Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, sen tiedän jo nyt. Siksi päätin reilu viikko sitten että aloitamme kunhan esikoululaisen ja koululaisen kesäloma alkaa. Olen nimittäin tässä nyt viikon verran koittanut joka yö tarjota ensin tuttia ja sitten koittanut tassutella pojan uneen, mutta lopulta todennut ettei vielä ole oikea hetki. Varsinkin kun aamusta on noustava ylös laittamaan koululaisia kouluun. Viikon päästä olisi ensimmäinen ilta kun aletaan koittamaan miten tämä lähtee sujumaan. Miehestä ei tässä nyt apua ole, sillä hänen täytyy saada nukuttua, jotta jaksaa nousta aamulla töihin. Hieman siis jännitän miten tämä lähtee sitten sujumaan. Onneksi Hugo syö tuttia, se ainakin hieman helpottaa ja lisäksi ajattelin että otan vaikka nokkamukiin vettä mitä sitten voin antaa.
Olen myös miettinyt, että pitääkö poika saada rauhoiteltua omaan sänkyyn nukkumaan sen jälkeen kun on herännyt saadakseen rintaa. Nythän olen nostanut hänet viereeni ja olemme nukkuneet niin aamuun asti. Jos hän nukkuu vieressäni, niin häiritseekö maidon haju koko ajan hänen uniaan? Omassa sängyssä voisi sen puolesta olla parempi nukkua ja sänky on kuitenkin meidän sängyn vieressä. Mietin myös että kuinka ihmeessä osaan nukkua itse ilman kainalokaveria? Nyt kun olen nukkunut poika kainalossa jo yhdeksän kuukautta. Toisaalta taas olisi jo ihan kiva saada nukkua yksinkin, vaikka tuo tuhiseva pieni siinä kainalossa ihana onkin.
Tuntuu että tämä kaikki olisi minulle ihan uutta. Iida vieroitettiin yötissistä suunnilleen samoihin aikoihin. Menin silloin ystävälleni ja J koitti pärjätä tytön kanssa. Kahden yön kuluttua tyttö nukkui yöt heräämättä. Lumi, Matias ja Aino puolestaan ovat nukkuneet kuin tukit läpi yöt jo ihan pienestä. Aino taisi herätä vauvana syömään yöllä vain muutaman hassun kerran ja nekin kerrat oli paremminkin aamuyöstä. Lumi ja Matias taisivat nukkua yöt läpi jo 2 kuukauden iässä. Nyt sitten hieman jänskättää miten Hugon kanssa käy.
Muuten imetys jatkuu, mutta kerta toisensa jälkeen imetyshetket vähenee. Saa nähdä vierottaako Hugo itse itsensä rinnasta ennen vuoden ikää vai miten meillä tämä homma etenee. Toisaalta haluaisin itse vielä jatkaa, mutta ei maailma kaadu jos imetys tästä nyt hiljalleen vähenee. Uskon kuitenkin että siinä vuoden iän paikkeilla meidän imetystaival alkaa olla takana päin. Imetys ollaan lopetettu aina vaiheittain ja muiden kohdalla se on toiminut. Tästä kirjoittelen sitten vielä erikseen kun sen aika on. Sitä ennen palaan varmasti siihen miten meidän yöimetyksistä luopumisen kanssa tulee sujumaan.
Miten teillä on lopetettu yölliset imetykset? Vinkkejä otetaan vastaan ja varsinkin jos äiti on yksinään hoitanut vierotuksen?
Tänään arvottiin myös ihanan pipoarvonnan voittaja. Hugo toimi onnettarena ja kaivoi kiposta pitkän lappujen pyörittelyn jälkeen yhden lappusen. Onnea Airiina, laitan sinulle sähköpostia vielä tänään. Kiitos paljon kaikille osallistujille. Käykää ihmeessä tilaamassa ihania NopsuPopsun tuotteita itsellenne tai lapsellenne/lapsillenne.
Kommentit (29)
Meillä 1v 8kk heräili rinnalle useasti yössä. Olin vaan odotellut että vieroittuu itsekseen kuten aiemmat lapsemme mutta niin ei vaan käynyt. Aloin olemaan todella väsynyt koska oli heräillyt vauvasta asti tiheään. Yritin ensin itse vain lopettaa imetyksen mutta lapsi ei ymmärtänyt sitä ollenkaan että miksi ei yks kaks pääse rinnalle kun olen siinä vieressä, öisin siis. Raivostui vain kun yritin lohduttaa, niinpä sitten mieheni vietti lapsen kanssa yön kaksistaan. Minä eri huoneessa. Muutamia kertoja lapsi itki mutta rauhoittui kyllä isälleen ja jatkoi unia isän rinnan päällä nukkuen. Seuraavana yönä kelpasin jo minäkin rauhoittelijaksi eikä monta kertaa heräiltykään. Siihen ne yöimetykset sitten loppui. Jatkoin vielä päivisin imettämistä n. kuukauden ja sitten lapsi lopetteli ne itse. Ei enää vain pyytänyt rintaa. Ikää tuolloin n. 1 v 9kk.
Nyt täytyy tunnustaa,että oon vähän kade noista teidän lasten öistä!! Siis meillä on kaikki neljä herännyt aina sinne yhden vuoden ikään asti ainakin sen kolme kertaa yössä. Imetti tai ei.
Mä vieroitin Nuutin siinä yhden vuoden aikoihin yöimetyksestä, nostin kumminkin viereen, mulla oli ittellä joku t-paita päällä, ettei nyt ihan ollut tissi siinä naaman edes kiusaamassa pientä:)
Tsemppiä kovasti sinne vieroitukseen!!!
Nuo edelliset kolme on kyllä olleet niin uskomattoman hyviä nukkumaan. 😀 Ei kertynyt ainakaan univelkaa.
Taitaa meilläkin Hugo tulla viereen nukkumaan. 🙂
Kiitos tsempeistä ♡♡ luulen että niitä tarvitaan. 😀
Tsemppiä! Mä hoidin yövieroituksen kyllä yksin, mutten yhtään muista miten. Sylikkäin me ollaan joka tapauksessa keinuteltu, joten oisinko vaan yrittänyt kylmästi olla tarjoamatta jos vaikka refluksioireet olisi helpottaneet?! Nyt ihan harmittaa kun on niin vähän muistikuvia.
Kiitos Nanna.♡♡
Luulen että Hugo tahtoo tuolloin syliin kun herää syömään ja vaatii varmasti lohduttamista. Toki pidän mielessä myös sen, että nyt ensin testataan onko hän oikeasti nälkäinen vai herääkö vain että pääsee viereen ja tankkaamaan läheisyyttä. 🙂 Sen mukaan sitten edetään.
Mä yritän myös pikkuhiljaa saada yöimetykset loppumaan. Tai no siis se on ajatuksen tasolla, en oo saanut tehtyä vielä mitään sen eteen. Leo syö yleensä aamuyöstä tai ihan aamusta ja se on just se hetki kun mä oon aivan liian laiska tekemään muuta kuin iskemään tissin suuhun. 😀 Tsemppiä tähän!
Se on kyllä juuri sitä aikaa kun on niin helppoa vaan lykätä tissi suuhun. 😀 Täällä tehty samaa, hih.
Hugo herää yleensä puoli kahden- puoli neljän välissä ja sitten aamusta kuuden-seiskan maissa.
Kiitos tsempistä ♡♡ sitä tarvitaan. Ja tsemppiä sinnekin kun vierottaminen tulee siellä ajankohtaiseksi.♡
Tuo on tavallaan aika iso askel. <3 Meidän kuopuksen kanssa stressasin tätä vaihetta todella paljon sillä aivan samalla tavalla kuin sinäkin, jätin hänet viereeni nukkumaan syötön jälkeen. Hoidin vierotuksen yksin, ja vain päätin olla yhtenä yönä antamatta maitoa – mutta nostin vanhalla tavalla viereeni nukkumaan. Olin hämmästynyt siitä miten helposti se meni.. Muutamana yönä hamusi hetken aikaa, mutta tyytyi lopulta tuttiin. Sen jälkeen yöheräämiset jäivät pikkuhiljaa ja hän alkoi nukkumaan kokonaisia öitä! TSEMPPIÄ!! <3
On se. Toisaalta sitä odottaa sen loppumista ja toisaalta taas on todella haikea olo.
