Yleensä sitä jaksaa tuijottelua ja sipinöitä, mut joskus vaan mitta täyttyy

Olen ulkomuodoltani tavallisesta poikkeava, minusta riippumattomasta syystä. Pään sisältä en. Normaali ajatteleva, tunteva, puhelias ja kohtelias ihminen.
Kohtaan päivittäin enemmän tai vähemmän pidäteltyjä ihmetyksen tuijotuksia, jotka ymmärrän täysin. Varmasti itsekin tuijottaisin itseäni toisenlaisessa tilanteessa. Ymmärrän pieniä lapsia, jotka lausuu ihmetyksensä ääneen ja jaksan jopa ystävällisesti vastata kommentteihin, tai vähintäänkin hymyillä ystävällisesti. Vähiten häiritsee salaa luodut katseet, joissa ainakin on yritystä olla tuijottamatta ja eniten törkeät katseet höystettynä ilkeillä kommenteilla. Yritän ymmärtää myös alakoululaisia, jotka on todella hävyttömiä tuijottajia. Suu auki täysin häpeilemättömiä pitkiä tuijotuksia. Toki he ovat lapsia mutta valitettavasti ne tuijotukset vain ärsyttävät tosi paljon.

Välillä tunnen surua oman lapseni puolesta. Hän on vasta neljä eikä huomaa tuijottelijoita. Mutta kyllä se jossain välissä huomaa ja ymmärtää. Yritän omalla asenteella välittää, et hittooks muista, mutta välillä sitä kyllästyy tsemppaamaan itseään. :/ Kuten tänään. Uimahallissa noin 10-12v supatteleville ja mun ympärillä uimalasien kanssa sukelteleville tytöille sanoin, että tuo on todella epäkohteliasta, ärsyttävää ja loukkaavaa. Tytöt näyttivät pelästyneiltä ja varmaan jäi ikävä fiilis ja muistokin.

Miten te muut "friikit" jaksatte?

 

Tälleen friikin lapsena sanosin ettei lapsi siitä koe mitään. En mä ikinä nähnyt erilaisuutta äitissäni. Olin ihan hämmästynyt kun kaverit saattoi joskus kysyä jotain äitiini liittyen ja siihen se sitten jäi. Hän oli äitini enkä häntä toisenlaisena voisi kuvitella. Vasta aikuisena olen huomannut ympäroivän maailman katseet ja sen miten kipeää tuijottelu ja aliarvioiminen on tuntunut.

 

onko sulla kolme nenää?

 

En halunnut eritellä erikoisuuttani. Oli se sitten kolme nenää, reilu ylipaino, paha palovamma, epämuodostuma , syntymämerkki, ihonväri tai hurja akne on se tuijottelu, ikävät ilmeet ja rumat sanat kaikki yhtä loukkaavia.

Kiitos "vihreä" sanoistasi, lohdutti ja toi hyvää mieltä!

 

Juuri tänään uimahallilla näin naisen jolla oli ilmeisesti joku epämuodostuma ja aloin miettimään asiaa. Toisaalta sitä katsoo (yrittää huomaamattomasti) mutta toisaalta sitä juuri haluaisi antaa sille ihmiselle sen vaikutelman ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Mietin myös miten hän mahtaa suhtautua epämuodostumaan itse. Tajusin sitten että varmaan ainoa keino miten jaksaa itse poikkeavuuden kanssa on olla itse sinut asian kanssa ja saada se käsiteltyä. Koska tosiasia on että suurinosa ihmisistä ei ole joutunut kohtamaan harvinaisempia juttuja eikä oikein tiedä miten suhtautua asiaan. Eikä suurinosa tarkoita sitä millään pahalla. Ei minulla mitään varsinaista pointtia ollut tässä, ajattelin vain jakaa ajatuksiani. Kuulostat siltä että olet sinut itsesi kanssa mutta jotkut ihmiset vain ovat ikäviä sinua kohtaan mikä on kurjaa no ehkä se mitä yritän sanoa on että suurinosa ei tarkoita mitään pahaa, heissä vain herää tunteita joita eivät ole käyneet itsensä kanssa läpi eivätkä siksi oikein tiedä miten päin olla ja käyttäytyä. Ja minusta on aivan oikein että sinä huomautat ihmiselle jos he eivät itse huomaa käytöksensä olevan epäasiallista ja loukkaavaa. Jaksamista sinulle <3

 

Jos ei ole hyväksynyt itseään olisi kyllä aika vaikeaa elää normaalia elämää. Enimmäkseen en edes mieti tai huomaa asiaa. Joskus taas todellakin olen tietoinen itsestäni. Välillä ajattelen, että kun en ikinä ole ollut "kaunis", siten kuin kauneus yleensä määritellään, ei tarvitse olla pahoillaan vaikka ikääntymisen merkeistä. Joskus ajattelen, että on surullista kun en tiedä edes, miten normaaleja ihmisiä kohdellaan. Saisinko erilaista asiakaspalvelua, ystäviä, kohtaamisia. Jäänkö jostain paitsi?
Toisaalta, jääväthän "normaalitkin" paitsi siitä, miten erilaiset maailman kohtaa.

Katsoin videon, jossa nainen käveli 10h suurkaupungin katuja ja sai paljon kaikenlaisia toivotuksia, kohteliaisuuksia ja limaisuuksiakin. Entäpä, jos kävelijä ei olisikaan kaunis nainen? Jos se olisinkin minä. "Hyvää illan jatkoa!" ja "Jumalan siunausta" olisi vähän erilaisessa muodossa.. Toisaalta suurimmalla osalla on hyvä sydän, eikä halua satuttaa toista. Nekin jotka huutelee tai ilmehtii ovat varmaan epävarmoja itsestään. Pelko siitä, että itsellä olisikin sama tilanne aiheuttaa typerehtimistä. Hetkellinen tunne siitä, että olisi jotakin toista ihmistä parempi.

Enkä minäkään mikään pyhimys ole. Ajattelen tottakai kaikenlaista. Siitä pidän huolen, että jokainen katseeni, jonka tuntemattomaan luon on ystävällinen ja kunnioittava. Ja joka päivä ymmärrän ja annan anteeksi heille, jotka eivät ymmärrä. Ehkäpä olen kummallisuudessani oppinut siis jotain, mikä ei olekaan itsestään selvää.

 

musta ainakin tuntuu pahalta tuijottaminen. Vielä pahemmalta tuntuu ilkeät kommentit, suoranainen pilkkaaminenkin kun joskus teininä luulin ettei aikuiset sellaista harrasta.
tuntuu siltä että naiselle suurin synti maailmassa on olla ruma.
vierailta miehiltä kun tulee todella inhottavia juttuja, varsinkin päihtyneiltä. siksi en käy baareissa vaikka kaverit joskus mukaan pyytävätkin ja oikeasti haluaisin mennä. vieraat naiset taas, no mun kokemuksen mukaan, mitä paremman näköinen nainen, sitä ilkeämpiä ja alentuvampia ollaan mua kohtaan.

Miksi jonkun laittautuneen, hyvännäköisen naisen pitää tulla kertomaan mulle ettei ymmärrä miten mä pystyn elämään tämän näköisenä tai kuinka mä olen niin rohkea kun kehtaan olla tämän näköinen... tai ihmetellään ääneen mun kuullen, tarkoituksellisesti niin että varmasti kuuluu, voiko mun seurassa oleva mies tosiaan olla mun mies
ns tavisnainen ei koskaan ole sanonut mitään niin tyhmää, niiltä hyvännäköisiltä taas tuntuu noita aivopieruja tulevan turhankin usein :|

 

Olen itsekin hieman erilaisen näköinen, tosin tavallaan "itse aiheutetusta" syystä. Ja kyllä se montti auki tuijottelu häiritsee, vaikka tuijottaja olisi vain alakoululainen. Joten voin vaan kuvitella, millaista sulla ap voi olla. Sulla on oikeus tulla kunnioitetuksi ja arvostetuksi siinä, missä muillakin ihmisillä. Ja sulla on oikeus myös ilmaista se, miltä tuijottelu ja kommentit tuntuvat. Vaikuttaa, että tilanteesi on antanut sulle viisauttakin.

