yksinodottavia?

Jospas minäkin tänne ilmottuisin kaltaisteni seuraan =)
Luulempa että yksin odottelen ja kasvattelen tämän kakkos lapsosenkin. Yksi poika siis löytyy jo, kohta 2v ja nyt ois masussa kaveri viikoilla 9+2.
Eri isät lapsilla, olen esikon kanssa nyt reilun vuoden kaksin elellyt. Tämä raskaus oli "iloinen yllätys" niin mulle kun tulevalle isällekkin mutta jotenkin meillä ei vaan keskenään kemiat yhteen sovi. En tiä sit onko kuinka itsekästä ajatella että olen mielummin keskenäni lasten kanssa kun elän ihmisen kanssa joka mua ahdistaa..en tiä miks, muuten ihan fiksu kaveri.
Päivä kerrallaan elellään mutta luulempa silti että yksin olen. Kun tämä tuleva isä on paikalla ahdistaa niin paljon että ajattelen aborttia, silloin taas kun olen kaksin pojan kanssa ei abortti tulis mieleenkään... sitä en siis kuitenkaan ole tekemässä, on vain ajatus asteella.
Onko täälä pirkanmaalta ketään? Tai sellaisia jotka ovat vasta alussa raskauden kanssa? =)

yksäiti+ poitsu+ hippu 9+3

 

Jospas minäkin tänne ilmottuisin kaltaisteni seuraan =)
Luulempa että yksin odottelen ja kasvattelen tämän kakkos lapsosenkin. Yksi poika siis löytyy jo, kohta 2v ja nyt ois masussa kaveri viikoilla 9+2.
Eri isät lapsilla, olen esikon kanssa nyt reilun vuoden kaksin elellyt. Tämä raskaus oli "iloinen yllätys" niin mulle kun tulevalle isällekkin mutta jotenkin meillä ei vaan keskenään kemiat yhteen sovi. En tiä sit onko kuinka itsekästä ajatella että olen mielummin keskenäni lasten kanssa kun elän ihmisen kanssa joka mua ahdistaa..en tiä miks, muuten ihan fiksu kaveri.
Päivä kerrallaan elellään mutta luulempa silti että yksin olen. Kun tämä tuleva isä on paikalla ahdistaa niin paljon että ajattelen aborttia, silloin taas kun olen kaksin pojan kanssa ei abortti tulis mieleenkään... sitä en siis kuitenkaan ole tekemässä, on vain ajatus asteella.
Onko täälä pirkanmaalta ketään? Tai sellaisia jotka ovat vasta alussa raskauden kanssa? =)

yksäiti+ poitsu+ hippu 9+3

 

Lapsi oli yhdessä haluttu ja suunniteltu ja rakkaudella tehty. Mutta sitten kaikki muuttui, jo raskauden alussa. Isä alkoi masentua ja oli kauheasti riitoja ja yhdessä olo kävi mahdottomaksi. Isä petti luottamuksen jatkuvasti ja jätti saapumatta synnytysvalmennukseen ja muihin vauvaa koskeviin tilasiuuksiin. Aluksi tuntui että hän halusi lasta enemmän kun mä. Ja on kyllä kokoajan sanonut et haluaa kyllä ottaa vastuun..mut en tiiä kun se on aika vastuuton kyllä. En ollut ajatellut äitiyttä vakavasti mutta kun tapasintämäån miehen kaikki tuntui niin oikealta ja varmalta.. Muutettiin erilleen marraskuussa ja yritettiin olla kuitenkin yhdessä, mutta tilanne paheni vaan, välillä oli toivoa, mut sit taas kaikki romahti. Nyt ei olla enää yhteydessä ja olen tosi masentunut. Nyt viikkoja takana jo 34. Pelottaa kauheasti ja tuntuu etten halua koko lasta tai elämää yhäitinä. Katson muita vauvoja ja lapsia ja masentaa vaan enemmän. Jos unelmat olisivatkin käyneet toteen ja iskän kanssa oltais selvitty vaikeuksista olisin varmasti onnellinen odottaja. Yksin kaikki on ahdistavaa ja kaaosta. Voisipa kaiken perua. Aborttiin en pystynyt vaikka silloin jo meni huonosti, sillä tahdoin antaa vauvalle mahdollisuuden ja toivoin että tilanne muuttuu.

Pelottaa oman elämän loppuminen (oon 24) ja se etten enää löydä rakasta kun olen sidottu kotiin ja lapseen. Haluaisin vielä elää nuoruutta. Opiskella ja pitää hauskaa ja kokea asioita. Onko se enää mahdollista ikinä??? Tiedän että olen aika epärealisti ja kauhukuvien maalari, mutta siltä vaan tuntuu kun ei kavereilla ole lapsia ja en tosiaan ole vauvasta haaveillut juurikaan. Jos tätä haluaisin tietäisin olevani hyvä äiti. Miten oppisin haluamaan...

Lasta kuitenkin arvostan ja teen kaikkeni että se selviää maailmaan turvallisesti, mutta olen miettinyt adoptiota, mutta mielummin kyllä haluaisin haluta sitä ja selvitä kriisistä ennemmin kun luovuttaa. Käyn mielenterveyspolilla ja mietin ensikotia ja joudun valitettavasti syömään masennuslääkkeitä. Hirveä syyllisyys kaikesta kokoajan, kun ei osaa iloita lahjasta.

Ja hirvee ahistus ku miettii et iskä löytäis toisen ja hylkäis mut ihan kokonaan. Tai ehkä niin jo on ku ei oo mitään kuulunu. Eilen näin sen sattumalta kadulla bussin ikkunasta ja hajosin ihan täysin. Oisin niin kovasti halunnu että meijän rakkaus kantaa. Nyt on kauheen huono itsetunto kun oon tajunnu, et mä en vaan ollu tarpeeks sille ja luotin ja uskoin ihan sokeesti.


Toivottavasti asenteeni muuttuu kun vauva tulee maailmaan.

 

Teiltä kyselisin että kenet ootte ajatellu ottaa mukaan synnytykseen? Tai kuka on ollu, jos joku jo synnyttäny? Ite kovasti pähkäilen vaikka raskaus ihan alussa..onko kellään kokemusta doulasta tms??

 

Olin tukihenkilönä siskoni synnytyksessä; hän oli yksinodottaja. Myös äitimme oli mukana. Sisko oli 18 ja minä 19. Paljon tuli nikotteluja hoitohenkilökunnalta aluksi iästäni; sanoivat että nuori tyttö voi traumatisoitua eivätkä yleensä siksi salli näin nuorta tukihenkilöä. Me pidettiin kuitenkin päämme ja upea ja vaikuttava kokemushan se todellakin oli. Pitäkää päänne saadaksenne juuri sen haluamanne tukihenkilön mukaan -tai kaksikin.

 

olen tosi pahoillani puolestasi mutta varmasti useammalla yksiodottavalla on samankaltaisia ajatuksia..hyvin ristiriitaisia tunteita vauvaan.
ainakin minulle psykologi sanoi että se on todella normaalia,itse siis kävin myös alkuraskaudesta psykologilla juuri ahdistuksen takia.ja myös sen että esikoisesta minulla oli synnytys masennus..
mutta siitä ne sitten pikkuhiljaa ne tunteet,siis negatiiviset on hävinneet,minulla ainakin.
muuta en osaa sanoa kun että kannattaa keskustella neuvolassa ja puhua myös taakkaa pois ystäville..se auttaa.
neuvolassa osaavat antaa neuvoja.jos vaikka kääntyisi sitten psykologin puoleen tai jotain..

voimia,paljon :hug:

Minna

 

Oon käyny psykiatrilla, psykologilla, neuvolapsykologilla, puhunut kamuille ja äidille.. mutta ei se helpota kauaksikaan aikaa. Epätoivon tunne vaivaa jatkuvasti ja yksinäisyys syvenee vaikka ympäillä on ihmisiä.

Oon tosi surullinen kun mies ei ollutkaan valmis vastuuseen. Kanavoin kai häneen kohdistuvat negatiiviset tunteeni vauvan saamiseen. Katkera kai siitä, kun hän jätti minut yksin yhteisen asian kanssa ja itse valitsi vapaan huolettoman elämän, ettei tarvitsisi sitoutua mihinkään.

Pää hajoaa.. En jaksa enää tätä masennusta. Mietin jos annan lapsen adoptioon, voinko ikinä selvitä siitä. Pahinta on kun olosuhteet on oikeastaan hyvin, talous ja turvaverkosto, mutta en vaan hyväksy tätä yksinäisyyttä ja vapauden menetystä...

 

Idia, tilanteesi on todella vaikea varmastikin ja kaikki sympatiat täältä sen johdosta. MUTTA olet nyt painottanut kuinka et hyväksy sitä että lapsi vie sinulta nuoruuden ja yksityisyyden ja oman elämän.. minun mielipiteeni on se, että selvästikään et ole silloin valmis äidiksi. Toki lapsen myötä tulee velvollisuuksia ja "oma elämä" ei ole enään niinkuin ennen mutta ei se lapsi sitä mihinkään vie.

Jotenkin särähtää korvaan että lapsesta yllättäen tuli sinulle riippa kun mies ei jäänytkään.. Pahalla en sano mutta ihmetyttää vaan että miksi edes mietit alkavan elämän pitämistä jos kerran et hyväksy vapautesi menettämistä? Elämä on valintoja täynnä ja valitettavasti nämä vaikeatkin pitäisi tehdä..

Olen kyllä samaa mieltä minnan kanssa siitä että keskustelemalla asioista ammattiauttajien ja omien läheisten kanssa varmasti saat asiaasi eteenpäin mietittyä vaikka se saattaa tuntua ettei mielen solmut aukea sitten millään. Voimia sinulle kovasti!

Synnytykseen minulle tulee tukihenkilöksi poikaystäväni (ei lapsen isä). Hän on ollut elämässäni jo monta vuotta ja ehdottomasti tärkeimpiä ihmisiä elämässäni. Korvaamaton apu ja tuki ollut meidän keskinäisen suhteen vaikeuksista huolimatta. Äitiäni pyysin aluksi mutta hän oli sitä mieltä että hänestä olisi siellä enemmän haittaa kun hyötyä Paras ystäväni olisi myöskin vaihtoehto ellei hän asuisi eri kaupungissa.

 

Olen molemmat lapset synnyttänyt yksin. Nuoremman kohdalla olin siis koko raskaudenkin yksin ja tuli siinä kaikkia mietittyä kun esikoinen kuitenkin 13v vanhempi kuin nuorempi. Eli että alusta taas tavallaan alottelin mutta mulla oli pitkäaikainen suhde jossa ei ehkäsyä ja raskaaksi en tullut. Ja siksi en tehnyt aporttia en ois kyennyt siihen. No sisäistin jo aluks sen että yksin jään. Tosin se vapaus vaikka ois 2 vanhempaa ni se on mennyt ainakin siinä suhteessa mitä se vapaus sitä ennen on ollut? Jos sulla on äiti ja muita sisaruksia ja kavereita jotka tukee ni voihan hekin olla halukkaita lasta hoitamaan jos haluat vapaa aikaa? Tai luulis ainakin sinun vanhemmat? Tietääkö miehen vanhemmat asiasta?

Itellä se tilanne että muutamia kertoja ollu lapsi yö kylässä ja siskoni ja isäni luona mutta muuten lähes kokoajan olen lasteni kanssa.

Minkä ikäinen olet? Ja tosiaan ennen lapsen syntymää ajatukset laukkaa laidasta toiseen mutta selviytyy varmasti kun saat vauvan syliin.

Siitä en tiedä sitten miten selviytysit adoptiosta jos jo nyt olet masentunut ja tunnut kuitenkin haluavan lastakin?

 

Idialle , eritoten,

olet vielä nuori, 24 vuotias. Sulla on elää aikaa löytää se rakkaus ja mies . Lapsi tulee melkoisen varmasti kuitenkin tuottamaan iloa ja onnea sun elämään. Tuo mies - jonka kanssa tiesi on eronnut, ei ollut se oikea. Ainakaan nyt. Aika, paikka tai tilanne oli hänelle liikaa ?

Elä päivä kerrallaan, koeta löytää pieni positiivinen asia.
Vaikka putoavasta lumihiutaleesta.
Edes hetkeksi.
Ole hyvä itsellesi.
Turvaudu kaikkeen apuun ja läheisiin, joihin voit.
Olet antamassa lapsellesi suurimman lahjan, minkä antaa voi. Elämän.
Sun elämällä on jo sen takia suurempi tarkoitus.
Suurempi kuin vapaus tai bailaaminen.
Kaikki eivät lapsia voi saada, sullakin voisi asia tulla myöhemmin vastaan, jos toiseen ratkaisuun olisit päätynyt.
Voimia ja voimia.

Itse olen sua paljon vanhempi - ilman miestä lastani odottava, vasta alkuvaiheesa raskautta.
Ei tämäkään ole ristiriidaton ratkaisu , toki olisin halunut ihanan ja upean isän lapselleni. Mutta aattelen, että parempi näin.

Olen lukenut muutamia kirjoituksia ja kuullut ystäväni tarinaa väkisin yrittämisestä - siis parisuhteesta lasten takia, tai sillätavalla ettei kaikki laisinkaan suju. Sekään ei tuo onnea.
Taitaa myös olla niin, että elämä tulee harvoin täydellisessä paketissa.
Edes siinä ydinperheessä.

Prinssiä ei tule - herää itse - kuten Eve Mannun kirjassa siteerataan.

Silti - sulla on aikaa onneen ja mielenrauhaa , se voi olla nurkan takana. Tai seuraavan nurkan. Ja voihan olla että lapsesi kasvattaa Sinua, ja se erilainen sinä löytää kummpaninkin paremmassa paketissa kuin ilman tätä elämänkokemusta.

Halaus...

-YO66

 

Kiitän tuesta. Jossain sisimmässäni tiedän että asiat kääntyy hyväksi ja paremmaksikin kuin ikinä. kriisissä ja kasvukivuissa huomiseen on vaikea nähdä.

 

heippa taas kaikille =)

mites olette jaksellut? piti kysymäni että milloin sulla nti terä oli laskettu aika?
Mulla alkaa olla jo aika tukalat olot ainakin aina välillä,ollut tosiaan polttoja jo jonkun verran ja viimeksi neuvolalääkärillä huomattiin jo kohdunsuun lyhentyneen joten lepoa määräsi.
mulla johtuu noi supistukset ja poltot osittain myös siitä streptokokista..

eikös ole ihanaa kun kevät ja kohta kesä tulee =) =) =)
ja kohta saadaan nyytit syliin :heart:

-Minna ja masukki 31+6-

 

neiti terä

oletko jo saanut vaavin??
kun luin ota sun viimeks lähettämää meiliä niin olit jo silloin aika loppusuoralla??

:heart: :heart: :heart:

 

Minna :wave: Täällä vielä yhdes koos sinnittelen :kieh: Tänään siis 39+2 elikkäs sunnuntaina olisi sitten se laskettu aika :heart: Mikään kiire ei vauvalla ole niinkuin mulle lääkäri tuossa sunnuntaina sanoi hymyssäsuin :kieh: Meinasin pitkin korvia vedellä sitä miestä että kerro jotain mitä en jo tiedä

Tukalat olot on täälläkin, vatsa pömpsähtänyt alas ja eteen ja kiristää puristaa ja ahistaa. Ah tätä odotuksen onnea