Olipa ihana lukea kuinka hyvin teillä onkaan tuo sujunut. Se luo uskoa siihen, että ehkä meilläkin. 🙂
Ja kiitos tsempistä ♡♡ sitä tarvitaan.
Meillä on aina iskä hoitanut kaikki unikoulut ja tissi-vähennykset koska se on hänelle miljoona kertaa helpompaa kuin minulle ja molemmathan sitten aamulla herätään kuitenkin, omiin puuhiimme. Jos olis mun harteilla ollut niin molemmat söisi varmaan vieläkin tissiä 😀
Toi olis se "helpoin" vaihtoehto kyllä. Mutta luulen että meillä tämä on ensin minun vastuulla. Katsotaan tuleeko siitä mitään. 😀
Täytyykin lukea nuo kommenttiboksiin tulleet vinkit jossain vaiheessa ihan ajatuksella, jos löytyisi hyviä vinkkejä meillekin! 🙂
Toivottavasti teilläkin sujuu vieroittaminen hyvin.♥
Täällä kanssa sitä mieltä, ettei liian montaa muutosta kerralleen. Meillä poika vähensi itse imetystä pikkuhiljaa niin yöllä kuin päivälläkin, ja lopetti kokonaan kun ikää oli 1v4kk. Tämän jälkeen nukkui kuitenkin edelleen viekussa, eikä lähdetty siirtämään vielä omaan sänkyyn. Sinne muutettiin vasta kun ikää oli 1v10kk. Ei tässä onneksi ole yksin päässyt nukkumaan, kun on tuo uusi 6 viikon ikäinen kainalokaveri:) Vauva kun tuli niin nukuttiin aluksi kaikki meidän sängyssä, mutta sitten poikaa rupesi vauvan heräily häiritsemään ja lähdettiin kokeilemaan omaa sänkyä ja hän nukkuu tosi hienosti siellä. Tuntuu että itselle oli kovempi paikka niin imetyksen lopetus kuin omaan sänkyyn siirtyminen, mitä pojalle:) Lapsen tahtiin meillä siis, pikkuhiljaa ja yksi muutos kerralleen. Tsemppiä sinne! T: Elina
Kiitos tsempeistä ja ihana että siellä on kainalokavereita riittänyt.♥
Hugohan on nukkunut omassa sängyssä siihen asti kunnes on herännyt syömään, jonka jälkeen olen sitten nostanut viereen. Nyt sitten pitääkin katsoa kumpaan poika on perempi laittaa jatkamaan unia, kun ei saakkaan tissiä. Kokeilemalla sitten varmasti tiedetään otanko viereen vai jatkaako unia omassa sängyssä. 🙂
Meillä nuorimmainen aloitti puolen vuoden ikäisenä tiuhemman yösyönnin ja vuoden paikkeilla tuntui, että hän ei oikein osannut enää nukkua ilman, että sai koko ajan rintaa. Silloin pidettiin tassuttelu-unikoulu ja vierotin yösyönneistä. Samalla siirrettiin pikkuinen nukkumaan omaan sänkyyn. Kyllähän se aiheutti kovaa protestointia. Jälkikäteen mietin, että olisiko ollut parempi, jos olisin vain yrittänyt jättää syötöt, mutta en olis samaan aikaani siirtänyt omaan sänkyyn. Ehkä nyt kuitenkin tekisin yhden asian kerrallaan (mutta en tiedä, miten sitten onnistuisi, jos olisi ollut siinä kainalossa). Kiva kuulla sitten sinun kokemuksia!
/äiti pohjoisesta
Tassuttelua aiotaan koittaa täälläkin. 🙂
Nythän Hugo nukahtaa omaan sänkyyn ja kun on herännyt olen nostanut viereeni jatkamaan unia ja samalla hän on syönyt. Oma sänky ei siis ole vieras paikka joten täytyy testata kumpi olisi sitten pojalle parempi. Nukahtaa omaan sänkyyn vai viereen. 🙂
Kirjoittelen sitten tänne miten lähti sujumaan.
