Yrittäjä ei saa lainaa?

  • Viestiketjun aloittaja "mei"
  • Ensimmäinen viesti
"mei"
Onko miten totuudenmukainen lause?

Olen yrittäjä, tulot keskitason alapuolella.Käteen jää kuussa 1600 e.

Lainaa on asuntolaina (vanha) joka otettu silloin kun oltiin molemmat töissä.

Näinkö on että lainaa / kulutusluottoja on turha haaveilla?
Tästä keskusteltiin miehen kanssa tänään. En ole nyt ottamassa edes lainaa,mutta tulevaisuutta mietin.
 
Mä en saanut edes muutaman tonnin luottoa koska katsottiin etten pystyisi maksamaan sitä jos tulot tippuisi, koska lainan lyhennyksen ja laskujen jälkeen pitää jäädä vielä summa x elämiseen.
Onneksi sain tuon rahoituksen tän hetken tarpeelle järjestettyä muualta kuin pankista, eikä pikavippeihin tms. tarvinnut turvautua.
 
"aapee"
Mies ei meinannut millään uskoa että näin on. Yrittäjät tuntuvat monessakin suhteessa olevan kansakunnan pohjasakkaa.

Ihan pankkiin asti en ilkeä lähteä tällaista kyselemään,en siis ole lainaa nyt ottamassa (olen äitiyslomalla),mutta epäilen itse että tulevaisuudessakaan se ei ole mahdollista,jos eivät tulot radikaalisti nouse (ja silloin ei lainantarvetta varmaan olekaan)
 
"aapee"
Alkuperäinen kirjoittaja HyäkkäysVaunu;28943409:
Mä en saanut edes muutaman tonnin luottoa koska katsottiin etten pystyisi maksamaan sitä jos tulot tippuisi, koska lainan lyhennyksen ja laskujen jälkeen pitää jäädä vielä summa x elämiseen.
Onneksi sain tuon rahoituksen tän hetken tarpeelle järjestettyä muualta kuin pankista, eikä pikavippeihin tms. tarvinnut turvautua.
Minä hain muinoin yrittäjänä 2000 e, summa melko mitätön mutta tuli tilanne jolloin olisin saanut n.4000e laitteen 2000 eurolla. Eli ´pakko´saada.
Lainaa ei tippunut,mies sen lainan mulle sitten otti omiin nimiinsä...
 
Harkintavalta
Ei se sinänsä ole kiinni yrittäjästatuksesta, vaan tulojen määrästä ja varmuudesta. Samassa tilanteessa olisi varmasti suhdanneherkän alan pienipalkkainen provisiopohjainen työntekijä. Ei pankki anna, eikä sen pidäkään antaa, lainaa, jos takaisinmaksu ei ole varmaa. Sillä suojellaan sekä pankkia ETTÄ lainan hakijaa.
 
Krns
Lainaa saa kyllä helpostikin. Huijausta tai ei, mutta helppo tehdä siten että muutat itselle maksettavaa palkkaa muutamaksi kuukaudeksi. Eli jos aikaisemmin olet saanut 1600€/kk. Niin otapa hetken vaikka 3200€/kk (vaikka muutama kuukausi ilman ja sitten muutama kuukausi tuolla suuremmalla tulolla). Sitten vain lainaa hakemaan 3200€/kk tuloilla. Hyvin onnistuu. :)

Toki vaatii sen, että maksat "oikeaa" palkkaa kaikkine sivukuluiineen. Ei muita korvauksia. Joka sekin voi itsessään olla haaste, koska nuo sivukulut on järkyttäviä.
 
Tähän mennessä ei ole yhtään laina-anomusta evätty, ei yritykselle tai henk.koht. elämään tarvittavaa. Toki viimeisimmän lainan hausta on sen verran aikaa, että maailman tilanne on erilainen ja lainaehdot on varmasti kiristynyt. Suoraan ei sanoa, että yrittäjyys on lainalle este.
 
Lainaa saa kyllä helpostikin. Huijausta tai ei, mutta helppo tehdä siten että muutat itselle maksettavaa palkkaa muutamaksi kuukaudeksi. Eli jos aikaisemmin olet saanut 1600€/kk. Niin otapa hetken vaikka 3200€/kk (vaikka muutama kuukausi ilman ja sitten muutama kuukausi tuolla suuremmalla tulolla). Sitten vain lainaa hakemaan 3200€/kk tuloilla. Hyvin onnistuu. :)

Toki vaatii sen, että maksat "oikeaa" palkkaa kaikkine sivukuluiineen. Ei muita korvauksia. Joka sekin voi itsessään olla haaste, koska nuo sivukulut on järkyttäviä.
Ja höpöhöpö
 
yrittäjä2

Voi voi tätä tietämättömyyttä. Yrittäjä ei ammatinharjoittajana maksa itselleen palkkaa, eikä voi sillä kikkailla. Lainanhakutilanteesa pankki vaatii yrittäjältä aina viimeiset tilinpäätökset sekä ehkä vielä välitilinpäätöksen kuluvalta tilikaudelta.
On vielä erotettava yritystulo ja ammatinharjoittajayrittäjän verotettava tulo, joka yleensä on kriteerinä, jos hakee esim.- luottokorttia itselleen.

Jos kyseessä on yhtiömuotoinen yritys, jossa yrittäjä tai hanen perheensä on omistajana, vaatii pankki yhtiöstä myös tilinpäätökset, vaikka yrittäjä hakisi itselleen kulutusluottoa. Siinä ei paljon auta, jos yrittäjä nostaa palkkaansa pilviin huijatakseen pankkia, jos samaan aikaan yrityksen tulos ei näytä mahdollisuutta korotettuun palkanmaksuun.

Jotenkin tympii, kun täällä aina on näitä fiksuja ihmisiä kertomassa, miten voi kusettaa pankkia tai verottajaa tai mitä milloinkin. Kuitenkaan tosielämä ei toimi noin, mikä onkin varsin ymmärrettävää.
 
"vieras"
Juu ei saatu neljän tonnin asuntovaunuun luottoa. Luottotiedot kunnossa. bruttopalkka n 5000e yht. Firma luokiteltu AA luokkaan jne. Mutta silti. Otti päähän aika rankasti.
Kymppitonnin pesuhuoneremonttiin tarvi takaajat jne.
 
Yhteistyössä