Kävelyillä ois kiva käydä kun vaan sulais kunnolla nuo kadut niin ei tarttis pelätä kaatumista. Kovasti täällä oon yrittänyt rästihommia saada tehtyä ihan jo senkin takia etten järkeäni menetä kun minuutteja lasken \|O

Paljon aurinkoisia päiviä meille yksinodottaville! :flower:

 

neiti terä

juuh,odotuksen onnea tosiaan
juu,ei ees kävelylle pääse kun lekuri tosiaan vaan lepoa määräili, ja huomaa kyllä olostakin että jos hiukan pidemmälle joutuis kävelee alkaa supistelee jo ihan kiitettävän kivuliaasti..eli pakolliset kaupassa käynnit hoitelen.
esikon kanssa siis vaan tossa pihalla ollaan ja se sitten välillä päiväkodissa käy höyryjä päästelemässä =)

ota sit iisisti vaikka ei alkaisi vaavi vielä tulostaan ilmoitella.
monet kun alkaa sit hulluna ravaa rappusia yms..

ja nyt nauti niistä viimeisitä hetkistä iiiihaaaan yksin,kohta tekemistä vaikka muille jakaa

voi oikein hyvin ja tsemppiä sit synnytykseen ja tulet sit meille heti tänne ilmoittaa!!!!!

minna ja masukki =)

 

yksäiti 84 kyseli noista tukihenkilöistä, mulla ei ole noista doulista mitään hajua..ei ole kenelläkään tutullakaan ollut sellaista.

mä olen ainakin pyytänyt kahta hyvää ystävääni mukaan.
molemmat ovat jo synnyttäneitä joten on jo siitä synnytyksestä kokemusta,vaikka onhan sitä jo itselläkin yhden verran mutta mulla ainakin sellainen olo et on hyvä olla sellainen joka jo tietää mitä tuleman pitää..
ei sit ainakaan pyörtyile siellä

entäs oma äiti?sisko?hyvä ystävä?
ja kannattaa jo ihan hyvissä ajoin kysellä.

ja miettiä jo ihan kunnolla miten sitten kaikki tapahtuu,esim jos vaikka yöllä syntyy..onko tukihenkilöllä puhelin auki,tuleeko hakemaan,vai suoraan sairaalaan.vai onko jo hyvissä ajoin valloittanut sohvasi jonne voit sitten makkarista kiljua että nyt tuli lähtö.

samoin itse olen jo miettinyt niitäkin asioita että kuka täyttää jääkaappini sillä aikaa kun olen laitoksella,ettei kotiin tullessa tyhjä kaappi odota.
toinen tukihenkilöistäni on luvannut tulla luokseni jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa jo senkin takia että asuu toisessa kaupungissa,luvannut myös jäädä synnytyksen jälkeen siihen asti että pääse itse hieman edes "elämään taas kiinni"

minulla myös siinä oli mietttiminen että mihin esikoinen menee kun synnytys alkaa.mulla hyvä tilanne että kaksi ystävääni asuu naapurissa että jompaan kumpaan ja sieltä sitten mummi käy hakemassa jatko hoitoon

ja kannattaa todella painottaa sitä että sen tukihenkilön sitten saa kiinni mihin vuorokauden aikaan tahansa

tällästä nyt itsellä tuli ainakin mieleen..

-minna ja masukki-

 

Todennäkösesti esikon isä tai mun oma äiti tulee meille sit lasketun ajan hujakoilla asustelemaan =) äitiä en synnytykseen halua, ei mitään kummempaa syytä ole tähän kyllä. Yksin ystävä on käynyt mielessä kun itse olisin mennyt hänen synnytykseen mukaan jos ei mies olisi päässyt. Asuu melkein naapuri talossa.
Ja tod näk tää toimitus on nopee, koska esikon synnytys kesti vain 3,5 tuntia siks pelottaa nuo synnytys asiat jo etukäteen. Tai sit teemme niin että esikko "muuttaa mummilaan" lasketun ajan hujakoilla ja tämä ex mieheni tulee mukaan. Hänet ottaisin mielummin mukaan kuin kaverin koska hän on jo nähnyt minun yhden synnytyksen niin ei ole mikään uus juttu =)
Pikkasen outo kuvio kyllä mutta nyt vielä ainakin näyttäisi siltä että tämä toimii. Esikko synty vielä 2 viikkoo etuajassa ilman MITÄÄN ennakko varotuksia et pikkasen jänskättää kyl et kerkeenkö ja joudunko meneen yksin tai mihin esikon laitan...vaikka periaatteessa nämä jo selvillä
Hormonit... :ashamed:

