VUOROVIIKKOVANHEMMUUDEN PLUSSAT – LASTEN KULUJEN JAKAANTUMINEN

Puhutaan välillä vuoroviikkovanhemmuuden hyvistä puolista! Tälläkin pilvellä nimittäin on hopeareunuksensa. Itseasiassa vuoroviikkovanhemmuus tuo muokanaan niin paljon hyviäkin juttuja, että ajattelin pilkkoa aiheen useampaan tekstiin ja rakentaa näistä postaussarjan.

Kirjoitukseni pohjautuvat tietysti täysin oman perheeni kokemukseen ja tämänkin aiheen tiimoilta on varmasti niin monta erilaista kokemusta kuin on eroperheitäkin. Aiheesta kirjoittamalla haluan tuoda näkyväksi vuoroviikkovanhemmuden positiivisia puolia ja jakaa meidän hyviksi todettuja toimintatapojamme.

Kahdessa taloudessa asuvien lasten kulut jakautuvat kahden talouden kesken

Ydinperheessä lastemme elämän kustannuksiin osallistui kaksi ihmistä. Tällä hetkellä lapsemme nauttivat jopa neljän aikuisen tulojen  tuomista mukavuuksista. Vaikka bonus-vanhempi ei maksaisi suoraan lasten menoja ja hankintoja, osallistuu hän meidän taloudessamme väistämättä myös lasten elättämiseen. Minun ja kumppanini rahat ovat yhteiset, joten myös menomme (=myös lasten menot) ovat yhteiset. Vaikka pitäisimme rahamme erillään, niin silti kumppanini olisi tuloineen kohottamassa lasteni elintasoa. Ilman kumppanini tuloja, en esimerkiksi voisi lapsineni asua näin viihtyisästi kuin nyt asumme.

Minä ja lasten isä olemme (hienoisella oikeuden avustuksella) sopineet, että lasten kirjat ovat minun luonani. Tästä johtuen minä nautin lapsilisistä, mutta myös maksan lasten päivähoidon, iltapäivähoidon ja taloyhtiöllemme vesimaksun lapsista. Hoidan myös lasten vakuutusmaksun ja minun vastuullani on melko pitkälti vaatettaa lapsemme. Tämä tosin johtunee siitä, että olen kiinnostunut lastenvaatteista, pyörin kirppareilla ja haluan itse ostaa lapsille esimerkiksi tietynlaiset ulkovaatteet.

Hoitomaksujen ja vaatetuksen lisäksi lastemme merkittävimmät menot koostuvat heidän harrastuksistaan. Taitoluistelu, tanssi, voimistelu, ratsastus ja jääkiekko ovat kaikki arvokkaita harrastuksia ja muiden lasten menojen päälle näistä koostuisi jo melkoinen kuukausipotti. Meidän tapauksessamme lasten isä kuitenkin kustantaa lasten harrastukset ja näin yksi talous ei rasitu lasten kuluista niin merkittävästi.

Lisäksi vuoroviikoin asuvien lasten ruokakulut puolittuvat kotien kesken. Minulla ja kumppanillani menee huomattavasti vähemmän rahaa ruokaan niinä viikkoina kun lapset eivät ole luonamme. Toisaalta taas panostamme terveelliseen ja usein arvokkaampaan ruokaan silloin kun lapset ovat meillä.

Vielä yhtenä olennaisesti talouteen liittyvänä etuna olen huomannut, että lapsemme pääsevät kokemaan elämyksiä ja matkustamaan enemmän. Kun kahdessa taloudessa tehdään vuosittainen lomamatka, jolle lapset lähetvät mukaan, he pääsevät reissuun tuplasti.

Miten tähän tilanteeseen on päästy?

Raha voi olla kipeä asia monelle eroperheelle ja myös meidän tapauksessamme ero maksoi, kun yksi talous jakaantui kahdeksi. Ero maksoi vielä hieman lisää, kun minut haastettiin oikeuteen, mutta näin reilu neljä vuotta eron jälkeen näen perhemuodossamme taloudellisesti hyviä puolia.

Oikeudessakin oli oikeastaan kyse positiivisesta ongelmasta; siitä, että me kumpikin vanhempi niin kovin halusimme elää lastemme kanssa. Emme ole koskaan riidelleet taloudellisista seikoista.

