Ollaan kulkaas jo raskausviikolla 18 (17+0)! Tämä tarkoittaa siis että 42,5% raskaudesta on selätetty ja jäljellä olisi 161. Raskausappin mukaan vauva on bataatin kokoinen. En vielä ole tuntenut liikkeitä, joten olen ollut vähän huolissani, mutta neuvolassa kuunneltiin sydänääniä tänään ja kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa! Nyt toisen raskauskolmanneksen aikana minulla ei enää ole ollut mitään tiputteluvuotoakaan, joten kai tässä nyt vaan pitäisi olla rauhallisin mielin rakenneultraan saakka. Sinne on tosin vielä reilu kolme viikkoa.
Pahoinvointi on vihdoin ohi, mutta alaselkä ei oikein ole kunnossa. Meinasin kaatua pusikkoon, kun tunto yhtäkkiä hävisi molemmista jaloista. Välillä on viiltävää kipua alaselässä ja yöllä herään kipuihin. On myös ollut sellaisia päiviä kun en ole meinannut päästä ylös sängystä kipujen takia. Kuvittelin että liitoskivut ovat maailman vittumaisin vaiva (ja siis ovathan ne myös) mutta tämä iskias painii ihan eri tasossa. Keskustelin asiasta neuvolassa ja todettiin että on tosi rasittava vaiva, mihin ei oikein voi tehdä mitään. Saan nyt kuitenkin käydä hakemassa tukivyön fyssarilta, mikäli haluan, mutta noi tukivyöt ovat vissiin enemmän tarkoitettu liitoskipuihin.
Paino oli vihdoin noussut muutamalla kilolla ja kyllähän se vaikuttaa mielentilaan positiivisesti, kun kaikki ei enää tule bumerangina takaisin ylös. Verenpaine oli vielä matalahko, tämän tosin tiesin itsekin koska olen monesti mittaillut täällä kotona ja saannut matalia tuloksia. Tämähän ei ole vaarallista, kunhan muistaa nousta ylös varovaisesti. Terveydenhoitaja harmitteli taas mun rauta-arvoja, mutta totesi että hemoglobiinin mukaan mennään, vaikka ois miten kova väsymys ja matala ferritiini. Sinänsä outoa miten paljon tuo hemppa heittää. Kaksi viikkoa sitten neuvola sai lukeman 131, eli silloin se oli nousussa. Viime viikolla kävin yksityisellä, ja silloin ferritiini oli mittaamaton ja hb 110. Tänään taas hb oli 119. Tosin tuo sormenpäästä otettu näyte ei ole kovin luotettava, mutta näyttää kuulemma yleensä matalampaa arvoa mitä suonesta otettu näyte.
Terkkarin jälkeen pääsin neuvolalääkärille, ja ai saatana se fiilis, kun vastassa oli sama lääkäri joka suoritti jälkitarkastuksen kuopuksen kanssa. Hänen kanssa kävin erittäin mielenkiintoisen keskustelun ehkäisystä, josta voitte lukea enemmän täällä. Tämä sama lääkäri oli myös kirjannut mun tietoihin, että matala ferritiini (6) ei ole ongelma, kun hb noin korkea, mutta suosittelee aloittamaan rautavalmisteen annostuksella 100mg/päivä ja että ei ole syytä mitata ferritiiniä uudestaan, vaikka minulla oli lähete kilpparilabroihin ja se olisi ”mennyt siinä samalla”. Kovasti ihmettelin miksi rautalisää pitäisi tiputtaa 100mg/päivä, kun olen syönyt rautaa tupla annostuksella jo ennen pakastealkionsiirtoa. Lääkärit eivät siis näköjään aina jaksa käydä kaikkia tietoja läpi.
Sovittiin nyt kuitenkin että saan käydä mittaamassa ferritiinin sekä hemoglobiinin uudestaan labrassa. Mikäli hb on alle 110 voimme keskustella infuusiosta. Tolla ferritiinillä ei siis ole mitään merkitystä, eikä myöskään oireilla. ”Toki näillä arvoilla jo saa infuusion yksityisellä, eli sekin on vaihtoehto”. Siitä keskustelu sitten eteni synnytykseen ja että juu, tässä on taas tulossa sektio ja olisi ihan suotavaa että nuo rauta-arvot olisivat kunnossa ennen sitä. Siinä samalla hän kysyi jos olen miettinyt ehkäisyä, kun ”kyllähän sitä voi tulla raskaaksi heti synnytyksen jälkeen ja vaikka nyt kaksi on saannut alunsa pakastealkion siirtona se neljäs voi sitten yhtäkkiä vaan ilmoittaa tulostaan”. Paitsi että ei, ei voi. Jos molemmat kivekset on poistettu, niin ei todellakaan voi.