yksäiti+hippu 10+1

 

heissan taas!

tuli mieleen että lukekaa ihmeessä se kirja, yksinodottavavn voimakirja eli
eve mantu: musta tulee perhe

luin sen itse ja oli kyllä tosi hyvä, se vaan että aikani sitä kirjastosta metsästelin ennenkuin oli pakko varata se sillä ei sitä muuten ois ikinä saanut.
eli aika paljon tuntui olevan vientiä täällä sillä kirjalla.

Joko alkaa synnytys ketään jänskättää?
mä olen ainakin nähnyt nyt niin paljon niitä synnytys ja vauva unia että ihan tässä alkaa miettiäkkin asiaa tarkemmin...kieltämättä hiukan pelottaa


-Minna ja masukki-

 

\

Mun tapauksessa mies tietää tulevasta lapsesta, mutta ei aio olla tekemisissä mun (ja lapsen) kans ennenku isyys on tunnistettu. Eli sitä odotellessa B) Ennenkuin sain edes tietää et lapsi on tulos, niin olin päättänyt että tää kesäheila saa jäädä kesäheilaks. Miehen elämä oli sen verran "kiireistä" et tuntu et turhaan alan roikkuun perässä. Ja sit kun ukko päätti muuttaa viel toiselle paikkakunnalle opiskelemaan niin mikäpäs se siinä sitten. Eipähän tule vastaan joka kulmalla Hyvin on menny vaik yksin oon alusta asti vauvaa odotellu, kertaakaan en oo edes miehen perään itkeny!?! Outoo sinänsä ku aattelee noit hormooneja Kaveria oon pyytäny synnytykseen mukaan, enemmän kai niistä on apua kuin miehistä... Ainaki jos vertaa tuttavaperheisiin joissa tapellaan vaipanvaihtovuoroista ym. Oishan se silti kiva jos ois joku mies tukena, mut minkäs teet! Ja olenpas jopa saanut toivoa tulevaisuuteen, kun uutenavuotena eräs mies (eikä siinä vaiheessa iltaa oikeastaan edes humalassa) osoitti ettei kaikki miehet EHKÄ olekkaan samanlaisia...

meillä on samankaltanen tilanne,mies kyllä tietää ja hyväksyy lapsen mutta silti tuntuu että toipaikan tulle mies perääntyy.tuntuu että se roikkuu mussa vaikka olen sanonut että joko me (minä ja vauva) tai sit ei mitään.mies voi kuulemma auttaa jos työltään kerkeää.ukko ajelee kuorma-autoo työkseen noin 8-9tuntia päivässä ja asuu KOTONA!!ikää on 24.tiedän juu,ei olis kannattanu opamahtaa semmoselle paksuks kun ei oo vielä himastaankaan päässy.mutta päätin jo ajat sitten että lapsi ei oo syypää isänsä töppäilyihin tai lapsellisuuteen.

se mikä on ihmeellisintä on se ettei hän ole kertonu omille vanhemmilleen lapsesta,eikä ijo kertoa.se loukkaa mua eniten.
miten sanoa ihmiselle että päättää mitä haluaa,jos haluaa meidät niin olkoon kympillä mukana eikä aina kusi sukassa pahan paikan tullen.
onko muilla kokemusta tämmösistä vellihousuista???

