Yli-innokas rakastaja!?!??

  • Viestiketjun aloittaja "Samperi"
  • Ensimmäinen viesti
"Samperi"
Hepskukkuu!

Aijaijai, pakko vuodattaa hieman. Olen tuoreehkossa suhteessa (tottakai) maailman ihanimman naisen kanssa! Välillä tuntuu että olen jopa yli-innokas hänen suhteensa, kun koko ajan tekee mieli soitella ja viestailla ja mitä lie. Olen joutunut tietoisesti jopa hieman rajoittamaan, jotten aivan pöhköltä vaikuta.

Suhteemme on avoin ja lämmin ja näistäkin tuntemuksista olen voinut hänen kanssaan keskustella. Hän tietenkin sanoo että höpöhöpö, en ole liian innokas. Pelkään ehkä hieman sitä, että toista osapuolta alkaa ahdistamaan jos olen koko ajan päälläni hänen suuntaan!

Jäitä hattuihin ja housuihin niin kyllä tämä tästä. Olen vaan niiiiiiin rakastunut :)
 
onneksi olkoon
Riippuu tietysti kuinka innokas olet ja minkä sorttinen naisesi on. Itse esimerkiksi ahdistuin, kun yksi uusi ihastus tekstaili ja yritti soittaa minulle, vaikka olin sanonut olevani koko kyseisen päivän kylässä. Puhelin oli ihan täynnä yhteydenottoja, vaikka minä halusin sen päivän keskittyä muiden ihmisten kanssa olemiseen. Siinä meni se raja minulla, enkä kauaa jaksanutkaan sitä kaveria. Pikkuisen hengähdystaukoa kannattaa antaa välillä, jos tulee luonteva paikka semmoiselle.

Olen naimissa miehen kanssa, jonkan kanssa oli "rakkautta ensisilmäyksellä" ja olimme erottamattomat heti alusta lähtien eli näimme käytännössä joka päivä ensitutustumisen jälkeen ja meni pari viikkoa ennen kuin tuli ensimmäinen taukopäivä. Siitä ei vaan tullut ahdistunut olo, kun sovittiin aina että soitellaan seuraavana iltana ja sitten katsottiin mitä tehtäisiin. Sillä välillä saatettiin myös kirjoittaa sähköpostia tai laittaa tekstaria, jos tuli jotain asiaa, mutta ei se ollut mitään pommittamista.
 
"Samperi"
Ei missään nimessä ole mitään ensimmäisen skenaarion kaltaista jatkuvaa pommitusta. Tuli tässä vaan mieleen kun oli vielä näin iltasellakin pakko laittaa tekstaria vaikka nähtiin ja puhuttiin puhelimessakin useampaan kertaan tälle päivää.

Jos hänellä on ollut tiedossa olevaa menoa tai jotain muuta tiedossa olevaa, niin toki olen niitä täysin kunnioittanut.

Sitä vaan haluaisi jakaa kaiken hänen kanssaan juuri sillä samalla sekunnilla! Niin ilot kuin surutkin.
 

Yhteistyössä