Uusperheellisten vertaistukiryhmä oli virhe

Uusperheellisenä kohtaan joskus negatiivisia ennakkoluuloja perhemuotoani kohtaan. Joskus se voi olla suora pahoittelu tai säälivä katse, kun kerron uudelle tuttavuudelle, että en asu yhdessä lasteni isän kanssa. Toisinaan ihmettelen, miksi vuosia sitten tapahtunut vanhempien ero on yhä tänään harmittelemisen arvoinen asia.

Useimmiten jätän koko asian kertomatta, koska seikka on harvoin merkittävä asia keskustelun kannalta. Jos kuitenkin kerron eläväni uusperhe-elämää, minun tekee mieli lisätä, että elämämme on muuten oikein onnellista!

Liityin aikoinaan erääseen uusperheellisten vertaistukiryhmään. Olin utelias kurkistamaan muiden eronneiden vanhempien perhe-elämään, saamaan ehkäpä vinkkejä toimivaan arkeen ja jakamaan kokemuksen perhemuodosta.

Yllätyksekseni ryhmän keskustelu pyöri vain negatiivisten teemojen ympärillä. Puheenaiheet liittyivät lähinnä exään ja exän nyxään, lastenvalvojaan, elatusmaksuihin, lähivanhemman velvollisuuksiin ja etävanhemman oikeuksiin, joihin kuuluu myös olla tapaamatta lasta tai lapsia. Keskustelu pyöri sellaisten kysymysten ympärillä, että onko sairasta lasta pakko ottaa luokseen vaihtopäivänä, kumpi maksaa polttoainekustannukset vaihtopäivän kuljetuksista ja onko lapsen mukaan pakattava toisen vanhemman luokse vaatteita, jos toinen vanhempi ei maksa elareita?

Olin muutaman päivän jälkeen niin uupunut, että minun oli lopetettava ryhmän seuraaminen. Tätäkö uusperheellisyys valtaosalle on vai onko ryhmään liittynyt hakemaan vertaistukea juuri ne henkilöt, joiden elämä kriisiytynyt? Missä ovat tyytyväiset uusperheelliset vai onko heitä olemassa? Uskaltaako tässä ryhmässä kertoa, että oma elämä hipoo täydellisyyttä ja kaipaisin vaihtoehtoja bonusvanhemman isänpäiväkortin värssyyn?

En halua kuulua tähän uusperheellisten joukkoon, jossa valtaosa tuntui pitävän perhemuotoaan haastavana ja epätoivottuna tilana, johon on vastentahtoisesti ajauduttu. Kaipaan tarinoita onnistumisesta ja keskustelua siitä, mitä kaikkea hyvää uusperheenä eläminen mahdollistaa. Ahdistuin minulle tuntemattomien ex-parien loputtomista taisteluista kertovista tarinoista niin, että erosin ryhmästä.

Sittemmin olen pyrkinyt hillitsemään uus- ja ydinperheiden kahtiajakoa ajatuksissani. Lokeroiminen on turhaa, koska perheitä ja erilaisia perhetilanteita on yhtä paljon kuin perheitä. On adoptioperheitä, yhden vanhemman perheitä, sateenkaariperheitä, lapsikuolemaperheitä, lapsettomia perheitä, leskiperheitä, sijaisperheitä, kumppanuusvanhemmuusperheitä, suurperheitä, yksilapsisia perheitä, kahden kulttuurin perheitä… Oli perhe millainen tahansa, perheet voivat olla toimivia tai toimimattomia ja niiden jäsenet voivat olla onnellisia tai onnettomia. Meidän perhe on tällainen, jossa lapset asuvat luonamme vuoroviikoin ja perheemme on mainio juuri näin. ❤️