 

Ihan oikein minusta oli huomauttaa tuon ikäisille lapsille (siis 10-12v) jos sukeltelivat uimalasien kanssa sinun ympärillä ja supisivat...Lapset on lapsia joo, mutta silti tuon ikäisiltä voi jo herranjestas odottaa jotain käytöstapoja. Ja heidän ikäistensä soisi jo ymmärtävän elämää ja erilaisuutta ja osaavan säädellä käytöstään....

 

Minäkin muuten muistan teininä luulleeni, että sitten aikuisena ei tarvitse enää kohdata asiatonta käytöstä. VÄÄRIN! En palaisi teini-ikään mistään hinnasta ja tunnen heitä kohtaan suurta myötätuntoa. Toisaalta elää ihanaa aikaa nuoruuden innolla ja samaan aikaan pelkää, häpeää, jännittää, nolottaa ihan kaikki.

On monella tapaa mukavaa olla aikuinen. Olen hyväksynyt itseni ja kehittänyt henkisiä puoliani. Tosin urheilen kyllä, mutta omaksi ilokseni. Minulla on ihana aviomies, suloinen lapsi, hyvä työ ja ystäviä. Taistelut kannatti. Ehkäpä joinakin päivinä arpia vain kuumottaa enemmän, eikä mitenkään jaksaisi tuijottelua tai muutakaan.

 

Minusta on todella hienoa sinulta, että sanoit juuri noin niille uimahallisipisijöille. Päinvastoin kun ajattelit, siitä saattaa olla jollekulle heistä positiivinen vaikutus hyvällä tuurilla pidempäänkin. Monet tuollaiset lapset oikeasti kaipaavat vaan sitä, että joku aikuinen puuttuu asiaan.

 

Minusta on todella hienoa sinulta, että sanoit juuri noin niille uimahallisipisijöille. Päinvastoin kun ajattelit, siitä saattaa olla jollekulle heistä positiivinen vaikutus hyvällä tuurilla pidempäänkin. Monet tuollaiset lapset oikeasti kaipaavat vaan sitä, että joku aikuinen puuttuu asiaan.

lapsiin sentäs on vielä mahollisuus vaikuttaa...mut mikä tehoais niihin aikusiin jotka ei tajua asiaa ja kehtaa toista loukata kuten keskenkasvuset.

 

lapsiin sentäs on vielä mahollisuus vaikuttaa...mut mikä tehoais niihin aikusiin jotka ei tajua asiaa ja kehtaa toista loukata kuten keskenkasvuset.

Sitä en tiedä. :/
Ehkä niiden kohdalla on ajan haaskuuta edes pohtia moista. Antaa virua omassa mehussaan.

 

tuskin ilkeyttää sitä tekevät. jotku tuijottaa säälistä, ja se on tietysti väärin sekin. joku vaan sen takia, ettei ole aikaisemmin sellaista nähnyt. Itse olen lapsilleni opettanut, että ketään ei saa tuijotella, tai haukkua, kenestäkään ei sipistä selän takana oli se ihminen minkänäköinen tahansa. että se tuntuu siitä kohteesta todella ikävältä.

 

En kestä enää. Kestin sitä lähes 40-vuotta kunnes paloin loppuun. Olin kyseisen ulkonäkövamman vuoksi törkeän työpaikkakiusaamisen uhri. Luulin lapsena kaiken loppuvan siihen kun kasvan aikuiseksi, mutta mitä vielä. Aikuiset kiusaa vielä raaemmin kuin lapset. Itse en ole selviytynyt ja olen erakoitunut ja voi olla kuukausia etten poistu kotoa koska en jaksa kuunnella ulkonäölleni huutelua. Siis on ihmisiä eri ikäisiä jotka tykkää huudella perääni ja mm. vanhoja naisia jotka keskeneen puhuvat ulkonäöstäni niin että varmasti on tarkoitus minunkin se kuulla.
Normaalit voi miettiä mitä on elää kun nenä muistuttaa muuten siltä kuin Gerard Deparndieulla, mutta sieraimet on eteenpäin(ja yhteen sieraimeen mahtuu 3 sormea)...+kuulet ulkonäöstäsi johtuen mm. röhkimistä kävellessäsi ihmisten ilmoilla.