 

TOSI LUUSEREITA KAIKKI YKSINODOTTAVAT

LAPSI ON AINA TEHTY KIMPASSA

 

Sulla "looserit" on ihan varmasti joku tuttu tai sukulainen joka on yh tms, menes sille sanoon päin naamaa tollasta! Hyvähän se on nimettömänä kommentoida toisten elämäntilannetta, mutta tuskin uskaltaisit naamatusten tulla sanomaan

 

heipsis

mitenkähän se neiti terä jakselee,ei taida enää olla yhdessä koossa=)
tulispa sitten pian meillekkin kertomaan miten on mennyt

jybikselle piti sanomani että onko tämä mies minkä ikäinen?
jos siinä on vaan sitä että on niin nuori?
ja monessa tapauksessa on varmaan sitäkin että mies ei tajua asiasta mitään ennenkuin se vauva on ihan oikeasti maailmassa..

tiedä näistä sitten...miehet on marsista

 

Yhdes koos edelleen :kieh: Luotto on kova että viikonlopun aikana lähtö tulee, lohduttakaa mua sitten kun ilmestyn tänne marisemaan ensi viikolla mahani kera Ihan vaan pikaseen tulin tosiaan ilmottamaan että koossa ollaan. Minna, vastailen sun mailiin kunhan saan aikaseksi :ashamed:

Neiti Terä ja Nelikiloinen Kirppu 40+5 :heart:

 

Kevätterkut kohtalonsisarille...

täälläkin vaan odotellaan , aika pitkään vielä - due to October- Mun ikäiselle tehtiin jo eka ultra, ja yksi 'kumiankka' köllötteli siellä ihan oikeassa paikassa. Homma on ihan hyvin putkessa , biologisen alullepanijan roolinkin olen saanut suht' lokeroonsa ja aionkin keskittyä tähän projektiin ihan positiivisin voimavaroin. Ystävät - sekä naiset että miehet ovat olleet huippuja. Synnytykseenkin on jo kolme tarjokasta - kiva ele, saa nyt nähdä mihin päädyn ...
Pitää vielä odotella kromosomitestejä sun muita , sitten voisi alkaa jo työnantajallekin asiasta vihjailla - oletettavasti tippuu penkiltä uutisen kuultuaan...
Etovaa oloa on - mutta verensokerin tasaisena pito näemmä auttaa , mutta nää ilmavaivat on kammottavia - onneksi kuulin, että muillakin raskaana olevilla on niitä ollut. Ei kestä syödä nyt esim omenaa.
Kupliva vauva ?
Vaaleissakin piti tällä kertaa pohtia asioita ihan eri kulmalta , ettei mene ääni kenellekään ydinperhefriikille tai kapeakatseiselle.
Tsemppiä kaikille - varsinkin synnytyksen partaalla oleville - teille taitaa tulla aurinkovauvoja ?

Ai niin - kävin kotopaikkakuntani Tuikkeessa , suosittelen . Jos kaipaa vertaisapua ja tukea muilta yksinodottavilta tai yksin lapsensa kans eläneiltä. Hienoja naisia.


Halauksia ...
- yodottaja (joka ei jaksanut loggautua...)

 

neiti terä että et vieläkään ole "poksahtanut" =)
no se antaa odottaa..nyt sitten otat viimesistä päivistä ilon irti ja lepäilet ja nukut hyvin jos se sitten enää on mahdollistakaan..meikällä ei ainakaan oikein enää uni ole niin helppo juttu..
liitoskivut ja vessahätä sekä levottomat jalat vaivaa

yodottaja66 joo mä olen lukenut ja kuullut tuosta tuike ryhmästä,harmi vaan ettei täällä meilläpäin sitä ole enkä ihan tampereelle asti sit sen takia viitsi lähteä mutta varmasti tosi kiva käydä ois.

ketkäs muut alkoi olla jo aika loppusuoralla?
muistelin ainakin että oli niitä muitakin samoihin aikoihin?
ja onko täällä jo synnyttäneitä?

kertoilkaahan kuulumisia

Minna ja masukki 33+1