Optimaalinen tilanteemme johtuu luultavasti siitä, että kumpikin meistä vanhemmista haluaa lapsille mahdollisimman hyvää, mahdollisimman paljon. On tärkeää laittaa lapset etusijalle sen sijaan, että pohtisi kuinka paljon itse maksaa ja mitä maksuja toinen vanhempi on onnistunut välttämään. Tämä tietysti toimii vain silloin, kun molemmat vanhemmat kumppaneineen ajattelevat näin ja myös pystyvät osallistumaan kustannuksiin.

Kommentit

4 kommenttia
Eveliina

Voi miten ikävä kuulla teidän tilanteesta! Sinusta tuntuu varmasti todella pahalta.

Ehkä itse lähtisin purkamaan asiaa selvittämällä mikä kumppania lapsiarjessa vaivaa. Oletteko pystyneet puhumaan asiasta?

Varmaan itse sinun tilanteessasi tarjoutuisin ottamaan enemmän vastuuta lapsista, jotta kumppani voisi levätä/keskittyä töihin/harrastaa/koota ajatuksiaan tai mistä sitten ikinä onkin kyse. Tämä tietysti vaatii sulta jaksamista.
Jos oma jaksamisesi on kovin kortilla ja lapsilla on tasapainoinen toinen koti, niin ehkä sieltä voisi kysyä halukkuutta jeesata ja pitää lapsia jonkin päivän enemmän?
Itselläni kun on paljon avuliaita sukulaisia, niin tapanani on ollut kysyä vaikeaisiin elämäntilanteisiin apua heiltä.
Lähtisin kuitenkin tuosta, että kartoittaisin kumppanin kanssa niitä lapsiarjen kuormittavia tekijöitä ja koittaisin keksiä niihin jotain muita ratkaisuja, kuin lasten asumisen enemmän toisessa kodissa.
Pienetkin muutokset arkeen voivat vaikuttaa paljon kumppanisi kokemukseen arjestanne.

Toivottavasti löydätte tuohon kiperään tilanteeseen ratkaisun. Uskon että sellainen on olemassa, vaikka tuon kumppanin pyynnön täytyy tuntua nyt pahalta. ❤️

Avatar

On tietysti hyvä muistaa, että eroperheissä, joissa kahden vanhemman talous jaetaan kahteen yhden vanhemman talouteen, menot yleensä lisääntyvät ja rahaa on käytettävissä myös lapsiin vähemmän. Kun maksettavaksi tulee kaksi asuntolainaa, kahddet yhtiövastikkeet, kaksi sähkölaskua jne.
Eroperheen lapset myös tarvitsevat usein käytännön syistä samaa asiaa kaksin kappalein, kuten vaikka polkupyörän tai sängyn molempiin koteihin.
Aina ei siis käy niin, että lapselle siunaantuisi erossa tuplasti taloudellista hyvää, matkoja tai muuta sellaista.

Itse olen ainakin eron jälkeen taloudellisesti erittäin tiukilla. Hyvällä suunnittelullakaan raha ei meinaa riittää edes perus elämiseen, saati sitten mihinkään extraan. Meillä kuvioissa ei siis ole muita aikuisia, joten ihan itsekseen on sähkölasku maksettava.

Eveliina

Näin juuri!
Siksipä kerroinkin tekstissäni, että ero maksoi. Kustannukset kasvoivat hetkellisesti kun perhe jakaantui kahtia.
Meidän tapauksessamme tilanne on kuitenkin nyt tasaantunut ja kuten tekstin alussa kerroin, nämä ovat vain omia kokemuksiani, eivät mikään kaikkiin perheisiin sovellettava totuus.
Paljon voimia sinulle erosta selviytymiseen.<3 Ehkä muutaman vuoden päästä tilanteesi on taloudellisesti hieman helpottanut. Oman kokemukseni mukaan juuri alku on taloudellisesti se kaikkein haastavin, kun niitä hankintoja on tehtävä.

Avatar

Miten reagoisit, jos uusi kumppanisi jossain kohtaa ilmoittaisi, että jostain X syystä hän kokee lapsiarkenne tosi kuormittavaksi, ja pyytäisi sinua ehdottamaan ainakin väliaikaisesti lasten isälle, että hän pitäisi lapsia enemmän? T. Tässä tilanteessa oleva äiti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä