eveliina matilda - Banneri

Niskaturvotusultra

Kaikki raskaana olevat ovat oikeutettuja kahteen ilmaiseen sikiön poikkeamia seulovaan ultraan. Näistä ensimmäinen on NP-ultra, jossa mitataan sikiön niskan turvotuksen määrää. Suuri turvotus saattaa viitata esimerkiksi down-syndroomaan. Ultran lisäksi äidistä otetaan verikoe, josta voidaan myös nähdä onko sikiöllä suurentunut riski johonkin sairauteen.

Minä olin ultrassa sekä verikokeessa tiistaina. Mukanani oli Adeliinan kummitäti Emilia, koska Tony ei taaskaan voinut olla pois töistä. Ultran mukaan sikiöllä oli kaikki hyvin ja niskaturvotuksen määrä oli normaali. Lopullinen ultrauksen ja verikokeen yhteistulos tulee tietoomme kuitenkin vasta myöhemmin postin kautta.
Pikkuinen oli kasvanut tosi paljon muutaman viikon takaisesta varhaisultrasta. Hän liikkui ja jumppaili mahassa. Vauva oli turvotuksen mittaamiseen huonossa asennossa ja siksi ultraus kestikin melko kauan. Välillä pidettiin pieni taukokin, jonka aikana toivoimme pikkutyypin kääntyvän parempaan asentoon. Myös napanuora oli hieman mittauksen edessä, mutta lopulta mitat kuitenkin saatiin otettua. 
Vielä näin varhaisessa vaiheessa ainakaan normaalilla ultrauslaitteella ei pystytä sanomaan vauvan sukupuolta. Sukupuolta tarkastellaan sitten vasta 20. viikolla rakenneultrassa, mikäli vauva sen suostuu paljastamaan ja me Tonyn kanssa haluamme tietää sukupuolen ennen syntymää.. 🙂
Sivuprofiili
 Kuvakulma edestä päin. Pikku kädet ovat kasvoilla.

Kommentit

15 kommenttia
Avatar

Höpö höpö! 😀 Kyllä se lapsen sukupuoli jo aiemmin määräytyy, ultran perusteella toki erehtymis mahdollisuus on isokin jos aikaisilla viikoilla sitä katsotaan!

Avatar

Oo että onnea oikein paljon! Heti kun pitää taukoa blogeista jää jostain pAitsi 😀 olen onnellinen teidän puolesta 🙂

Avatar

Meillä kanssa kesti esikoisen ultrassa pitkään, että niskaturvotuksen sai mitattua,just vauvan huonon asennon takia. Odotettiin, vekslattiin ja tuskailtiin.. muistan kun jo pelkäsin että on joku hätä,josta ultraaja ei vaan heti viitsinyt mainita. Kaikki oli kuitenkin meilläkin kunnossa. Paljon onnea odotukseen, vauvauutiset on aina ihania 🙂

Avatar

Voisitko laittaa aina viikot millä olet menossa? 🙂 Seuraan silmä tarkkana, kun meillä raskaus aivan alussa, niin kiva vertailla:)

Avatar

Viikon myöhässä mennään täällä ,torstaina eka ultra!ja toista myös odottelen!kivaa seurata:)

Avatar

Paljon onnea <3 🙂 Täälläkin oli eilen niskaturvotusultra ja menossa rv 12+0 🙂

Avatar

Olisiko mahdollista että tekisit teidän uusista rattaista postauksen ja esittelisit ne ja kertoisit millaiset ollut kun meillä on uudet keveämmät ja pienemmät rattaat hankinnassa ja koitan miettiä kovasti millaiset:o

Avatar

Kiva kuulla että pikkuisella kaikki vaikutti olevan vallan hienosti! 🙂 Sen verran korjaan että sukupuoli on tarkempi itseasiassa ihan normaali ultralla kun 4D :llä . Gynet käyttää paljon 4D-laitetta mutta perinatologit jotka ovat erikoistuneet nimenomaan sikiön rakenteisiin ja jotka toteavat sukupuolen aivan jostain muusta kun arvioimalla näyttääkö ulkoke kumpaan sukupuoleen liityvältä käyttävät 2D-ultraa jonka avulla tarkastellaan sitten esim. virtsajohtimia.Ja siis ulkokkeethan löytyy noilla viikoilla kummaltakin ja joskus jopa rv 20 ne voi sekoittua keskenään jos näkyvyys on huono ja ultraaja kokematon. Mutta meillä siis sukupuoli näkyi jo rv 12 , johtuu varmaan toki siitä että sen itse siitä osasin katsoa ja vauvan asento oli hyvä kun mahtui liikkumaan ja pyörimään vielä noilla viikoilla. Ja samanahan tuo pysyi loppuun asti. Kivaa aina pohtia onko tuloillaan tyttö vai poika mutta pääasia että vauva voi hyvin. 🙂 Teidän kuvakin on mun silmään hyvästä kulmasta saatu! 😉 Mutta toivotaan että raskaus etenee hyvin ja saatte ihanan ja mahdollisimman terveen pikkuisen syliin! <3

Avatar

Kiitos selvennyksestä! Uskon että tälläiselle ei asiantuntijalle on helpompi nähdä sukuelimet 4D:llä, mutta kuulostaa kyllä järkevältä että ultraajat tarkastelevat mm virtsajohtimia sukupuolta selvittäessään. Kun kysyin nt-ultrassa että pystyykö sukupuolta arvuuttelemaan jo, niin ultraajat tokaisi minulle että kaikki sikiöt ovat tässä vaiheessa ihan samanlaisia sukupuolesta riippumatta

Avatar

Mikäs sinun veikkaus näiden kuvien perusteella olisi? 😀

Avatar

Mun intuitio sanoo vahvasti että tyttö!! terv: eri ano 🙂

Avatar

Ei noista kuvista kyllä voi mitään sukupuolta sanoa yhtään!

Avatar

Tytöllä sekä pojalla kummallakin noilla viikoilla ulokkeita löytyy mutta kyllä on keinoja kuinka voi sukupuolta koittaa katsoa! 🙂 Ja meillä ei noilla viikoilla n. 12 tosiaan epäselvyyttä ollut! Tokihan veikkaus voi mennä helposti pieleen noilla viikoilla vielä!

Avatar

Hyvä, että kaikki on teillä hyvin, onnittelut! 🙂 Meillä on ultrat vasta monen viikon päästä, ei millään malttaisi odottaa…. 🙁

Avatar

Lapsen sukupuoli elimet kehittyy noin rv 15 jälkeen, ei ihmekkää jossei mitään löydetty.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä