Koska on työuran kannalta oikea aika hankkia lapsi?

Varoitan heti alkuun, että blogini ei tarjoa vastausta otsikon kysymykseen. Tänään esikoiseni ja samalla äitiyteni täytti kymmenen vuotta ja innostuin pohtimaan kysymystä muistellessani omaa elämääni äitinä sekä työntekijänä. Mietin mihin nämä kymmenen vuotta ovat menneet ja totesin niiden menneen lähinnä perhe-elämään ja työntekoon sekä näiden kahden välillä tasapainoiluun.

Vanhemmuuden näkökulmasta vuodet ovat olleet minulle armollisia tai oikeastaan uskomattoman ihania. Nuoresta iästä huolimatta äidiksi tulo oli minulle kymmenen vuotta sitten luonnollinen tapahtuma. Arki pienen vauvan kanssa sujui kuin vettä vain, vaikka perheemme eli vauvan ensimmäisten kuukausien ajan elämänvaiheelle melko epätyypillistä elämää. Synnytystä edeltävänä päivänä olin vielä koulussa ja jäin äitiyslomalle vasta vauvan ollessa yli puolivuotias. Valmistuin toisen asteen opinnoista ajallaan, vaikkakin hyvin univelkaisena.

Ehdimme lomailla kotona tyttäreni kanssa kaksistaan vuoden verran, kun seuraksemme saapui perheen kuopus. Kaiken kaikkiaan olin lasten kanssa kotona useamman vuoden. Muistelen tuota lasten kanssa kotona vietettyä aikaa lämmöllä. Minulla oli paljon äitikavereita ja hyödynsin lähialueen kerhoja ja kahviloita ahkerasti. Ammensin arjestani kuvia ja tekstiä blogiin, joka sitten alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa muitakin kun sukulaisiani. Suoraan koulusta äitiyslomalle jäätyäni sain tietenkin minimiäitiyspäivärahaa, mutta blogin tuomien tulojen turvin pystyin olemaa kotona melko pitkään.

Arki muuttui ihan kaikilla tavoilla kun siirryin työelämään (siis ihan ensimmäiseen oikeaan työpaikkaani) ja lapset aloittivat päiväkodin. Vanhemmuus säilyi kuitenkin yhtä luonnollisena osana elämää kuin aina ennenkin. Parin mutkan kautta löysin mukavaan päivätyöhön, joka mahdollisti minulle vapaata aina iltaisin, viikonloppuina ja pyhinä. Eron jälkeen talouden ainoana aikuisena minulle oli tärkeää, että työ istui vaivattomasti lapsiperhearkeen. Ajattelin tuolloin, että en varmaan koskaan tule vaihtamaan työpaikkaa.

Muutaman vuoden päästä tein perhe-elämän kannalta ehkä parhaimman ratkaisuni ja aloitin opiskelun. Esikoinen aloitti samoihin aikoihin oman koulutaipaleensa ja kuopuksesta tuli eskarilainen. Kokoaikaisesta työntekijästä keikkalaiseksi ryhtyminen sekä kotona opiskelu mahdollistivat sen, että olin kotona aina aamuisin lähettämässä lapsia koulutielle ja iltapäivisin laittamassa välipalaa. Opiskelu ja ruuhkavuodet eivät olleet lainkaan hullumpi kuvio. Päivät olivat lyhyitä ja pystyin itse vaikuttamaan aikatauluihin.

Aloitin opintojen aikana opiskelualaan liittyvän vuorotyön, jota teen edelleen keikkalaisena niinä viikkoina kun lapset eivät ole luonani. Vuorotyön tekeminen olisi mulle melko mahdotonta lapsellisina viikkoina, sillä puolisoni työskentelee itse melkein kellon ympäri. Joku tässäkin kuviossa onnistuu, mutta itse pelkäisin kuopuksen lähtevän kouluun likipitäen ilman kenkiä jos en olisi aamulla eteisessä huolehtimassa.

Siitä huolimatta, että kymmenisen vuotta sitten raskausuutisen kerrottuani, eräs kuulija vastasi ettei minusta koskaan tule mitään – olen jo pari vuotta tehnyt asiantuntijatyötä, joka joustaa työaikoineen ja -paikkoineen minun ja perheeni tarpeiden mukaan. Parin vuoden opiskelulla pääsin kiinni työhön, josta en edes uskaltanut unelmoida aikoina jolloin työuraani aloittelin.

En jäänyt äitiyslomalle vakkarityöstä, vaan tein kaiken monen mielestä väärinpäin, mutta suosittelen tapaani lämpimästi. Ystävilleni ja teille muillekin, jotka pähkäilette sopivaa hetkeä hankkia lapsi – haluaisin sanoa, että ehkä se aika on juuri nyt! Elämää ei voi suunnitella liikaa, mutta onneksi asioilla on aina tapana järjestyä.