Meillä tuntui olevan esikoisen kohdalla ihan sama juttu. Tyttö söi yölläkin parin tunnin välein ja nukkui vieressäni. Uskon, että se oli nimenomaan tuota läheisyyden tarvetta ja tapa. Jossain vähän ennen vuoden nurkilla mies sitten yhtenä viikonloppuna nukkui yhden yön tytön kanssa ja minä menin Yöksi muualle. Vartin verran oli tissiä huudellut alkuyöstä ja muutaman minuutin joskus myöhemmin, mutta ei sen enempää. Sen jälkeen hän nukkui edelleen vieressämme, vaikka maito siinä ehkä vieressä tuoksuikin. Vähän taisi illalla lähinnä huudella, mutta se meni kyllä todella hyvin, koska hyvä kun edes muistan koko juttua. Varmasti sama onnistuisi ihan äidinkin kanssa, mutta veikkaan, että ei niin nopeasti, koska se maidontuoksu on siinä nenällä ja äitinä tietysti on kurja kuunnella sitä itkua ja helposti menee sitten antamaan sitä tissiä. Isältä kun ei heru, niin ei ole vaihtoehtojakaan. Kyllä se mies voisi yhden vapaapäivän uhrata huonommille unille, olethan sinäkin varmasti herännyt monet sadat kerrat. 😀 Tiedän kyllä, että nuo miehet osaa kyllä pistää hanttiin ja aina vedota töihinsä, mutta kyllä se lastenhoito ja kasvatus kuuluu heille myös. 😉
Mahtavaa että siellä onnistui tuo noin hyvin. 🙂 Vähän samaan tyyliin tehtiin esikoisen aikaan, tosin siinä ei yksi ilta riittänyt ja kaksi yötä huudettiin kurkku suorana. Hän tosin ei syönyt tuttia, joten onneksi Hugo syö. 🙂 Jos sujuisi hieman helpommin tällä kertaa.
Luulen että koitan ensin itse ja jos ei onnistu niin sitten mies saa luvan auttaa. Hän ei varmasti ole kovin innoissaan, taisi esikoisen aikana jäädä pieni kammo,heh.
Apua kun täällä pohditaan täysin samoja juttuja! Elise herää vielä aamuyöstä kerran syömään ja juuri tuli taas neuvolasta palautetta että pitäisi yösyötöistä luopua. Toisaalta kahden viime viikon sisällä lapsi on nukkunut kaksi täyttä yötä mitä ei ole ikinä aikasemmin tapahtunut joten ehkä toinen rupeaa itse vieroittamaan itseään. Välillä yritän rauhoitella ilman sitä tissiä, mutta kauhea huutohan siitä alkaa kun toinen ei syö edes tuttia. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta kun takasin nukkumaan pääsee niin paljon nopeammin jos antaa vähän maitoa. Kirjoittele miten asia rupeaa teillä etenemään että sais vähän vinkkejä 🙂
Ja onhan siinä sekin että niin haluisi pitää kiinni tuosta vauvasta ja tuntuu että yösyötöt kun jää pois on toinen taas astetta isompi lapsi <3
Meille ei ole tästä neuvolassa annettu mitään palautetta, mutta yleisesti taitavat suositella että luovuttaisiin siinä puolen vuoden paikkeilla yösyönneistä.
Olisi kyllä mahtavaa jos teillä hoksattaisiin luopua yösyönneistä ihan itse. Lupaavalta kuulostaa, joten niin voi hyvinkin käydä. Meillä ei ole koko tänä aikana nukuttu yhtään kokonaista yötä.
Kirjoittelen kyllä miten tämä juttu tästä etenee. Viikonloppuna sitten aloitetaan.
Ja niin totta. Näin sitä jäisi taas yksi vaihe taakse ja vauva on taas heti niin paljon isompi.♡♡
Itse tarjosin eka pullosta maitoa, että huomasin oliko oikesti nälkä vai pelkkää läheisyyden hakua. Lopullisesti yösyötyöistä päästiin eroon, kun mies jäi isyyslomalle, minä menin hetkeksi töihin ja nukuin yöt eri huoneessa. Sen jälkeen ei olla yöllä syöty kertaakaan ja yöt nukuttu omassa sängyssä vaikka ne ekat 9kk nukkuikin äidin kainalossa. Isissä oli joku taika, että Hippu ei enää vaan heräillytkään syömään. 😀
Tästä ei nyt ollut varmaan mitään apua. Heh.. Mutta itse tarjoisin vaikka nokkiksesta vettä/maitoa ja sitten vain yrittää rauhoittaa omaan sänkyyn nukkumaan niin ei tissi ole nenässä kiinni muistuttamassa olemassa olostaan. 😉 Tsemppiä! Muutama eka yö tulee olemaan haastavaa, mutta sitten varmasti helpottaa.
