Ylipaino-ongelmaiset, kertokaa!

Kysyisin kaikilta, jotka on ylipainoisia ja jotka ette oo pystyny pysyvästi laihtumaan, että mikä tekee laihtumisesta niin hankalaa? Tämä ei ole mitään kettuilua, haluan oikeasti ymmärtää. Missä vaiheessa olette alkaneet lihoa ja mitkä tekijät siihen ovat olleet vaikuttamassa?

Itselläni on se käsitys, että lihavuus on sairaus, johon on osittain geneettisiä syitä, osittain elämäntavallisia ja jopa psyykkisiä syitä. Oletteko samaa mieltä?

 

ups

 

Mä en ole ylipainoinen .. mutta kommentoin ettei geenit ole kovin ratkaiseva tekijä. Esim. 1980 luvulla ei ollut esim. lapsissa kuin ehkä 1/500 vähän ylipainoa.
Ja nykyään sairaudellista ylipainoa on ylipainoisista jopa alta 1%.... siis virallisesti.

 

Ne on ne elämäntavat. Tai siis se, että on tottunu esim. syömään tiettyjä ruokia ja tietyn verran. Kun sitten muuttaa ruokatapojaan, ei kuitekaan ajattele, että muuttaa niitä loppuelämäkseen, vaan vain siksi aikaa, että paino laskee tiettyyn lukemaan. Kun tuo lukema on saavutettu, voi taas alkaa syömään entiseen malliin. Tai sitten paino ei putoakaan toivotulla tavalla, ja tuntee, että ihan turhaan rajottaa itseään, ja ottaa vanhat ruokatavat taas avosylin takas.

Laihtuminenhan itsessään ei ole kovin vaikeeta, jos vähän yrittää, mutta se uusien ruokatapojen omaksuminen koko loppuelämäksi on hankalaa.

Itse aloin lihoa yläasteen jälkeen, kun ns. kasvukautena totuin siihen, että voi syödä melkein mitä vaan, eikä se näy juurikaan missään. Karkki (mukaanluettuna suklaa) on ollut aina minun kompastuskivi, mutta nyt olen ekaa kertaa onnistunut irtautumaan siitä jo moneksi kuukaudeksi. En ajattele enää, että en voi elää ilman karkkia, vaan voin aivan hyvin kuvitella eläväni koko elämäni syömättä sitä.

 

Kyllä se varmaan on vaan siitä itsekurista kiinni. Ihminen on niin heikko, niin heikko kaikille houkutuksille.
Itsellä ongelmana suolaiset herkut, en niinkään tykkää makeasta karkeista tai jäätelöstä. Vaikka niitäkin tulee syötyä.
Toinen ongelma on annoskoko, liikaa tulee syötyä.

Oikotietähän onneen ei ole, pitäisi osata syödä ja liikkua oikein. Kaippa sitä tarvis jonkin moista ohjausta lopun elämää.
Varmaankin se Olet mitä syöt ohjelma olisi oikein hyvä mutta en varmaan ole tarpeeksi lihava päästäkseni siihen

 

Olen ollut lievästi ylipainoinen koko ikäni, siis lapsesta asti. Ja siihen on kyllä aika paljon vaikuttanut se, että mut on hyvin koulutettu tunnesyöjäksi ja se on iän myötä kehittynyt huippuunsa ja hiilihydraattiriippuvuuteen asti. Meillä oli kotona aina paljon kaikkia herkkuja, ja mä sitten söin niitä muidenkin edestä. Liikuntaan en tuntenut viehtymystä, ja se sitten näkyi. Eli mulla on ainakin ympäristön vaikutus, elämäntavalliset ja psyykkiset syyt ylipainon taustalla, mutta toisaalta, eihän siitä voi syyttää kuin itseään jos ei päätään hoida muulla kuin syömisellä. Kun olen alkanut työstää kaikkia juttujani sen sijaan, että hautaan ne suklaaseen ja kekseihin, niin tarve ylensyömiselle on vähentynyt. Ja liikuntahan hoitaa mieltä myös, joten se on hyvä puputtamisen korvike.