Sinänsä en ottanut tätä mitenkään pahalla, vaikka kieltämättä vähän hymyilytti että tässä vaiheessa jo kysellään ehkäisystä. Viime päivien aikana on tullut erittäin selväksi, että ehkäisy ja oikeus aborttiin ei ole mikään itsestäänselvyys, edes herran vuonna 2022. Mutta sen kyllä sanon, että meidän lapsiluku on nyt tässä. Kolme kertaa olen kärsinyt vakavasta anemiasta raskausaikana ja asiaa on aina vähätelty. Viimeksi sain lopulta infuusion juuri ennen sektiota joo, mutta ei todellakaan helposti. Silloin tup hb raja oli ”alle 100”, mutta ei sekään riittänyt, vaan sai rauhassa seilata 90-100 lukemilla ties kuinka monta viikkoa.
Millaisilla arvoilla olette saaneet infuusion julkisella puolella? Tämä vissiin vaihtelee isostikin eri paikkakuntien välillä.
Kommentit (17)
Hei, kyllä iskiakselle kannattaa ja voi tehdä jotakin. Kärsin samasta vaivasta tässä omassa raskaudessani, kun tosiaan meinasi erityisesti toinen jalka mennä alta ja yölläkin vihloi, mutta sain helpotusta piriformis-lihaksen ahkerasta venyttelystä. Ihan netistä löytyy pari helppoa liikettä, jotka onnistuivat, vaikka ei tässä kovin ketterä olo enää ole vähään aikaan ollut 🙂 Toki jos tuosta ei ole apua kannattaa kääntyä esim. osteopaatin puoleen, kuten joku vinkkasi. On kuitenkin erittäin veemäinen vaiva, jolla ei taida olla taipumusta itsestään ainakaan paremmaksi muuttua.
Ferrit 6, Hb 73.
Ferrit 6 ja hb 123, Oysissa sain infuusion. Toki lähetteen julkiselle teki yksityislääkäri. Enpä ole kymmeneen vuoteen voinut niin hyvin kun infuusion jälkeen. 😅
Oulussa ei saa millään yksityisellä raskaana rautainfuusiota, vasta synnytyksen jälkeen voi saada. Eli julkinen ainoa vaihtoehto.
Itse kun olen nyt yliopistossa opiskellut ravitsemusfysiologiaa, ja siellä painotettiin että hemoglobiinin mittaus ei kerro anemiasta mitään, voi olla ihan raudanpuuteanemia vaikka hb normaali, aina pitäisi tarkistaa muutkin veriarvot. Ihan perseellään kyllä suomessa lääkäreillä nämä tiedot. Ei mulla muuta 😁
Lääkäreiden tietoihin ja yleistykseen viitaten itse asiassa juuri Hb kertoo anemiasta ja raudanpuuteanemiassa myös Hb on matala. Raudanpuute sen sijaan voi olla normaalilla Hbllakin ja oireet voivat olla joillakin tosi hankalat. Ferritiini pitäisi kuulua raskaana olevien perustutkimuksiin ja infuusioita ei pitäisi katsoa niin negatiivisesti kuin monessa paikassa tehdään.
Kymenlaaksossa ferritiini 7 ja Hb 94, 4päivää ennen sektiota olin infuusiossa 😅
Ymmärsikö lääkäri tällä kertaa lopulta ettei ehkäisyn tarvetta ole vai pitikö taas käydä pitkä keskustelu? 😁
Mulle kans jälkitarkastuksessa ehkäisystä kun puhuttiin niin mainittiin että ”kannattaa kyllä joku valita että jos nyt raskaudut uudestaan niin ei välttämättä oo ihan hehkein olo”.. Eihän se hoitaja tienny että onko mulla toisen lapsen haave jo vai ei 🤭
Ymmärsi kyllä joo kun sanoin että mieheltä molemmat kivekset poistettu, mutta halusi nyt vielä kertoa et sterilisaatio ”menisi siinä samalla, kerta sektiolla synnytät” 😂
Joo itellä oli hb jossain 90-100 loppuraskaudesta ja ferritiiniä ei mitattu, koska ”se on vaan muotia mitata”. Olo oli jäätävän väsynyt ja hengästyin pienestäkin hommailusta. Söin rautaa, mutta arvot eivät nousseet, vaan laskivat. Noh, kippaskappas alatiesynnytys vaihtui kiireelliseksi sektioksi lapsen ollessa liian iso, ja menetin pari litraa verta. Muutaman pussin pumppasivat, ja kotiin lähtiessä osastolta hb 83 ja ferritiini nollissa. Mutta koska synnytys hoidettu, piti vain syödä lisää rautaa, että ”kyllä se siitä”. Tämä Kuopiossa.
Sain infuusioin vihdoin viikko ennen sektiota! Hb 97 fer 6👻(pk seutu) kiitos mun ihanan th:n! Synnytyksen jälkeen on mitattu myös kahteen otteeseen veret 👏
Hb oli 104 ja ferrit 4. Sain infuusion kaksi viikkoa ennen laskettua 😅
En oo saanu ikinä rautaa raskausaikoina, mulle on kummallakin kerralla pudotettu suoraan verta synnärillä 🙈 ferrit oli niin pienet ettei sitä saanu mitattua, mutta neuvola sanoi kaikki hyvin!
Pakko vinkata tuohon iskias-vaivaan! Oon kärsinyt siitä kahdessa edellisessä raskaudessa ja tässä kolmannessakin puoliväliin asti, jolloin menin kaverin suosituksesta osteopaatille. Osteopaatti teki taikojaan, oikaisi lantion ja kipu oli hävinnyt parin päivän päästä kokonaan. Nyt se on pysynyt poissa jo kuukauden. Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan osteopaattia!
Tää rauta-asia raivostuttaa mua! Odotan esikoista rv24 ja olen lapsettomuushoitojen aikana ottanut pari infuusiota yksityisellä. Tuli itselle yritysaikana yllätyksenä raudanpuute ilman anemiaa. Huomasi myös miten kaikki oireet poistui infuusioiden myötä.
Noh, koko raskausajan on sisäiset pukamat
vaivanneet ja vuotaneet verta, ferritiini rv 5 65, hb 122, rv 23 oli ferritiini 34 ja hb 104. Olen tästä nyt vängännyt neuvolan kanssa että onko mahdollista kerrankin saada julkisen kautta infuusio, se on välttämätön oman jaksamisen ja vauvan terveyden takia. (Vatsa ei siis kestä valmisteita,koko raskauden myös syönyt rautaa) Nyt se vauvan raudantarve vasta kasvaa ja itse vetelen jo aneemisena. Eli tie vienee yksityiselle mutta on tuo sairasta miten rahalla saa vasta hoitoa.
Mutta Helsingissä taitaa olla alle 100 hb että vasta harkitaan.
Hb 122 ferrit 9 infuusio oys rv 34, siellä ei niin tarkkaan katsota hb. Infuusioon voi päästä jos ferrit alle 15, toki tämäkin riippuu paljon lääkäristä 🥴
Ainakin 2019 katsottiin. Ferrit 3, mutta infuusioon pääsi vasta kun hb putosi alle 100. Rv37. Ei kiinnostanut että huimasi jo istualteen, onneksi isommat lapset oli niin isoja ettei ”haitannut” vaikka äiti vain makasi ja nukkui viimeiset 3kk.
Nyt sitten valvotaan edelleen pian 3v raudanpuutteisen lapsen kanssa – raudanpuute selvisi yksityisellä kun julkisella sanottiin että jotkut vaan nukkuu huonommin.
Hei, minulla myös ennen raskautta maaliskuussa Hb 130 (jotain) ja ferritiini 9. Olo oli tosi uupunut ja väsynyt. Mutta en saanut rautainfuusiota vaikka pyysin, ja oireet oli. Lääkäri kirjoitti vain jatkamaan rautalääkitystä 100 Mg päivässä tai joka toinen päivä. Tosi tiukkoja ovat sen kanssa. Yksi äitituttava kyllä sai infuusion loppuraskaudessa. Tämä lääkäri vielä painotti, että siihenkin liittyy omat riskinsä (jotain tukosriskiä/anafylaksia). En tiedä, mutta harmitti kun ei sitä annettu. Nyt käytän 100 Mg rautaa päivittäin. (Asutaan etelä-Pohjanmaalla).