.
Kai se samankaltaisuus tekee sen.

Elämä ei siis voi olla vaiherikas, ilman, että vanhemmat ovat alkoholisteja tai mielenterveysongelmaisia? Eikö kovien kokemusten pitäisi kasvattaa, eikä tehdä ihmisestä sellaista, joka arvostaa toista tämän kokemusten ja elämän eväiden perusteella?

 

Niin, itse olen ajatellut että olen ollut jonkilainen rikkinäinen palapeli ja olen itseni saanut jotenkin koottua suht normaaliksi ihmiseksi. Kaikenlaista tunnevammaisuutta mikä on onneksi vähentynyt, en ole ikinä pystynyt luottamaan ihmisiin, parannus parempaan on tullut pikkuhiljaa.

 

Elämä ei siis voi olla vaiherikas, ilman, että vanhemmat ovat alkoholisteja tai mielenterveysongelmaisia? Eikö kovien kokemusten pitäisi kasvattaa, eikä tehdä ihmisestä sellaista, joka arvostaa toista tämän kokemusten ja elämän eväiden perusteella?

Voi toki, mutta minusta on mielenkiintoisempaa kuunnella ihmisiä joiden elämässä ollut rankempiakin vastoinkäymisiä.
Enkä puhu pelkästä alkoholismista tai mielisairaudesta, missä niin luki? Voisitko vastata?
Se vaan on vähemmän mielenkiintoista jos ihmisellä suunnilleen kaikki mennyt putkeen.

Arvostan ihmsen kykyä luoda omat selviytymiskeinonsa elämän raadollisuuden äärellä, kuin se, mitä joku on ajatellut isänsä ostaessa ensimmäiseksi autoksi tuliterän mersun.

Ymmärsitkö vai vieläkö vängätään?