Mutta kun painoa on joko todella paljon tai sitä on aina ollut jonkin verran, niin se ei lähde pois nopeasti. Painonpudotus on samanlainen elämäntapojen totaalinen muutos kuin vaikkapa alkoholistin raitistuminen. Mietihän, miten helppoa olisi alkaa tehdä lähes kaikkia asioita eri tavalla kuin ennen ja vielä muuttaa ajatusmaailmansakin toisenlaiseksi siinä samalla. Ja ainakin itse olen aika impulsiivinen ihminen, joten jos tuloksia ei ala näkyä, niin helposti heittää hanskat naulaan. Se siinä on niin vaikeaa. Pysyviin tuloksiin ei pääse kuin hitaasti pudottamalla, ja siihen vaaditaan sinnikkyyttä.

En tiedä valaisiko tämä yhtään, enkä tiedä ajattelevatko muut samalla tavalla kuin minä. Mutta tässä nyt ainakin mun näkökulmani asiaan.

 

Mä en ole ylipainoinen .. mutta kommentoin ettei geenit ole kovin ratkaiseva tekijä. Esim. 1980 luvulla ei ollut esim. lapsissa kuin ehkä 1/500 vähän ylipainoa.
Ja nykyään sairaudellista ylipainoa on ylipainoisista jopa alta 1%.... siis virallisesti.

Nykyäänhän on pystytty eristämään jokin lihavuusgeeni. En ole asiaan sen enempää perehtynyt, mutta kyllä se täysin mahdollista on. Onhan joissakin suvuissa esim. skitsofreniaakin enemmän. Toki se ei tarkoita, että sairaus tulee kaikille, mutta tiettyjen yhteensattumien summalla on suurempi alttius sairastua.

 

Mulla siihen vaikuttaa varmastikin eniten laiskuus ja mukavuudenhalu.

 

Olen ollut lievästi ylipainoinen koko ikäni, siis lapsesta asti. Ja siihen on kyllä aika paljon vaikuttanut se, että mut on hyvin koulutettu tunnesyöjäksi ja se on iän myötä kehittynyt huippuunsa ja hiilihydraattiriippuvuuteen asti. Meillä oli kotona aina paljon kaikkia herkkuja, ja mä sitten söin niitä muidenkin edestä. Liikuntaan en tuntenut viehtymystä, ja se sitten näkyi. Eli mulla on ainakin ympäristön vaikutus, elämäntavalliset ja psyykkiset syyt ylipainon taustalla, mutta toisaalta, eihän siitä voi syyttää kuin itseään jos ei päätään hoida muulla kuin syömisellä. Kun olen alkanut työstää kaikkia juttujani sen sijaan, että hautaan ne suklaaseen ja kekseihin, niin tarve ylensyömiselle on vähentynyt. Ja liikuntahan hoitaa mieltä myös, joten se on hyvä puputtamisen korvike.

Mutta kun painoa on joko todella paljon tai sitä on aina ollut jonkin verran, niin se ei lähde pois nopeasti. Painonpudotus on samanlainen elämäntapojen totaalinen muutos kuin vaikkapa alkoholistin raitistuminen. Mietihän, miten helppoa olisi alkaa tehdä lähes kaikkia asioita eri tavalla kuin ennen ja vielä muuttaa ajatusmaailmansakin toisenlaiseksi siinä samalla. Ja ainakin itse olen aika impulsiivinen ihminen, joten jos tuloksia ei ala näkyä, niin helposti heittää hanskat naulaan. Se siinä on niin vaikeaa. Pysyviin tuloksiin ei pääse kuin hitaasti pudottamalla, ja siihen vaaditaan sinnikkyyttä.

En tiedä valaisiko tämä yhtään, enkä tiedä ajattelevatko muut samalla tavalla kuin minä. Mutta tässä nyt ainakin mun näkökulmani asiaan.

Kuulostaa erittäin ymmärrettävältä! Ylipainon syyt on ilmeisesti rakentunu useiden vuosien aikana ja niistä on tullut elämäntapa. Voin hyvin kuvitella, että kokonaisen elämäntavan muuttaminen on erittäin hankala prosessi.

 

Mulla siihen vaikuttaa varmastikin eniten laiskuus ja mukavuudenhalu.

Samoin. Ja viehtymys makeisiin herkkuihin.

 

Vastaan vaikka en olekaan ylipainoinen. Mulla oli nuorempana kuitenkin taipumus lihoa ja joidenkin kommenttien jälkeen sairastuin syömishäiriöön. Tämä syömishäiriö ei koskaan häviä elämästäni kokonaan. Raskauden aikaista painonnousua on ollut hirveän vaikea hyväksyä ja vauvasta nauttimistakin on haitannut ylikilot joita raskausaikana on kertynyt. Mulle laihtuminen ja ihannepainon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa kontrollointia, kieltäytymistä ja valtavaa itsekuria. Muuten se ei onnistuisi.
Laihtuminen ei ole helppoa, eikä geenienkään vaikutus ihan puppua ole. Joillekin laihtuminen ja painon ylläpitäminen on vaikeampaa kuin toisille, mutta toki psykologiset syyt, tunnesyöminen, tavat ja tottumukset on tärkeitä.

 

Mie oon ollu koko ikäni pullukka! Ja pojan syntymän jälkeen mulle tuli kuvioihin mukaan tunnesyöminen! Kun tunsin itseni yksinäiseksi, söin, söin ja söin! Vaikka käytiin pojan kanssa puistoissa päivällä ja muualla missä oli muita äitejä, sain osakseni "nenänvartta pitkin" - katseita! Joten se lisäsi yksinäisyydentunnetta ja noidankehä oli valmis!

Nyt vasta olen pikku hiljaa päässyt eroon tunnesyömisestä, olen pakottanut itseni pois ruokakaapeilta! Vielä ei ole paljoa liikakiloja pois lähtenyt mutta toivottavasti pääsen haluamaani painoon loppuvuodesta! Pois saatava määrä on noin 35 kiloa!

 

No mulla lääkitys nostaa painoa,sitten tulee syötyä herkkuja ja liikunnan vähyys,siis psyykkiset syyt. :headwall:

 

Mä luulen et tähän ei oo mitään yksiselitteistä vstausta. Toisilla liikkumisen estää fyysiset vammat/sairaudet, toiset vaan syö epäterveellisesti/liikaa, joillain se johtuu sairaudesta, joillain lääkityksestä. Mulla raskaudet on keränneet aina paljon painoa, Ekasta kaikki jäi laitokselle, tokasta kaikki jäi kroppaan... Valitettava tosiasia on sekin, et mitä terveellisempi, vähärasvaisempi yms tuote, sitä kalliimpia ne on! Hedelmätkin talvisaikaan on pirun kalliita, ja muulloinkin suuren osaa vuotta.. :/ Halvallakin pärjää,mut se on ainakin mun "tutkailujen" mukaan sit sitä tarjousmakkaraa yms kaloripommeja... No,broileri on onneks halpaa...

 

Sen kun tietäisi miksi ei laihdu. Kropassa mennyt jotain kertakaikkiaan sekaisin kun toista lasta aloin odottamaan. Paino nousee, jos en yritä laihduttaa aktiivisesti. Ja suuria määriä jopa viikossa. Ihan pysyviä kiloja, ei mitään nesteitä.

Lääkäri tutkinut ja kaikkea olen kokeillut. Koko ajan taustalla terveelliset elämäntavat. Jos voisin edes hieman olla tyytyväinen itseeni lihavana, luovuttaisin tämän taistelun ja antaisin kilojen tulla kun kerran ovat tullakseen. Mutta kun en sitten kestäisi enää itseäni, niin en voi periksikään antaa. Apua tähän hommaan kaipaisin, mutta en tiedä mistä sitä voisin saada. :/

 

Olen ollut aina iso, tosin en lihava tai edes ylipainoinen.

Kun alotin koulun ohella siivoustyöt, ja sain omaa rahaa, ostelin herkkuja... siitä alkoi pieni painon nousu.

Pitkään olin vain hiukan ylipainoinen, kunnes eka lapsi syntyi, imetysaikana mulla on aina kauhee nälkä, ja just kaiken epäterveellisen himo... ja lihon paljon.

KAi mulla on päässä jotain vialla, herkkujen syönnistä tulee hyvä olo. Lisäks elämän tilanne on sellainen et en pääse liikkumaan niin usein ku haluaisin, joten kierre on valmis

 

Painoa tulee liikaa, kun syö enemmän kuin kuluttaa. Ja kyllähän se on niin, että helpompi sitä painoa on nostaa kuin pudottaa, koska se vaatii työtä fyysisesti ja henkisesti. Joskus elämän tilanteet on sellaisia, että yksinkertaisesti ei paukut riitä painonpudotukseen. Pään pitää olla aika kondiksessa, että saa painon pudotettua, varsinkin jos ylipainoon liittyy se, että syö huonoon oloon.
Ja joskus on mysö niin, että on aika vaikeaa ellei jopa mahdotonta, päästä kuntoilemaan tai edes pienellä lenkille..

 

Mulla siihen vaikuttaa varmastikin eniten laiskuus ja mukavuudenhalu.

Samoin. Ja viehtymys makeisiin herkkuihin.

Samoin, sekä himo kaikkiin suolaisiin ja rasvaisiin herkkuihin.

Järki ei pysyäytä ahmivaa suuta ja kättä, joka ruokaa sinne kitaan ahtaa :ashamed: :ashamed:

 

Mulla siihen vaikuttaa varmastikin eniten laiskuus ja mukavuudenhalu.

Samoin. Ja viehtymys makeisiin herkkuihin.

jep. ja rasvaisiin herkkuihin. mun kohdalla eka pullukkamerkintä on neuvolakirjassa ollessani 1v2kk ikäinen, ja siitä sit joka merkinnässä kommentti että laihduttava olisi, sekä ravinto-ohjeita mutsille.

paisuin sitten tasaiseen tahtiin, en nyt mikään möhkäle ollu mutta kuitenkin painokäyrän yläpuolella kasvoin. ja sitä lihavuusjankutusta kuuli sitten terkkareilta,lääkäreiltä, opettajilta, kaikkialta. (enkä siis ollut edelleenkään siitä lihavimmasta päästä).
yläasteella vittuunnuin ja aloin laihduttaa, syömishäiriöön asti. jännää oli että sitten ei enää painosta tullut mitään kommenttia, ei siltä samalta kylän terkalta joka oli ala-asteelta asti natkuttanut käyristä, ei liikunnanopettajalta, ei keneltäkään..
sitten tapasin tuon ukkelin, huomasin että sen kans saa olla ihan semmonen ku itte halvaa ja paisuin normaalipainooni. tästä muutama vuosi niin aloin odottaa esikoista, ja raskausaikana annoin itselleni luvan jopa herkkuihin. ja sama toistui kuopuksen raskausaikana.
ja nyt kun kuopus on reipas 1v8kk neitiäinen, mä alan taas ottaa oman elämän syrjästä kiinni ja käydä jumpassa, uimassa, ihan liikunnanilosta.
siitä ilosta mitä mulla ei koskaan lapsuus- ja nuoruusaikana ollu kiitos terkkarin ja koulun liikuntaopettajien.

niin että te kaikki jotka meitä pyöreämpiä kanssaihmisiä kieroon katsotte, hävetä te ette osaa mutta ajatelkaapa joskus. ei kukaan laihdu siitä teidän kierosta katseesta, vaan kyllä se muutos lähtee ihan itsestä. jos lähtee. jotkut tykkää olla muhkumpia.

 

no ei tää yks kerta/päivä missään näy. kevyt työ, ja iltaisin ei jaksa enää liikuntaa, kun kotityöt ja kaupassa käynti ym. vie mehut. Lähinnä kai se on tuo iltasyöminen (herkuttelu) kun lapset on menneet nukkumaan ja ja haluan hetken nauttia.
Ja tietysti työpäiväkin menee mukavammin muutamien "pullakahvien" kera ja useimmin se on tietenkin viineri tms. Ja suklaata pitää aina saada. Se kun piristää.

 

Itse olen pienestä asti ollut ylipainoinen. Olen saanut lapsena syödä niin paljon kuin haluan ja mitä haluan, joten makean persona sitä herkkua on uponnut. Nyt sitten olen kaksi kuukautta kalorilaskurin avulla pudotellut painoa ja kyllä tuntuu olevan vaikeaa. Jo itsessään se oikein ja terveellisesti syömään opettelu on hyvin hankalaa, koko ajan pitää miettiä kuinka paljon voin ottaa tuota ja kuinka paljon tuota. Talouavaa'an kanssa olen naimisissa ja tuleekohan sitä eroa koskaan...? Toivottavasti jossain vaiheessa iskostuu tuonne selkärankaan se, että automaattisesti ottaa oikean määrän ruokaa eikä lapa lautastaan täyteen.

Liikkumistakin on aika vaikea aloittaa kun koko ikänsä ei ole pakollisia liikuntoja enempää urheillut, mutta pikku hiljaa

 

Tossa jotain faktaa, jos todella pyrit sitä hakemaan etkä vain provoilemaan.

http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=453

 

Eron jälkeen söin suruuni ja lihoin yli 10 kg kuukaudessa. Kaikkiaan lisää kertyi 15 kg. Ihan rehellisesti siis mässäilemällä lihotin itseni. Tunnekuohujen tasaantuessa lopetin järjettömän herkuttelun ja aloin syödä jälleen normaalisti. Siitä se painokin sitten pikkuhiljaa palautui normaaliksi.