 

Olen miettinyt samaa asiaa miksi meillä ei ole käytösmallia, miten suhtautua erilaisuuteen. Jos lasta kielletään katsomasta, niin sittenhän sitä vasta katsookin. Ja jos katsominen on huonotapaista, niin aikuisella on pahimmillaan sitten sitä ettei tiedä saako nyt katsoa vai olenko epäkohtelias ottaessani ylipäätään katsekontaktin. Vaivautuneisuutta puolin ja toisin, jolloin syntyy tunne että tässä tehdään väriin tai minusta tuntuu väärältä.

Siksi oli aivan oikein kasvattaa lapsia uimahallissa. Suoraa puhetta vain, niin siitä se asennemuutos saattaisi jopa joillakin lähteä. Tietenkään se ei ap:n vastuulla saa yksikseen olla, mutta aloittamalla tällaisia keskusteluja herätellään uusia ajatuksia, uusia asenteita.

Minullekin tuli haastava tilanne eteen. Tosin kyse oli eri kuin ap:n tilanne ja kyse oli vammaisesta, mutta todella ihanan vauhdikkaasta ja söpöstä pikkutytöstä. Olsin halunnut katsella tytön touhuja niin kuin muidenkin lasten, mutta kohteliaisuussyistä käänsin pääni. Olisin halunnut sanoa äidille, että lapsesi on aivan ihana. Minulla oli itselläni pieni poika mukana ja mietin, että vaikuttaisinko siksi epäkohteliaalta. Tilanne jäi vaivaamaan, koska en vain tiennyt mikä olisi oikein. Enkä usko olevani ainoa maailmassa, joka tahtoisi hyvää ja pelkää pahinta.

 

vieras... sinun tarinasi on todella koskettava. Olen pahoillani, että olet kokenut ja koet elämässäsi tuollaista loppuun palamiseen saakka.

Välillä tuntuu, että on suurempi synti olla "ruma" tai epämuodostunut, mutta muuten normaali, kuin esimerkiksi kehitysvammainen ja siksi oudon näköinen.

sophie, en usko, että äiti olisi loukkaantunut siitä että kehut lasta tai siitä että katsoit lasta. Kyllä ihmisestä päälle näkee millä "silmällä" toista katselee. En minä ainakaan lempeistä, ystävällisistä tai neutraaleista katseista pahastu. Eniten rakastan ihmisiä, asiakaspalvelijoita tms, jotka palvelevat ihanasti, kohteliaasti ja kunnioittavasti ilmeenkään räpsähtämättä. Sellaisia on paljon onneksi!

 

Idioottien mielipiteille voi antaa painoarvon nolla, oikeastaan asiassa kuin asiassa.

 

Jos asia häiritsee, miksi ei korjaavaa plastiikkakirurgiaa?

 

Jos asia häiritsee, miksi ei korjaavaa plastiikkakirurgiaa?

kuule kun korjaavalla kirurgialla on nykyisin tehty ihmisille jo lähes kaikki se mitä voidaan ja pystytään tekemään. se ei tarkoita että ihmistä saataisiin sillä normaalin näköiseksi. aloittajasta en tiedä, mut on leikattu ensimmäisen kerran kolmen kuukauden ikäisenä vauvana.

 

Oletko tshernobyl-onnettomuuden uhri?
Tiedän yhden tyypin, joka on syntynyt sen onnettomuuden jälkeen ja sen naama ainakin on tosi pahan näköinen, en tiedä sitten, että johtuuko säteilystä, vai mistä ne epämuodostumat kasvoissa ja vartalossa. Siinä on sen näköinen ihminen, että sillä on ihan oikeasti ruma naama, mutta ei se anna sen silti vaikuttaa elämään (onneksi)