Ajattelinkin että tarjoan nokkamukista, jotta tiedän onko oikeasti nälkä vai herääkö siihen että haluaa viereen. 🙂
Jos mun kokeilut ei auta niin pitää joku viikonloppu laittaa isä hoitamaan yöt, jos se tehoaisi. 🙂
Meillä esikoinen vierrotettiin yötissistä noin 10kk iässä ja suurimmaksi osaksi tein homman yksin, että isi sai nukuttua. Otin kyllä viereen, mutta tissin sijasta saikin tutin. Me päästiin aika helpolla ja muutamassa yössä tyttö tajusi, että nyt ei enää tissiä heru öisin. Vähän ennen vuoden ikää opetettiin nukahtamaan itse sänkyyn kun ennen sai nukahtaa kainaloon, siinä samassa alkoi yöheräilytkin pikkuhiljaa jäädä kokonaan:) välillä ajattelin myös, että kummallekkohan tämä on rankempaa, äidille vai tyttärelle<3
Mahtava kuulla että siellä mennyt noin hyvin ja että on onnistunut juurikin ilman isän apua. Meilläkin siis on toivoa. 😀
Hugohan nukkuu ekaan syöttöön asti omassa sängyssä ja siitä on tullut viereeni ja tissille. Ja saa tulla jatkossakin mutta syöminen olisi tarkoitus jättää kokonaan pois. 🙂
Heh, tämä voi joskus olla äidille se kovempi pala purtavaksi, kuin lapselle. 😀
kuopus kohta 1v 8kk ja ollaan nyt pyritty siirtymään tissistä pulloon, kun en saa nukuttua jos on tissi koko yön toisen suussa. 🙂 No, nukkunuthan ei meidän lapsista ole kukaan koko öitä oikein missää välissä. Esikoinen herää edelleen öisin. Keskimmäinen (3v) alkoi nukkua vähän paremmin 2v:nä kun jätettiin yöpullo pois (tissin jätti itse 8kk iässä). Esikoiselta jäi myös yöpullo 2v:nä (ja häntähän ei koskaan imetetty).
Mutta näin on hyvä. Eniten tässä vaiheessa harmittaa, ettei sitä imetystä noiden kahden ensimmäisen kanssa ollut joko ollenkaan tai oli niinkin vähän aikaa. Mutta noh, kaikki loppuu aikanaan. Sniif. Vaan vielä tuo kuopus saa äidin kainalossa nukkua yöt <3 ja muutkin kömpiä viereen jossain välissä yötä <3.
Tsemppiä sinne kovasti pulloon siirtymisen kanssa.♡ Siellä onkin paljon yöheräilyjä takana verrattuna meihin. Meillä kun nuo edelliset kolme ovat nukkuneet yöt läpi jo ihan vauvasta ja esikoisen ajoilta jo se kymmenen vuotta niin ei ihan tuoreessa muistissa nämä heräilyt. 😀
Näinhän se on, että kaikki loppuu aikanaan. Vähän meinaa tulla haikea olo kun imetys sitten kuitenkin jossain vaiheessa loppuu. :/
Hugokin saa tulla nukkumaan kainaloon. Meidän muut lapsethan ei ole koskaan olleet vieressä nukkujia tai tulleet koskaan keskellä yötä nukkumaan meidän sänkyyn.
Meillä lapsi oli jo 1v4kk, heräsi yöllä 8! kertaa tissille kun ei osannut nukkua ilman. Vieressä nukkui. Sitten alkoi voimat loppua jatkuvaan heräilyyn ja esikoinenkin oli hoidettava. Kerrasta lopetettiin yö ja päivä imetys, sanoin että maito on loppu ja siihen tyytyi, nyt korkeintaan yksi herätys yössä ja nukahtaa heti uudestan 🙂
Hui, siellä on heräilty kyllä usein. Uskon että oma jaksaminen oli jo tuossa vaiheesa koetuksella.
Mutta todella hyvin sitten pääsitte niistä imetyksistä eroon, wau. 🙂